Maailmanlopun päivää ei anneta, koska ihminen on niin idiootti, että jättää viimeiset arvokkaat päivänsä käyttämättä.
Maailmanloppuun voi ja on sallittua kuitenkin varautua. Ei voi olettaa, että mitään saa mukaansa, mutta lähimmäisenrakkaudesta viimeistään olisi pienen pieni varasto hyvä jättää lapsille tai naapureille....
- Tuhot tulevat tosin olemaan sen verran laajamittaiset, että voi vain toivoa pitävänsä varautunutta taloutta yllä.
- Kauhalla on annettu ja kauhalla myös nostetaan kylvöineen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.