Näkijättären uni 11.7.2013
11.7.2013 aamuyön tunteina näin taloutta koskevan enneunen: "harmaaksi kuihtuneella syyslaitumella virui ainakin viisi kuollutta nautaeläintä. Kaksi laihaa nautaeläintä oli sentään elossa mutta niillä ei ollut rehua eikä kelvollista juomavettä. Läheinen suuri maatalo, joka näytti saksalaiselta olkikattoiselta talolta, oli synkän autio. Ihmisiä ei liikkunut eikä kukaan tullut apuun. Onnistuin jotenkin johtamaan putkea pitkin vettä kahdelle henkiin jääneelle naudalle maakuoppaan. Ne tuntuivat apaattisilta eivätkä reagoineet vaan seisoivat lamaantuneina." Eurooppaan on parin laihan talousvuoden jälkeen tulossa kenties suuri romahdus, joka aiheuttaa viiden jäsenmaan taloudellisen "kuolintilan" ja kukaan ei tule apuun. Kaksi vielä viruu nälissään. Suomi auttaa vielä kahta eloonjäänyttä..." Kun heräsin, oli todella kipeä olo fyysisesti ja henkisesti. Egyptin muinaiset vitsaukset tulevat iskemään Eurooppaan...

Vastaukset 9
Vanhimmat
Puhtaat juomavetemme on maamme rikkaus ja kuitenkin vesilakeja on hivutettu kohti kaivoslakeja koko ajan salassa kansalta, mitä päättäjämme ovat menneet lupaamaan, samoin maaseutu on autioitettu tarkoituksella EU:n direktiivineen, kohta ei saa viljellä edes omaa kasvimaata ellei ole EU:n ja monsanton hyväksymiä siemeniä... Mihin maatamme viedään ja mitä tyhjennetyllä maaseudulla tapahtuu, jo nyt pumpataan kenotekoisesti harjujen läpi vettämme juotavaksi ja pullotettavaksi, tämä on vakava asia, maamme on kuin vesilähde maailmankartalla...
Yrtit aiotaan kieltää ja luonnontuotteet muutetaan lääkkeidenkaltaisiksi ja näin estetään niiden myynti luontaistuotekaupoissa, lääkejätit hierovat käsiään yhteen...
Kuka sellaisia profetioita kuuntelee, ei kukaan? Kertokaa meille, että uskovat olisivat hiljaa...
Onkohan nekin aikaansaannokset sen Räsäsen tilille meneviä?
Varaudumme siihen paljon profetoituun köyhyyteen, sillä ne profetiat ovat totta.
Taas kerran ihan Pihalta....
Naudat eivät ymmärrä, että ihmiset lähettävät Piholle kirjoituksiaan.
Tunnen tuon profetian todeksi jo ennenkuin luin olen tuntenut niin.
Paratiisi on maa vielä, mutta hengellisen ihmisten sydämissä tuntee vain Jeesuksen Isä jokaiselta. Kultaista lehmää voi monet pyrkiä tekemään elämäänsä perustaksi, mutta ei kestä, vain Jeesus kestää ja sanansa noudattavat ovat autuaat Pelastuksen Kalliolle rakentajat kullasta ja hopeasta ja jalokivistä, eli pyhien sanoille ja opille kuuliaisina.
Pysytään Raamatun profetioissa, sillä ovat totuutta Isältä, ja Ilmestyskirjan sanoma moninaisesti kohta alkaa rullata ja nopeasti.