HANKALA 1v! Alkaa voimat loppua, jelp?

Kaipailisin apuja.
Tyttäreni täyttää juuri 1 vuotta ja arki on nykyisin äärimmäisen vaikeeta. Meinaa välillä omat voimavarat loppua tyystin ja joutuu hengittelee sisään että saa itsensä taas jaksamaan.
Tyttöni on aina ollut haastava, aivan syntymästään asti. Koskaan ei ole viihtynyt missään sittereissä tai vastaavissa, ensimmäiset kuukaudet vierähtivät tissillä tai sylissä, juurikaan muu ei oikeen koskaan kelvannut. Kantamista oli siis paljon, lattialla hikeentyi yleensä aina lähes heti. Vanhemmiten ( nyt lähemmäs 1 vuoden ikää tultaessa) tempperamentti on tullut selväksi. Jos esikoiseni vie jonkun lelun vaikka kädestä, tulee siitä armoton kova huuto. muutenkin kaikki minne lasta ei päästetä ( esim. ulkoillessa en voi antaa lähteä konttamaan kalliolle, pusikkoon, syödä kiviä tms, kaikesta tulee armoton HUUTO). Jos joku ei mene juuri niinkun lapsi haluaa, niin hän osoittaa sen kyllä hyvin. Meillä oli pitkään ( monta kuukautta) ongelmana tytön päänhakkaaminen lattiaan, raivostuessaan se alkoi aina. Mikä vaan lattia, pöydän kulma tms kävi ja jouduin koko päivän ravata hakemassa lasta millon mistäkin hakkaamasta päätään. Yleensä pää oli kolhuilla ja lasta sattui itseäänkin se. Silti se oli ehkä joku valttikortti jolla sai takuusti huomioni HETI pikemmiten, niinkun sitä huomiota ei muutenkaan olisi kokoajan. Mutta välillä joutuu hoitamaan myös 4 vuotiasta esikoista, joten en millään kerkeä KOKOAJAN vahtaamaan nuorimmaista.
Päänhakkaaminen on jäänyt vähemmälle viimeaikoina, raivarit ovat lähinnä lattialle heittäytymisiä ja jäykistelyitä, sekä kovaa huutoa tietysti. Näitä tulee aivan jatkuvasti kaikesta. Ulkoilaan joka päivä, mutta ulkonakaan ei mikään hiekkalaatikko, keinu, rattaat tms kelpaa- Pitää päästä isompien lasten perässä asfaltille, soralle, tai jonnekki muulle "ei hyvälle paikalle" ja usein syö kiviä sitten armotonta tahtia. koko ulkoilukin menee siis yleensä siihen, että juoksen lapsen perässä armottomasti, kannan pois jostain ojasta minne olisi matkalla jne. Otan raivareita vastaan vauvalta. Nurmikolle jos mennään eväsretkelle ei mee kun tovi ja tyttö on omillateillään hiekkatiellä. Tosi uuvuttavaa.
Ruokailut on nykyään aivan helvettiä, jos muutaman lusikan saa päivän aikana alas on se iso saavutus. Yleensä huuto alkaa jo kun tyttö huomaa että lähestytään syöttötuolia. Ilman virikkeitä ei siihen suostu istua, alkaa heti jäykistelemään, hyppimään ja huutamaan tuolissa. Ruokalautaseen lyö nyrkkiä jos vaan pystyy eikä syömisestä tule mitään. Ennen virikkeiden avulla sain vähän ruokaa uppoamaan, nykyään ruokailut menee kaavalla " lapsi heittää virikkeet lattialle ja äiti nostaa takaisin pöydälle". Ruokaa menee hukkaan aivan tuhottomasti ja oma pinna alkaa olla kireällä.
Päivisin ei oikeen viihdy sylissä vaikka kampee syliin itkiessä, mutta kun otan sitten syliin niin kampee heti pois. Lattiallakaan ei oo hyvä vaan heittäytyy jäykistelemään ja ajoittain edelleen hakkaa päätä. Siis MIKÄÄN EI OLE HYVÄ. Tuntuu että päivät menee kantaessa ( jotenkin miten se millonkin tytölle sopii) ja päivät täyttyvät itkusta ja rutinasta. Korvatulehdus ei ole ja muutenkin kaikki pitäis olla hyvin.

Onko teillä näin hankalia lapsia?