Muutama vuosi takaperin ympäristöjärjestöjen lobbauksen tuloksena EU:ssa asetettiin tavoitteeksi korvata merkittävä osa fossiilisesta energiasta peltobiomassalla, mm. bioetanolilla. Paljon teollisia investointeja tehtiin, samoin infrastruktuuriin tehtiin muutoksia joiden avulla bioetanolia ja biodieseliä oli mahdollista lisätä autojen polttoaineen joukkoon.
Eipä aikaakaan, alkoi valtava lobbaus viljeltyä bioenergiaa vastaan. Se mikä ennen oli ollut ympäristölle hyväksi olikin nyt haitallista.
No keksittiin metsäbiomassa, sitä alettiin lobbaamaan fossiilisen energian korvaajaksi. Suuria teollisia investointeja käynnistettiin metsäbiomassan hyödyntämiseksi.
Eipä aikaakaan, nyt metsäbiomassakin on todettu ympäristölle haitalliseksi ja sitä vastaan on lobbattu ankarasti, ja näyttää kiville menevän sekin touhu.
Siis onko tässä touhussa mitään järkeä? Eikö se tule yhteiskunnalle pikkuisen kalliiksi lanseerata uutta teknologiaa ja infrastruktuuria, ja hetken päästä romuttaa koko hoito?

Vastaukset 3
Vanhimmat
arvaa vaan, tuleeko. Tuntuu vähän siltä, että poliitikoilla on nyt niin kova hinku päästä osoittamaan vihreyttään, ettei aikaa ole miettiä mitään loppuun saakka. Kun jokin lobbari ehdottaa jotakin, rynnätään heti tekemään ja mietitään vasta sitten, mitähän nyt taas tulikaan päätettyä. Siihen saumaan iskee toinen lobbari ja taas mentiin. Vastauksena kysymykseesi, ei mitâän järkeä.
Eihän lobbari ikinä aja järkevintä vaihtoehtoa vaan jollekin tietylle ryhmälle edullisinta vaihtoehtoa.. Sehän on ihan lobbarin määritelmä. Se on laillista korruptiota.
Ihan totta kuitenkin on että ruuan käyttö biopolttoaineiden valmistukseen aiheuttaa paljon ongelmia. Eikös siis ole ihan hyvä että niiden käyttöä nyt vähennetään? Toki aikaisemmin tehtiin virhe, mutta ainakin se on myönnetty. Pahempaa olisi ollut se jos ruoka-biopolttoaineita teitäisiin vieläkin vain koska ei haluttaisi myöntää virheitä.
totta. Hyvähän se on, että vähentävät ruokaperäisiä biopolttoaineita. Miettisivät nyt vain loppuun saakka, mitä otetaan tilalle ennen, kuin uusi päätös tehdään. Jos soutaminen ja huopaaminen jatkuu, saattavat ue-investoinnit jäädä virheinvestoinnin pelossa tekemättä.