Miksi Sisupersut vihaa Suomalaisuutta

Kun seuraa varsinkin maailman menoa palstaa huomma että' persujen viha ja halveksunta kohdistuu nimenomaan suomalaisten saavutusten mollaamiseen. Ei osata oila ylpeä suomalaiste elintasosta ja saavutuksista viennin puolelta. Esim Nokia on mahtava saavutus vaikka juuri nyt onkin heikkoa. Aina on muka paremmin milloin Ruotsissa, milloin Usa:ssa, milloin missäkin, jopa Pohjois-Koreassa, missä on kuri jota persut kadehtii. Pitää muistaa että vielä 80-luvulla oltiin Ruotsia kansantulossa jäljessä 40%, joka saatiin kiinni ja mentiin jopa ohi pariksi vuodeksi. Aito ylpeys MEIDÄN saavutuksista on aitoa Suomalaisuutta.
Suomalaisuutta EI OLE vinkuna mamuista, pakkoruotsista, rikkaista,poliitikkojen eduista. Ne on vain pikkusieluisten kateellista ruikutusta.
786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Naulankantaan!

Äänestä

Ei se että rakastaa venäläisyyttä tarkoita etteikö voisi rakastaa myös Suomea. Suomi on on mitä mainioin valtio ja vielä mainiompi on kun on taas autonominen osa Äiti Venäjää.

Halla-aho koristeli jo vuonna 2008 vaalikampanjamateriaalinsa autonomian ajan kopeekoilla, mutta kuka uskaltaa väittää ettei venäläisten johtaman Suomen Sisun slaavilaisten kielten tohtori, Tehtaankadun varrella asuva ja Putinnuorten tilaisuuksissa ramppaava, Johan Bäckmanin ystävä Jussi Halla-aho muka rakastaisi Suomea siinä missä Äiti Venäjääkin?

Äänestä
  • "Ei se että rakastaa venäläisyyttä tarkoita etteikö voisi rakastaa myös Suomea."

    Ei niin, allekirjoittanuthan on tuosta elävä esimerkki.

    "Suomi on on mitä mainioin valtio ja vielä mainiompi on kun on taas autonominen osa Äiti Venäjää."

    Sarkasmista viis, mutta toivon suomalaisten vielä käsittävän, että Suomen paras ja oikea viiteryhmä ei ole länsi vaan itä; Euraasia Euroopan asemesta. Jos objektiivisesti katsotaan, Suomella oli vahvempi asema Neuvostoliiton ystävämaana kylmän sodan aikana kuin Suomella on nyt EU:ssa. Ja Suomi hyötyi taloudellisesti paljon enemmän jäsenyydestään Venäjän imperiumissa kuin Suomi nyt hyötyy EU-jäsenyydestään. Kysykää vaikka Matti Klingeltä.

    "Halla-aho koristeli jo vuonna 2008 vaalikampanjamateriaalinsa autonomian ajan kopeekoilla, mutta kuka uskaltaa väittää ettei venäläisten johtaman Suomen Sisun slaavilaisten kielten tohtori, Tehtaankadun varrella asuva ja Putinnuorten tilaisuuksissa ramppaava, Johan Bäckmanin ystävä Jussi Halla-aho muka rakastaisi Suomea siinä missä Äiti Venäjääkin?"

    Ettei lukijoille jäisi harhakuvia, muistutan että Halla-ahon kaikki Venäjää ja venäläisiä koskevat julkiset kirjoitukset antavat ymmärtää Halla-ahon olevan sangen vainoharhaisesti russofobinen ja erityisesti nyky-Venäjää ja sen hallintoa vastaan. Kyvyttömänä ymmärtämään Venäjän historiaa (opinnoistaan huolimatta!) Halla-aho myös samaistaa täysin kaavamaisesti Venäjän keisarikunnan, Neuvostoliiton ja Putinin Venäjän. Kaikkein lapsellisin oli Halla-ahon rinnastus Suomen talvisodan ja Georgian-Venäjän sodan välillä.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Ei se että rakastaa venäläisyyttä tarkoita etteikö voisi rakastaa myös Suomea."

    Slavofilian tohtori Halla-aho ei ole koskaan arvostellut sanallakaan despootti Putinia saati Putinin diktatorisesti johtamaa nyky-Venäjää. Yhtä vähän eli ei lainkaan on Mestari arvostellut nyky-Venäjän äärilibertaristista oligarkikapitalismia jota järjestelmänä haikailee myös tänne autonomisen Suomen osavaltaan. Koskaan eikä milloinkaan ole Jussi Halla-aho kritisoinut yhdellä sanan puolellakaan Suomessa eniten rikoksia tehtailevaa maahanmuuttajaryhmää joka keikkuu vuodesta toiseen myös raiskaustilastojen kärjessä - venäläisiä.

    Ainoa Halla-ahon koskaan esittämä kritiikki itää kohtaan kohdistuu kommunismiin, siis aivan samoin kuin Soinin ja muiden kristillisten libertaristifundamentalistien, kuten itsensä diktaattori Putininkin. Kommunismia ei maailmassa enää ole olemassa, jos koskaan on ollutkaan, joten Halla-aho Soinin tavoin ampuu tarkoituksella maalin ohi.

    Ayn Randkin nuolisi tänä päivänä Putinin ahteria, sillä despootti Putin on totisesti tehnyt sen mihin yksikään toinen ihmiskunnan johtaja häntä aiemmin ei ole pystynyt. Nimittäin keskittämään kaiken slaavilaisen maailman ikiaikaisen mammonankertymän hovilleen, viime kädessä siis itselleen.

    Putin on täten randilaisuuden ihanne - kommunismin vastakohta - ihminen joka pystyy täydellisen itsekkääseen ja ahneeseen riistoon ja ryöstöön vailla minkäänlaisia omantunnontuskia. Poliisivaltionsa epäjumala Vladimir Putin ei ole ainoastaan ihmiskunnan rikkain riistokapitalisti, Putin on myös ihmiskunnan kaikkien aikojen rikkain ihminen: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012032715379120_ul.shtml

    Ps. Putin on myös ihmiskunnan kaikkien aikojen menestynein rosvo. Siis nimenomaan rosvo, ja katsottakoon se hänen ainoaksi meriitikseen ettei ole samalla myös kaikkien aikojen törkein roisto, vaikka megalomaaninen roisto fasistisine hallintomuotoineen, kidutuskeskuksineen ja keskitysleireineen onkin.

    Äänestä

  • Jussi Nashi-aho kirjoitti:

    Voi, ja mie kun luulin että Puuttisen Valto on meidän naapurin poikii, pietarlaisii.

    Olihan se Lenin-setäkin suuri Suomenystävä..

    Äänestä

Natsismi ei ole Suomalaisuutta. Mutta natsismi on olennainen osa nykyistä perussuomalaisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

poppulisti kirjoitti:

Kun seuraa varsinkin maailman menoa palstaa huomma että' persujen viha ja halveksunta kohdistuu nimenomaan suomalaisten saavutusten mollaamiseen. Ei osata oila ylpeä suomalaiste elintasosta ja saavutuksista viennin puolelta. Esim Nokia on mahtava saavutus vaikka juuri nyt onkin heikkoa. Aina on muka paremmin milloin Ruotsissa, milloin Usa:ssa, milloin missäkin, jopa Pohjois-Koreassa, missä on kuri jota persut kadehtii. Pitää muistaa että vielä 80-luvulla oltiin Ruotsia kansantulossa jäljessä 40%, joka saatiin kiinni ja mentiin jopa ohi pariksi vuodeksi. Aito ylpeys MEIDÄN saavutuksista on aitoa Suomalaisuutta.
Suomalaisuutta EI OLE vinkuna mamuista, pakkoruotsista, rikkaista,poliitikkojen eduista. Ne on vain pikkusieluisten kateellista ruikutusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu