Tuotahan Vasurit halusi ja tuki!
"Maan tilastokeskuksen mukaan maan työvoimasta 26,9 prosenttia oli huhtikuussa työtä vailla. Työttömyys notkahti hieman ylöspäin maaliskuun 26,8 prosentista.
Huhtikuun työttömyyslukema on korkein sitten vuoden 2004, jolloin tilastokeskus alkoi julkistaa kuukausittaisia tilastoja.
Työtä vailla oli huhtikuussa 1,34 miljoonaa kreikkalaista. Vuotta aiemmin työttömiä oli 1,14 miljoonaa, joten vuodessa työttömien määrä kasvoi 17 prosenttia. Työttömyysprosentti oli viime vuoden huhtikuussa 23,1.
Kreikkalaisten nuorten eli työvoimaan laskettavien 15-24–vuotiaiden työttömyys oli huhtikuussa huimat 57,5 prosenttia
Tuotahan Vasurit halusi ja tuki!
Oikea työväenpuolue haluaa menestystä työntekijöille eikä siten edes pissi sosialismiin päin.
Sosialismi kun ei missään ole oikeaa hyvinvointia luonut vaan pelkkää kurjalaa jossa muun lisäksi on pitkälti vankileirin ominaisuuksia.
Kreikan työläisiä tuettaessa se tehdään ehkä parhaiten auttamalla heitä heidän velkojensa maksussa jotta he eivät liukuisi yhteiskuntien ulkopuolelle maksamattomien velkojensa vuoksi.
Velat pitää miettiä otettaessa ei enää sen jälkeen muutoin kuin maksusuunnitelmia tehden. Veloista tiedetään sekä lyhennysaikataulu että korot kun velkaa nostetaan joten mikään ei voi tulla yllärinä vaan jo pienellä laskutaidolla on laskettavissa voiko sitä velkaa nostaa vai pitääkö ryhtyä radikaalimpiin toimenpiteisiin.
Velkahan ei koskaan korjaa mitään, ainakaan syömävelkana jota Kreikka ja myös armas Suomemme on sortunut käyttämään, se vain pitkittää vaikeita ratkaisuja kun poliitikko joutuu alkamaan vyön kiristykset ja pelkää suosionsa laskevan. Velalla ostetaan suosiota!
Parasta olisi heti alkaa muokkaamaan pelisääntöjä siihen suuntaan jossa velkaa ei tarvita syömiseen vaan ainoastaan tuottaviin investointeihin. Me pärjäämme vuosia pelkällä vedellä ja leivällä jos se siitä on kiinni.

Vastaukset 2
Vanhimmat
rahantulo pohjolan pölvästeiltä on taattu niin kauan kuin Urpilainen ja Katainen maan johdossa.
Demut luottavat vaikka
Urpilainen kusis niiden taskuun ja kuiskuttas niiden korvaan että
tämäkin kuuluu pojat politiikkaan.
Vain Suomen Keskustalla on osaamista, kykyä ja rautaista toteennäytettyä kokemusta johtaa Suomea edestä erittäin vaikeina aikoina. Kokoomuksen oikeistolaiseen unelmaan uskoin aikani, kunnes tämä typerä kakaralauma näytti todellisen karvansa. Se olikin pentulauman untuvaa, joka ei tue kansaa enää millään tavalla.
Tulevaan Sipilän johtamaan, Soinin tukemaan hallitukseen ei valitettavasti Kokoomuksella ole enää paikkoja. Valitettavasti demaritkin on pakko ottaa vain täytepuolueeksi saneeraushallitukseen ay-liikkeen yleislakkojen puskuriksi.
Myös punavihreillä tulee olemaan porttikielto oikeaan suomalaisten hyvinvointia ajavaan, sekä edellisen hallituksen tuhojen korjaamiseen mobilisoituun suomalaisten hallitukseen.
Noo.. ruåttalaiset ei paljon haittaa mukana, kun uskovat ja taipuvat isännän tahtoon.
No..niin Mooses Pessi luulee että saa rahat takaisin