Avioero

Kannustaako kirkko avioeroon silloin, kun kyseessä ei enää ole ensimmäinen avioliitto? Tai onko avioeron ottaminen jopa ehto kirkon yhteyteen pääsemiseksi?

Vaikuttaako asiaan se, onko toisessa liitossa syntynyt lapsia?
157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos sinut on vihitty kirkossa ensimmäisen puolisosi kanssa, niin te olette edelleen kirkon silmissä naimisissa ja tämä uusi liittoni on mitätön. Eli teet jatkuvasti huorin ensimmäistä vaimoani kohtaan.

Jos ensimmäiseen liittoosi liittyy seikkoja, miksi se ei olisi pätevä, niin sen mitätöintiä voi hakea (kestää 1-2v eikä se ole mitenkään sanottu, että sitä saa. Se vaatii oikeasti painavan perustelun, joka liittyy vain ja ainoastaan liiton solmimisen aikaan ja siihen ei vaikuta sen jälkeiset tapahtumat).

Liittyminen edellyttää, että hyväksyt Katolisen kirkon opin...miten tuo on sovitettavissa, en tiedä. Ainakaan et pysty osallistumaan ehtoolliselle niin kauan kuin olet yhdessä tämän uuden kanssa.

Varaa pappilassa aika ja mene juttelemaan kirkkoherran kanssa. Hän on tosi mukava mies ja auttaa sinua parhaansa mukaan.

Jos Roomalaiskatolisuus ei sitten onnistuisikaan, niin Ortodoksitkin on yksi Katolisista kirkoista ja he sallii avioeron.

Mutta käy ensin siellä juttelemassa ja päätä vasta sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


myönteinen askel? kirjoitti:

Kannustaako kirkko avioeroon silloin, kun kyseessä ei enää ole ensimmäinen avioliitto? Tai onko avioeron ottaminen jopa ehto kirkon yhteyteen pääsemiseksi?

Vaikuttaako asiaan se, onko toisessa liitossa syntynyt lapsia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu