Mediakontrolli

Se joka kontrolloi mediaa (televisio, sanomalehdet, kirjakustantamot, jne.) kontrolloi mitä me ajattelemme.
454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei kontrolloi. Kontrolloi korkeintaan sitä, millainen kuva meillä on tapahtumista.

Äänestä

mutta kun me itse valitsemme tietynlaista mediaa, jota kulutamme...

Äänestä

Suurin osa ihmisistä muodostaa mielipiteensä sen tiedon pohjalta mitä ottaa televisiosta, sanomalehdistä ja kirjoista.

Jos media esittää valtion x rikollisena, niin kansa uskoo sen ja kannattaa sotatoimia valtiota x vastaan.

Jos historiassa on jollekin tietylle ryhmälle epämiellyttäviä asioita, niin mediakontrollollilla ne saadaan pidettyä piilossa.

Äänestä
  • Loput sitten muodostavat mielipiteensä Youtuben perusteella.

    Media sekin.

    Internet kokonaisuudessaan on itseasiassa suurin medioista; ja eikös siitä puhuttu uusmediana tuossa reilut vuosikymmen sitten boomin ollessa päällä?

    Valitettavasti mistään asiasta ei saa absoluuttista täysin kontrolloimatonta kuvaa. Silloinkin kun itse näkee asioita tapahtuvan edessään ne näkee omasta näkökulmastaan. Sama juttu vaikkapa 20 metriä edestä, takaa, oikealta tai vasemmalta ja eri korkeudelta tarkasteltuna voisi näyttää täysin erilaiselta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin on kirjoitti:

Se joka kontrolloi mediaa (televisio, sanomalehdet, kirjakustantamot, jne.) kontrolloi mitä me ajattelemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu