uni

näin unen, jota nousin kirjoittamaan ylös. unessa oli minulle tuttuja ihmisiä. (osa edesmenneitä jo) juttelimme tuossa unessa kaikkea ja tunsin erästä niistä henkilöistä sympatiaa häntä kohtaan.(kuoli oman käden kautta)tiesimme tuossa unessa että oli tulossa kolmas maailmansota, josta puhuimmekin, kuinka valmistautuisimme siihen.oikeastaan se oli koko uni valmistautumista tuohon atomipommisotaan. puimme päällemme sellaiset telttamaiset vaatteet ja menimme maakuoppaan. tiesimme hyvin, että happi ei tulisi riittämään siinä, kuin vain hetken ja hyvästelimme toisemme. olen muutenkin nähnyt kuolleista ihmisistä nykyään unia. en yleensä näe niitä. uskon, että uneni viittaa Jeesuksen paluuseen, joka kytköksissä kolmanteen maailmansotaan ja nuo kuolleet jotka myös oli tuossa unessa on, että viimeinen tuomio on oven edessä heilläkin.
9129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kiitos rohkeudestasi, pilli-piipari, myös eilisestä kirjoituksesta. Siunausta sinulle.

Äänestä

Minilla heräsi tästäkin uesta paholainen mieleen. Itse aika ajoin näen myös kuolleista sukulaisista unta. Jeesus kuitenkin sanoi ettemme voi keskustella kuolleitten kanssa. Eräässä unessa olin anoppini kanssa joka on jo kuollut ja hän ilmoitti että eroa miehestäni 2012 lopuun mennessä... sanoin hänelle että uskon Jeesukseen ja anoppi vastasi: -"..tiedän".
Sillä samalla hetkellä näin kuinka hänen kasvonsa muuttui tumma ihoiseksi mieheksi. Tiesin että minulle oli valehdeltu, se oli paholainen. Näistä unista jää aina pahaolo kuluvaan päivään ja joskus pitempäänkin, mutta se osoittaa lähteen ja olen oppinut että nämä ovat samasta lähteestä. Demonit osaavat pukeutua meidän rakkaiksi ihmisiksi, jotka ovat jo kuolleet. Haluavat aiheuttaa pelkoa ja huolta...
Siunausta!

Äänestä

niin. en todellakaan paljoa uniani täällä kertoile. taikka en oikeastaan niitä edes aamulla ole muistanutkaan. nykyään vain näen niin kaameita unia, jotka muistan. toissa yönäkin näin sellaisen unen, jossa menin epämääräisen tummaan huoneeseen. jossa juuri ja juuri erotin huoneen mitat ja tavarat. eteeni tuli puolikkaita ihmisruumiita, joihin oli vaihdettu toisen ihmisen päät. herätessäni ajattelin näkemiäni kasvoja, missä he ovat. taisin olla unessani käymässä helvetissä.

Äänestä
  • Menkää aloitt. ja kaikki hoitoon! Olette paholaisesta sekaisin! Ei tosiuskova näe jatkuvasti paholaisia, jne. Apua te tarviitte sekavien unienne ja näkyjenne keskellä.

    Äänestä

  • .... selvää paholaisen hyökkäystä, tunnen tuon pahan ja pelon jo kirjoituksistasi... ala kuuntelemaan noita kiitos ja ylistyslauluja ja ole itsekin laulaen ja vaikka tanssien mukana. Voit taputtaa käsiäsi ja nauraa tuolle peijoonille ja ääneen ilmoittaa, että tämä voi häipyä, sillä sinun Herrasi on Jeesus Kristus!
    Kuuntele illalla nukkumaan käydessäkin jos mahdollista, koska sinulla tuntuu olevan paljon noita hyökkäys unia... mutta ei hätää, sinä voit kääntää sille ötökälle näin selkäsi ja katsoa vain Jeesuksen kasvoihin, et tunnusta sitä toista, se on feikkiä meille uskoville...
    Siunausta Sinulle rakas Veli!

    Äänestä

  • Mistä sä sen tiedät että ne oli vaihtopäitä?

    Äänestä

ne päät olivat silleen kaulan kohdalta tikattuja. siis. ei ne eläviä ollut ne ihmisen kropat siinä unessa, vaan kuolleita. muistan kasvot hyvin, minkä näköisiä ne olivat. noh. nyt olen onneksi saanut nukkua aivan rauhassa viime yön, eikä mitään häikkää ollut enää.

Äänestä

Olen pahoillani - pilli-piipari siitä, kuinka sekava kirjoittaja tulee linkkeineen palstalle.
Juuri sinun unesi kohdallekin. Kissa uniin vielä pahempaa ilmestyi. Poistettiin törkeydet ja ketjukin hävisi kesken vastauksen kirjoittamisen. Selventäviä aloituksia varmaankin apuna, että palautui.
Samaa vanhaa latua etenee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pilli-piipari1 kirjoitti:

näin unen, jota nousin kirjoittamaan ylös. unessa oli minulle tuttuja ihmisiä. (osa edesmenneitä jo) juttelimme tuossa unessa kaikkea ja tunsin erästä niistä henkilöistä sympatiaa häntä kohtaan.(kuoli oman käden kautta)tiesimme tuossa unessa että oli tulossa kolmas maailmansota, josta puhuimmekin, kuinka valmistautuisimme siihen.oikeastaan se oli koko uni valmistautumista tuohon atomipommisotaan. puimme päällemme sellaiset telttamaiset vaatteet ja menimme maakuoppaan. tiesimme hyvin, että happi ei tulisi riittämään siinä, kuin vain hetken ja hyvästelimme toisemme. olen muutenkin nähnyt kuolleista ihmisistä nykyään unia. en yleensä näe niitä. uskon, että uneni viittaa Jeesuksen paluuseen, joka kytköksissä kolmanteen maailmansotaan ja nuo kuolleet jotka myös oli tuossa unessa on, että viimeinen tuomio on oven edessä heilläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu