pyrkiikö s. indren uudeksi tuksuksi?

Jotenkin jatkuva seiskassa keikkuminen alkaa haiskahtamaan tuksuilulta, olisin susannana pikkaisen varovaisempi, vaikka jätettynä olisikin kiva exää kurmottaa, mutta älä ala pelleksi pellen paikalle.
8374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

S. Vasaraako tarkoitat?

Äänestä

Minusta Jipussa on lupaavaa ainesta seuraavaksi Tuksuksi.

Äänestä

Mä oon ihan varma että jos tulee julkkis BB niin Indrensä on siellä...

Äänestä
  • oho:skä

    Äänestä

Enpä tiedä, olisiko Susannasta uudeksi Tuksuksi. Mutta alko sille kuitenkin roheesti maistuu. Minun mielestäni hän kulkee Maran jäljillä eli hakee jukisuutta kaiken karvaisissa tosi-tv-hölmöilyissä. Kun ei muuta oikeasti arvostettua julkisuutta voi saada, ei ole eväitä sellaiseen.

Äänestä

Onhan se jo Susannan alamäki siinä kaltevuuskulmassa, ettei enää ravintolasta saa mukaansa raahattua ketään fiksua ja haluttavaa miestä. Miehet jo tietävät Susannan juoponmaineen eivätkä halua negatiivista julkisuutta.

Äänestä

Tuksun paikalle ei voi pyrkiä korkeasti koulutetut, saatikka ammatilaulajat.

Äänestä
  • Ai meinaatko ettei koulutetuilla voi olla alko ja narkki ongelmaa?? Hihi ja haha ja kun menee kontrolli elämästä, ei siihen koulutus paskaakaan auta, eikös toisellakin ole huiput yo paperit, on kuule nähty Kataisen palkkaama filosofikin kadulla ympäri kännissä sekoilemassa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


itku pitkästä ilosta kirjoitti:

Jotenkin jatkuva seiskassa keikkuminen alkaa haiskahtamaan tuksuilulta, olisin susannana pikkaisen varovaisempi, vaikka jätettynä olisikin kiva exää kurmottaa, mutta älä ala pelleksi pellen paikalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu