Eikös se juttu ollutkaan raamatunsanasta johtuvaa.
Mikä se semmonen profetia on, joka haluaa erottaa ministerinkin.
Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta
Uskon puhuvani tuhansien Majoitus ja Ravintola-ammattilaisen puolesta, kun teen tämän adressin. Minusta ministeri Räsänen on mennyt liian pitkälle! Mielivaltainen ääntenkalastelu toisten työpaikoilla on lopetettava välittömästi. Ravintola-alan suurimpina vitsauksina viime aikoina ovat olleet Liisa Hyssälän ja Päivi Räsäsen kaltaiset vastuuttomat höyrypäät, jotka kansanterveyden edistämisen varjolla pyrkivät kuristamaan Suomalaisen ravintola-alan yrittämisen hengiltä. Ensin järjetön tupakkalaki ( maailman tiukin sellainen ), sitten alkoholiveron nosto ja nyt tämä järjetön vaatimus aukioloaikojen leikkaamisesta.
Huom! Tiedotusvälineille tiedoksi: Adressi on tehty tunnekuohun vallassa, kun aamukahvia lukiessani luin Päivin kirjoituksen. Haluan kuitenkin korostaa, ettei allekirjoittaneella ole minkäänlaisia raivon tunteita asiassa. Antaa faktojen puhua...
Olen kurkkuani myöden täynnä tälläista tekopyhää holhousyhteiskuntaa, varsinkin kun päätökset ovat huonoja ja väärin perustein tapahtuvia. Esimerkiksi vaatimus yökerhojen aukioloaikojen typistämisestä usealla tunnilla. Olen työskennellyt koko työurani ravintoloissa, hotelleissa, laivoilla ja aina ravintolassa. Vaatimuksenne on käsittämätön!
Ravintoloissa tapahtuva anniskelu on valvottua liiketoimintaa, jossa yrittäjän velvollisuus on luoda asiakkaalle turvallinen ja valvottu ympäristö sosiaalisille kohtaamisille. On käsittämätöntä miten sisäministeri ei ole perehtynyt itse poliisin ja terveysviranomaisten tutkimuksiin, joiden perusteella olen itse saanut seuraavanlaisen käsityksen:
- Aukioloaikoja lyhennettäessä kuluttajat siirtyvät nauttimaan alkoholin jatkoille tai julkisille paikoille
- Tax free tuonti lisääntyy ja 'pimeän' viinan myynti lisääntyy
- Alkoholin kuluttamisen siirtyminen yksityiskoteihin aiheuttaa häiriötä ja turvattomuutta asumaalueilla
- Poliisin työmäärä lisääntyy kotihälytysten lisääntyessä
- Perheväkivalta lisääntyy
- Yöravintoloissa työskentelevien ravintolatyöntekijöiden palkkatulot putoavat arviolta n. 20-30%
- Kuluttajan vapaus valita katoaa ja ihmisten sosiaalinen kanssakäyminen vähenee

Vastaukset 4
Vanhimmat
Pitkä on syntilista ministerillä. Luulin löytäväni ihan muuta. Hyvä aina tarkistaa tietoja.
Samaa viinaa ja samat ikävät sivuvaikutukset kummassakin tapauksessa, mutta ravintolassa myyty viina rikastuttaa kapakoitsijaa. Alkosta ostettu viina vain valtiota.
Tekopyhää lässytystä koko kirjoitus.
Niinpä onkin. Kävin katsomassa, että paljonkos se kirkosta eroaminen olisi ministerin syytä ja löysin vain tämän adressin. Turhaa höyryä taas.
Asiaa!
Ravintolat ovat tärkeitä sosiaalisen kanssakäymisen paikkoja.
Kyllä alkoveroa ja tupakkaveroa pitäisi laskea. Myös nykyinen tapa piilottaa tupakat kaupoissa on typerä.
Ravintolatkin saisivat laskea oluen hintaa.
On jokaisen oma asia ryyppääkö/polttaako vai ei, ja miten paljon.