IHMINEN - VAIN RUUMIS JA HENGITYSKÖ ?

Ateistit kuvaavat ihmiselämää, etät mihin puu kaatuu, siihen se maatuu. No, tietysti puupäät maatuvatkin, mutta ihminen on enemmän kuin happea tarvitseva solukko!
Raamattu sanoo ihmistä Jumalan kuvaksi ja tarkoittaa sillä ihmisen kolmiYKSIsyyttä; henki, sielu, ruumis:

1. Tess. 5:23
Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.

Okei, seli seli selittäkää käännsvirheeksi vaikkapa tuo sana "sielu", mutta hiomatkaa, että minulle on yhdentekevää, miten nuo ihmisen osat suomennetaan. Melkoinen keksijä pitää olla, jos selittää, että kolme onkin vain kaksi tai yksi. Muistakaamme, että ihminen on täällä elossa, vaikka hänen "henkensä" olisi kuolleessa tilassa elikkä ei reagoi Jumalan Hengen kanssa. Ja SIELUSTA me tiliä teemme Jumalalle, emme hengestä tai mielestämme, tuosta ailahtelevasta kokemuskentästämme. Henki ja sielu -sanat ... ne voidaan sekoittaa keskenään, mutta muistakaamme, että ihminen on 3-ulotteinen; kehon lisäksi on sielu ja henki, jotka eivät siis tietenkään ole keho/ruumis, vaan aineetonta. On hyvä huomata sekin, että aineeton on pysyvämpää ja suurempaa kuin tämä aineellisuus ja sen energiat.

Luuk. 12:20
Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut -- kenelle se joutuu?'

Jos tahdiot pyyhkäistä pois 1,Tess.5:23 selittelemällä totuus muuksi, joudut hylkäämään koko ylösnousemuksen!
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Tess. 5:1&rnd=1373878763262

antti

3

99

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luomiskertomushan tuohon Antin kirjoitukseen antaa vastauksen.
      Herran Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.1.Moos.2: 7.

      Jumala siis muovasi ihmisen maan tomusta ja sitten puhaltaa hänen sieraimiinsa elämän hengen, ruumis ja elämän henki yhdessä muodostavat elävän sielun.
      Ihminen on jakamaton kokonaisuus, sielun elämää ei voi olla ilman ruumista.

      Mutta ihmisellä oli ehdollinen kuolemattomuus. Jumala sanoi: Hyvän ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.1.Moos.2:17.

      Mutta valitettavasti ensimmäinen ihmispari oli tottelematon Jumalan sanalle ja Jumala sanoi heille Maasta sinä olet ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman.
      Ihminen karkoitettiin pois elämän puun luota syntinsä tähden.
      Mutta me saamme kuitenkin iankaikkisen elämän Kristukseen uskomalla.

    • AnttiVKantola kirjoitti: «Ateistit kuvaavat ihmiselämää, etät mihin puu kaatuu, siihen se maatuu. No, tietysti puupäät maatuvatkin, mutta ihminen on enemmän kuin happea tarvitseva solukko!
      Raamattu sanoo ihmistä Jumalan kuvaksi ja tarkoittaa sillä ihmisen kolmiYKSIsyyttä; henki, sielu, ruumis:»

      Tästä tulee uteliaaseen mieleeni kaksi kysymystä:

      1) Onko käsityksesi mukaan ihminen ainoa tämän luonnon elollinen olento, jolla on tuo ei-aineellinen ominaisuus: henki ja sielu? Siis maatuvatko esimerkiksi koirat, kissat ja simpanssit kuoltuaan kokonaan ilman kuvaamasi kaltaista jatkuvuutta?

      2) Perustuuko tämä käsityksesi ihmisen kuolemankin yli jatkuvasta sielusta tai hengestä yksinomaan Raamatun teksteihin, vaiko myös omaan sisäiseen kokemukseesi elämän olemuksesta?

    • Ei Antti - inminen ei ole vain ruumis ja hengitys - vaan elävä elämä - olisi väärin väheksyä ihmistä vain eläimenä, mikä EI luonnollisesti ole sama kuin että ihminen itsessään olisi IANKAIKKINEN elämä.

      Ihminen on aina TUHON oma omien tekojensa seurauksena - jos ei Jumala häntä pelasta.

      Esimerkiksi Pietari kirjoittaa: 2. Piet. 2: ...

      Nuo ihmiset herjaavat sellaista, mitä eivät tunne. Siinä he ovat KUIN järjettömät eläimet, jotka luonto on tarkoittanut pyydystettäviksi ja tapettaviksi, ja eläinten lailla he myös TUHOUTUVAT, saavat vääryyksistään väärintekijän palkan...

      alex

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1620
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      960
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      325
      913
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe