Erkki Tuomioja (sd.) kohauttaa jälleen. Ulkoministeri otti blogissaan kantaa sisäministeri Päivi Räsäsen (kok.) kohupuheeseen, jonka hän piti viikko sitten Kankaanpään Kansanlähetyspäivillä.
Tuomioja ihmetteli Räsäsen puheesta noussutta kohua. Hänen mielestään aidossakin demokratiassa voi olla perusteluja Räsäsenkin puntaroimalle tietoiselle kansalaistottelemattomuudelle, jos se on avointa ja siitä on valmis kantamaan vastuun Mahatma Gandhin tai Martin Luther Kingin mukaan.
– Tällaiseen johtava vakaumus voi pohjautua vain yksilöiden sisäistämiin yleisinhimillisiin eettisiin normeihin, ei mihinkään raamatun, koraanin tai mein kampfin kaltaisiin ylhäältä annettuihin direktiiveihin, Tuomioja vertaa.
Tuomioja kirjoitti teoksien nimet ilmeisesti tahallaan pienellä alkukirjaimella, ehkä korostaakseen omaa arvostustaan kyseisiä teoksia kohtaan. http://www.tuomioja.org/
Puolustaa Räsästä
Tuomioja puolustaa Räsäsen omantunnonvapauteen tähtäävää oppia laajemminkin perustein.
- Sisäministerin käsittelemä kysymys lain ja yksilön käyttäytymistä ohjaavien eettisten normien suhteesta on myös tärkeä. Sellainen yhteiskunta, jossa ihmisten käyttäytymistä ohjaisivat vain kirjoitetut lakipykälät ja kaikki muu olisi sallittua, olisi aina sietämätön. Sitä lähenee säätelemätön kapitalismi, jossa yritysten ainoa velvollisuus on tuottaa omistajilleen voittoa. On myös paljon esimerkkejä yhteiskunnista, joiden lait ovat sietämättömiä ja ihmisarvoa loukkaavia, ja joissa niiden noudattamatta jättäminen on katsottava kansalaishyveeksi. Tällaiset yhteiskunnat voivat olla sekulaarien ideologioitten ohjaamia, mutta useammin joihinkin pyhiin kirjoituksiin nojaavia teokratioita, Tuomioja pohtii.
Tuomioja on joutunut aiemmin erityisesti Israelin hampaisiin. Mein Kampfin ja Raamatun rinnastaminen ei herättäne lämpimiä mietteitä pyhällä maalla. Maanantaina puolilta päivin ei ollut vielä tietoa mahdollisista Israelin reaktioista Suomen ulkoasiainministerin uskonnollisiin pohdintoihin.
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=5938

Vastaukset 3
Vanhimmat
Päivi Räsänen on kd, ei kok !
Taas ollaan oikein kunnolla pihalla, kun riennetään ajattelematta leimaamaan muita. Kyllä se Israel taitaa edelleen olla juutalaisenemmistöinen, joten puolestaloukkaantuminen menee aivan hukkaan. Ja kyllä siellä varmaan tutkitaan aina aamulla ensimmäisenä Tuomioja blogi mahdollisten loukkausten varalta.
"Maanantaina puolilta päivin ei ollut vielä tietoa mahdollisista Israelin reaktioista Suomen ulkoasiainministerin uskonnollisiin pohdintoihin."
Onko Simon "Sionisti" Elo tai joku muu perussuomalainen Israelin pikku apulainen lähettänyt Israeliin vinkkiä Tuomiojan uusimmasta ja nyt odotellaan malttamattomina reaktioita?