Seksuaalinen häirintä rangaistavaksi

Hallitus esittää että seksuaalinen häirintä säädettäisiin rangaistavaksi. Häirintää olisi parisuhteen ulkopuolella tapahtuva asiaton koskettelu tai "muu tähän rinnastettava teko". Myös "painokas" sukupuoliyhdynnän ehdottaminen olisi seksuaalista häirintää.

Katsotaan vaan, muutaman vuoden päästä terassilta kadulle vislaus on seksuaalista häirintää ja lähempää kanssakäymistä ehdotteleva saa varautua pakkeihin virkavallan avittamana. Hallituksen vahvin kyky taitaakin olla KYVYTTÖMYYDEN tukeminen.
48206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Jos nämä ihanat etelän miehet koskettavat rahapussiani ja kaulaketjuani, niin onko se seksuaalista lähentelyä vai ryöstön yritystä?

Äänestä
  • Jos annat, ei oo häirintää

    Äänestä

  • LE-FEMINISTIT OVAT TAAS SAAMASSA TAHTONSA LÄPI

    Äänestä

Seksuaalirikoksia koskevaan lainsäädäntöön ehdotetaan uutta pykälää seksuaalisesta häirinnästä.

Seksuaaliseksi häirinnäksi määriteltäisiin esimerkiksi toiseen ihmiseen kohdistuva koskettelu tai painokas sukupuoliyhdyntään ehdottelu.

Seksuaalista häirintää on aiemmin käsitelty muiden rikosnimekkeiden alla.

"Useimmiten seksuaalista häirintää on käsitelty kunnianloukkauksena. Joskus häirintä on tulkittu pahoinpitelyksi tai lieväksi pahoinpitelyksi", lainsäädäntöneuvos kertoo. (Ylöjärven vararexin tapauksessa toinen syyttäjän ajama rikosnimike oli kunnianloukkaus koska tämä oli koskettanut oppilaitaan)

"Kunnianloukkaus ei sovellu tähän hyvin, koska teko ei kohdistu kunniaan. Seksuaalinen häirintä vastaa teon todellista luonnetta."

Rangaistukseksi ehdotetaan sakkorangaistusta, joka vaihtelee yhdestä sataankahteenkymmeneen päiväsakkoon. Päiväsakon määrä riippuu tuloista.

Naisille siis lisää keinoja kostaa ärsyttävälle tyypille?!

Äänestä

Olisko tämän takana se hallituksen naispuolinen leuaton ?

Äänestä

No niin, arvon miehet, älkää enää kysykö "annatko" tai "saanko", siitä voi seurata sakot!

Äänestä

Ei muutaku ravintolaan ja videokamera messiin.

Sitten pyörii siellä valomerkkiin asti erittäin niukoissa vetimissä jotta miehet luulee håråks ja tulee kysyyn tai koskeen.

Sitten vaan rikosilmoitusta ja 10.000 kärsimyskorvausvaateet seksuaalisesta häirinnästä ja kunnianloukkauksesta (koska ne herjas huåraks).

Jos oikeen ärsyttävä jätkä on niin eikun raiskausyrityksestä tuomio.

Helppoo ja kivaa :D Kiitos hyysäriämmät ;)

Äänestä
  • MATKUSTAMME VIROON...SIELLÄ EI OLLA NÄIN TYPERIÄ

    Äänestä

  • Jos baarin neitokainen on tullut rajojen takaa, niin kai hänkin saa korvaukset jos suomalaiset miehet viheltää tai nipistää takapuolesta? Tietysti oikeudessa tarvittava tulkkikin maksetaan?

    Äänestä

  • PERUSJÄTKÄ 1 kirjoitti:

    MATKUSTAMME VIROON...SIELLÄ EI OLLA NÄIN TYPERIÄ

    toivottavasti lähdit sinne jo etkä ostanut kun pelkän menolipun. Sil laitetaan kähmyt Patarayhin

    Äänestä

Tämäkin lain (kuten muidenkin sexrikoslakien) tarkoituksena on saada lähes JOKAISELLE MIEHELLE SEKSUAALIRIKOSTUOMIO, jotteivät nämä voi toimia yhteiskunnallisesti tärkeissä viroissa, ja NAISET SAA PARHAAT TYÖPAIKAT!

Tai ainakin alistaa miehet siten että jolleivät ne toimi kuten naiset määräävät niin seksuaalirikostuomiota kehiin, kyllä ne siitä oppivat nöyräksi!

Äänestä
  • Euroopan ja suomen tuho on todella lähellä. Onneksi on kämppä maassa jossa on vielä jokin järki olemassa. Suomi on miehelle sitä mitä saudi arabia on naiselle. Suomessa naiset on miehiä ja miehet naisia, oikeim todellista hermafrodiitti kansaa vai jäikö miesten munat 40-luvulle kun tuntuu että sen jälkeen on alkanut pallit putoilemaan todenteolla, . Vaikka thaimaassa on transuja niin siellä on sentään selkeät sukupuoliroolit. Naiset on naisia ja miehet on miehiä. Suomessa kaikki on kohta sukupuolineutraalia. Eli ei ole kuin telaketju paksuniska femakko naisia ronskein käsivarsin ja hinteliä miehiä taipusine ranteineen surkastunein prinssinakein uikuttamassa sossunluukulla fatanmasseja kun mutsi ei antanut. Mamma mia. Mitä on tapahtunut vuosikymmenten aikana`?? onko syynä rokotteet vaiko myrkkyjäämäinen ruoka?Ei tätä kohta muulla selitä.

    Äänestä

Pitääkö naisin sekaantua? Ei eläimiin sekaantuminenkaan ole hyväksyttävää.

Äänestä

Suojaahan laki yhtä lailla miehiä munatakiaisilta.

Äänestä

Suomessa ollessani vältän jopa katsekontaktia naisten kanssa.

Äänestä
  • välttelen muutenkin. ei kiinnosta vhittuakaan muut ihmiset, paitsi jos on jotain tärkeetä asiaa

    Äänestä

Ämmät taas "ratissa". Pian varmaan kaikenlainen ehdottelu miesten taholta julistetaan laittomaksi, ja kukaan ei saa enää seksiä (siitä tulee ruIIahuulien yksinoikeus).

Äänestä

"Myös "painokas" sukupuoliyhdynnän ehdottaminen olisi seksuaalista häirintää."

Minä en poikana olisi päässyt neitsyydestöni ilman PAINOKASTA sukupuoliyhdynnän ehdottamista, eikä yleensä myöhemminkään ole suhde ilman sellaista alkanut. Itsepintaisuudella ja PAINOKKUUDELLA olen saavuttanut sen mitä olen saanut, niin kuin moni meistä.

Äänestä
  • teille vai meille baari-illan päätteeksi

    Äänestä

  • Ei muija noin vain tahdokaan antaa vaan testaa onko miehellä tositarve ja halu päällä. Sen takia aina alussa pientä vastustelua ja torjuntaa, se kuuluu peliin.

    Helvetti jos tällaiset lait tulevat miehen ja naisen normaalin kanssakäymisen väliin sotkemaan.

    Äänestä

  • Niin voi vaan arvata kuinka moni suomalaismies jää nykyään ilman naista kokonaan ja kuolee poikuus tallella?

    Ellei sitten tajua lähteä pois Suomesta muihin maihin jossa ei ylihyysärit pääse määräämään?

    Äänestä

  • Vanhempi pukki kirjoitti:

    Ei muija noin vain tahdokaan antaa vaan testaa onko miehellä tositarve ja halu päällä. Sen takia aina alussa pientä vastustelua ja torjuntaa, se kuuluu peliin.

    Helvetti jos tällaiset lait tulevat miehen ja naisen normaalin kanssakäymisen väliin sotkemaan.

    Itseasiassa "pientä vastustelua ja torjuntaa" sisältävä teko on NYT JO SEKSUAALIRIKOS. Se katsotaan raiskaukseksi vaikkei nainen edes olisi sanonut kertaakaan "EI". Vanhan lain aikaan edellytettiin EI sanaa, mutta nykyseksuaalirikoslain voimassa ollessa, naisen pitää nimenomaan sanoa "KYLLÄ HALUAN SEKSIÄ KANSSASI" tai muuten yhdyntä on raiskaus.

    Siis pelkkä hiljaisuuskin tulkitaan raiskauksesksi saati sitten se että nainen aluksi vähän vastustelee ja koittaa torjua!

    Eli varo vaan jokainen nainen jonka kanssa olet ollut ja joka ainakin VÄITTÄÄ koittaneensa vastustella, voi vielä 10 vuoden päästä tehdä sinusta raiskausrikosilmoituksen ja erittäin todennäköisesti saat tuomion!

    Äänestä

  • SinäkinSeXrikollinen kirjoitti:

    Itseasiassa "pientä vastustelua ja torjuntaa" sisältävä teko on NYT JO SEKSUAALIRIKOS. Se katsotaan raiskaukseksi vaikkei nainen edes olisi sanonut kertaakaan "EI". Vanhan lain aikaan edellytettiin EI sanaa, mutta nykyseksuaalirikoslain voimassa ollessa, naisen pitää nimenomaan sanoa "KYLLÄ HALUAN SEKSIÄ KANSSASI" tai muuten yhdyntä on raiskaus.

    Siis pelkkä hiljaisuuskin tulkitaan raiskauksesksi saati sitten se että nainen aluksi vähän vastustelee ja koittaa torjua!

    Eli varo vaan jokainen nainen jonka kanssa olet ollut ja joka ainakin VÄITTÄÄ koittaneensa vastustella, voi vielä 10 vuoden päästä tehdä sinusta raiskausrikosilmoituksen ja erittäin todennäköisesti saat tuomion!

    Tästä syystä kannattaa aina tallentaa kaikki esiseksitilanteetkin, jotta voi tarvittaessa jopa 10 vuoden päästä todistaa että kyseessä oli molemminpuolinen halukas seksi!

    Äänestä

  • SinäkinSeXrikollinen kirjoitti:

    Itseasiassa "pientä vastustelua ja torjuntaa" sisältävä teko on NYT JO SEKSUAALIRIKOS. Se katsotaan raiskaukseksi vaikkei nainen edes olisi sanonut kertaakaan "EI". Vanhan lain aikaan edellytettiin EI sanaa, mutta nykyseksuaalirikoslain voimassa ollessa, naisen pitää nimenomaan sanoa "KYLLÄ HALUAN SEKSIÄ KANSSASI" tai muuten yhdyntä on raiskaus.

    Siis pelkkä hiljaisuuskin tulkitaan raiskauksesksi saati sitten se että nainen aluksi vähän vastustelee ja koittaa torjua!

    Eli varo vaan jokainen nainen jonka kanssa olet ollut ja joka ainakin VÄITTÄÄ koittaneensa vastustella, voi vielä 10 vuoden päästä tehdä sinusta raiskausrikosilmoituksen ja erittäin todennäköisesti saat tuomion!

    Tuo on vielä alku soittoa sen rinnalla miten miehiä leimataan vastedes vielä heppoisemmin perustein "pedofiileiksi". Jo nyt monet miehet eivät uskalla puhua lapsille saati sitte edes laittaa kättä itkevän lapsen olkapäälle lausuen lohduttavia sanoja.Briteissä vanhemmat joutuvat tulla lastenhoitopakkoihin puetuttamaan lapsensa kesken työpaivän koska hoitajat eivät suostu koskemaan lapsiin pedofiili syytösten takia. Eli tälläista agendaa ajetaan suomessakin. feminismi on leimannut miehet täysin tunteettomiksi seksipedoiksi ja pedofiileiksi joilla on vaan se seksiin pakottaminen lapsiinsekaantumisen lisäksi koko ajan mielessä. Mitä jos vanhempi nainen harrastaa seksiä alaikäisen pojan kanssa??? Naista pidetään tyylikkäänä puumana ja poikaa kovana panomiehenä. Annas olla kun tämä kaava toteutetaan toisin päin. Seurauksena miehelle on linnareissu liskopuollella ehkä pari puukotusta ja turpakäräjät, kuumat vedet naamalle, maineen, työpaikan koko elämän totaalinen tuhoaminen vaikka mitään pakottamista ei olisikaan edes tapahtunut. Tämä vain esimerkkinä sukupuolten "tasa-arvosta". Miesten saudiarabia.......

    Äänestä

  • Myös Vanhas-Matilla oli taipumusta painokkaaseen ehdotteluun eikä Tekstari-Ike jää kakkoseksi tälläkään saralla.

    Äänestä

  • heheheehehe kirjoitti:

    Tuo on vielä alku soittoa sen rinnalla miten miehiä leimataan vastedes vielä heppoisemmin perustein "pedofiileiksi". Jo nyt monet miehet eivät uskalla puhua lapsille saati sitte edes laittaa kättä itkevän lapsen olkapäälle lausuen lohduttavia sanoja.Briteissä vanhemmat joutuvat tulla lastenhoitopakkoihin puetuttamaan lapsensa kesken työpaivän koska hoitajat eivät suostu koskemaan lapsiin pedofiili syytösten takia. Eli tälläista agendaa ajetaan suomessakin. feminismi on leimannut miehet täysin tunteettomiksi seksipedoiksi ja pedofiileiksi joilla on vaan se seksiin pakottaminen lapsiinsekaantumisen lisäksi koko ajan mielessä. Mitä jos vanhempi nainen harrastaa seksiä alaikäisen pojan kanssa??? Naista pidetään tyylikkäänä puumana ja poikaa kovana panomiehenä. Annas olla kun tämä kaava toteutetaan toisin päin. Seurauksena miehelle on linnareissu liskopuollella ehkä pari puukotusta ja turpakäräjät, kuumat vedet naamalle, maineen, työpaikan koko elämän totaalinen tuhoaminen vaikka mitään pakottamista ei olisikaan edes tapahtunut. Tämä vain esimerkkinä sukupuolten "tasa-arvosta". Miesten saudiarabia.......

    Saihan Annelikin tuomion vaikka on nainen. Nainenkin saa tuomion jos jotenkin ärsyttää niitä muita naisia.

    Äänestä

  • Naisetkin tuomiolle kirjoitti:

    Saihan Annelikin tuomion vaikka on nainen. Nainenkin saa tuomion jos jotenkin ärsyttää niitä muita naisia.

    >> Jos lehmät osaisivat lentää niin

    Äänestä

Miesten himokkaat katseet loukkaavat.

Mies antaa silmiensä liukua naisen vartaloa pitkin.

Edes sinkkubaarissa se ei olisi onnistunut flirttiyritys, vaan moukkamaista käytöstä.

Eräällä laitoksella vanhassa yliopistossani naisopiskelijat oppivat valitsemaan sellaisen reitin, joka ei kulje erään opettajan avonaisen oven ohi. Se rietas katse ei kannustanut akateemiselle uralle.

Terv. RoosaM.

ÄLÄ EDES KATSO NAISTA! (Ellet ole mamu, tai todella rikas, tai jullkis tai malli)

Äänestä

Seksi naisen kanssa on hävettävää ja saastaista. Sen jälkeen miehen on tehtävä puhdistautumisriitti.

Äänestä

Tuskinpa menee Suomessa läpi tämä lakiehdotus. Suomen maaseudulla miehet edelleen kokevat omistavansa kaikki naiset eikä naisilla saa olla mitään sanomista siihen mitä miehet tekevät heidän keholleen tai mitä he naisesta sanovat.

Äänestä

>> mies on automaattisesti syyllinen näissä tapauksissa

Äänestä

Miestä syytettiin aikuisen naisen raiskauksesta ja pahoinpitelystä.

Mies myönsi sukupuoliyhteyden naisen kanssa, mutta kiisti raiskauksen ja pahoinpitelyt. Su­ku­puo­li­yh­tey­det oli­vat ta­pah­tu­neet yh­tei­sym­mär­ryk­ses­sä. Pahoinpitelysyytteet liittyivät huumausväitteisiin.

Rikokset on kirjattu joulukuulle jollon pidettiin pikkujoulut.

Oikeuden mukaan oli raiskattu käyttämällä hyväksi "avutonta tilaa" eli känniä.

Hovissa syytteet pahoinpitelyistä hylättiin ja raiskaus lieveni seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.

Hovioikeuden mukaan ei löytynyt näyttöä siitä, että mies olisi tarjonnut naisille huumaavia aineita. Huumausväitteet nosti esitutkinnassa esiin mies, joka ei ollut pikkujouluissa paikalla. Hän todisti miestä vastaan oikeudessa. (Juhannuksen alla paljastui, että poliisi epäilee todistajamiestä itseään useista seksuaalirikoksista.)

Miehen olisi oikeuden mukaan kuitenkin täytynyt tietää naisen olleen liian humalassa.

Kummallisinta on että mies ja "raiskattu" nainen ovat käyneet pikkujoulujen jälkeen samassa seurueessa myös lomailemassa ulkomailla. Seurue kävi muun muassa tanssimassa ja juhlimassa ravintolassa. Matkalla olleiden mukaan naisella ei näyttänyt olevan ongelmaa olla väitetyn raiskaajan seurassa.

Oikeuden julkisista asiakirjoista ei käy lainkaan ilmi, millaiseen näyttöön tuomiot perustuivat. Siksi ne julistetaan aina salaisiksi vähintään 60 vuodeks ettei kukaan saa tietää miten naurettavalla näytöllä (eli siis ilman mitään todellista näyttöä) tuomiot tulevat!

Kä­rä­jä­oi­keus oli tuo­min­nut miehen kah­den ja puo­len vuo­den ehdottomaan eli oikeaan vankila van­keu­teen rais­kauk­ses­ta ja kah­des­ta pa­hoin­pi­te­lys­tä. Mies oli pidätetty heti käräjäoikeuden tuomion jälkeen ja viety vankilaan!

Ho­vi­oi­keu­den mu­kaan mies ei syyl­lis­ty­nyt rais­kauk­seen vaan sek­suaa­li­seen hy­väk­si­käyt­töön. Kak­si pa­hoin­pi­te­ly­syy­tet­tä hy­lät­tiin.

Pahoinpitelysyyte kaatui siksi, että hovioikeus ei löytänyt näyttöä siitä, että jutun syytetty olisi tahallaan aiheuttanut naiselle vammoja suudellessaan tätä.

Ho­vi­oi­keus alen­si tuo­mion vii­den kuu­kau­den van­keus­ran­gais­tuk­sek­si, jon­ka mies on jo suo­rit­ta­nut, kos­ka hä­net van­git­tiin kä­rä­jä­oi­keu­den tuo­mion jäl­keen. Jos mies olisi ehtinyt olla vankilassa vuoden, olisiko hänet tuomittu vuoden vankeusrangaistukseen, jottei tarvitse maksaa korvauksia turhalta vankeusajalta?

Luetaanko suuteleminenkin nykyään pahoinpitelyksi?

Useat tapausta läheltä seuranneet menettivät luottamuksensa poliisiin ja oikeuslaitokseen.

Valitettavasti tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen vastaavanlainen perättömiin ja liioiteltuihin juoruihin perustuva pedo/seksirikossyyte.

Julkisuuteen tulleet jutut ovat vain jäävuoren huippu!

Salaisissa oikeudenkäynneissä tuomitaan syyttömiä seksirikolliseksi ilman mitään todellista näyttöä pelkkien perättömien väitteiden perusteella!

Äänestä

minä ainakin tykkään kun saa miehiltä huomiota. täytyy olla pikku- sielu jos nykypäivänä täytyy joka asiasta vetää herneeen nenään. Annan yleensä samalla mitalla takaisin, jos tapaus ärsyttää.

Äänestä

"Jo nyt monet miehet eivät uskalla puhua lapsille saati sitte edes laittaa kättä itkevän lapsen olkapäälle "

Eikä tosiaankaan kannatakkaan, koska esim. opettaja, valmentaja tai joku joka on lasten kanssa jossain tekemisissä, ottaa hirvittävän riskin tulla tuomituksi "pedofiiliksi".

Kaksi tyttöä koki opettajan koskettelun epämiellyttävänä. Kyse oli koskettelusta olkapäihin ja selkään.

Rikoslain mukaan lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyy muun muassa silloin, kun ”koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä”.

Nyt Pirkanmaan käräjäoikeus linjasi että opettajan "olkapäihin ja selkään koskeminen on seksuaalinen teko" joka toi opettajalle vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen sekä 30 tuntia yhdyskuntapalvelua, sekä tietty "kärsimyskorvaus velvollisuuden".

Opettaja/vararehtori menetti työpaikkansa. Pahimmillaan ihminen voi menettää työnsä lisäksi, kotinsa, perheensä ja koko elämänsä, vain siitä syystä että kosketti opetustilanteessa oppilasta.

Äänestä

"Briteissä vanhemmat joutuvat tulla lastenhoitopakkoihin puetuttamaan lapsensa kesken työpaivän koska hoitajat eivät suostu koskemaan lapsiin pedofiili syytösten takia."

Rakkaassa naapurimaassamme Ruåtttissa vanhempien pitää antaa kirjallinen lupa vaihtaa vauvalle vaipat, muuten tarhantädit ei saa sitä tehdä ja vauva joutuu olemaan kusisissa ja paskasissa vaipoissa koko päivän ja saavat kivuliaan vaippaihottuman.

Ja kaikki vain tämän sairaan pedofobian takia.

Äänestä

"feminismi on leimannut miehet täysin tunteettomiksi seksipedoiksi ja pedofiileiksi joilla on vaan se seksiin pakottaminen lapsiinsekaantumisen lisäksi koko ajan mielessä....mies on automaattisesti syyllinen näissä tapauksissa"

Tottakai mies on aina syyllinen koska juttua tutkii kuudenkympin ja kuoleman välissä oleva naissiveyspoliisi, jonka mielestä kaikki seksi ja siihen liittyvä ylipäätään on lähtökohtaisesti aina rikos.

Jutussa syyttäjänä toiimi pystyyn kuivahtanut naissyyttäjä, joka vihaa seksiä, koska ei ole saanut orkkua ikinä.

Tuomarina toimii vanhoja naistuomareita, koska käräjäoikeuksien tuomareista jo suurin osa on naisia ja nekin ikivanhoja.

Mitä mahkuja miehellä voisikaan olla, koska tuomio tulee ilman mitään todellista näyttöä mistään rikoksesta, pelkän asianomistajan eli naisen väitteen perusteella!

Äänestä

miten tuossa todistellaan asioita tai laitetaan raja siihen, mikä on "painokasta sukupuoliyhteyden ehdottelua" tai "koskettelua"?

Näen paljon mahdollisuuksia naisille laittaa omasta mielestään ärsyttäviä miehiä syytteeseen. Monille naisille ei mitään oikeudenmukaisuuden tajua ole jaeltu, niin ylilyöntejä tulisi tapahtumaan jatkuvasti.

Äänestä

Koskeeko tuo häirintäkielto myös ählämeitä ja keenereitä ?

Äänestä

Uskallatko enää hakea naista tanssiin, koska siinähän on vähän pakko koskea, ainakin perinteisissä tanssiotteissa?

Mistä mies voi etukäteen tietää, saako nainen tanssilattialla jonkun kohtauksen ja väittää miehen "kosketelleen"?

Todistajatkin löytyy koska kaikki näki että pariskunta tanssi yhdessä ja koskettivat toisiaan.

Entä jos mieskin alkaa syyttää naista samasta teosta? Kannattaako aina tehdä niin että jos toinen syyttää sinua jostain, syytä itsekin sitä jostain? Mamut usein tekevät näin, jos niitä syytetään pahoinpitelystä, ne väittävät uhrin huudelleen rasistisesti, eivätkä saa tuomiota vaan uhri saa tuomion viharikoksesta.

Toimisiko se tapa myös tässä tilanteessa, kun nainen alkaa väittää miehen kosketelleen häiritsevästi, niin mieskin voi väittää naisen olleen hirveessä kännissä ja ahdistelleen miestä. Tultuaan torjutuksi nainen loukkaantui ja teki perättömän rikosilmoituksen.

Äänestä

Naisethan harjottaa jatkuvasti seksuaalista häirintää pukeutumalla kesäisin hyvinkin paljastavasti, varsikin yleisillä paikoilla, joissa liikkuu miehiä.
Lisäksi nainen, joka pukeutuu itseänsä paljastavasti syyllistyy liikenteen vaarantamiseen.
Eihän yleisen tien varteenkaan saa asettaa mitään, mikä voi aiheuttaa kuljettajan huomion herpaantumimisen tai viedä kuljettajan huomion pois liikenteestä.
Monenkohan kapungissa sattuneen peltikolarin syypää on mitä ilmeisemmin liian niukasti ja paljastavati pukeutunut nainen.

Äänestä

Nyt rauhoittukaa hyvät miehet! Aamulehden sivuilla tästä lukee näin:
''Tarkoitus ei ole kieltää ja normaalia koskettamista'' ja ''Tässä on ajateltu, ettei tuomittaisi pelkästään sen mukaan, miten yksittäinen ihminen on kokenut, vaan siten oliko keskimääräiskansalaisella syytä katsoa itsemääräämisoikeutensa tulleen loukatuksi.''

Äänestä

Seks. HÄIRINTÄÄ ON mm. - drinkin tarjoamien (nainen tai mies, mies/ mies nainen/ nainen).
-Kyydin tarjoaminen illan tms. päätteeksi, ravintolasta, työstä jne.!
-Hymyileminen vieraalle henkilölle kaupungilla missä tahansa!
-Oven avaaminen naiselle...(miehen toimesta).
- Deiteille so. treffeille pyytäminen jos nainen / mies sen kokee epämiellytävänä...
- Suoraan silmiin katsominen.
- Kädestä tervehtiminen jos sen voi välttää.
- Halaaminen on selkeää häirintää!
-Soitto henkilölle on törkeää häirintää!

Jne. kyllä aiheita löytyy... LAKI ON VÄLTTÄMÄTÖN MEILLÄ!

Äänestä
  • >> Kyydin tarjoaminen illan tms. päätteeksi, ravintolasta,

    Äänestä

  • Jos kohteena ei ole suomalainen nainen niin kyseessä voi olla viharikos jolloin rangaistus kovenee. Mahdollisesti paljonkaan ei käytännössä muutu mutta uusi lainsäädäntö antaa mahdollisuudet mielivaltaisiin sanktioihin eurooppalaisten normien mukaisen käytöksen johdosta. Se että kyseessä on ihmisten välinen kanssakäyminen tekee uudesta lainsäädännöstä arveluttavan huomioonottaen kv. sitoumuksemme. Pelkkä mahdollinen mielipaha ei ole peruste kriminalisoinnille.

    Äänestä

Oikeusministeriön uudessa lakiluonnoksessa on kohta, joka muuttaa nakumökkiuinnikin seksuaalirikokseksi?

Muutos liittyy siihen, että ministeriö on tekemässä seksuaalisesta häirinnästä pykälää rikoslakiin.

Ministeriö määrittelee seksuaaliseksi häirinnäksi teon, joka on tehty ”koskettelemalla ja muulla siihen vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla" ja joka” "on omiaan loukkaamaan” toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Oikeusministeriön mukaan tämä kattaa muun muassa itsensä paljastamisen, joka ei kuitenkaan täytä kriminalisoitua sukupuolisiveellisyyden julkisen loukkaamisen tunnusmerkistöä.

Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen arvostelee uutta pykälää epämääräiseksi.

– Ajateltakoon vain vaikkapa varsin yleistä tapaa käydä kesämökin rantasaunassa uimassa alasti. Voitaisiinko katsoa, että tällainen menettely on omiaan loukkaamaan naapurin tai ohi kulkeneen veneilijän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, Viljanen pohtii Talouselämän mukaan.

Mökkiuinnin lisäksi Viljanen arvostelee myös lakiluonnoksen sukupuolinormeja. Hänen mukaansa oikeusministeriö lähtee siitä, että itsensäpaljastamistapauksessa mies paljastaa naiselle.

Lainhan pitää olla sukupuolineutraali eli ihan yhtä lailla nainen voi saada tuomion siitä että paljastelee vaikkapa tissejään miehelle?!

Sekä yhtälailla jos homo paljastaa vehkeensä heteromiehelle siitäkin pitää tulla tuomio jos tämä heteromies kokee sen seksuaalisena häirintänä?!

Parasta tai siis pahinta tässä on se että tuomioon riittää PELKKÄ VÄITE siitä että joku ärsyttävä henkilö on muka näyttänyt vehkeensä eli jälleen laajennetaan laillisia keinoja kiusata ja tuhota syyttömän elämä!

Äänestä

Minä en katso naisia pitkään, en juttele enkä ainakaan kosketa. Yritän toimia kuin heitä ei olisikaan vaikka joskus hyvät tavat vaativat tervehtimistä. Näin teen joka vuosi lukemattomat naiset onnelliseksi kun saavat elää rauhassa ilman seksuaalista häirintää.

Äänestä

Taas yksi laki jonka avulla kuka tahansa nainen voi pilata kenen tahansa miehen elämän vaan väittämällä jonkin asian tapahtuneen. Mitään todisteita ei tarvita

Äänestä

Laki ''rasismista'' yms. on mennyt siihen, että rasismisyyte voi tulla mistä ja milloin tahansa riippuu asianomaisen taidosta ja tiedoista hyödyntää tilannetta!
kaikki tietää miten mm. mustalaiset (kotoperäisetkin) ovat alkaneet tehdä asialla bisnestä jopa tahallisesti itseään tyrkyttämällä eri paikkoihin ja tekemällä tilanteita jolloin he voivat alkaa syyttää rasismista ja syrjinnästä!

Tällaisia lakeja varten olette valinneet ja äänestäneet mm. kansanedustajoia maassamme!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kummaa touhua kirjoitti:

Hallitus esittää että seksuaalinen häirintä säädettäisiin rangaistavaksi. Häirintää olisi parisuhteen ulkopuolella tapahtuva asiaton koskettelu tai "muu tähän rinnastettava teko". Myös "painokas" sukupuoliyhdynnän ehdottaminen olisi seksuaalista häirintää.

Katsotaan vaan, muutaman vuoden päästä terassilta kadulle vislaus on seksuaalista häirintää ja lähempää kanssakäymistä ehdotteleva saa varautua pakkeihin virkavallan avittamana. Hallituksen vahvin kyky taitaakin olla KYVYTTÖMYYDEN tukeminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu