Anoppi alkoholisti, neuvoja, apua, mitä vaan

Ehdota miehellesi Al-Anonin kokouksia. Saattaa tuntua hullulta, mutta on hyvä tapa tavata alkoholistien läheisiä, joilla on ollut sama ongelma

Pelasta itsesi! Et voi muuttaa toista, mutta itsesi voit pelastaa. Eroamalla miehestäsi pääset eroon myös hankalasta anopista.

Pian se kuolee ja elämänne helpottuu. Onko perintöäkin luvassa?

Sulle "pelasta itsesi": Ei hitto mitä tekstiä! Ai että eroisin miehestäni ja jättäisin meidän yhteisen elämän hänen äitinsä ongelman takia?? Huhhuh, kaikkea sitä kuuleekin!

Vituttaa muakin: Ei todellakaan ole mitään perintöä. Eikä sellaista me edes haluta. Mutta se on totta, että tätä menoa hän pian kuolee maksakirroosiin.

Äijäs on paskahousu.

Miehesi pitäisi hakea itselleen apua, vaikka vertaistukiryhmästä. Ymmärrän että lapselle on kova paikka nähdä vanhempansa tekevän "hidasta itsemurhaa". Kuitenkin välittämistä ja rakkautta on vanhempaa kohtaan, oli tämä millainen tahansa. Ehkä tilanne on vielä hankalampi kun kyseessä on äiti ja poika. Jotenkin pojat ovat enemmän kiinni äitissä kuin isässä...onko miehesi isä kuviossa?

Anoppisi voi elää vielä pitkäänkin, joten kannattaa sitä apu hakea ahdistavaan tilanteesee, ettei ala liikaa vaikuttamaan teidän perheen hyvinvointiin. Toivottavasti pysytte puhumaan asiasta avoimesti ja jossain vaiheessa myös lapsille on kerrottava asiasta sillä tasolla kuin ymmärtävät. Kaikken pahinta on että asista vaietaan, ikaan kuin sitä "virtahepoa" ei olo huoneessa olisi...tällä viitttaan Tommy Helstenin kirjaan Virtahepo olohuoneessa, jossa kuvaillaan tilannetta, jossa perheessä on alkoholiongelma.

Jos miehesi ei pysty/halua apua hakea itselleen, mene sinä jonnekin (vaikka perheneuvolaan tms.) keromaan asiasta, saat sieltä tukea teille.

Oma anoppini on mieheni lapsuusaikana juonut rankalla kädellä ja ollut kadoksissa ryyppyreissuillaan pitkäänkin, ryypännyt odottaessaan mieheni pikkusiskoa (ja ehkä joi kun odotti miestänikin) ja juhlapyhien lähestyessä oli aina tiedossa, että mieheni vanhemmat joisivat taas. Appeni rooli taas lapsuudessa on ollut juoda anopin kaverina ja antaa aina välillä anopille ja lapsillekin turpiin. Tätä viinalla läträämistä ja väkivaltaa oli mieheni lapsuus ja en voi kuin ihmetellä, miten hänestä onkin kasvanut niin tervehenkinen ja ihana ihminen.

Mieheni ei juuri kyläile tai ole aktiivisesti yhteydessä vanhempiinsa, vaikka he asuvatkin lähellä. Omat vanhempani asuvat kaukana, mutta suhteemme heihin on lämmin läheinen ja yhteyksiä pidetään puhelimitse useamman kerran viikossa. Miehen vanhempien terveys mennyt viinan ja huonojen elämäntapojen ansiosta niin huonoksi (vaikka reilusti alle 60-vuotiaita ovatkin), ettei heille ole voinut esim. lasta vahdittavaksi kertaakaan jättää. Ei auta enää mitään, vaikka korkki pysyisikin kiinni, kun liikkuminen on katkokävelyä, jolla ei liikkuvan lapsen perässä pysy (lapsi voi pinkaista vaikka auton alle) ja käsissä ei ole voimaa, joilla voisi esim. vauvaa turvallisesti sylissä pitää.

Lapsemme syntymän jälkeen tämä tilanne ja etäiset välit ovat kärjistyneet. Minua mieheni vaimona syytellään siitä, kun emme kummankaan apen tai anopin tykönä kyläile. Anoppi ja appi ovat eronneet vuosikymmeniä sitten ja edelleen puhuvat toisistaan kyräillen, jota on ilkeä kuunnella, enkä voi edes kuvitella, miltä se lapsen korvaan kuulostaisi. Ainaista marttyyrin roolia, syyllistämistä ja marmatusta siitä, kun ei ole käyty kylässä ja nähty lasta.

Me olemme mieheni kanssa molemmat töissä ja illat menevät nopeaa. Olen aina sanonut, että kyllä meillä saa tulla käymään, mutta eipä ole kumpaakaan kymmenen vuoden aikana juuri kylässä näkynyt; Appi ei ole käynyt kylässä kertaakaan ja anoppi vain esim. lapsen synttäreillä.

Olen nyt molemmille sanonut, että syytön minä siihen olen, että heidän poikansa ei halua oman lapsensa kanssa heidän luonaan kyläillä. En se ole minä, joka on aivopessyt mieheni, kuten he väittävät. Mieheni vanhemmilla on ollut yli 30-vuotta aikaa luoda toimiva ja läheinen suhde omaan lapseensa. On ollut aina se oma napa ja juominen tärkeämpää, kuin oma lapsi. Lapsesta on kasvanut aikuinen ja nähtyään esimerkkiä toisenlaisesta vanhemmuudesta ja perheestä (minun perheestäni) on mieheni ymmärtänyt, että vanhempansa ovat itsekkäitä ja hänellä ei tosiaan lapsen syntymänkään jälkeen ole mitään velvollisuutta alkaa tavan vuoksi väleissä vanhempiensa kanssa olemaan.

Jo raskausaikana ilmoitin, että minulle riittää, että mieheni vanhemmat ovat pilanneet mieheni lapsuuden. Meidän lapsiemme ei tarvitse koskaan kokea samaa kuin mieheni; en ala selittämään lapsille sitä, miten juhlapyhinä mummo/pappa on hassu tai lapsen ei tarvitse ajatella heti pahinta (nyt on isovanhempi tukehtunut oksennukseen sammuttuaan), kun toinen ei vastaa puhelimeen.

Alkoholismi on syöpä, joka levittää lonkeronsa myös läheisiin. Alkoholistia ei voi auttaa kukaan muu, kuin alkoholisti itse. Alkoholisti on ihminen, joka juo syyhyn kuin syyhyn: Korkki aukeaa, kun on jotain juhlittavaa tai jokin on huonosti. Aina alkoholisti keksii syyn juoda.

Ainoa mitä alkoholistin läheinen voi tehdä on katkaista tämän syövän lonkerot niin, että ne eivät ulotu sukupolvesta toiseen. Meille mieheni kanssa riittää, että mies ja minä saamme osamme huolesta, syytöksistä ja alkoholismista. Lapsiemme ei tätä tarvitse missään muodossa kokea ja jos se tarkoittaa sitä, että mieheni ei halua lapsensa juuri olevan tekemisissä vanhempiensa kanssa, niin olkoon niin. Saa riittää, että vanhemmat ovat pilanneet mieheni lapsuuden ja vaikuttaneet hänen koko loppuelämäänsä.

En osaa sanoa sinulle muuta neuvoksi, kuin sen että ole miehesi tukena. Selitä, että hän ei voi mitenkään vaikuttaa vanhempiensa tekoihin, ainoastaan omiinsa.

Ja vielä ne jotkut ihmettelee miksi sitä auton katolla kuljetettavaa
suksiboksia alettiin vääräleukain toimesta nimittää anopinkuljetuslaatikoksi.

Meillä myös ollaan väsyneitä Anopin juomiseen..Mieheni ei jaksa enää välittää,kun on kokoikänsä sitä katsonut ja nyt muutaman vuoden sisällä on tilanne pahentunut. Jollain lailla säälittää,koska anopilla ei muka ole ongelmaa,vaikka on palanut ratista,avioliitto on hajonnut..piilottaa tyhjiä pulloja itseltään ja ei juo toisten näkösällä vaan aina piilossa. En oikein osaa asialle mitään tehdä..eihän ketään väkisin voi hoitoonkaan viedä. Asutaan aika lähellä anoppia,joten aika läheltä tilannetta pitää seurata. Ennen meni viikkoja,että oli selvinpäin,mutta nyt ottaa jo useammin..