Näky v. 2008

Nimimerkin "Veli Lounais-Suomesta" näky v. 2008

Näin Suomen kartan. Ylhäältä Iso käsi tarttuu Suomineitoa kädestä. Kartalla näkyy myös ansiomitalit, talvisodan ja EU:n myötä? En tiedä, mitä ansiomitaleja ovat. Näyssä Suomea ravistellaan kovin ja ansiomitalit putoilevat kartalta. Suomen kohdalla sen synti on noussut savuna taivaaseen asti, sen moraalittomuus on kuin löyhkä Jumalan silmisssä. Suomi, sinua ravistellaan ja kovistellaan. Kun näin näyn, tuntooni tuli, että emme joutuisi sotaan, mutta Herra sallii, että Suomea ravistellaan.

16.7.2013

Nimimerkin "Veli Lounais-Suomesta" näky v. 2006

Näky koski ja koskee Porin helluntaiseurakuntaa.

Ilmestys oli seuraavanlanen. Miespatsas käveli Itsenäisyydenkadun puolelta seurakunnan eteiseen ja jäi katselemaan sekä vilkuilemaan ympärille.

Patsaalla oli joitakin mitaleja ja EU:n lippuja ympärillä. Patsas oli puettu mustaan pukutakkiin. Patsas oli iso verrattuna ihmisen pituuteen. Kun jotkut näkivät patsaan ilmestyvän aulaan ja kävelevän kohti seurakuntasalia, alkoivat he repiä takkia patsaan yltä, jolloin patsas horjahti ja osa sen mitaleista putosi lattialle ja osa lipuista hajosi. Patsas vain horjahti ja jatkoi matkaansa kohti salia, jonka ovi oli auki. Sali repeytyi kahtia seurakunnan takaosasta aina etuosaaan asti. Patsas puhui matalalla ääneensävyllä, silti äänessä oli voimakas kaiku. "Te ette voi minulle mitään, sillä te olette avaneet minulle oven."

Seurakunta tosiaan hajosi kahtia, niin kuin uutisoitiin. Ne, joille kerroin vuosia sitten tästä näystä, ovat todenneet, että näky oli selkeästi Jumalasta ja näin on käynnyt.
2143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

14.7.2013

Nimimerkin "Opetuslapsi" profeetallinen kirjoitus 14.7.2013

Se, minkä Herra ilmoitti profetiassa, käy parhaillaan toteen. Evankelilais-luterilaisen kirkkoa koskeva profetia oli sellainen, missä Daavidin tähti muuttui viisisakaraiseksi tähdeksi. Kirkko alkoi "omassa" voimassaan nousemaan korkealle, mutta samalta siitä putosi pohja. Ja se hajosi. Lue, mitä sanotaan vapaamuurareista, sen 33. asteen paljastuksesta, vapaamuurarien todellisesta johtajasta.

http://www.kotipetripaavola.com/vapaamuurarit.html

Kirkon johtajissa (Arkkipiispa ?), papeissa, Suomen hallituksessa, tuomareissa, kaikkialla on vapaamuurareita. Älä ihmettele, miksi Arkkipiispa ei puolustakaan Jumalan Sanaa kirkossaan; älä ihmettele, miksi homopari lähetetään lähetyskentälle, naiset tai sukupuolen vaihtajat ovat pappeja. Kirkko on luopunut Jumalasta, Jumala ottaa siunauksensa pois Kirkosta. Jumala on vetäytynyt pois Evankelilaisluterilaiskirkosta ja näin Evankelilaisluterilainen kirkko kuihtuu siinä, missä todellisen herätyksen saavat seurakunnat kasvavat. Euroopassa kirkkoja on yöklubeina, asuntoina, hotelleina ja muina viihdykepaikkoina, sillä kansa on luovuttanut Jumalan Pyhän Huoneen maailmallisiin menoihin. Kukaan ei ole tekemässä, kuten Jeesus teki, joka kaatoi rahanvaihtajien pöydät Synagogassa. Pyhä Henki ilmoitti minulle, että nyt on ilmoitettava tämä: Tehkää parannus synneistänne, luopukaa vapaamuurariuden ikeestä, Rukoilkaa seurakunnan, Suomen ja Israelin puolesta ja ajakaa vapaamuurarit pois johtopaikoilta.

Äänestä

lue lissee osio on lukemisen arvoinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hai, luehha siekii kirjoitti:

Nimimerkin "Veli Lounais-Suomesta" näky v. 2008

Näin Suomen kartan. Ylhäältä Iso käsi tarttuu Suomineitoa kädestä. Kartalla näkyy myös ansiomitalit, talvisodan ja EU:n myötä? En tiedä, mitä ansiomitaleja ovat. Näyssä Suomea ravistellaan kovin ja ansiomitalit putoilevat kartalta. Suomen kohdalla sen synti on noussut savuna taivaaseen asti, sen moraalittomuus on kuin löyhkä Jumalan silmisssä. Suomi, sinua ravistellaan ja kovistellaan. Kun näin näyn, tuntooni tuli, että emme joutuisi sotaan, mutta Herra sallii, että Suomea ravistellaan.

16.7.2013

Nimimerkin "Veli Lounais-Suomesta" näky v. 2006

Näky koski ja koskee Porin helluntaiseurakuntaa.

Ilmestys oli seuraavanlanen. Miespatsas käveli Itsenäisyydenkadun puolelta seurakunnan eteiseen ja jäi katselemaan sekä vilkuilemaan ympärille.

Patsaalla oli joitakin mitaleja ja EU:n lippuja ympärillä. Patsas oli puettu mustaan pukutakkiin. Patsas oli iso verrattuna ihmisen pituuteen. Kun jotkut näkivät patsaan ilmestyvän aulaan ja kävelevän kohti seurakuntasalia, alkoivat he repiä takkia patsaan yltä, jolloin patsas horjahti ja osa sen mitaleista putosi lattialle ja osa lipuista hajosi. Patsas vain horjahti ja jatkoi matkaansa kohti salia, jonka ovi oli auki. Sali repeytyi kahtia seurakunnan takaosasta aina etuosaaan asti. Patsas puhui matalalla ääneensävyllä, silti äänessä oli voimakas kaiku. "Te ette voi minulle mitään, sillä te olette avaneet minulle oven."

Seurakunta tosiaan hajosi kahtia, niin kuin uutisoitiin. Ne, joille kerroin vuosia sitten tästä näystä, ovat todenneet, että näky oli selkeästi Jumalasta ja näin on käynnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu