Eroan

Evankeliointiyritykset ovat muuttuneet henkiseksi väkivallaksi. Uskovat painostavat minua uskoon uhkailemalla vakavalla sairastumisella ja kuolemalla.

Olen saanut tarpeekseni, ja tänään lähtee maistraattiin eroilmoitus vapaakirkosta.

Uskovaisilla ei ole moraalia, heille lähimmäisen rakastaminen on kuolemalla uhkailua.

Tänään on sopiva päivä kertoa mitä on uskovaisista todella mieltä. Kirkosta eroaa tänäänkin tuhansia ihmisiä, jotka eivät hyväksy Raamattua luettavan niin kuin te fundikset luette.

En tahdo koskaan tulla teidän uhkailijoiden kaltaiseksi. Kuulun siihen laajaan enemmistöön joka tänään osoittaa mieltään teidän uskisten mielivaltaa ja julmuutta ja ahdasmielisyyttä vastaan.

Hyvästi! Pitäkää agressiivinen ns.jumalanne. Se ei ole kuin mielikuvituksenne tuote. En jää kaipaamaan teitä yhtään.
51183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

huopaamista ja soutamista näyttää olevan touhusi tässä elämässä ja aina uskovat ovat syynä sille, että hylkäät Jumalan. Jos oma suhteesi Jeesukseen olisi kunnossa, niin sinua ei heilauttaisi se, mitä muut sanovat, olkoon he uskovia tai ateisteja, mutta sinulle ei taida olla paljoakaan merkitystä omalla Jumala-suhteellasi?!

Äänestä
  • Sulla on puurot ja vellit sekaisin. En minä hylkää Jumalaa vaan ihmiset jotka yrittävät pakottaa minua omaan uskoonsa uhkailemalla kuolemalla!

    Äänestä

  • Jos omat koirat purevat jatkuvasti niin kyllä siinä alkaa pohtimaan minkälaisessa hyeenalaumassa sitä oikein onkaan. He voivat saada ihmisen luopumaan uskostaankin oli suhde Jeesukseen sitten kuinka hyvä tahansa.
    Jotkut onnistuvat säilyttämään uskonsa tuollaisista lahkoista erottuaan, mutta monet ajattelevat että kaikki uskovat ovat samanlaisia, valitettavasti.

    Äänestä

  • Buijk kirjoitti:

    Jos omat koirat purevat jatkuvasti niin kyllä siinä alkaa pohtimaan minkälaisessa hyeenalaumassa sitä oikein onkaan. He voivat saada ihmisen luopumaan uskostaankin oli suhde Jeesukseen sitten kuinka hyvä tahansa.

    Uskosta luopumisesta tässä on kyse sikäli että olen huomannut etten saata uskoa kuten hellarit tai vapaakirkko - Raamattuun kirjaimellisesti.

    Räsänen nostaa Raamatun Suomen lain edelle. Samankaltaiseen fanaattisuuteen kehoittavat monet täällä palstalla ja vapaakirkossa.

    Tämä Räsäskohu on saanut minut ymmärtämään etten tahdo että minulla on mitään yhteistä näiden fanaatikkojen kanssa.

    On väärin että kun vetoaa Jumalaan ja Raamattuun niin vakavalla sairaudella ja kuolemalla uhkaaminen on ookoo. Kyseessä on ilman Raamattua rikos.

    Minä kunnioitan lakia toisin kuin nämä fundikset ja Räsänen. Ja odotan sitä muiltakin.

    Heistä siihen ei ole joten on paras ottaa eri suunta.

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    Vapaakirkollisella taustalla kalustettuna haluan todeta, että vapaakirkolliset (ainakaan "valtaväylällä") eivät enää usko Raamattuun kirjaimellisesti. Se on heidän suurin puutteensa ja homma uremisoi suoraan kintuille.

    En usko, että Pyhä Henki kehottaisi sairastumisella tai kuolemalla pelottelemaan - edes yltiöpäisessä evankeliointihuumassa :) . Jokaisen sieluhan on kuitenkin myötäsyntyään sairas syntiinlankeemuksen tähden ja tähän vaivaan Jeesuksen sovitustyö antaa armon. Mikäli ihmistä ei ole Jeesuksen sovitustyön todellisuus synnyttänyt uudesti hän on ytimeltään sairas - ei fyysisesti sairas.

    "On väärin että kun vetoaa Jumalaan ja Raamattuun niin vakavalla sairaudella ja kuolemalla uhkaaminen on ookoo. Kyseessä on ilman Raamattua rikos."

    Kyseessä on kieroutunut näkemys Raamatun totuudesta, joka osoittaa melkoista vapauksien ottoa Jumalan pyhyyden edessä. Ei voida mitenkään Raamatulla perustella ihmisen sairastumista vakavasti ym. mikäli ei "tule uskoon".

    Sinua "evankelioineet" eivät ilmeisesti tunne Raamattuaan kyllin hyvin. Oikein ymmärrettynähän se antaa uuden toivon ja LEVON Kristuksessa.

    Mutta sinäkään et ilmeisesti ole ymmärtänyt Räsästä oikein, kuten ei ole valtamediakaan. Kantsii lukaista hänen puheensa ja tiirata missä kontekstissa on sanottu ja mitä. Uskon, että olet älyn lahjoilla varustettu ihminen ja pystyt vetämään asiasta oikeat johtopäätökset.

    Hep!

    Äänestä

  • Hound Dog kirjoitti:

    Räsästä tulee ymmärtää juuri siten kun hän on itsensä julkituonut, eli fanaatikko-fundamentalistina joka napsii Raamatusta juuri ne parhaat paikat itselleen sopivina ja hylkää muut vastoin Raamatun sanomaa.
    Esimerkiksi, Raamattu kieltää ehdottomasti tappamasta ja voinpa lyödä veikan että Räsänen kannattaa sotimista ja tappamista jos sellainen tilanne Suomeamme kohtaisi.
    Silloin unohtuu Räsäsen Raamattu ylimpänä auktoriteettina.
    Ja tässä vain yksi ristiriita mikä on yleistä fundamentalisteille.

    Äänestä

  • Lue ja ymmärrä! kirjoitti:

    Ja sinä luit hänen puheensa milloin?

    Äänestä

  • Buijk kirjoitti:

    Jos omat koirat purevat jatkuvasti niin kyllä siinä alkaa pohtimaan minkälaisessa hyeenalaumassa sitä oikein onkaan. He voivat saada ihmisen luopumaan uskostaankin oli suhde Jeesukseen sitten kuinka hyvä tahansa.
    Jotkut onnistuvat säilyttämään uskonsa tuollaisista lahkoista erottuaan, mutta monet ajattelevat että kaikki uskovat ovat samanlaisia, valitettavasti.

    Eikös niitä Jeesukseen uskovia vainota tai raamatussa niin sanotakin, joten mitä sitä tarvii ruikuttaa täällä palstoilla.uskohan koetellaan ja jos se usko muiden sanomisiin kaatuu, niin kovin on heikko usko.

    Äänestä

"Olen saanut tarpeekseni, ja tänään lähtee maistraattiin eroilmoitus vapaakirkosta."

Joutuuko Vapaakirkosta eroamaan maistraatin kautta? En ole koskaan kuulunut Vapaakirkkoon niin uteliaisuudesta kysyn.

Itsehän päätöksesi teet, mutta mitään täydellistä kirkkoa tai seurakuntaa ei ole olemassakaan. Jos sellainen olisikin niin kun itse liityt siihen niin sitten se jo on epätäydellinen. :) Ja jos päätät lähteä, niin onhan sellainenkin sanonta että "sota ei yhtä miestä kaipaa".

Äänestä
  • Pitäisi voida erota siten että ilmoitan vapaakirkolle ja he ilmoittaisivat maistraattiin mutta sielläkin on vastassa sellaisia änkyröitä jotka eivät sormeaan liikauta kun pyydän heiltä tätä.

    Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää erota itse maistraatin kuatta.

    Kirjoitit:"sota ei yhtä mieltä kaipaa."

    Aivan oikein- sota.. muustahan ei voi puhua kun fundamentalisteista on kyse. Rauhaa rakastavana ihmisenä siirryn rauhaarakastavien ihmisten kirjoihin. Sota on ohi minun kohdalla.

    Äänestä

  • Manteli-Puu

    >> Ja jos päätät lähteä, niin onhan sellainenkin sanonta että "sota ei yhtä miestä kaipaa".

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    Pitäisi voida erota siten että ilmoitan vapaakirkolle ja he ilmoittaisivat maistraattiin mutta sielläkin on vastassa sellaisia änkyröitä jotka eivät sormeaan liikauta kun pyydän heiltä tätä.

    Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää erota itse maistraatin kuatta.

    Kirjoitit:"sota ei yhtä mieltä kaipaa."

    Aivan oikein- sota.. muustahan ei voi puhua kun fundamentalisteista on kyse. Rauhaa rakastavana ihmisenä siirryn rauhaarakastavien ihmisten kirjoihin. Sota on ohi minun kohdalla.

    Vapaakirkkoon kun et ole voinut liittyäkään, muuta kuin tunnustautumalla Jeesuksen seuraajaksi ja käymällä kasteella.

    Toisin sanoen - sinä valehtelet.

    Huonosti taitaa olla asiasi ja huonommaksi menevät.

    Äänestä

  • 7+14 kirjoitti:

    Minä olen ollut uskossa ja kuulunut helluntaiseurakuntaan jossa kävin kasteella. Sen jälkeen liityin vapaakirkkoon.

    Miksi kummassa tuollaisen asian valehtelisin?

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    Minä olen ollut uskossa ja kuulunut helluntaiseurakuntaan jossa kävin kasteella. Sen jälkeen liityin vapaakirkkoon.

    Miksi kummassa tuollaisen asian valehtelisin?

    Et ole ollut todella uskossa, koskaan. Senhän nyt näkee siitä, mitä nytkin olet kirjoitellut. En ole kenenkään niin sanotun entisen uskovaisen käyttäneen tuollaista kieltä, kuin sinä. Ei kukaan, joka on joskus tullut tuntemaan totuuden Jeesuksessa Kristuksessa, puhu kuten sinä. Et ole koskaan tullut tuntemaan Jumalaa, saati sitten täyttynyt Pyhällä Hengellä. Jos olisit, et rienaisi ja häpäisisi saati uskovia, myös itse Jumalaa ja Hänen sanaansa. Saa nähdä, miten sinun vielä käy.

    Äänestä

  • larjunge kirjoitti:

    Tämä palsta on vaikuttanut uskooni. Sinun ja muiden uskovien pahuus. Nyttenkin uhkailet.

    En kai minä teidän vihamielistä jumalaa tahdo, miksi tahtoisin?

    Olen alkanut ymmärtää ihmisten vihaa teitä uskovia kohtaan. Sinua vihataan, ihan aiheesta.

    Kannanottona Räsäsen kaltaisia uskovia vastaan minä eroan.

    Äänestä

Hyvä päätös.
Muista nähdä vaivaa myös, ettet uudestaan samaan vipuun mene.
Paavalin sanat: Joka tekee tuntoansa loukaten..
Hyvästä kannattaa taistella.
On jopa vaarallista olla mukana, ikävä sanoa.
Omasta kokemuksesta, vaikka ei ymmärtäisi siinä olevan mitään pahaa, Jumala kostaa silti.
Voi pilkata itse tietämättä, oman itsensä ja vapautensa arvostaminen on oikean uskon hedelmä.
"Sota ei yhtä miestä kaipaa" siis tämä alkoi jo 60-luvulla ja perässä juoksemista "riittäisi vaikka 100 vuodeksi" kuten paikkakuntalaiset sanoivat.

Äänestä

Turhislössillä on tapana uhkailla Jumalan kostolla ja kaikenlaisilla sairauksilla jos ei tanssi heidän pillinsä mukkaan.

Minutkin on yritetty kirota vuoskymmenet mutta olen Kristuksen suojaama ja kiroukset kimpoavat takaisin lähettäjilleen ja he kellahtavat.

HYVÄ!

Äänestä
  • Lokeroi itsesi minun mielikseni. Tee se tyyliin: Republikaani, konservatiivi, reformoitu, karsimaattinen, kalvinisti, ym.

    En oikein nappaa kiinni, että kenen lauluja kulloinkin laulat ja missä joukossa seisot.

    Joku voi nyt pyhistellä kuuluvansa "alkuseurakuntaan" ja olevansa osa Kristusruumista. Jälkimmäinen toki pitää paikkansa, mutta jokainen tunnustaa uskoa jollain tavalla. Voi sanoa, että "En ole arminialainen vaan Jeesuksen oma!" ja kuitenkin uskoa täysin samoin kuin arminialaisuuden oppikirjoissa uskotaan. En siis halua kuulla näitä ympäripyöreyksiä vaan jämerän vastauksen, mikä sinä olet? Kiinnostaa!

    Vastapalloon ladattakoon, että olen:
    Reformoitu, enimmin osin sessationistinen entinen karismaatikko ja lähempänä perinteistä baptismia kuin nykyistä helluntailaisuutta vaikka paljon on ystäviä helluntaipiireissä ja vapaissa suunnissa ja niistä uskontaipale on startannut.

    HYVÄ!

    Äänestä

  • Hound Dog kirjoitti:

    Lokeroi itsesi minun mielikseni. Tee se tyyliin: Republikaani, konservatiivi, reformoitu, karsimaattinen, kalvinisti, ym.

    En oikein nappaa kiinni, että kenen lauluja kulloinkin laulat ja missä joukossa seisot.

    Joku voi nyt pyhistellä kuuluvansa "alkuseurakuntaan" ja olevansa osa Kristusruumista. Jälkimmäinen toki pitää paikkansa, mutta jokainen tunnustaa uskoa jollain tavalla. Voi sanoa, että "En ole arminialainen vaan Jeesuksen oma!" ja kuitenkin uskoa täysin samoin kuin arminialaisuuden oppikirjoissa uskotaan. En siis halua kuulla näitä ympäripyöreyksiä vaan jämerän vastauksen, mikä sinä olet? Kiinnostaa!

    Vastapalloon ladattakoon, että olen:
    Reformoitu, enimmin osin sessationistinen entinen karismaatikko ja lähempänä perinteistä baptismia kuin nykyistä helluntailaisuutta vaikka paljon on ystäviä helluntaipiireissä ja vapaissa suunnissa ja niistä uskontaipale on startannut.

    HYVÄ!

    Minä olen vapaamielinen suomalais-kansallis-palestiinalais-evankelis-luterilainen hellenistispainotteinen alkukristitty.

    HYVÄ!

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Heh, heh... suomalais-palestiinalais-evankelis-luterilainen hellenistipainotteinen alkukristitty...

    Hyvä, että on joku hauska tällä palstalla. Kiva lukea kevennyksiä.

    Äänestä

  • Hah hah he he haa kirjoitti:

    Heh, heh... suomalais-palestiinalais-evankelis-luterilainen hellenistipainotteinen alkukristitty...

    Hyvä, että on joku hauska tällä palstalla. Kiva lukea kevennyksiä.

    Tosissaan ja hymyttömiä ovat juuri he, jotka ovat väärässä.
    Eikö Luther opettanut uskonnonvapautta, ja se on perustuslaissakin?

    Äänestä

  • ++......... kirjoitti:

    Tosissaan ja hymyttömiä ovat juuri he, jotka ovat väärässä.
    Eikö Luther opettanut uskonnonvapautta, ja se on perustuslaissakin?

    >>>Eikö Luther opettanut uskonnonvapautta..?>>>

    Opettihan hän... jokainen joka panee myllynkiven juutalaisen kaulaan ja upottaa hänet sillalta Reiniin, tekee palveluksen Jumalalle.

    Äänestä

  • sitä lakia opetti kirjoitti:

    >>>Eikö Luther opettanut uskonnonvapautta..?>>>

    Opettihan hän... jokainen joka panee myllynkiven juutalaisen kaulaan ja upottaa hänet sillalta Reiniin, tekee palveluksen Jumalalle.

    Jos jutku on omassatunnossaan vapaa, hän lienee onnellisempi kuin pakkomielteisestä uskosta kärsivä vaikka tuo totta olisikin.
    Kun hellari näkisi alkukristityn niin hän alkaisi heti väännellä voi sentään eikö armosta pelastuta eihän lähimmäistä kuulu auttaa.
    Kun joku heistä heräisi henkiin hän olisi kauhuissaan.

    Äänestä

  • ++...... kirjoitti:

    Meni lähelle vihapuhetta, pyydän anteeksi.
    Hiukan kuohahtaa kun puhutaan mielenterveysongelmasta, vaikka nimimerkki Kiusaantunut puhuu terveitä.
    Kauan kesti näin kävi kuitenkin, yksi tuttava ymmärsi lähteä ja koki aitoa iloa varmaan ensimmäistä kertaa elämän aikana.
    Uskon aitoudesta tiedä, joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu.
    Pelastuneita on muitakin kuin hellareita.
    Todella kukaan ei voi sanoa Kiusaantunut teki väärin.

    Kiitos.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Minä olen vapaamielinen suomalais-kansallis-palestiinalais-evankelis-luterilainen hellenistispainotteinen alkukristitty.

    HYVÄ!

    HYVÄ!

    Ei sitä paljon enää selvemmin voisi sanoa!

    Äänestä

Eroan, en eroa, eroan, en eroa, eroan, en eroa, eroan, en eroa, eroan, en eroa, eroan...

Hyvästi, nyt mä menen enkä tule! Terve taas (uuden nicin takaa)! Hyvästi, nyt saa mulle riittää, nyt mä lähden ikiajoiksi! No terve taas (uudella nicillä)! Nyt mä kyllä suutun enkä tule enää ikinä enkä puhu kenenkään teidän kanssa!!! Heipä hei (uuden nicin takaa) jne.

Kuulostaako tutulta? Toistatko samaa käyttäytymiskaavaa?

Äänestä

Kun hiihtää yksikseen niin kukaan ei kuse housuille eikä voi naputtaa kannoille.
Noin sen pitää olla ja siihen se menee, sillä kollektiivinen usko on orjuutta.

Äänestä

Sorry, en halua sinua mitekään uhkailla, mutta kyllä sinusta on saanut täällä todella häilyvän kuvan. Psyykeesi ja mielesi poikkoilee laidasta laittaan. Itsehän kirjoittelet täällä sitä sun tätä: olet toisinaan uskossa, toisinaan luopio, ja et kontroilloi käytöstäsi.
Mene hyvä ihminen nyt lepämään ja tarvitset ihan oikeasti hoitoa: tarkoitan ihan psykiatristakin. Kirjoittelit äskettäin että olet möhlinyt pahoin myös yksityiselämässäsi. Kuuule, nyt lusikka kauniiseen käteen, ja ota vastuu elämästäsi ja ihan tosissasi.
En sano pahalla vaan asia on vain niin.

Äänestä
  • ...sanoo ihminen joka höpöttelee päivät pitkät mielikuvituskaverilleen.

    Olen jostain lukenut että olet iältäsi jo vanhus. Tuomitset aivan liian herkästi. Sinun ikäluokkasi on saanut kaiken liian helposti ettekä ymmärrä ihmisiä jotka eivät elä kuten te.

    Totta on että yritin kristinuskoa ja helluntailaisuutta ja etsin sitä kautta Jumalaa. Kokeilin. Ehkä se on sitä häilyväisyyttä.

    Jumalaa en löytänyt, enkä enään etsikkään sitä teidän ilkeilevien ihmisten joukosta.

    Mene sinä hoitoon tuon jumalharhasi kanssa. Se on vain sinun mielikuvitustasi.

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    ...sanoo ihminen joka höpöttelee päivät pitkät mielikuvituskaverilleen.

    Sinähän se hupakko itse jo OLET hoidossa. Avohoidatat täällä itseäsi passittamalla milloin ketäkin hoitoon. Oma psyykesi on pahasti kuralla, sen jokainen huomaa sinun kirjoituksiasi lukemalla - pari kolme viestiä riittää.

    Siirry parempaan hoitopaikkaan. Tämä palsta on väärä hoitopaikka sinulle.
    Poltat toisten kanssa riitelemällä vain lisää karrelle sieluasi, joka nyt jo huutaa avuntarvetta.

    Niih, usko nyt tämä ja ota etäisyyttä palstaan. Hopi hopi oikeaa apua saamaan.

    k.kiusaantunut.

    Tarvitset apua, sekä psyykkistä että hengellistä.

    Välitämme sinusta ja kannamme huolta voinnistasi. Miten voisimme auttaa?

    Äänestä

  • Samalta kylältä kirjoitti:

    k.kiusaantunut.

    Tarvitset apua, sekä psyykkistä että hengellistä.

    Välitämme sinusta ja kannamme huolta voinnistasi. Miten voisimme auttaa?

    Joo, mä arvasin. Hellari pahana ihmisenä juuri tätä halusikin.

    Mikä sekin on..samanlainen tuomitseva mummo kuin Räsänenkin.

    Etsin tältä palstalta Jumalaa, ja sen sijaan löysin ylemmyydentuntoisia uskovaisia.

    Millä koulutuksella sinäkin minua puoskaroit?

    Minä olen mt-hoitaja, ja teen raskasta työtä henkilökohtaisena avustajana. Mielenterveyshoitajana 3-tuntista päivää.

    Olen käynyt myös kriisikeskuksen kursseja, joten minulla on näistä asioista varmasti laajempi koulutus-,ja tietopohja kuin teillä.

    TAvallisten ihmisten kimppuun käytte..

    Tosin 7 vuotta olen tälle palstalle kirjoitellut ... voihan olla että siitä on jotain jäänyt.

    Äänestä

  • eroa palstalta, HETI kirjoitti:

    Sinähän se hupakko itse jo OLET hoidossa. Avohoidatat täällä itseäsi passittamalla milloin ketäkin hoitoon. Oma psyykesi on pahasti kuralla, sen jokainen huomaa sinun kirjoituksiasi lukemalla - pari kolme viestiä riittää.

    Siirry parempaan hoitopaikkaan. Tämä palsta on väärä hoitopaikka sinulle.
    Poltat toisten kanssa riitelemällä vain lisää karrelle sieluasi, joka nyt jo huutaa avuntarvetta.

    Niih, usko nyt tämä ja ota etäisyyttä palstaan. Hopi hopi oikeaa apua saamaan.

    Milläs oikeudella sinä minua komentelet?

    Taukoa on paras nyt tälta palstalta tarvitaan kun jo Jumalan nimissä tulee jo tappouhkauksia.

    Onneksi ylläpito poistelee niitä.

    Tämä minun ero vapaakirkosta on kannanotto Räsäsen puheita vastaan. Ja teidän puheita vastaan.

    Sinunkin.

    Joo...ei minulla kauhea hinku tällä palstalla ole olla, kun te uskovat osaatte olla todellisia kusipäitä.

    Jos nyt tämän illan vielä kestäisin. Kun tämän ketjun aloitinkin, huolehdin sen nyt loppuun, ja sitten tosiaan alkaa olla aika heittää hyvästit.

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    ...sanoo ihminen joka höpöttelee päivät pitkät mielikuvituskaverilleen.

    Olen jostain lukenut että olet iältäsi jo vanhus. Tuomitset aivan liian herkästi. Sinun ikäluokkasi on saanut kaiken liian helposti ettekä ymmärrä ihmisiä jotka eivät elä kuten te.

    Totta on että yritin kristinuskoa ja helluntailaisuutta ja etsin sitä kautta Jumalaa. Kokeilin. Ehkä se on sitä häilyväisyyttä.

    Jumalaa en löytänyt, enkä enään etsikkään sitä teidän ilkeilevien ihmisten joukosta.

    Mene sinä hoitoon tuon jumalharhasi kanssa. Se on vain sinun mielikuvitustasi.

    Vasta viikko tai vajaa pari kehuit saavasi paljon juuri meikäläisen kirjoituksista: Puhut koko ajan itseäsi pussiin? Mihin sä oikein, ressu, pyrit?

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    Joo, mä arvasin. Hellari pahana ihmisenä juuri tätä halusikin.

    Mikä sekin on..samanlainen tuomitseva mummo kuin Räsänenkin.

    Etsin tältä palstalta Jumalaa, ja sen sijaan löysin ylemmyydentuntoisia uskovaisia.

    Millä koulutuksella sinäkin minua puoskaroit?

    Minä olen mt-hoitaja, ja teen raskasta työtä henkilökohtaisena avustajana. Mielenterveyshoitajana 3-tuntista päivää.

    Olen käynyt myös kriisikeskuksen kursseja, joten minulla on näistä asioista varmasti laajempi koulutus-,ja tietopohja kuin teillä.

    TAvallisten ihmisten kimppuun käytte..

    Tosin 7 vuotta olen tälle palstalle kirjoitellut ... voihan olla että siitä on jotain jäänyt.

    No seura on kyllä tehnyt kaltaisekseen. Ei voli muuta sanoa.

    Äänestä

  • helalri. kirjoitti:

    Vasta viikko tai vajaa pari kehuit saavasi paljon juuri meikäläisen kirjoituksista: Puhut koko ajan itseäsi pussiin? Mihin sä oikein, ressu, pyrit?

    k.kiusaantunut
    2.7.2013 12:57

    Näin kirjoitit!

    Sinussa on sellaista iän tuomaa viisautta jota ihailen. Viestisi aina koskettavat.
    Kopioin tämä oman vastauksesi Evankelioimisesta-aloitteestasi.

    Äänestä

  • helalri... kirjoitti:

    k.kiusaantunut
    2.7.2013 12:57

    Näin kirjoitit!

    Sinussa on sellaista iän tuomaa viisautta jota ihailen. Viestisi aina koskettavat.
    Kopioin tämä oman vastauksesi Evankelioimisesta-aloitteestasi.

    Niin metsä vastaa kun sinne huutaa. Se että alat mustamaalaamaan minua joksikin psyykepotilaaksi kiitoksieni jälkeen.

    Äänestä

Vapaakirkossa on se järkevä luterilainen siipi joka ei pelottelle helvetillä eikä sekoile kaatajapappien käsien alla.

Vapaakirkossa on myös se karismaattiinen siipi joka sekoilee ja ne helventinpeloittelijat myös.

Vapaakirkko on pieni kirkokunta joten siellä varmasti on vaikea olla järkiuskovainen nykyään kun tämä sekava amerikkalainen karismaattisuus on tuotu Suomen vapaakirkkoon ihan kirkkokuntajohtaja Jorma Kuusisen avulla jo yli 15 vuotta sitten.

käytännössä samat ilmiöt mitkä esiintyvät sekä vapaakirkossa että helluntailaisilla ovat myös Suomen EVlut kansankirkossa. toki jos EVLut seurakunnan kirkkoherra on liberaali niin varmasti siellä on kulttuurikristityn helpompi käydä.

nämä suuntaukset ovat kaikissa suomalaisissa seurakunnissa tai kirkoissa tai yhteisöissä
liberaali/tunnustuksellinen
karismaattinen/ei-karismaattinen

Äänestä
  • Kokouksissa mitä oon käynyt niin siellä muutama aktiivijäsen peittää sillä älämölöllään niiden järkikristittyjen äänen.

    Puhutaan kielillä, parannetaan vieruskaverin flunssaa kovalla huudolla jne. Rukoilevat tuhoa ja rangaistusta luopuneelle Suomelle.

    Ja kaikesta lystistä tulee rahankerjuu postilaatikkoon.

    Itse olen kokenut kuuluvani ns.liberaaleihin. Nyttemmin kun näitä helvetti-ja kuolemauhkauksia on tullut ja Jumalan nimissä olen joutunut ottamaan etäisyyttä kaikkeen kristillisyyteen jotta olen ylipäätään säilynyt järjissäni.

    Enhän millään voi alkaa uskomaan niin kuin minulle sanotaan tässäkin ketjussa että olen epäsopiva ammattiini ja Jumala haluaa vain rangaista minua.

    Jos sen uskoisin niin mitä siitä seuraisi..

    On parempi luovuttaa, ja erota.

    Samalla se on kannanotto Räsäsen ja hänen laillaan ajattelevien mielipiteisiin. En hyväksy.

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    Kokouksissa mitä oon käynyt niin siellä muutama aktiivijäsen peittää sillä älämölöllään niiden järkikristittyjen äänen.

    Puhutaan kielillä, parannetaan vieruskaverin flunssaa kovalla huudolla jne. Rukoilevat tuhoa ja rangaistusta luopuneelle Suomelle.

    Ja kaikesta lystistä tulee rahankerjuu postilaatikkoon.

    Itse olen kokenut kuuluvani ns.liberaaleihin. Nyttemmin kun näitä helvetti-ja kuolemauhkauksia on tullut ja Jumalan nimissä olen joutunut ottamaan etäisyyttä kaikkeen kristillisyyteen jotta olen ylipäätään säilynyt järjissäni.

    Enhän millään voi alkaa uskomaan niin kuin minulle sanotaan tässäkin ketjussa että olen epäsopiva ammattiini ja Jumala haluaa vain rangaista minua.

    Jos sen uskoisin niin mitä siitä seuraisi..

    On parempi luovuttaa, ja erota.

    Samalla se on kannanotto Räsäsen ja hänen laillaan ajattelevien mielipiteisiin. En hyväksy.

    Räsänen ei ole karismaatikko eikä sekoile kaatajapappien käsien alla ja lääkärinä hän varmasti kirjoittaa resptin antibiootteja kuumeeseen. Myös nykyisen kirkolliskokousen hyväksymä suomen EVL kirkon käsikirja on Räsäsen puolella tässä uudessa kohussa.

    http://evl.fi/Evkirja.nsf/keFI?OpenPage&dindex=20131103
    Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä.

    Räsänen ei ole liberaali vaan tunnustuksellinen ja siksi pelottelee helvetillä.

    Liberaaleja on varmasti myös vapaakirkossa, mutta koska se on niin pieni kirkkon niin siellä on varmasti vaikea saada tukea liberaaleille näkemyksille.

    Helluntaiseurakunnassa on varmasti helpompaa olla liberaali koska jäseniä on 5 kertaa enemmän ja ainakin 4 muuta helluntailaista on yhtä liberaaleja.

    suomen evl kansankirkossa on kuitenkin varmasti kaikista helpoin olla liberaali tai moderni kristitty.

    Äänestä

  • aJattelija.pohtija. kirjoitti:

    Luterilaisen kirkon tyylinä ollut näissä erokohuissa valittaa ettei kyse ole kirkon kannasta. Nyt se ei voi sitä enää tehdä.

    Liberaalit ovat oivaltaneet sen että Raamattu kieltää tuomitsemasta, ovat rakkaudellisempia, tekevät vähemmän pahaa.

    Ymmärsin kun luin tuon Räsäsen kannan lain rikkomiseen että se lukee Raamatussa.

    Suomalaiset kun ovat lainkuuliaista porukkaa niin huonostihan siinä Räsäselle kävi. Hän voi joutua sen takia eroamaan ministerin virasta.

    "Suomalaiset kun ovat lainkuuliaista porukkaa niin huonostihan siinä Räsäselle kävi. Hän voi joutua sen takia eroamaan ministerin virasta."

    Tuskin joutuu eroamaan koska oikeasti ketään ei kiinnosta mitä räsänen sanoo tai askola tai kirkko sanoo. Nämä jotka nyt eroavat kirkosta edusavat kirkkopoliittisesti liberaalia siipeä jotka haluvat näitä sateenkaarimessuja ja yhteistä jumalanpalvelusta muslimien kanssa. He ovat vielä pienempi vähemmistö kun ne fundamentalistit jotka uskovat samalla tavalla kun räsänen.

    Kusetus on kusetus. Rehellistä olisi se että kaikki luterilaiset fundikset siirtyisivät luthersäätiön piispan alaisuuteen.

    Onhan se hoopoa että kirkossa voi toimia joku shamaaniJalovaaraa jossakin seurakunnassa ja sitten jossakin seurakunnassa on porttikielto.

    Luthersäätiössä ei shaamanijalovaara karismaatikot pelleille.

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    Luterilaisen kirkon tyylinä ollut näissä erokohuissa valittaa ettei kyse ole kirkon kannasta. Nyt se ei voi sitä enää tehdä.

    Liberaalit ovat oivaltaneet sen että Raamattu kieltää tuomitsemasta, ovat rakkaudellisempia, tekevät vähemmän pahaa.

    Ymmärsin kun luin tuon Räsäsen kannan lain rikkomiseen että se lukee Raamatussa.

    Suomalaiset kun ovat lainkuuliaista porukkaa niin huonostihan siinä Räsäselle kävi. Hän voi joutua sen takia eroamaan ministerin virasta.

    Sinä saat tehdä omalla elämälläsi aivan mitä haluat. Saat löytää onnesi.

    Äänestä

Eroaa vain sitten jos kerran niin tahtoo. Turhaa siitä on täällä ylen määrin hekumoida.

Äänestä

Voi kauheeta. Mitenkähän sinä olisit selvinnyt alkuseurakunnan vainoista, kun uskovia syötettiin leijonille areenalla ja poltettiin elävän soihtuina.

Äänestä

Hyvä kun K.kiusaantunut poistuu palstalta!Millähän nimmaril sitten seuraavaksi.Averea,auroraboreallis,....miukumauku.....Onpa yksi jankkaaja vähemmän.

Äänestä
  • Varmaan paras jättää tällaiset tapaukset Jumalan haltuun. Yritetään muistaa siunaten ja rukoillen että pääsevät umpikujastaan ja elämässään eteenpäin.

    Äänestä

  • hellari... kirjoitti:

    Varmaan paras jättää tällaiset tapaukset Jumalan haltuun. Yritetään muistaa siunaten ja rukoillen että pääsevät umpikujastaan ja elämässään eteenpäin.

    Kuule, hellari...ja leahimn puskasta(?) En ole missään umpikujassa. Voisitko lopettaa tuon valheen levittämisen? Mikä uskovainen sinä olet, kun valehtelet?

    Ajattelin lopettaa palstalla itseäni tyhmempien kanssa kirjoittamisen...te uskotte luomiskertomukseen, ette evoluutioon, uskotte kaikki sadut Raamatussa...

    Ette osaa käyttää järkeänne.

    Kun siitä sanoo te käännätte asian päinvastoin kun se on, että minulla olisi jotain ymmärryksen kanssa ongelmia..

    Olen ihan tavallinen, työssä käyvä ihminen... se vaan syö teidän uskoanne jos joku ei uhkaustenkaan edessä taivu uskomaan kuten te.

    Mietitte missä vika, ja löydätte syyn minusta. Se on typeryyttä.

    Ajattelin että olen poissa palstalta siksi.

    Jatkan kirjoittamista kun täällä on minulle oikeasti tärkeää, ja se on Greeen.

    Hän on teidän uskontonne uhri myös.

    Hei k.kiusaantunut! Tervetuloa rationaalisesti omilla aivoilla ajattelevien joukkoon jossa kukin saa uskoa siihen mihin haluaa. Ei tarvitse olla riippuvainen minkään järjestön mielivallasta, voi olla oma itsensä. Kaltaisiasi henkilöitä tässäkään maassa ei koskaan ole liikaa! Toivotan sinulle voimia pitää kantasi ja vastustaa niitä jotka oikeudettomasti sinuakin näkemyksillään riivaavat, annetaan heille esimerkki ja hyväksytään heidätkin ihan tasa-arvoisina kansalaisina!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

k.kiusaantunut kirjoitti:

Evankeliointiyritykset ovat muuttuneet henkiseksi väkivallaksi. Uskovat painostavat minua uskoon uhkailemalla vakavalla sairastumisella ja kuolemalla.

Olen saanut tarpeekseni, ja tänään lähtee maistraattiin eroilmoitus vapaakirkosta.

Uskovaisilla ei ole moraalia, heille lähimmäisen rakastaminen on kuolemalla uhkailua.

Tänään on sopiva päivä kertoa mitä on uskovaisista todella mieltä. Kirkosta eroaa tänäänkin tuhansia ihmisiä, jotka eivät hyväksy Raamattua luettavan niin kuin te fundikset luette.

En tahdo koskaan tulla teidän uhkailijoiden kaltaiseksi. Kuulun siihen laajaan enemmistöön joka tänään osoittaa mieltään teidän uskisten mielivaltaa ja julmuutta ja ahdasmielisyyttä vastaan.

Hyvästi! Pitäkää agressiivinen ns.jumalanne. Se ei ole kuin mielikuvituksenne tuote. En jää kaipaamaan teitä yhtään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu