Räsänen

Olen Päivin kanssa samaa mieltä siitä, että Raamattu menee lain edelle silloin, jos laki kehottaa tekemään syntiä. Tällaista tilannetta ei minulle itselleni ole koskaan tullut eteen, mutta on selvästi nähtävissä, että Eurooppa ja ehkäpä jopa Suomi etunenässä on ajautumassa tilanteeseen, jossa uskovainen joutuu valitsemaan lain ja Raamatun väliltä.

Uskon vapaus on yksi asia, johon varmasti tullaan jossain vaiheessa puuttumaan lainsäädännöllä. Tämä voi tulla esiin siinä, miten saat tunnustaa ja harjoittaa uskoasi. Seurakunnan rakenteisiin ja toimintaan voidaan myös puuttua lainsäädännöllä ja tällaiset toimet johtavat väistämättä siihen, että uskovainen joutuu valitsemaan kansalaistottelemattomuuden ja lain väliltä.

Uskovaiset on kutsuttu julistamaan ja tunnustamaan uskoaan. Seurakuntarakenne ja kuri, on myös säädetty Raamatussa, samoin syntiin liityvät kysymykset. Nämä asiat eivät muutu, vaikka laki muuttuu ja näillä alueilla miljoonat kristityt maksavat kovaa hintaa joka päivä. Jotkut maksavat uskostaan jopa hengellään.

Suomessa emme tästä tiedä vielä paljoakaan, mutta kun seuraa yleistä ilmapiiriä ja mielipidettä, sekä EU:ssa, että Suomen sisällä, huomaa että viha kristittyjä kohtaan kasvaa. En lainkaan yllättyisi, mikäli uskonvapautta ja uskovien kokoontumista alettaisiin jollain tavalla säädellä. Räsänen oli siis ihan oikeassa, tulkitessaan Raamattua ja Luterilaisen kirkon vanhaa uskontunnustusta, tässä lain ja Raamatun välisessä valinnassa.

Olemmeko valmiita valitsemaan Raamatun ilmoituksen silloinkin, kun se merkitsee lain rikkomista?
35173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

En voinut vastustaa kiusausta laittaa tätä Raamatun kohtaa, vaikkakin lainaus on aika pitkä:

DANIEL 6
1. Daarejaves näki hyväksi asettaa valtakuntaansa sata kaksikymmentä
satraappia, että heitä olisi kaikkialla valtakunnassa.
2. Ja heitä ylempänä oli kolme valtaherraa, joista Daniel oli yksi. Heille tuli satraappien tehdä tili, ettei kuningas kärsisi vahinkoa.
3. Mutta Daniel oli etevämpi muita valtaherroja sekä satraappeja, sillä hänessä oli erinomainen henki; ja kuningas aikoi asettaa hänet koko valtakunnan päämieheksi.
4. Silloin toiset valtaherrat sekä satraapit etsivät Danielia vastaan syytä valtakunnan hallinnossa. Mutta he eivät voineet löytää mitään syytä eikä rikkomusta, sillä hän oli uskollinen, eikä hänestä laiminlyöntiä eikä rikkomusta löydetty.
5. Silloin nämä miehet sanoivat: "Me emme löydä tuossa Danielissa mitään syytä - ellemme löydä sitä hänen jumalanpalveluksessaan".
6. Senjälkeen nämä valtaherrat ja satraapit riensivät kiiruusti kuninkaan tykö ja sanoivat hänelle näin: "Kuningas Daarejaves eläköön iankaikkisesti!
7. Kaikki kuninkaalliset valtaherrat, maaherrat, satraapit, hallitusmiehet ja käskynhaltijat ovat keskenänsä neuvotelleet, että olisi annettava kuninkaallinen julistus ja vahvistettava kielto, että kuka ikinä kolmenkymmenen päivän kuluessa rukoilee jotakin yhdeltäkään jumalalta tai ihmiseltä, paitsi sinulta, kuningas, se heitettäköön jalopeurain luolaan.
8. Nyt, kuningas! Säädä kielto ja kirjoita kirjoitus, jota meedialaisten ja persialaisten peruuttamattoman lain mukaan ei voida muuttaa."
9. Niin kuningas Daarejaves kirjoitti kirjoituksen ja kiellon.
10. Niin pian kuin Daniel oli saanut tietää, että kirjoitus oli kirjoitettu, meni hän taloonsa, jonka yläsalin ikkunat olivat avatut Jerusalemiin päin. Ja hän lankesi kolmena hetkenä päivässä polvillensa, rukoili ja kiitti Jumalaansa, aivan niinkuin hän ennenkin oli tehnyt.
11. Silloin nuo miehet riensivät kiiruusti sinne ja tapasivat Danielin rukoilemasta ja avuksi huutamasta Jumalaansa.
12. Sitten he astuivat kuninkaan eteen ja muistuttivat kuninkaan kiellosta: "Etkö ole kirjoittanut kieltoa, että kuka ikinä kolmenkymmenen päivän kuluessa rukoilee jotakin yhdeltäkään jumalalta tai ihmiseltä, paitsi sinulta, kuningas, se heitettäköön jalopeurain luolaan?" Kuningas vastasi ja sanoi: "Kielto on luja, meedialaisten ja persialaisten peruuttamattoman lain mukaan".
13. Silloin he vastasivat ja sanoivat kuninkaalle: "Daniel, joka on juutalaisia pakkosiirtolaisia, ei välitä sinusta, kuningas, eikä kiellosta, jonka olet kirjoittanut, vaan kolmena hetkenä päivässä hän toimittaa rukouksensa".

Äänestä
  • 14. Mutta kun kuningas sen kuuli, tuli hän sangen murheelliseksi, ja hän mietti, miten voisi pelastaa Danielin; auringon laskuun asti hän vaivasi itseään vapauttaaksensa hänet.
    15. Silloin ne miehet riensivät kiiruusti kuninkaan tykö ja sanoivat kuninkaalle: "Tiedä, kuningas, meedialaisten ja persialaisten laki on, ettei mitään kuninkaan vahvistamaa kieltoa tai julistusta peruuteta".
    16. Silloin kuningas käski tuoda Danielin ja heittää hänet jalopeurain luolaan. Ja kuningas puhui Danielille ja sanoi: "Sinun Jumalasi, jota sinä lakkaamatta palvelet, pelastakoon sinut". Sitten tuotiin kivi ja pantiin luolan suulle,
    17. ja kuningas sinetöi sen omallaan ja ylimystensä sineteillä, ettei Danielin asiassa muutosta tapahtuisi.
    18. Sitten kuningas meni palatsiinsa ja vietti yönsä paastoten eikä sallinut tuoda eteensä naisia, ja hänen unensa pakeni häneltä.
    19. Aamun sarastaessa kuningas sitten nousi ja meni kiiruusti jalopeurain luolalle.
    20. Ja lähestyessään luolaa hän huusi Danielille murheellisella äänellä, ja kuningas lausui ja sanoi Danielille: "Daniel, sinä elävän Jumalan palvelija, onko sinun Jumalasi, jota lakkaamatta palvelet, voinut pelastaa sinut jalopeuroilta?"
    21. Silloin Daniel vastasi kuninkaalle: "Kuningas eläköön iankaikkisesti!
    22. Minun Jumalani on lähettänyt enkelinsä ja sulkenut jalopeurain kidat, niin etteivät ne ole minua vahingoittaneet, sillä minut on havaittu nuhteettomaksi hänen edessänsä, enkä minä ole sinuakaan vastaan, kuningas, rikosta tehnyt."
    23. Silloin kuningas ihastui suuresti ja käski ottaa Danielin ylös luolasta. Ja kun Daniel oli otettu ylös luolasta, ei hänessä havaittu mitään vammaa; sillä hän oli turvannut Jumalaansa.
    24. Ja kuningas käski tuoda ne miehet, jotka olivat syyttäneet Danielia, ja heittää heidät lapsineen ja vaimoineen jalopeurain luolaan; eivätkä he ehtineet luolan pohjaan, ennenkuin jalopeurat hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja murskasivat kaikki heidän luunsa.
    25. Sitten kuningas Daarejaves kirjoitti kaikille kansoille, kansakunnille ja kielille, mitä koko maan päällä asuu: "Suuri olkoon teidän rauhanne!
    26. Minä olen antanut käskyn, että minun valtakuntani koko valtapiirissä vavistakoon ja peljättäköön Danielin Jumalaa. Sillä hän on elävä Jumala ja pysyy iankaikkisesti. Hänen valtakuntansa ei häviä, eikä hänen herrautensa lopu.
    27. Hän pelastaa ja vapahtaa, hän tekee tunnustekoja ja ihmeitä taivaassa ja maan päällä, hän, joka pelasti Danielin jalopeurain kynsistä."
    28. Ja tämä Daniel oli korkeassa arvossa ja kunniassa Daarejaveksen valtakunnassa sekä persialaisen Kooreksen valtakunnassa.

    Äänestä

Minun on vaikea uskoa, että suomalainen yhteiskunta muuttuisi niin paljon, että täällä olisi toimittava Jumala sanan vastaisesti, mutta voin olla väärässä. Kun tyytyy vähään, ei ole kilpailuhenkinen, ei etsi maallista arvonantoa ja kunnioitusta, ei myöskään joudu niin herkästi "myrskynsilmään".

Vainoa kyllä voi tulla, syrjintää, sitähän on jo nyt, itsekin olen saanut kokea sitä jo pari vuosikymmentä. syrjinnälle en keksi mitään muuta syytä kuin että nämä Jumalan sanaa vihaavat eivät voi sietää uskovia ja varsinkaan heidän menestystään. Jumalattomat ihmiset vihaavat totuutta ja rehellisyyttä, he vihaavat ihmisiä, jotka eivät lähde mukaan heidän kieroiluihinsa ja valtataisteluihinsa. Kyllä ihmiset aistivat sen, jos uskova on uskossaan luja eikä ole valmis arvoistaan luopumaan, ei mene mielistellen porukan mukana vain saadakseen hyväksyntää, vaan "pitää sen minkä on Jumalaltaan kerran saanut" eli uskon Herraan Jeesukseen, joka on tie, totuus ja elämä.

Äänestä

Psalmi50.15:
>>>En lainkaan yllättyisi, mikäli uskonvapautta ja uskovien kokoontumista alettaisiin jollain tavalla säädellä.

Äänestä

Olen edellisten kanssa samaa mieltä ja hyvä oli Manteli-Puu, että laitoit kyseisen Raamatunkohdan, koska sehän puhuu juuri siitä, mitä tällä hetkellä on maailmassaa laajemminkin tapahtumassa ja joka on aiemmin kuulunut vain joihinkin valtioihin, mutta mitä enempi jumalattomuus ja myöskin ateismi saa valtaa, sitä ahtaammaalle meidät kristityt ajetaan.

Huomaammehan me jo täällä foorumillakin, miten ateisti pilkkaa ja ivaa uskoamme ja Raamattuamme saduiksi ja satukirjaksi.

Jos ihminen kunnioittaisi toista ihmistä, hänen ei tarvitsisi ivata ja pilkata
toisen uskoa, vaan voisi ohitta sen kunnioittaen ja antaa jokaisen uskoa,
kuten halua, mutta tällainen toisinuskovien ja - ajattelevien kunnioittaminen murenee koko ajan, mitä lähemmäksi lopunaikaa menemme.

Äänestä
  • "Jos ihminen kunnioittaisi toista ihmistä, hänen ei tarvitsisi ivata ja pilkata toisen uskoa, vaan voisi ohitta sen kunnioittaen ja antaa jokaisen uskoa, kuten halua, mutta tällainen toisuskovien ja ajattelevien kunnioittaminen murenee koko ajan, mitä lähemmäs lopun aikaa menemme."

    Minä tähkis kunnioitan sinua ihmisenä. Tämä on keskustelupalsta, ja täällä keskustellaan, ja voidaan ja saadaan kertoa mitä mieltä esim.jonkun viestistä on.

    Ateistilla sama oikeus.

    Ethän halua rajoittaa kenenkään sananvapautta, se on myöskin rikos.

    Siitä huolimatta että kunnioitan sinua, minulla on oikeus esittää mielipiteeni joka voi olla eri kuin sinun.

    Koska meillä on erilainen tapa uskoa. Sinä olet konsu ja minä liberaali.

    Raamatun sana ei ole Jumalan sanaa tällä palstalla. Jokainen päättää itse(ei Jumala)mitä Raamatusta nostaa keskusteltavaksi tällä keskustelupalstalla...

    Nostaako kuten Räsänen toivoisi: rikollisuuteen ja lakia vastustavaan kannustavaa tuomiohenkistä tekstiä..

    Vaiko armon sanoja.

    Niitäkin Raamatusta löytyy, ja niitä sinulle tällä hetkellä tahtosin Sinulle välittää. Löydät ne sieltä halutessasi itsekkin.

    Kysymys kuuluu vain että haluatko sinä? Omallakohdallasi, entä muiden kohdalla?

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    "Jos ihminen kunnioittaisi toista ihmistä, hänen ei tarvitsisi ivata ja pilkata toisen uskoa, vaan voisi ohitta sen kunnioittaen ja antaa jokaisen uskoa, kuten halua, mutta tällainen toisuskovien ja ajattelevien kunnioittaminen murenee koko ajan, mitä lähemmäs lopun aikaa menemme."

    Minä tähkis kunnioitan sinua ihmisenä. Tämä on keskustelupalsta, ja täällä keskustellaan, ja voidaan ja saadaan kertoa mitä mieltä esim.jonkun viestistä on.

    Ateistilla sama oikeus.

    Ethän halua rajoittaa kenenkään sananvapautta, se on myöskin rikos.

    Siitä huolimatta että kunnioitan sinua, minulla on oikeus esittää mielipiteeni joka voi olla eri kuin sinun.

    Koska meillä on erilainen tapa uskoa. Sinä olet konsu ja minä liberaali.

    Raamatun sana ei ole Jumalan sanaa tällä palstalla. Jokainen päättää itse(ei Jumala)mitä Raamatusta nostaa keskusteltavaksi tällä keskustelupalstalla...

    Nostaako kuten Räsänen toivoisi: rikollisuuteen ja lakia vastustavaan kannustavaa tuomiohenkistä tekstiä..

    Vaiko armon sanoja.

    Niitäkin Raamatusta löytyy, ja niitä sinulle tällä hetkellä tahtosin Sinulle välittää. Löydät ne sieltä halutessasi itsekkin.

    Kysymys kuuluu vain että haluatko sinä? Omallakohdallasi, entä muiden kohdalla?

    Mihin sinä sitä armoa tarvitset ?

    Äänestä

"Olen Päivin kanssa samaa mieltä siitä, että Raamattu menee lain edelle silloin, jos laki kehottaa tekemään syntiä."

Luonnollisesti tämä koskee myös muslimeja, jos Suomen laki on ristiriidasa Koraanin kanssa. Niissä tapauksissa Koraani menee lain edelle, eikö vain?

Äänestä
  • Raamattu kehottaa meitä lähimmäisen rakkauteen, toisen ihmisen kunnioittamiseen, omasta antamiseen, toisen posken kääntämiseen, esivallan kunnioittamiseen, verojen maksamiseen, omasta perheestä huolehtimiseen, vanhempien kunnioittamiseen, rauhalliseen elämään, mikäli se on itsestä kiinni, pilkan kestämiseen, vääryyden kärsimiseen, sydämelliseen armahtavaisuuteen, rakkauteen, laupeuteen, viisauteen, vähään tyytymiseen, rauhan rakastamiseen.

    Mitä vielä sanoisin?

    Mikään laki ei voi olla vastaan tällaista uskontoa, mutta silti maailmassa vainotaan miljoonia kristittyjä ja aivan samat merkit alkavat olla Euroopassa, sekä täällä koto Suomessa. Viha kristittyjä kohtaan, tai sanoisinko paremminkin kristinuskoa kohtaan nostaa päätään.

    Jokaisena päivänä media täyttyy viha kirjoituksista kristittyjä kohtaan ja samalla varotaan, ettei vain sormellakaan kosketa muslimeihin, islamiin, Mohammediin, tai muihin tärkeisiin / vieraisiin uskontoihin, joiden kirjat ovat täynnä laittomuuksia, vihaa, murhaa, suvaitsemattomuutta, armottomuutta, epäinhimillisyyttä, raakuutta naisia ja lapsia kohtaan jne.

    On täysin eriasia toimia kristinuskon mukaan, kun koraanin mukaan. Näitä kahta ei voi verrata, ei niistä voi puhua samana päivänä. Uskovainen ei tee uskontonsa nimissä / Raamatun kehottamana pahaa kenellekään ja ainut asia, missä kristitty joutuu tekemään lain vastaisesti, on se, jos laki(joskus tulevaisuudessa ehkä??) kehottaa tekemään syntiä, tai kieltää uskonvapauden(vapaus uskoa, tunnustaa uskoaan ja harjoittaa uskoa vapaasti).

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    Raamattu kehottaa meitä lähimmäisen rakkauteen, toisen ihmisen kunnioittamiseen, omasta antamiseen, toisen posken kääntämiseen, esivallan kunnioittamiseen, verojen maksamiseen, omasta perheestä huolehtimiseen, vanhempien kunnioittamiseen, rauhalliseen elämään, mikäli se on itsestä kiinni, pilkan kestämiseen, vääryyden kärsimiseen, sydämelliseen armahtavaisuuteen, rakkauteen, laupeuteen, viisauteen, vähään tyytymiseen, rauhan rakastamiseen.

    Mitä vielä sanoisin?

    Mikään laki ei voi olla vastaan tällaista uskontoa, mutta silti maailmassa vainotaan miljoonia kristittyjä ja aivan samat merkit alkavat olla Euroopassa, sekä täällä koto Suomessa. Viha kristittyjä kohtaan, tai sanoisinko paremminkin kristinuskoa kohtaan nostaa päätään.

    Jokaisena päivänä media täyttyy viha kirjoituksista kristittyjä kohtaan ja samalla varotaan, ettei vain sormellakaan kosketa muslimeihin, islamiin, Mohammediin, tai muihin tärkeisiin / vieraisiin uskontoihin, joiden kirjat ovat täynnä laittomuuksia, vihaa, murhaa, suvaitsemattomuutta, armottomuutta, epäinhimillisyyttä, raakuutta naisia ja lapsia kohtaan jne.

    On täysin eriasia toimia kristinuskon mukaan, kun koraanin mukaan. Näitä kahta ei voi verrata, ei niistä voi puhua samana päivänä. Uskovainen ei tee uskontonsa nimissä / Raamatun kehottamana pahaa kenellekään ja ainut asia, missä kristitty joutuu tekemään lain vastaisesti, on se, jos laki(joskus tulevaisuudessa ehkä??) kehottaa tekemään syntiä, tai kieltää uskonvapauden(vapaus uskoa, tunnustaa uskoaan ja harjoittaa uskoa vapaasti).

    "On täysin eriasia toimia kristinuskon mukaan, kun koraanin mukaan. "

    Mutta pointti ei olekaan siinä. Muslimit, niin kuin te kristitytkin luulevat että oma "pyhä kirja" on se ainoa oikea. Muslimeille Koraani on totuus!
    Onko sillä väliä mitä mieltä pieni, tyhmä, syntinen ihminen on kun meillä on kirja jossa on totuus?

    Sinä yrität tuoda ihmisen moraalikäsitystä tähän keskusteluun, mutta ei kai ihminen voi mitään ymmärtää.... eihän?

    Jos valitsemme uskonnon sen perusteella mikä itseään miellyttää, niin eihän se ole mikään keino löytää totuutta. Eihän me tarvita Raamattuja tai Koraaneja, jos tiedämme muutenkin mikä on oikein ja väärin.

    Muslimeille Koraani on Totuus, samalla tavalla kuin Raamattu on kristityille Totuus.

    Jos Raamattu on kristityille lain yläpuolella, niin tottakai Koraani on silloin muslimeille lain yläpuolella.

    Äänestä

  • -p- kirjoitti:

    Top top... ei tässä ole kysymys kenenkään luuloista, suhteessa ohjekirjoihin, vaan siitä, mikä sen ohjekirjan sisältö on. Raamattu ei ohjaa laittomuuteen, vaan päinvastoin. Itse asiassa Raamattu jopa täydentää lakia aivan upealla tavalla. Ei meidän laissamme ole mitään mainintaa, tai rangaistusta rakkaudettomuudesta, vihasta, moraalittomuudesta, häikäilemättömyydestä, valehtelusta, kateudesta, aviorikoksista tms. Ihmiset saavat tehdä näitä "laittomuuksia" niin paljon kun haluavat, eikä siitä seuraa yhtään mitään.

    Ajattele, että Raamattu jopa ylittää lain ja ohjaa ihmisiä kaikkinaiseen hyvyyteen, rakkauteen, suvaitsevaisuuteen, korkeaan moraaliin, totuuteen jne. Kaiken lisäksi tämä on täysin vapaaehtoista. Ketään ei pakoteta, vaan ohjataan, aivan kuin hyvällä esimerkillä. Raamattu on aivan ainutlaatuinen teos tässä suhteessa. Kyse ei siis ole mistään omantunnon jutuista, suhteessa siihen, mitä jokin opus sanoo meille, vaan siitä, että Raamattu yksinkertaisesti kestää lain edessä ja se kestää kaiken mahdollisen vertaamisen muihin kirjoihin.

    Miten on Koraanin laita? Minulle on aivan sama, onko se kirja pyhä kirja joillekin, tai luulevatko / tietävätkö he sen ainutlaatuiseksi Jumalan sanaksi tms. Ihan yksi hailee, koska kyseinen opus ei kestä lain edessä ja kirja on täynnä laittomuutta, vääryyttä, vihaa ja rakkaudettomuutta. Kyseinen kirja ei kestä minkään sivistyneen valtion lain edessä, jossa lakina on jokin muu kuin Koraani, tai sharia laki. Ei tällaista opusta voi verrata Raamattuun. En nyt siis puhu uskosta jonkin kirjan ainutlaatuisuuteen, vaan siitä, että Raamattu on kelvollinen lain ja ihmisten edessä ja kestää vertailun.

    Mitä tulee siihen, että joskus uskovainen voi joutua tilanteeseen, jossa täytyisi rikkoa lakia, niin Suomessa meillä ei vielä ole tällaista tilannetta. Olen vain sanonut, että suunta ei ole hyvä ja mikäli kristinusko halutaan kitkeä Euroopasta / Suomesta, niin saatamme hyvinkin pian olla siinä tilanteessa. Otetaan nyt vaikka ihan teoreettinen esimerkki... uskovaisia kiellettäisiin tunnustamasta uskoaan, tai kokoontumasta yhteen. Uskovainen lääkäri pakotettaisiin vastoin omaatuntoaan tappamaan syntymätön lapsi, tai vanhus(eutanasia). Ei tällaisia lakeja voi säätää ja jos säädetään, on lakia mahdotonta noudattaa näiltä osin.

    Kun Raamattu on kristityille lain yläpuolella, kristitty elää ja pyrkii elämään Psalmin edellä kuvaamalla tavalla. Sellaista vastaan ei ole minkään maan ja yhteiskunnan laki.

    Kristittyjä kohtaan osoitettu viha ei siis ole kohdistettu eikä voi kohdistua uskovaan joka elää Raamatun kehotusten mukaisesti. Viha kohdistuu kristittyjen Jumalaan. Jumalalla on vihollinen jota kutsutaan Saa.tanaksi ja Per..keleeksi. Hän vihaa ja vastustaa Jumalan omia. Uskosta osattomat palvelevat häntä joko tietoisesti tai tietämättään kun osoittavat (perke.leen) vihaa kristittyjä kohtaan.

    Jeesus sanoi: "Ovat vihanneet minua ja minun Isääni syyttä."
    SIIS AIHEETTOMASTI!!!.

    Johanneksen evankeliumi:

    15:24 Jos minä en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita ei kukaan muu ole tehnyt, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt he ovat nähneet ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni.
    15:25 Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: 'He ovat vihanneet minua syyttä.'

    Äänestä

  • UPDATE_10332393 kirjoitti:

    Vielä kristinuskon oppia ja Jeesuksen itsensä puhumana:

    Luukkaan evankeliumi:

    6:22-23 "Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikäänkuin jonkin pahan - Ihmisen Pojan tähden. Iloitkaa sinä päivänä, riemuun ratketkaa; sillä katso, teidän palkkanne on suuri taivaassa; sillä näin tekivät heidän isänsä profeetoille."

    6:27 "Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat,"

    Apt 7:51-60 "Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niinkuin teidän isänne, niin tekin. Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet, te, jotka enkelien toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet." Mutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa. Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella." Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä
    ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät. Ja todistajat riisuivat vaippansa Saulus nimisen nuorukaisen jalkojen juureen. Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!" Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois."

    Jos pitää Koraania totuutena, se on totuus ja on aina oikeassa. Ei siihen tarvita pitkiä saarnoja tai selityksiä. Ymmärrät oikein hyvin mitä viestissäni tarkoitin, vaikka yrität viedä keskustelun sivuraiteille.

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    Top top... ei tässä ole kysymys kenenkään luuloista, suhteessa ohjekirjoihin, vaan siitä, mikä sen ohjekirjan sisältö on. Raamattu ei ohjaa laittomuuteen, vaan päinvastoin. Itse asiassa Raamattu jopa täydentää lakia aivan upealla tavalla. Ei meidän laissamme ole mitään mainintaa, tai rangaistusta rakkaudettomuudesta, vihasta, moraalittomuudesta, häikäilemättömyydestä, valehtelusta, kateudesta, aviorikoksista tms. Ihmiset saavat tehdä näitä "laittomuuksia" niin paljon kun haluavat, eikä siitä seuraa yhtään mitään.

    Ajattele, että Raamattu jopa ylittää lain ja ohjaa ihmisiä kaikkinaiseen hyvyyteen, rakkauteen, suvaitsevaisuuteen, korkeaan moraaliin, totuuteen jne. Kaiken lisäksi tämä on täysin vapaaehtoista. Ketään ei pakoteta, vaan ohjataan, aivan kuin hyvällä esimerkillä. Raamattu on aivan ainutlaatuinen teos tässä suhteessa. Kyse ei siis ole mistään omantunnon jutuista, suhteessa siihen, mitä jokin opus sanoo meille, vaan siitä, että Raamattu yksinkertaisesti kestää lain edessä ja se kestää kaiken mahdollisen vertaamisen muihin kirjoihin.

    Miten on Koraanin laita? Minulle on aivan sama, onko se kirja pyhä kirja joillekin, tai luulevatko / tietävätkö he sen ainutlaatuiseksi Jumalan sanaksi tms. Ihan yksi hailee, koska kyseinen opus ei kestä lain edessä ja kirja on täynnä laittomuutta, vääryyttä, vihaa ja rakkaudettomuutta. Kyseinen kirja ei kestä minkään sivistyneen valtion lain edessä, jossa lakina on jokin muu kuin Koraani, tai sharia laki. Ei tällaista opusta voi verrata Raamattuun. En nyt siis puhu uskosta jonkin kirjan ainutlaatuisuuteen, vaan siitä, että Raamattu on kelvollinen lain ja ihmisten edessä ja kestää vertailun.

    Mitä tulee siihen, että joskus uskovainen voi joutua tilanteeseen, jossa täytyisi rikkoa lakia, niin Suomessa meillä ei vielä ole tällaista tilannetta. Olen vain sanonut, että suunta ei ole hyvä ja mikäli kristinusko halutaan kitkeä Euroopasta / Suomesta, niin saatamme hyvinkin pian olla siinä tilanteessa. Otetaan nyt vaikka ihan teoreettinen esimerkki... uskovaisia kiellettäisiin tunnustamasta uskoaan, tai kokoontumasta yhteen. Uskovainen lääkäri pakotettaisiin vastoin omaatuntoaan tappamaan syntymätön lapsi, tai vanhus(eutanasia). Ei tällaisia lakeja voi säätää ja jos säädetään, on lakia mahdotonta noudattaa näiltä osin.

    "Miten on Koraanin laita? Minulle on aivan sama, onko se kirja pyhä kirja joillekin"

    Osuit asian ytimeen. Katsos kun minullekin on aivan sama onko Raamattu pyhä jollekin, sen takia ei Raamattu (eikä mikään muukaan pyhä kirja) saa olla Suomen lain yläpuolella.

    Äänestä

  • -P- kirjoitti:

    Jos pitää Koraania totuutena, se on totuus ja on aina oikeassa. Ei siihen tarvita pitkiä saarnoja tai selityksiä. Ymmärrät oikein hyvin mitä viestissäni tarkoitin, vaikka yrität viedä keskustelun sivuraiteille.

    Ongelma tuossa sinun ajattelussasi on kuitenkin siinä, ettei kyse ole meidän totuudestamme, tai totena pitämisestä, vaan siitä, onko kirja oikeassa, vai väärässä. Koraanin suhteen joutuu toteamaan, että kirja on ihan hukassa. Se on kirja, joka ohjaa suoraan laittomuuteen. Raamattu ei tee tätä, vaan kehottaa lainkuuliaisuuteen ja esivallan tottelemiseen jne.

    Unohda nyt ihmisten omat mielipiteet, siis uskovaisten mielipiteet Raamatusta ja muslimien mielipiteet Koraanista. Katso puhtaasti kirjojen sisältöä, niin huomaat, ettei näitä kirjoja voi verrata ja huomaat, että toinen kirjoista on kelvollinen.

    Vai tarkoititko, että Raamattua ei voi pitää mitenkään arvossa, koska joku pitää myös Mein Kampf nimistä teosta arvossa.

    "Ongelma tuossa sinun ajattelussasi on kuitenkin siinä, ettei kyse ole meidän totuudestamme, tai totena pitämisestä, vaan siitä, onko kirja oikeassa, vai väärässä."

    Miten ihmeessä voimme tietää onko jokin kirja oikeassa vai väärässä, ilman että pidämme jotain totuutena? Ei meillä ole minkäänlaista objektiivista tapaa ottaa selvää mikä kirja on oikeassa ja mikä väärässä. Kaikki perustuu mielipiteisiin. Sinun mielestäsi Raamattu on oikeassa ja koraani hukassa. Muslimien mielestä Koraani oikeassa ja Raamattu hukassa. Hindujen mielestä sekä Raamattu että Koraani on hukassa. Tästä syystä tarvitsemme Suomen lain, jonka voi demokraattisessa maassa tarvittaenssa muuttaa, jos enemmistö katsoo sen tarpeelliseksi.

    "Unohda nyt ihmisten omat mielipiteet, siis uskovaisten mielipiteet Raamatusta ja muslimien mielipiteet Koraanista. Katso puhtaasti kirjojen sisältöä, niin huomaat, ettei näitä kirjoja voi verrata ja huomaat, että toinen kirjoista on kelvollinen. "

    Jälleen kerran. Miten voin huomata kumpi on kelvollinen, ilman että liitän siihen mielipiteen? Kuten sanoin, ei meillä ole muuta kuin mielipiteitä näistä pyhistä kirjoista. Ei ole tapaa todistaa objektiivisesti, ilman mielipiteitä, mikä on oikeassa.

    "Vai tarkoititko, että Raamattua ei voi pitää mitenkään arvossa, koska joku pitää myös Mein Kampf nimistä teosta arvossa."

    En. Tarkoitan että emme voi pitää yhtä kirjaa absoluuttisena totuutena, koska eri ihmisillä on eri käsitys siitä mikä on absoluutinen totuus. Sen takia Suomen laki pitää olla kaiken yläpuolella (Suomessa) ja äänestämällä voimme vaikuttaa lain sisältöön, jos huomaamme että siinä on parantamisenvaraa.

    Ei Raamattu ole lainkaan niin vaikea kirja lukea, ettei sitä voisi ymmärtää. Oikeastaan riittää, että ymmärrät sen mitä Suomen laki sanoo jostain asiasta ja vertaat sitä sitten Raamattuun. Huomaat välittömästi, että tukea tulee ja Raamatun avulla meistä jokainen noudattattaisi Suomen lakia jopa huomattavasti tarkemmin, kun ilman Raamattua.

    Suomen laissa, kuten kaikissa lakikirjoissa on aina ns. porsaanreikiä, joita hyväksi käyttämällä voidaan vaikkapa kiertää veroja, tai tehdä talousrikoksia. Raamattu tukkii tällaiset reitit ja vetoaa siihen, miten meidän tulee noudattaa lakia myös sydämessämme. Tässä suhteessa Jeesus olikin ainutlaatuinen lain noudattaja. Hän ei pelkästään täyttänyt lakia, vaan ylitti sen, noudattamalla lakia myös sydämessään.

    Koraaniakin voit verrata lakiin ja huomaat erittäin helposti, ettei se toimi lain tukena, vaan ohjaa siitä pois. Näin yksinkertaista se on herra / rouva P : = )

    Miksi sinä puhut koko ajan asian vierestä, vaikka tiedät varsin hyvin mitä tarkoitan.
    Muslimi antaisi täsmälleen samat argumentit Koraanista, kuin mitä sinä annat Raamatusta.

    Raamatussa on kyllä huomattavasti enemmän porsaareikiä kuin Suomen laissa.
    Siitä syystä maailmassa on kymmeniä tuhansia lahkoja jotka kaikki tulkitsevat Raamattua eri tavalla. Yhteissä heissä on se, että jokainen heistä tulkitsee sen ainoalla oikealla tavalla.

    Ai että lakikirja antaa tukea Raamatulle.. no, entäs tämä kohta:

    Jos mies makaa miehen kanssa niinkuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja HEIDÄT ON SURMATTAVA.

    Tässä Raamattu kehoittaa murhaan. Ja kohtia jotka kannustavat siihen löytyy useita.

    Ei voi puhua lakikirjasta ja Raamatusta edes samana päivänä.

    En minä puhu asian sivusta, vaan olen sen ytimessä. Yritän kertoa sinulle, etten ole kiinnostunut minun, tai kenenkään muunkaan omista mielipiteistä, vaan faktoista. En puhu siitä, onko jokin kirja jonkun mielestä totuus, vaan siitä, onko se totuus. Siinä on hiuksen hieno ero. Avaa Raamattu ja kerro minulle, mikä siinä sotii Suomen lakia vastaan ja samalla saatat huomata, miten se oikeasti tukee lakia.

    Muslimi saattaa vastata samoilla argumenteilla, mutta onko näissä argumeteissa katetta, senkin saat selville, kun avaat heidän pyhän opuksensa. Mormoonit ovat esim. kertoneet, että heidän kirjansa on kaikkein korkein totuus. Argeologit ovat kuitenkin turhaan etsineet niitä paikkoja, joista heidän kirjassaan puhutaan. Mitään ei ole löytynyt, joten kirja valehtelee. Raamattu sensijaan kestää totuuden edessä. Se kestää vertaamisen lakiin, se kestää tieteellisen tarkastelun, se on erittäin tarkka historian kirja ja hyvin johdonmukainen, yhtä teemaa noudattava kirja.

    Samaa ei voi sanoa mistään muusta vastaavasta kirjasta. Vastaavat kirjat sotkeutuvat heti alkumetreillä ristiriitaisuuksiin, epäselviin ilmaisuihin ja valheisiin, ne eivät kestä tieteellistä tarkastelua, eivätkä ne ole myöskään laillisia. Koraani oikein luettuna ja sovellettuna, johtaa Suomessa elinkautiseen : = )

    No, mikset noudata tuota homojen tappamiskehoitusta, joka siis löytyy Raamatustasi. Eikö siksi että Suomen laki kieltää sen...se estää sinua noudattamasta Raamattua.

    Älä vääristele asioita. Raamatussa kyllä kerrotaan meille, miten historiassa, ennen Kristusta toimittiin, mutta silloin lakina olikin Mooseksen laki. Mooseksen laki oli silloin sama kuin Suomen laki.

    Emme enää elä tätä aikaa, eikä tämä laki ole enää voimassa miltään osin. Ei Raamattu anna meille mitään oikeutta tuomita homoseksuaaleja heidän teoistaan, vaan Raamattu kertoo, että... "Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät". Meitä Raamatussa kielletään tuomitsemasta heitä, puhumattakaan, että rankaisisimme heitä mitenkään.

    Uusitestamentti on siitä hyvä kirja, että se ilmoittaa meille Jumalan tahton ja tuomion, mutta ei pakota ketään noudattamaan yhtään mitään. Jumala tuomitsee itse "Jumalan lain" rikkojat tämän elämän jälkeen. Silloin tulee myös rangaistus ja Raamatun mukaan se on paljon pahempi rangaistus, kun kivittäminen.

    Nyt kuitenkin saat elää ihan rauhassa, olla homo, tai lesbo ihan rauhassa. Mikään laki ei sinua tuomitse, eivätkä uskovaisetkaan sinua voi kieltää tekemästä syntiä. Tehtävämme on vain pitää esillä Jumalan sanaa.

    Vastasin ylempänä

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    En minä puhu asian sivusta, vaan olen sen ytimessä. Yritän kertoa sinulle, etten ole kiinnostunut minun, tai kenenkään muunkaan omista mielipiteistä, vaan faktoista. En puhu siitä, onko jokin kirja jonkun mielestä totuus, vaan siitä, onko se totuus. Siinä on hiuksen hieno ero. Avaa Raamattu ja kerro minulle, mikä siinä sotii Suomen lakia vastaan ja samalla saatat huomata, miten se oikeasti tukee lakia.

    Muslimi saattaa vastata samoilla argumenteilla, mutta onko näissä argumeteissa katetta, senkin saat selville, kun avaat heidän pyhän opuksensa. Mormoonit ovat esim. kertoneet, että heidän kirjansa on kaikkein korkein totuus. Argeologit ovat kuitenkin turhaan etsineet niitä paikkoja, joista heidän kirjassaan puhutaan. Mitään ei ole löytynyt, joten kirja valehtelee. Raamattu sensijaan kestää totuuden edessä. Se kestää vertaamisen lakiin, se kestää tieteellisen tarkastelun, se on erittäin tarkka historian kirja ja hyvin johdonmukainen, yhtä teemaa noudattava kirja.

    Samaa ei voi sanoa mistään muusta vastaavasta kirjasta. Vastaavat kirjat sotkeutuvat heti alkumetreillä ristiriitaisuuksiin, epäselviin ilmaisuihin ja valheisiin, ne eivät kestä tieteellistä tarkastelua, eivätkä ne ole myöskään laillisia. Koraani oikein luettuna ja sovellettuna, johtaa Suomessa elinkautiseen : = )

    Minulle on yhdentekevää sotiiko joku kirja Suomen lakia vastaan vai ei. Olemme Suomessa ja täällä noudatamme SUomen lakia, oli sitten joku kirja samaa mieltä tai ei.

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    Älä vääristele asioita. Raamatussa kyllä kerrotaan meille, miten historiassa, ennen Kristusta toimittiin, mutta silloin lakina olikin Mooseksen laki. Mooseksen laki oli silloin sama kuin Suomen laki.

    Emme enää elä tätä aikaa, eikä tämä laki ole enää voimassa miltään osin. Ei Raamattu anna meille mitään oikeutta tuomita homoseksuaaleja heidän teoistaan, vaan Raamattu kertoo, että... "Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät". Meitä Raamatussa kielletään tuomitsemasta heitä, puhumattakaan, että rankaisisimme heitä mitenkään.

    Uusitestamentti on siitä hyvä kirja, että se ilmoittaa meille Jumalan tahton ja tuomion, mutta ei pakota ketään noudattamaan yhtään mitään. Jumala tuomitsee itse "Jumalan lain" rikkojat tämän elämän jälkeen. Silloin tulee myös rangaistus ja Raamatun mukaan se on paljon pahempi rangaistus, kun kivittäminen.

    Nyt kuitenkin saat elää ihan rauhassa, olla homo, tai lesbo ihan rauhassa. Mikään laki ei sinua tuomitse, eivätkä uskovaisetkaan sinua voi kieltää tekemästä syntiä. Tehtävämme on vain pitää esillä Jumalan sanaa.

    En ole homo enkä lesbo. Teen kirkon kahvilassa vapaaehtoistyötä, ja sinne on tervetulleita kaikki seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvat yhtä lailla.

    Näin toimin 4-miljoonaisen luterilaisen kirkon virallisten oppien mukaan.

    Mutta jos sinne tulee joku fundis...tuomitsemaan, voi olla että hälytän vartijan paikalle.

    Katsos kun kirkossa noudatetaan tapoja.

    Ja selvä juttu tuo...Mooseksen kirjat voi vaikka repiä pois, VAI? Johan oheni Raamattu sulla.

    Raamattua noudattamalla, pääsemme paljon parempaan tulokseen, kun vain Suomen lakia noudattamalla. Raamatun mukaan on vähintä se, että noudatamme lakia, mutta meidän tulee pyrkiä paljon parempaan.

    Joissain maissa / olosuhteissa se valitettavasti johtaa siihen, ettei maan lakia voi joiltain osin noudattaa. Näistä on esimerkkejä historiassa vaikka kuinka paljon ja tänäkin päivänä monissa valtioissa uskovaiset ovat Raamatun sanan tähden todella ahtaalla. Toivon, ettemme koskaan joutuisi Suomessa tällaiseen tilanteeseen.

    Miksi repisimme hyvää historian kirjaa, joka toimii varjona Uudentestamentin pohjalla? Voimme oppia paljon Jumalan luonteesta, pyhyydestä ja rakkaudesta Vanhan Testamentin opetusten välityksellä.

    Meidänkin kirkkoon saavat tulla homot ja lesbot. Ei meillä ole mitään ongelmaa asian suhteen. Tervetuloa kahville ja tilaisuuksiin, vaikka oikein sankoin joukoin! Olette juuri oikeassa paikassa, kun tulette seurakuntaan kuulemaan Jumalan elävää Sanaa. Siinä sanassa on muuttava voima.

    Kirkon tavoista nyt en menisi kuitenkaan niin takuuseen. Mitä ne sellaiset tavat ovat, ettei olla uskollisia edes omalle tunnustukselleen ja tuomitaan ne, jotka pyrkivät Raamatun totuuteen. Se on suvaitsemattomuutta, vainoa ja hylkäämistä, tai sanoisinko peräti petturuutta. Tuo sinun nimittelysi (fundis) on osa tätä kirkon viha kamppanjaa.

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    Raamattua noudattamalla, pääsemme paljon parempaan tulokseen, kun vain Suomen lakia noudattamalla. Raamatun mukaan on vähintä se, että noudatamme lakia, mutta meidän tulee pyrkiä paljon parempaan.

    Joissain maissa / olosuhteissa se valitettavasti johtaa siihen, ettei maan lakia voi joiltain osin noudattaa. Näistä on esimerkkejä historiassa vaikka kuinka paljon ja tänäkin päivänä monissa valtioissa uskovaiset ovat Raamatun sanan tähden todella ahtaalla. Toivon, ettemme koskaan joutuisi Suomessa tällaiseen tilanteeseen.

    Niin, se on sinun mielipiteesi. Itse olen asiasta eri mieltä.
    Paras että pysymme siis Suomen laissa.

    Äänestä

  • -P- kirjoitti:

    Niin, se on sinun mielipiteesi. Itse olen asiasta eri mieltä.
    Paras että pysymme siis Suomen laissa.

    Eli loppujen lopuksi tässä olikin kyse sinun omasta näkemyksestäsi, joka on vailla perusteluja. Minä kun ymmärsin, että meillä uskovaisilla on näitä ahtaita käsityksiä ilman vastauksia.

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    Eli loppujen lopuksi tässä olikin kyse sinun omasta näkemyksestäsi, joka on vailla perusteluja. Minä kun ymmärsin, että meillä uskovaisilla on näitä ahtaita käsityksiä ilman vastauksia.

    Mikä on kyse minun omasta näkemyksestä?
    Käy kysymässä muslimeilta, pitäisikö Raamattu olla kaiken muun yläpuolella. Kysy hinduilta, pitäisikö Raamattu olla kaiken muun yläpuolella. Kysy muilta ateisteiltä, pitäisikö Raamattu olla kaiken muun yläpuolella. Kysy buddisteilta, pitäisikö Raamattu olla kaiken muun yläpuolella. Sit näet onko kyse minun näkemyksestä vai jostain muusta.

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    Älä vääristele asioita. Raamatussa kyllä kerrotaan meille, miten historiassa, ennen Kristusta toimittiin, mutta silloin lakina olikin Mooseksen laki. Mooseksen laki oli silloin sama kuin Suomen laki.

    Emme enää elä tätä aikaa, eikä tämä laki ole enää voimassa miltään osin. Ei Raamattu anna meille mitään oikeutta tuomita homoseksuaaleja heidän teoistaan, vaan Raamattu kertoo, että... "Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät". Meitä Raamatussa kielletään tuomitsemasta heitä, puhumattakaan, että rankaisisimme heitä mitenkään.

    Uusitestamentti on siitä hyvä kirja, että se ilmoittaa meille Jumalan tahton ja tuomion, mutta ei pakota ketään noudattamaan yhtään mitään. Jumala tuomitsee itse "Jumalan lain" rikkojat tämän elämän jälkeen. Silloin tulee myös rangaistus ja Raamatun mukaan se on paljon pahempi rangaistus, kun kivittäminen.

    Nyt kuitenkin saat elää ihan rauhassa, olla homo, tai lesbo ihan rauhassa. Mikään laki ei sinua tuomitse, eivätkä uskovaisetkaan sinua voi kieltää tekemästä syntiä. Tehtävämme on vain pitää esillä Jumalan sanaa.

    "ennen Kristusta toimittiin, mutta silloin lakina olikin Mooseksen laki."

    Mitä tämä sitten tarkoittaa?

    "Jeesus ja laki
    17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan"

    Äänestä

Ei laki tunne sellaista termiä kuin synti.

Äänestä

Kyllä täällä ja muualla porukka huutaa hurskaasti kurkku suorana, että Suomen lakia on noudatettava, kyllä jämti on niin, mutta silti jokainen on jättänyt jossain vaiheessa sitä noudattamatta...mitähän se tieliikennelakikin kaikkea pitääkään sisällään? Muista aina liikenteessä...niin mutta kun en muista, noudatan silti lakia aivan varmasti. Suomaalaisethan ovatkin niin rehtiä kansaa että...niin kaikki muut paitsi Räsänen ja hihhulit,

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Psalmi50.15 kirjoitti:

Olen Päivin kanssa samaa mieltä siitä, että Raamattu menee lain edelle silloin, jos laki kehottaa tekemään syntiä. Tällaista tilannetta ei minulle itselleni ole koskaan tullut eteen, mutta on selvästi nähtävissä, että Eurooppa ja ehkäpä jopa Suomi etunenässä on ajautumassa tilanteeseen, jossa uskovainen joutuu valitsemaan lain ja Raamatun väliltä.

Uskon vapaus on yksi asia, johon varmasti tullaan jossain vaiheessa puuttumaan lainsäädännöllä. Tämä voi tulla esiin siinä, miten saat tunnustaa ja harjoittaa uskoasi. Seurakunnan rakenteisiin ja toimintaan voidaan myös puuttua lainsäädännöllä ja tällaiset toimet johtavat väistämättä siihen, että uskovainen joutuu valitsemaan kansalaistottelemattomuuden ja lain väliltä.

Uskovaiset on kutsuttu julistamaan ja tunnustamaan uskoaan. Seurakuntarakenne ja kuri, on myös säädetty Raamatussa, samoin syntiin liityvät kysymykset. Nämä asiat eivät muutu, vaikka laki muuttuu ja näillä alueilla miljoonat kristityt maksavat kovaa hintaa joka päivä. Jotkut maksavat uskostaan jopa hengellään.

Suomessa emme tästä tiedä vielä paljoakaan, mutta kun seuraa yleistä ilmapiiriä ja mielipidettä, sekä EU:ssa, että Suomen sisällä, huomaa että viha kristittyjä kohtaan kasvaa. En lainkaan yllättyisi, mikäli uskonvapautta ja uskovien kokoontumista alettaisiin jollain tavalla säädellä. Räsänen oli siis ihan oikeassa, tulkitessaan Raamattua ja Luterilaisen kirkon vanhaa uskontunnustusta, tässä lain ja Raamatun välisessä valinnassa.

Olemmeko valmiita valitsemaan Raamatun ilmoituksen silloinkin, kun se merkitsee lain rikkomista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu