En tiedä kuinka selviän tästä...

Minulla on mieheni kanssa kolme kovasti haluttua lasta. Nuorimmaisemme täyttää loppuvuodesta 3v. ja olen ollut kotona lasten kanssa vuosia. Meille molemmille oli tärkeää että lapset saivat olla kotona pitkään vaikka se veti talouden tiukoille ja teki minulle aikamoisen tauon työelämään.

Olenkin nyt syksyllä palaamassa töihin ja sitä on kaikinpuolin odotettu kovasti. Kuitenkin minulle selvisi alkukesästä että olen raskaana. Meillä on ollut käytössä pillerit. Itkimme miehen kanssa molemmat ja kävimme läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Mietimme lapsen pitämistä kovasti, mutta tuntui vain ettemme selviäisi taloudellisesti enää enkä ehtisi olla töissä ennen lapsen syntymää kuin muutaman kuukauden... Emme mahtuisi nykyiseen asuntoon, emmekä autoon... Kaikki oli sitä vastaan.

Lopulta tulimme yhdessä siihen tulokseen, että olemassa olevien lasten vuoksi, on tämä raskaus keskeytettävä. Sairaalan ultrassa selvisi että odotin kaksosia. Itkin hysteerisenä puoli tuntia ja loppujen lopuksi lääkäri ja hoitaja pyysivät minua miettimään vielä. Päätös oli entistä vaikeampi. Molemmin puolin... Taloudellinen puoli olisi entistä pahempi ja toisaalta joutuisin luopumaan niinkin suuresta ihmeestä kuin kaksosista.

Loppujen lopuksi vietin juhannuksen kotona verta vuotaen. Eli päädyimme keskeytykseen. Miehen kanssa teimme päätöksen yhdessä, mutta ei hän tietenkään voinut ymmärtää kuinka suuri asia oli minulle kyseessä.

Ja nyt... Ajattelen asiaa koko ajan. Edelleen jos ajattelen järjellä, tiedän toimineeni oikein, mutta valitettavasti järjellä ajattelu ei ole parhaita puoliani. Tuntuu etten selviä tästä ollenkaan. Raskaana olevat naiset saavat minut heti itkuun ja tuntuu että olen tehnyt jotain todella väärin Tänään taas jälkitarkastuksessa vollotin hysteerisenä...

Kuinka tästä selviää? Kuinka tästä VOI selvitä??
19234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mukavuusaborttiautomaatti nielaisi epävarman äidin ja isän kaksoset rakenteellisen väkivallan painostamana. Vanhempien elämänkokemus ei riittänyt ymmärtämään elämän perusasioita.

Tuskainen äiti kysyy nyt, miten hän selviää?
Missä on aborttiväki? Missä on heidän apunsa?
Missä on aborttiväen "tuotteen" kuluttajansuoja?

Liukas mukavuusaborttijärjestelmä ja lapsen teilaus talouden ja elämäntyylin vuoksi tuottaa suunnattoman tuskan ja suunnattoman vahingon.

Äänestä

Tiedän ja uskon että tuntuu pahalta. Miksi tiedän niin olen ollut miehesi asemassa. Siksi tiedän että sinusta tuntuu vielä pahemmalta kuin miehestäsi. Niin kuin kerroit että kaikki järki syyt olivat asian puolella. Silti se tuntuu pahalta. Tehty mikä tehty ja varmasti hyvästä syystä.
Puhu asiasta neuvolassa tai missä vai terveydenhuollossa jotta pääsette keskustelemaan asiasta oikean ammatti ihisen kanssa. Pyydä että miehesi tulisi mukaan teidän vuoksenne.
Kaiken huonoin mahdollinen seuraus on se jos suhteenne kariutuu tämän takia.
Siksi neuvonkin hakemaan keskustelu apua ammatti ihmiseltä. Kumpikaan teistä ei ole sairas. Nyt vain on vaikea asia esillä joka pitää läpikäydä.

Äänestä

Olet todellakin joutunut tilanteeseen, johon en kenenkään haluaisi joutuvan. Minulla ei itselläni ole kokemusta abortista. Kiinnostuin aiheesta, tämä on asia, josta monet varmasti vaikenevat. En pystyisi tuommoista päätöstä tekemään itse ja haluaisin varmasti jonkun muun henkilön vaikuttamaan päätöksiin. Toisaalta olisin silloin siirtämässä syitä muiden kontoille. Olet tehnyt päätöksesi kuitenkin tilanteenne ollessa pahin. Ymmärrän sinua, itse en kykenisi. Voiimia kovasti sinulle ja yritä saada mihesi rinnallesi, tarvitset hänen kaiken tukensa. Hali lapsiasi ja koita myöntää itsellesi tehneesi oikein, onhan se kertomasi mukaan teidän kaikkien etu. En kykene lohtua näin tekstein enempää antamaan.

Äänestä

Kyllä sinä ilman muuta selviät, sillä olemassa olevat lapset tarvitsevat sinua. Ihmiset joutuvat käymään rankkoja asioita läpi, ja elämä vaan jatkuu. Asia täytyy tietenkin käsitellä perinpohjaisesti ja tunteet käydä läpi, jotta voit siirtyä eteen päin elämässä. Ei tunteitaan tarvitse vähätelläkään. Jokainen kokee asiat omalla laillaan, ja se on jokaisen oikeus. Vääriä tunteita ei ole olemassakaan. Jutella pitää saada kaikissa kriiseissä, siksi aborttiinkin on saatavissa kriisiapua. Jos tapauksesta on noin vähän aikaa, niin on ymmärrettävää, että hormonitkin ovat vielä sekaisin.

Olet ollut tilanteessa, missä ei ole hyviä vaihtoehtoja, joten olet valinnut sen vähemmän huonon itsellesi, eikä sekään tietenkään ole helppo. Missään nimessä menneeseen juuttuminen ei ole rakentavaa, eikä millään lailla järkevää tai kenellekään hyödyllistä, ja lapset tarvisevat äitiään. Käpertyminen itseen ei ole siis hyväksi. Anteeksi pitää antaa niin itselle kuin muillekin sitten kun olet valmis, se vapauttaa.

Ehdottomasti käy juttelemassa esim. työterveyspsykologien kanssa tai muun saatavilla olevan henkilön kanssa tai soita auttaviin puhelimiin, missä voit jutella anonyyminä. Itu-Projektiin en suosittele soittamaan, jos et ole uskonnollinen.

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin

Tsemppiä vaan sinulle ja uutta kohti!

Äänestä
  • Päivystävä aborttiasiamies, joka houkuttelee epävarmoja äitejä heittämään rahaa lapsensa hengellä joutuu nyt sanomaan tuskaansa valittavalle äidille, että "hänen tulisi antaa anteeksi itselleen". Pitäisikö tuskaisen äidin antaa anteeksi myös aborttiasiamiehille, jotka houkuttelevat lasten teilaukseen?

    Kun lapsensa kadottanut äiti kirjoittaa tuskaansa, joutuu aborttiväki anomaan anteeksiantoa... On tietysti tervettä nöyrtyä pahojen tekojensa edessä, mutta vielä parempi olisi, jos aborttiväki oppisi vastaisuudessa pitämään likaiset näppinsä irti äideistä ja lapsista!

    Äänestä

Tarvitset jonkun tukihenkilön, jonka kanssa käsittelet asiaa. Annan nyt sellaisen neuvon, jota sinun ei tarvitse ottaa vastaan jos koet, että et siihen tällä hetkellä pysty.

Tämä neuvo tuntuu rajulta, mutta on mielestäni ainoa tapa selvita syyllisyydestä. Se kipu tulee äidillisistä tunteista eli, että olet tavallaan "hylännyt lapsesi". Sinun piäisi puhua äitinä näille "lapsille". Ottaa vastuu siitä, mitä on tapahtunut, selittää tilannetta "heille". Se tunne on musertava, mutta on käytävä läpi, jolloin olo helpottaa muutaman päivän päästä.

Tämän itkun ja surun keskellä sinun itsesi tai jonkun muun pitää muistuttaa niistä elämän realiteeteista, jotka päätökseen johtivat. Vetää sinua ylös sieltä surusta tähän todelliseen ja haastavaankin lapsiperheen elämään.

Oletko nähnyt ultrakuvat? Siinä on kokretiaa myös, jota tarvitset surussasi. Eli kyse ei ollut vielä lapsista, vaikka tunnetasolla näin koetkin.

Itselläni ei ole kokemusta tuosta ituprojektista, mutta prosessissa joutuu myös kohtaamaan jonkunlaisen jumalan. Se merkitsee eri asioita ihmisille.

Jumala voi olla myös abstrakti "viisaampi voima", jonka käsissä tämä elämä on. Ihmisen järjellä elämän arvoitusta ei pystytä selvittämään. "Syntymättömät lapset" ikään kuin palaa tämän viisaamman voiman luo, joka tietää enemmän kuin ihminen. Voi ikään kuin luovuttaa asian viisaampiin käsiin.

Toivotan todella paljon voimia. Enemmistö täällä tukee sinua, mutta omaksi parhaaksesi ota rohkeasti yhteyttä jonnekin auttavaan tahoon.

Äänestä

Jälleen on surmattu kaksi lasta tälläisessä hyvinvointiyhteiskunnassa, missä minkälaisessa tahansa tilanteessa voi lastenkin kanssa selvitä jos vaan haluaa... eipä tämä voi kai olla enää muuna kuin varoituksena muille tuleeko toimia pelkällä kylmällä "järjellä" vastoin sydämensä ääntä. Nämäkin kaksi lapspoloa ja heidän julma kohtalonsa pysyy nyt todennäköisesti surevan äidin mielessä lopunelämän kipeänä arpena.

Äänestä

Kiitos paljon kaikille asiallisesti vastanneille.

Ja kritisoijille tiedoksi, että ruoskin itseäni tästä ihan tarpeeksi. Älkää huoliko, kyllä tässä kärsitään ihan yli oman tarpeen...

Jouduin eilen päivystykseen kovan selkäkivun vuoksi. Hb oli alle sata ja oli hieman lämpöäkin (joskin crp oli vain vähän koholla). Syyksi selvisi sitten lopulta joku ihan muu, mutta tajusin jälkeen päin että melkein toivoin että kyseessä olisi ollut kohtutulehdus... Melkein tuntuu että se olisi lieventänyt tätä henkistä tuskaa.

Jälkitarkastuksessa sain psykiatrisen hoitajan numeron jolle pitäisi ensi viikolla soitella. En vain jotenkaan näe kuinka hän voisi tässä auttaa kun ei tehtyä saa tekemättömäksi vaikka siitä kuinka jauhaisi.

Ehkä tämä tunne helpottaa vain ajan myötä. Yritän kovasti ajatella kaikkea muuta, mutta tänään on kyllä ollut taas todella huono päivä.

Äänestä
  • "En vain jotenkaan näe kuinka hän voisi tässä auttaa kun ei tehtyä saa tekemättömäksi vaikka siitä kuinka jauhaisi."

    Hän auttaa sinua prosessoimaan tämän asian ja siihen liittyvät tunteet. Jauhaminen täytyy suorittaa itse, mutta hän antaa sinulle muita näkökohtia kuin ne, mitä sinulla itsellä on asian tarkastelussa ja jauhaminen muuttuu turhasta rakentavaksi. Sinulla on tarve rankaista itseäsi kaikin tavoin ja se vie voimasi entisestään. Toisin sanoen, kun ihminen on kriisissä, hän tulee sokeaksi omalle asialleen tunteiden (ja kohdallasi varmaankin myös hormonitoiminnan ja fyysisten syiden) vuoksi. Ulkopuolinen ihminen näkee asian aivan toisella tavalla ja pystyy antamaan käyttöösi omat avaimet jolla lukko saadaan auki. Kaikesta vaan selviää, usko pois. Niiden olemassa olevien lasten vuoksi, minkä vuoksi abortinkin teit, sinun täytyy selvitä tästäkin.

    Äänestä

  • UPDATE_10084209 kirjoitti:

    "En vain jotenkaan näe kuinka hän voisi tässä auttaa kun ei tehtyä saa tekemättömäksi vaikka siitä kuinka jauhaisi."

    Hän auttaa sinua prosessoimaan tämän asian ja siihen liittyvät tunteet. Jauhaminen täytyy suorittaa itse, mutta hän antaa sinulle muita näkökohtia kuin ne, mitä sinulla itsellä on asian tarkastelussa ja jauhaminen muuttuu turhasta rakentavaksi. Sinulla on tarve rankaista itseäsi kaikin tavoin ja se vie voimasi entisestään. Toisin sanoen, kun ihminen on kriisissä, hän tulee sokeaksi omalle asialleen tunteiden (ja kohdallasi varmaankin myös hormonitoiminnan ja fyysisten syiden) vuoksi. Ulkopuolinen ihminen näkee asian aivan toisella tavalla ja pystyy antamaan käyttöösi omat avaimet jolla lukko saadaan auki. Kaikesta vaan selviää, usko pois. Niiden olemassa olevien lasten vuoksi, minkä vuoksi abortinkin teit, sinun täytyy selvitä tästäkin.

    Aborttiväen kalmanhajuisella tuotteella ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta eikä -mahdollisuutta. Mukavuusabortilla on kaiken lisäksi monia muitakn ikäviä sivuvaikutuksia, jotka aborttipropagandassa salataan. Seuraukset fyysiseen- ja mielenterveyteen voivat olla fataalit. Kuolemansuru ei aina milloinkaan poistu vaan jäytää loppuelämän.

    Aborttiasiamiehet eivät tunne pistoa paatuneessa sydämessään, vaikka kyykytetty nainen joutuu turvautumaan psykiatriseen apuun selvitäkseen hänelle ja lapsille tehdyn väkivallan seurauksista. Kun tuotevastuuta ei ole, jäävät vahingot naisen ja perheen kannettaviksi ja yhteiskunnan maksettaviksi. Hulvaton mukavuusaborttijärjestelmä kuormittaa terveydenhuoltoa vielä arvaamattomilla kerrannaisvaikutuksillaan.

    Äänestä

  • Ei tuoteselstetta kirjoitti:

    "Kuolemansuru ei aina milloinkaan poistu vaan jäytää loppuelämän."

    Asiasta pääsee yli oikeanlaisen avun turvin.

    Äänestä

  • Ei tuoteselstetta kirjoitti:

    Aborttiväen kalmanhajuisella tuotteella ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta eikä -mahdollisuutta. Mukavuusabortilla on kaiken lisäksi monia muitakn ikäviä sivuvaikutuksia, jotka aborttipropagandassa salataan. Seuraukset fyysiseen- ja mielenterveyteen voivat olla fataalit. Kuolemansuru ei aina milloinkaan poistu vaan jäytää loppuelämän.

    Aborttiasiamiehet eivät tunne pistoa paatuneessa sydämessään, vaikka kyykytetty nainen joutuu turvautumaan psykiatriseen apuun selvitäkseen hänelle ja lapsille tehdyn väkivallan seurauksista. Kun tuotevastuuta ei ole, jäävät vahingot naisen ja perheen kannettaviksi ja yhteiskunnan maksettaviksi. Hulvaton mukavuusaborttijärjestelmä kuormittaa terveydenhuoltoa vielä arvaamattomilla kerrannaisvaikutuksillaan.

    harhaanjohtavasti rajottunutta femakkopropagandaa tungetaan tännekin :DDD ja ilman lähdelinkkejä tietenkin.. missä lie pöytälaatikoissa edelleen muhiikaan... ;DDDD

    http://www.ncregister.com/daily-news/abortion-has-no-mental-health-impact/

    http://www.lifenews.com/2011/01/27/more-misleading-research-about-abortion-mental-health-link/

    http://www.nrlc.org/News_and_Views/Jan2011/nv012711part2.html

    http://www.lifenews.com/2010/09/28/nat-6733/

    http://www.telegraph.co.uk/health/healthnews/6481289/Abortion-can-put-women-at-increased-risk-of-mental-health-problems-says-study.html

    http://www.lifenews.com/2010/11/12/opi-1006/

    http://afterabortion.org/1999/more-research-on-post-abortion-issues/

    ...että kyllä toi "ei se mitään aiheuta" on "Toiveajattelua vain sinulta. :))" ;D

    Äänestä

  • ja TAAS tätä samaa kirjoitti:

    jos nyt ensin tulis edes jotain lähdeviitteitä näille "tutkimuksille" jotta nähtäs mistä pro-choice proppisten femakkolafakasta ne tällä kertaa olikaan alunperin repästy :D

    "Suomalainen tutkimus on luotettavampaa."

    Kuitenkaan ei "kumma" kyllä tunnu pätevän mm. Stakesin itsemurha-tutkimukseen ;)))

    "kyllä minä mielummin suomalaista lääkäriä uskon"

    No se on tietty ihan mitä haluaa uskoo... mä pyytäsin lääkäriltä todisteet ja lähteet niille käsityksille :) lääkäritkin kun on vaan ihmisiä joilla on mielipiteitä..

    Äänestä

"Asiasta pääsee yli oikeanlaisen avun turvin."

kaikki ei sitten vaan pääse???

Äänestä

"Kyllä kaikesta pääsee yli, jos haluaa päästä."

senkun sitten vaan osotat absoluuttiseks faktaks taas tänkin :D
Ja kerro toki minkä ihmeen takia jotkut ei muka HALUA päästä yli ikävästä olosta ja muista ongelmista?! Jonkinsortin masokisteja kenties..? ;D

"Sellaisen onkin vaikeampi päästä asiasta yli, joka on joutunut tekemään terveysperusteisen abortin vaikka myöhäisillä viikoilla"

Eiköhän sillon oo päinvastoin helpompaa, kun syyt on ollu ihan kunnolliset, usein pakottavatkin eikä siihen oo ite voinu vaikuttaakaan... ihan muuta kun itsekkäät mukavuusabortit, jotka on tosiaan täysin omia valintoja, vaikka muullakin tavoin ois voinu tehdä. Eihän terveysaborteista tarvi tuntee edes sellasta syyllisyyttäkään kun turhasta tappamisesta.

Äänestä
  • Tuosta niin sanotusta mukavuusabortistakin voi päästä yli kun uskaltaa tunnustaa rehellisesti kaikki tosiasiat itselleen.

    Se aborttipäätös, oli se sitten vaikka se, että ei nyt vaan jaksa tai huvita saada lasta, mies on väärä tms. on ihan pätevä vielä sen jälkeenkin kun abortin on uskaltanut työstää pohjamutia myöten. Eli aborttia ei tarvitse aina katua, vaan saa olla myös rehellinen itselleen.

    Pitää vaan uskaltaa myös kokea ne kipeät tunnepohjaiset asiat jotka asiaan liittyy, johtuen ihan biologisesta tosiasiasta, että nainen on se joka lapset synnyttää ja että nainen tuntee helliä tunteita lasta kohtaan. Eli naisessa on tämä niin sanottu äidillinen puoli. Jotkut on enemmän äidillisiä kuin toiset.

    Mutta helposti voidaan naiset tässä abortti asiassa myös pakottaa sellaiseen muottiin, että naisen pitäisi olla aina valmis äidiksi. Olla aina jaksava ja hyvä ihminen jne.. Se ei ole oikein rehellistä puhetta.

    Äänestä

  • "sinusta toivotun raskauden keskeyttäminen on siis helpompaa kestää"

    joku kohta tästä ehkä ymmärtämättä..?

    "Eiköhän sillon oo päinvastoin helpompaa, kun syyt on ollu ihan kunnolliset, usein pakottavatkin eikä siihen oo ite voinu vaikuttaakaan... ihan muuta kun itsekkäät mukavuusabortit, jotka on tosiaan täysin omia valintoja, vaikka muullakin tavoin ois voinu tehdä. Eihän terveysaborteista tarvi tuntee edes sellasta syyllisyyttäkään kun turhasta tappamisesta."

    Että herranjesta vaan ittelles.

    Äänestä

  • Olen surrut tätä asiaa nyt minäkin. En oikein osaa sanoa mitään. Tätä oon miettinyt. Kaikkivaltiaan Jumalan eteen voit mennä. Ihan semmosena kuin oot.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

melkein viiden äiti kirjoitti:

Minulla on mieheni kanssa kolme kovasti haluttua lasta. Nuorimmaisemme täyttää loppuvuodesta 3v. ja olen ollut kotona lasten kanssa vuosia. Meille molemmille oli tärkeää että lapset saivat olla kotona pitkään vaikka se veti talouden tiukoille ja teki minulle aikamoisen tauon työelämään.

Olenkin nyt syksyllä palaamassa töihin ja sitä on kaikinpuolin odotettu kovasti. Kuitenkin minulle selvisi alkukesästä että olen raskaana. Meillä on ollut käytössä pillerit. Itkimme miehen kanssa molemmat ja kävimme läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Mietimme lapsen pitämistä kovasti, mutta tuntui vain ettemme selviäisi taloudellisesti enää enkä ehtisi olla töissä ennen lapsen syntymää kuin muutaman kuukauden... Emme mahtuisi nykyiseen asuntoon, emmekä autoon... Kaikki oli sitä vastaan.

Lopulta tulimme yhdessä siihen tulokseen, että olemassa olevien lasten vuoksi, on tämä raskaus keskeytettävä. Sairaalan ultrassa selvisi että odotin kaksosia. Itkin hysteerisenä puoli tuntia ja loppujen lopuksi lääkäri ja hoitaja pyysivät minua miettimään vielä. Päätös oli entistä vaikeampi. Molemmin puolin... Taloudellinen puoli olisi entistä pahempi ja toisaalta joutuisin luopumaan niinkin suuresta ihmeestä kuin kaksosista.

Loppujen lopuksi vietin juhannuksen kotona verta vuotaen. Eli päädyimme keskeytykseen. Miehen kanssa teimme päätöksen yhdessä, mutta ei hän tietenkään voinut ymmärtää kuinka suuri asia oli minulle kyseessä.

Ja nyt... Ajattelen asiaa koko ajan. Edelleen jos ajattelen järjellä, tiedän toimineeni oikein, mutta valitettavasti järjellä ajattelu ei ole parhaita puoliani. Tuntuu etten selviä tästä ollenkaan. Raskaana olevat naiset saavat minut heti itkuun ja tuntuu että olen tehnyt jotain todella väärin Tänään taas jälkitarkastuksessa vollotin hysteerisenä...

Kuinka tästä selviää? Kuinka tästä VOI selvitä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu