...Neuvostoliiton vyörytystä 1970-luvulla torjuttaessa:
Muutaman päivän sisällä on täällä toistuvasti todettu ikään kuin yleisessä tiedossa olevana tosiasiana, että kun Neuvostoliitto esitti meille yhteisiä sotaharjoituksia, niin sotilaamme (kenraalimme ja muut) olisivat jo alakannet valmistella niitä, mutta Kekkonen tuli väliin. Minä pitäisin tuollaista tietoa ilman muuta legendana, mutta kun asioista yleensä tietävä Mielipidepankkikin jotain sellaista mainitsi, niin olisiko noin sitten joskus tapahtunut.
Minä elin noita aikoja sotilaana, enkä koskaan kuullut mitään tällaista. Sellainen tieto ei ole tullut silmiini lukemastanikaan, mikä ei ole aivan vähäistä. Mistä on kysymys, ja mistä tieto löytyy? Minäkin haluaisin tietää. Jos tuollaista on tapahtunut, sen on täytynyt tapahtua Kekkosen ”oman” kenraalin, everstinä ollessaan lainvastaisesti puolueen (maalaisliiton) jäseneksi liittyneen Yrjö Keinosen aikana. Mutta en muista kuulleeni tai lukeneeni tällaista hänenkään tehneen.
Päinvastaisesta minulla on kyllä tietoa. Eli että sotilaat tulivat Kekkosen avuksi, oma-aloitteisestikin, mutta myös Kekkosen pyynnöstä torjumaan Neuvostoliiton liiallisia lähentelyjä. Kerron niistä muutamista:
Neuvostoliiton sotilasasiamies kommodori Adrushkevits oli aktiivinen Suomen ja NL:n yhteisten sotaharjoitusten ajamisessa. Tammikuussa 1972 Andrushkevits kutsui yleisesikunnan päällikkö kenraalimajuri Paavo Junttilan, tasavallan presidentin ensimmäisen adjutantin kenraalimajuri Urpo Levon ja Etelä-Suomen sotilasläänin komentajan eversti Jukka Pajulan luokseen epäviralliselle illalliselle. Keskustelua käytiin leppoisasti ilman tulkkia, kun Junttila puhui hyvin venäjää ja Andruskevitshin apulainen yhtä hyvin suomea ja kaikki muut osasivat molempia kieliä jonkin verran.
Tilaisuuden päättyessä Andrushkevits veti Junttilan sivummalle, Suomen kartan ääreen. Karttaan oli piirretty punakynällä viiva Suomen kapeimman kohdan yli Kuhmon pohjoispuolelta Pohjanlahteen. Andrushkevits esitti muka omana ajatuksenaan, että Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyssuhdetta pitäisi vahvistaa. Sen osoitukseksi hän esitti, että Suomen rajalliset voimavarat tietäen Neuvostoliitto voisi ottaa vastatakseen Pohjoisen Suomen puolustamisesta. Tätä varten NL:n joukkojen pitäisi saada harjoitella viivan pohjoispuolella pohjoisessa Suomessa.
Tarkoituksen hyvin ymmärtänyt Junttila sai pidetyksi itsensä tyynenä eikä ottanut asiaan mitään kantaa. Seuraavana päivänä hän informoi tapahtuneesta esimiestään, puolustusvoimain komentajaa kenraali Kaarlo Leinosta. Leinonen pyysi heti audienssin Kekkosen luo. Hänellä oli esittää valmis suunnitelma siitä, miten Andrushkevitsin esitys kohteliaasti torjuttaisiin.
Presidentti Kekkonen kirjoittaa päiväkirjassaan (Juhani Suomi) 14.1.1972:
”Leinonen luonani. Kertoi, että NL:n sotilasasiamies Andrushkevits oli omissa nimissään ehdottanut yhteistyötä S > NL välillä. Meidän upseerimme hätääntyneitä. Sanoin, että saavat selvittää minkälainen yhteistyö NL:n strategiaa arvioiden voi tulla kysymykseen ja mikä on suomalaisten kanta. Kun selvitys valmis, olen mukana, kun sitä esitellään. Vain harvojen tiedoksi.”
Tässä Kekkonen liioittelee, kun sanoo upseereittemme olleen hätääntyneitä. Huolestuneita he kyllä olivat, ja aiheesta, mutta heillä oli kyllä jo suunnitelmat NL:n odotettavissa olevan vyörytyksen torjumiseksi.
NL:n edustajat kävivät edelleen päälle kuin yleinen syyttäjä. Heidän esityksensä olivat verhotut ystävyyden ja tuen kaapuun, mutta niiden perimmäinen, myös länsinaapureittemme kannalta vaarallinen tarkoitus kävi hyvin ilmi. Tässä ei ole mahdollista kertoa noista esityksistä eikä kuvailla sitä pitkää ja monivaiheista tapahtumaketjua, jossa korkeat upseerimme olivat avainasemassa NL:n esityksiä torjuttaessa. Tästä kertoo mm. Matti Lukkari varsin seikkaperäisesti puolustusvoimain komentaja kenraali Lauri Sutelan elämäkerrassa (”Lauri Sutela, puolustusvoimain komentaja”) sivuilla 143 – 156.
Toinen merkittävä vyörytys Neuvostoliiton taholta tapahtui Lauri Sutelan jo ollessa puolustusvoimain komentajana 1978. Neuvostoliiton puolustusministeri marsalkka Dimitri Ustinov teki virallisen vierailun Suomeen 10.-14.7.1978. Jo vierailuohjelman valmistelu, johon osallistui aktiivinen ”Suomi-syöjä” NL:n suurlähettiläs Vladimir Stepanov, herätti puolustusvoimiemme ylimmän johdon huolestuneisuuden. Sutela aavisti pahinta. Siksi hän lähetti jo kaksi viikkoa ennen vierailua presidentti Kekkoselle muistion, jossa kokemusten ja olettamusten pohjalta ennekoitiin niitä kysymyksiä, joita Ustinov vierailunsa aikana tulisi mahdollisesti koskettelemaan. Sutela liitti muistioon käsityksensä, miten kuhunkin kysymykseen tulisi suhtautua.
Ustinovin vierailun ensimmäisenä päivänä pidettiin tilaisuus, jossa ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö tohtori Klaus Törnudd piti hyvän venäjänkielisen avausesitelmän. Läsnä oli ylintä poliittista ja sotilasjohtoamme, ei kuitenkaan Kekkonen. Törnuddin esitelmässään pari kertaa mainitsema Suomen puolueettomuuspyrkimys näkyi ärsyttävän erityisesti suurlähettiläs Stepanovia.
Tilaisuudessa marsalkka Ustinov jätti isännille kirjallisen muistion, jossa oli neljä pääkohtaa (muistio kokonaisuudessaan mm. Sutelan elämäkerran sivuilla 175-177.
Muistiossa ehdotettiin monia toimenpiteitä, jotka olisivat kytkeneet Suomen ja Neuvostoliiton puolustusvoimat läheiseen ja arveluttavaan yhteistyöhön, jolla olisi ollut pelottavia vaikutuksia myös länsinaapureitamme ajatellen.
Kenraali Sutelan käsitys oli, että Ustinov seurueineen oli lähtenyt liikkeelle tosimielellä ja että Stepanov oli asiassa varsin aktiivisesti mukana. Vieraat kävivät mm. tutustumassa Kainuun Prikaatiin Kajaanissa ja ilmavoimiimme Jyväskylässä ja majoittuivat Hotelli Laajavuoreen. Saunottiin kovasti ja nautittiin runsaasti ”virvokkeita”. Ustinov ja Stepanov ”painoivat päälle” koko ajan asiassa, jonka alta meidän klenraalimme luistelivat niin taitavasti pois, että se varsinkin Stepanovia ärsytti suunnattomasti.
Kun Sutela ja kenraalimme olivat aina torjuneet vieraiden toistuvat esitykset läheisemmästä yhteistyötä sanoen, että näissä asioissa meillä on päätäntävalta poliittisella johdolla, Stepanov sai kutsutuksi itsensä ja Ustinovin Kekkosen saunavieraaksi Kultarantaan. Stepanov oli varma, että jos he pääsevät kolmistaan (Ustinov, Stepanov ja Kekkonen) saunaan, niin he kyllä pehmittävät Kekkosen hyväksymään esityksensä.
Mutta myös kenraali Sutela sai kutsutuksi itsensä samaan saunaan. Kun seuruwe kokoontui Kultarannan pihalle ja Stepanov näki Sutelan, hänen naamansa venähti, ja Ustinov kysyi Sutelalta pilkallisesti: ”Tuliko ikävä”? Sutela vastasi: ”Kyllä tuli, herra marsalkka.” Sutelan näkeminen oli vieraille epämieluinen yllätys, sillä he tunsivat Sutelan ja tiesivät hänen päättäväisyytensä.
Niinpä sitten saunaillassa vieraiden esityksistä oli jo suurin terä poissa. Sutela laati illan tapahtumista pitkän muistion ja esitteli sen toimenpide-ehdotuksineen Kekkoselle. Tuo Sutelan Kekkoselle laatima muistio on kokonaisuudessaan kirjan sivuilla 179-180. Viikoittaisessa esittelyssä Kekkonen totesi Sutelalle ”Olen nyt saanut kaikki Ustinovin matkaa koskevat raportit. En ole tehnyt enkä aio tehdä mitään johtopäätöksiä. Yhteisiä harjoituksia ei ruveta järjestämään, mutta jonkinasteista esikuntatyöskentelyä – en kyllä ole sotilasasiantuntija – en pitäisi erityisemmin vaarallisena”.
Sutela ei ollut samaa mieltä. Hän perusteli kantansa: ”Mielestäni riittää, että yhä lisääntyvien materiaalihankintojen yhteydessä käytävät luottamukselliset keskustelut tarpeistamme ja heiltä saatavissa olevasta materiaalista antavat Neuvostoliitolle aivan riittävän luotettavan kuvan tilanteestamme niin, että kun tai jos joskus konsultaatioihin joudumme, lähtökohtatilanne puolin ja toisin on täysin selvä”. Tähän presidentti tyytyi.
Neuvostoliiton vyörytys ei päättynyt vielä tuohon Kultarannan saunailtaan, vaan viimeinen yritys tapahtui vähän myöhemmin Moskovassa. Siitäkin kerrotaan mm. tuossa Sutelan elämäkerrassa. Tässä sitä ei ole enää tilaa referoida.
Kaikki minun tietämäni (kuulemani, lukemani) kertoo sotilaittemme roolista Neuvostoliiton vyörytyksen torjunnassa aivan päinvastaista kuin mitä jotkut ovat täällä sanoneet. Tällaiseen käsitykseen olen päätynyt paitsi mainitusta Sutelan elämäkerrasta myös Heikki Tiilikaisen kirjasta ”Kylmän sodan kujanjuoksu” lukemalla ja onhan mielipiteitäni tukevia mainintoja näköjään myös Kekkosen päiväkirjoissa ja todennäköisesti myös Juhani Suomen 8-osaisessa Kekkos-elämäkerrassa, joista olen lukenut kunnolla läpi vain neljä ensimmäistä osaa (myös neljä viimeistä osaa on kyllä hyllyssäni; en tiedä, jaksanko niitä enää koskaan lukea).
Jos Mielipidepankilla tai jollakulla muulla on päinvastaista tietoa sotilaittemme roolista noissa kähinöissä, niin mielelläni kuulisin sen, lähteet tietysti mainittuna.
Muutaman päivän sisällä on täällä toistuvasti todettu ikään kuin yleisessä tiedossa olevana tosiasiana, että kun Neuvostoliitto esitti meille yhteisiä sotaharjoituksia, niin sotilaamme (kenraalimme ja muut) olisivat jo alakannet valmistella niitä, mutta Kekkonen tuli väliin. Minä pitäisin tuollaista tietoa ilman muuta legendana, mutta kun asioista yleensä tietävä Mielipidepankkikin jotain sellaista mainitsi, niin olisiko noin sitten joskus tapahtunut.
Minä elin noita aikoja sotilaana, enkä koskaan kuullut mitään tällaista. Sellainen tieto ei ole tullut silmiini lukemastanikaan, mikä ei ole aivan vähäistä. Mistä on kysymys, ja mistä tieto löytyy? Minäkin haluaisin tietää. Jos tuollaista on tapahtunut, sen on täytynyt tapahtua Kekkosen ”oman” kenraalin, everstinä ollessaan lainvastaisesti puolueen (maalaisliiton) jäseneksi liittyneen Yrjö Keinosen aikana. Mutta en muista kuulleeni tai lukeneeni tällaista hänenkään tehneen.
Päinvastaisesta minulla on kyllä tietoa. Eli että sotilaat tulivat Kekkosen avuksi, oma-aloitteisestikin, mutta myös Kekkosen pyynnöstä torjumaan Neuvostoliiton liiallisia lähentelyjä. Kerron niistä muutamista:
Neuvostoliiton sotilasasiamies kommodori Adrushkevits oli aktiivinen Suomen ja NL:n yhteisten sotaharjoitusten ajamisessa. Tammikuussa 1972 Andrushkevits kutsui yleisesikunnan päällikkö kenraalimajuri Paavo Junttilan, tasavallan presidentin ensimmäisen adjutantin kenraalimajuri Urpo Levon ja Etelä-Suomen sotilasläänin komentajan eversti Jukka Pajulan luokseen epäviralliselle illalliselle. Keskustelua käytiin leppoisasti ilman tulkkia, kun Junttila puhui hyvin venäjää ja Andruskevitshin apulainen yhtä hyvin suomea ja kaikki muut osasivat molempia kieliä jonkin verran.
Tilaisuuden päättyessä Andrushkevits veti Junttilan sivummalle, Suomen kartan ääreen. Karttaan oli piirretty punakynällä viiva Suomen kapeimman kohdan yli Kuhmon pohjoispuolelta Pohjanlahteen. Andrushkevits esitti muka omana ajatuksenaan, että Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyssuhdetta pitäisi vahvistaa. Sen osoitukseksi hän esitti, että Suomen rajalliset voimavarat tietäen Neuvostoliitto voisi ottaa vastatakseen Pohjoisen Suomen puolustamisesta. Tätä varten NL:n joukkojen pitäisi saada harjoitella viivan pohjoispuolella pohjoisessa Suomessa.
Tarkoituksen hyvin ymmärtänyt Junttila sai pidetyksi itsensä tyynenä eikä ottanut asiaan mitään kantaa. Seuraavana päivänä hän informoi tapahtuneesta esimiestään, puolustusvoimain komentajaa kenraali Kaarlo Leinosta. Leinonen pyysi heti audienssin Kekkosen luo. Hänellä oli esittää valmis suunnitelma siitä, miten Andrushkevitsin esitys kohteliaasti torjuttaisiin.
Presidentti Kekkonen kirjoittaa päiväkirjassaan (Juhani Suomi) 14.1.1972:
”Leinonen luonani. Kertoi, että NL:n sotilasasiamies Andrushkevits oli omissa nimissään ehdottanut yhteistyötä S > NL välillä. Meidän upseerimme hätääntyneitä. Sanoin, että saavat selvittää minkälainen yhteistyö NL:n strategiaa arvioiden voi tulla kysymykseen ja mikä on suomalaisten kanta. Kun selvitys valmis, olen mukana, kun sitä esitellään. Vain harvojen tiedoksi.”
Tässä Kekkonen liioittelee, kun sanoo upseereittemme olleen hätääntyneitä. Huolestuneita he kyllä olivat, ja aiheesta, mutta heillä oli kyllä jo suunnitelmat NL:n odotettavissa olevan vyörytyksen torjumiseksi.
NL:n edustajat kävivät edelleen päälle kuin yleinen syyttäjä. Heidän esityksensä olivat verhotut ystävyyden ja tuen kaapuun, mutta niiden perimmäinen, myös länsinaapureittemme kannalta vaarallinen tarkoitus kävi hyvin ilmi. Tässä ei ole mahdollista kertoa noista esityksistä eikä kuvailla sitä pitkää ja monivaiheista tapahtumaketjua, jossa korkeat upseerimme olivat avainasemassa NL:n esityksiä torjuttaessa. Tästä kertoo mm. Matti Lukkari varsin seikkaperäisesti puolustusvoimain komentaja kenraali Lauri Sutelan elämäkerrassa (”Lauri Sutela, puolustusvoimain komentaja”) sivuilla 143 – 156.
Toinen merkittävä vyörytys Neuvostoliiton taholta tapahtui Lauri Sutelan jo ollessa puolustusvoimain komentajana 1978. Neuvostoliiton puolustusministeri marsalkka Dimitri Ustinov teki virallisen vierailun Suomeen 10.-14.7.1978. Jo vierailuohjelman valmistelu, johon osallistui aktiivinen ”Suomi-syöjä” NL:n suurlähettiläs Vladimir Stepanov, herätti puolustusvoimiemme ylimmän johdon huolestuneisuuden. Sutela aavisti pahinta. Siksi hän lähetti jo kaksi viikkoa ennen vierailua presidentti Kekkoselle muistion, jossa kokemusten ja olettamusten pohjalta ennekoitiin niitä kysymyksiä, joita Ustinov vierailunsa aikana tulisi mahdollisesti koskettelemaan. Sutela liitti muistioon käsityksensä, miten kuhunkin kysymykseen tulisi suhtautua.
Ustinovin vierailun ensimmäisenä päivänä pidettiin tilaisuus, jossa ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö tohtori Klaus Törnudd piti hyvän venäjänkielisen avausesitelmän. Läsnä oli ylintä poliittista ja sotilasjohtoamme, ei kuitenkaan Kekkonen. Törnuddin esitelmässään pari kertaa mainitsema Suomen puolueettomuuspyrkimys näkyi ärsyttävän erityisesti suurlähettiläs Stepanovia.
Tilaisuudessa marsalkka Ustinov jätti isännille kirjallisen muistion, jossa oli neljä pääkohtaa (muistio kokonaisuudessaan mm. Sutelan elämäkerran sivuilla 175-177.
Muistiossa ehdotettiin monia toimenpiteitä, jotka olisivat kytkeneet Suomen ja Neuvostoliiton puolustusvoimat läheiseen ja arveluttavaan yhteistyöhön, jolla olisi ollut pelottavia vaikutuksia myös länsinaapureitamme ajatellen.
Kenraali Sutelan käsitys oli, että Ustinov seurueineen oli lähtenyt liikkeelle tosimielellä ja että Stepanov oli asiassa varsin aktiivisesti mukana. Vieraat kävivät mm. tutustumassa Kainuun Prikaatiin Kajaanissa ja ilmavoimiimme Jyväskylässä ja majoittuivat Hotelli Laajavuoreen. Saunottiin kovasti ja nautittiin runsaasti ”virvokkeita”. Ustinov ja Stepanov ”painoivat päälle” koko ajan asiassa, jonka alta meidän klenraalimme luistelivat niin taitavasti pois, että se varsinkin Stepanovia ärsytti suunnattomasti.
Kun Sutela ja kenraalimme olivat aina torjuneet vieraiden toistuvat esitykset läheisemmästä yhteistyötä sanoen, että näissä asioissa meillä on päätäntävalta poliittisella johdolla, Stepanov sai kutsutuksi itsensä ja Ustinovin Kekkosen saunavieraaksi Kultarantaan. Stepanov oli varma, että jos he pääsevät kolmistaan (Ustinov, Stepanov ja Kekkonen) saunaan, niin he kyllä pehmittävät Kekkosen hyväksymään esityksensä.
Mutta myös kenraali Sutela sai kutsutuksi itsensä samaan saunaan. Kun seuruwe kokoontui Kultarannan pihalle ja Stepanov näki Sutelan, hänen naamansa venähti, ja Ustinov kysyi Sutelalta pilkallisesti: ”Tuliko ikävä”? Sutela vastasi: ”Kyllä tuli, herra marsalkka.” Sutelan näkeminen oli vieraille epämieluinen yllätys, sillä he tunsivat Sutelan ja tiesivät hänen päättäväisyytensä.
Niinpä sitten saunaillassa vieraiden esityksistä oli jo suurin terä poissa. Sutela laati illan tapahtumista pitkän muistion ja esitteli sen toimenpide-ehdotuksineen Kekkoselle. Tuo Sutelan Kekkoselle laatima muistio on kokonaisuudessaan kirjan sivuilla 179-180. Viikoittaisessa esittelyssä Kekkonen totesi Sutelalle ”Olen nyt saanut kaikki Ustinovin matkaa koskevat raportit. En ole tehnyt enkä aio tehdä mitään johtopäätöksiä. Yhteisiä harjoituksia ei ruveta järjestämään, mutta jonkinasteista esikuntatyöskentelyä – en kyllä ole sotilasasiantuntija – en pitäisi erityisemmin vaarallisena”.
Sutela ei ollut samaa mieltä. Hän perusteli kantansa: ”Mielestäni riittää, että yhä lisääntyvien materiaalihankintojen yhteydessä käytävät luottamukselliset keskustelut tarpeistamme ja heiltä saatavissa olevasta materiaalista antavat Neuvostoliitolle aivan riittävän luotettavan kuvan tilanteestamme niin, että kun tai jos joskus konsultaatioihin joudumme, lähtökohtatilanne puolin ja toisin on täysin selvä”. Tähän presidentti tyytyi.
Neuvostoliiton vyörytys ei päättynyt vielä tuohon Kultarannan saunailtaan, vaan viimeinen yritys tapahtui vähän myöhemmin Moskovassa. Siitäkin kerrotaan mm. tuossa Sutelan elämäkerrassa. Tässä sitä ei ole enää tilaa referoida.
Kaikki minun tietämäni (kuulemani, lukemani) kertoo sotilaittemme roolista Neuvostoliiton vyörytyksen torjunnassa aivan päinvastaista kuin mitä jotkut ovat täällä sanoneet. Tällaiseen käsitykseen olen päätynyt paitsi mainitusta Sutelan elämäkerrasta myös Heikki Tiilikaisen kirjasta ”Kylmän sodan kujanjuoksu” lukemalla ja onhan mielipiteitäni tukevia mainintoja näköjään myös Kekkosen päiväkirjoissa ja todennäköisesti myös Juhani Suomen 8-osaisessa Kekkos-elämäkerrassa, joista olen lukenut kunnolla läpi vain neljä ensimmäistä osaa (myös neljä viimeistä osaa on kyllä hyllyssäni; en tiedä, jaksanko niitä enää koskaan lukea).
Jos Mielipidepankilla tai jollakulla muulla on päinvastaista tietoa sotilaittemme roolista noissa kähinöissä, niin mielelläni kuulisin sen, lähteet tietysti mainittuna.
Vastaukset 24
Vanhimmat
jonkin jutun tuosta saunaillasta.Sen mukaan Stepanof oli useamman kerran yrittänyt Kekkosen kanssa ottaa puheeksi ne sotaharjoitukset,mutta Kekkonen oli asian aina huomannut ja aloittanut puhumaan jostakin muusta ja asia oli aina jäänyt siihen.
Mahtaakohan jotkut valtioiden väliset suhteet olla nuon helposti ratkaistavissa.
Kyseessä on juuri tuo Kultarannan saunailta, jossa kenraali Sutela vieraiden yllätykseksi oli Kekkosen tukena.
En pysty nyt tähän hätään kertomaan lähdetietoani asialle. Minulla on kuitenkin sellainen muistikuva, että se on kerrottuna näissä Juhani Suomen Kekkos-kirjoissa. Ajoitus on 1970-luvun lopulla liittyen juuri Ustinovin ehdotteluihin. Jollen nyt ihan väärin muista, niin tämä asia ilmenee suoraan Kekkosen päiväkirjamerkinnöistä. Palaan mielelläni asiaan, jos/kun löydän tuon asian ja lähteen. En jaksa uskoa, että olisin nähnyt vain unta tämän asian kohdalla. Mutta todistustaakka on toki väitteen tekijällä.
Sotilaat voivat erehtyä kuten poliitikotkin. Haluan muistuttaa, etten kertonut tätä esimerkkinä sotilaiden johdonmukaisesta mokaamisesta, vaan siitä, että tällaistakin voi sattua.
Joku, en muista kuka, esitti aiemmin mielenkiintoisen tulkinnan 1968 tapahtumista, jolloin NL keskitti laivojaan Suomenlahdelle Tsekkoslovakian maihinnousunsa aikoihin.
Pitääkö paikkansa, että se oli ainoastaan pieni osa NL:on laajempaa joukkojen keskittämistä, jolla se ehkäisi ennalta sitä mahdollisuutta, että nato olisi puuttunut sotilaallisesti NL:on toimiin Tsekkoslovakiassa?
Tunnen nimittäin kaverin, joka oli tuohon aikaan ilmavoimien palveluksessa ja hän kertoi, että joukkoja oli runsaasti myös itärajamme takana ja Suomenlahti "mustanaan" NL:on saotalaivoja.
Sama kaveri kertoi, että koko asetelma oli täysin Kekkosen ja muiden avainpäättäjien sekä puolustusvoimien johdon tiedossa jopa ennalta ja että meidän sotilastiedustelumme seurasi tilannetta koko ajan.
Tästä oli kaverini kertoman mukaan sovittu myös niin, että NL:on joukkojen kesityksestä ei kerrota missään mitään ja myös koko suomalainen media pysyi täysin hiljaa asiasta silloisen itsesensuurin hengessä.
Myöhemmin on tapauksesta väännetty sellainekin versio, että kyse olisi ollut aikeista miehitää Suomi samalla kun Tsekkoslovakia ja että Kekkonen olisi pelastanut Suomen, mutta minun käsittääkseni tuo tulkinta ei pidä paikkaansa.
Oliko näin? Vai miten on?
Suomenlahti oli tosiaan mustanaan venäläisiä sotalaivoja. Olen vähän aiemmin sanonut, että tämä vaikutti kovin käsittämättömältä. Itse olisin taipuvainen tulkitsemaan tai arvaamaan niin kuin kerroit eli NL valmistautui tällä tavoin lännen reaktioihin ja pullisteli lihaksiaan.
Tämä tuntuu järkeen käypältä. Sen sijaan se, että neuvostolaivasto osoitti aggressiivisuuden merkkejä Suomeen päin, tuntuu jo hieman oudommalta. Jos asia olisi tullut yleisesti tunnetuksi silloin, oli vaara, että Suomen kohdalle muodostuu kansainvälinen kriisi. Suomalaisia rauhoitti ilmeisesti tilanteessa kuitenkin se, että rajan takana ei oltu havaittu hyökkäystä valmistelevia joukkojen siirtoja ja keskityksiä, vaikka jonkun verran rauhatonta maajoukkojen keskuudessa oli.
Suomalainen rannikkopatteristo pysyi rauhallisena, kun venäläisalukset kuitenkin täyden vauhdin jälkeen pysähtyivät aluevesirajojemme tuntumaan. Lähinnä vaarassa oli ollut yksi oma tiedustelukone, joka oli uteliaisuuttaan tullut katselemaan tilannetta kertomatta siitä ilmapuolustukselle.
Uudenmaan jääkäripataljoona oli hätävalmiudessa ja jalkautuneena metsässä. Itse kuulin tästä jo vähän sen jälkeen pataljoonan upseereilta. Huhuja tällaisesta oli heti vuonna 1968.
Tilannetta on kai arvioitava niin, ettei kyse ollut kuitenkaan mistään yrityksestä miehittää Suomea. Ehkä täällä esitetylle kritiikille Tshekkoslovakian miehitystä kohtaan haluttiin antaa vain vähän kuittia.
Tapaukseen liittyen sitten vähän myöhemmin oli myös lähellä sellainen, että Suomen rannikkopuolustus olisi ampunut NL:n ulkoministeri Kosyginia kuljettavan sota-aluksen, joka saapui salaa Suomen aluevesille ja siinä samassa presidentti Kekkosen, joka niin ikään meni salaa ottamaan vastaan Kosyginia. Tapauksesta tiesi vain harva etukäteen, minkä vuoksi tällainen vahinko meinasi sattua. Ktse oli kyllä Kekkosen mokasta, kun hän halusi taas ratkoa sankarillisesti tilannetta, jotta yllätys tulisi ilmi todella yllätyksenä. Siinä oli Kekkoselta hengen lähtö ilmeisen lähellä, jos on uskominen Tiilikaisen eräässä kirjassa, jonka nimi ei tule nyt mieleen, kertomaan. Kekkonen halusi kaiketi antaa taas sellaista kuvaa, että hän tällä neuvottelulla pelasti Suomen.
Tulee mieleen mitä kaikkea noina vuosina olisi voinut tapahtua, jos Suomi olisi ollut vihamielistä politiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan harjoittava maa? -Jos presidenttinämme olisi ollut henkilö, joka olisi suhtautunut epäilevästi ja torjuvasti Neuvostoliiton johtomiehiin ja kaikkeen kanssakäymiseen heidän kanssaan?
Olisivatko laivat siinä tapauksessa aina pysähtyneet aluevesirajalle?
Olisiko Kekkonen sittenkin ollut oikeassa kaikessa olennaisessa, mitä Neuvostoliittoa kohtaan valittuun linjaan tulee?
Kekkosta yritettiin kyllä kampittaa kaikin mahdollisin keinoin jo hänen eläessään. Nyt hänen kuolemansa jälkeen se on huomattavasti helpompaa. Eipä tule ihan heti mieleen henkilöä joka olisi pystynyt pitämään homman kasassa Kekkosen tavoin.
Suomalaiset ampuivat tankkeja. Keinonen antoi luvan ampua. Neuvostoliitto vaati Keinosen eroittamista. Tämä on totuus.
Kekkonen pelasti tässäkin tapauksessa Suomen itsenäisyyden.
Kun kansa ei tiedä niitä vaikeuksia, mitä Kekkonen kohtasi virassaan olessaan, on helppo puhua aina valheita Kekkosesta.
Tuskin Kekkonen koko aikaa hautoi omia etujaan, kuten demarit hautoivat ajojahteja. Ja hautovat vieläkin.
Lisätiedot valaisevat aina asiaa.
Itselläni oli aiemmin kuva, ettei Suomessa oltu ylimmän poliittisen ja puolustusjohdon tasolla millään tavalla hermostuneita, vaan että NL olisi tiedottanut meille, mistä on kyse.
Omien kuulopuheideni mukaan kyse olisi ollut nimenomaan siitä, että NL halusi osoittaa naton ja Ruotsinkin sotilastiedustelulle, ettei Tsekkoslovakian tapahtumiin pääse käsiksi mitään kautta ja että lännen on para antaa NL:on toimia siellä ihan rauhassa. Joukkoja nimittäin oli vielä enemmän itäblokin ja Nato-maiden välisellä rajalla.
Santahaminan hälyytystila oli mulle uutta, mutta tuntuu luontevalta, että dramatikkaan taipuvainen armejan johto käyttää "todellista" tilannetta tälläkin tavalla hyväkseen.
Tuon ensiksi mainitun tapahtumaketjun tiedän todeksi jo tapahtuma-aikana saamieni "sisäpiiritietojen" perusteella. Palvelin tuolloin sotilaskartoituslaitoksessa Topografikunnassa.
Tuosta toisesta tapahtumasta (Kosyginin vierailusta) muistikuvasi on myös oikea. Siitä kertoo hyvin evl evp Heikki Tiilikainen kirjassaan "Kylmän sodan kujanjuoksu" Tiilikainen palveli tuolloin kapteenin arvoisena rannikkotykistölinnakkeen päällikkönä.
Suomea kohtaan osoitetusta länsikiinnostuksesta? Juhani Suomi näyttää rajoittuneen yhteen ilmansuuntaan eikä kerro mitään Suomen länsisuhteista.
Aiheeseen liittyen on YLEn TV-ykkösen MOT-toimitus tehnyt jo kolme vuotta sitten uutta arkistomateriaalia saatuaan kaksi ohjelmaa, joiden käsikirjoitukset ovat luettavissa osoitteissa
http://www.yle.fi/mot/260301/kasis.htm
http://www.yle.fi/mot/140501/kasis.htm
Näiden lisäksi on YLEllä tehty mm. dokumentti kenraalien harjoittamasta länsivakoilusta Kekkosen selän takana.
Ustinovin ehdotuksia yhteisistä sotaharjoituksista sotilaat eivät tosiaan pystyneet pysäyttämään, vaan ne etenivät Tamminiemen saunaan saakka. Siellä Kekkonen pehmitti ne.
Suomalaiselle näkökulmalle on kautta vuosien ollut ominaista kansallisten tulkintojen korostuminen. Näin noottikriisistä Hornet-hankintoihin saakka, joiden tarpeellisuudelle Kovisto käytti argumenttina mm. risteilyohjusten lentoratoja. Kekkonen kuitenkin toimi suurvaltapoliittisissa kuvioissa, joista käsin esim. noottikriisi asettuu kokonaan toisiin kantimiin kuin mikä sen sisäpoliittinen sivuvaikutus oli.
>>Ustinovin ehdotuksia yhteisistä sotaharjoituksista sotilaat eivät tosiaan pystyneet pysäyttämään, vaan ne etenivät Tamminiemen saunaan saakka. Siellä Kekkonen pehmitti ne.
muistelmissaan yhteyksistään länteen ja siitä että Kekkonen pääsi näistä jäljille? Mitkähän ne Sutelan ja Kekkosen todelliset välit olivat? Ja mitähän saunassa tapahtui? Ja miksikähän täällä yksi mies joka on kirjoista lukenut juttuja joilla todella epäisänmaalliset kusipääsotilaat peittelevät jälkiään, uskoo näihin juttuihin? Voi pyhä jyssäys tätä lapsellisuutta.
>>Kekkonen kuitenkin toimi suurvaltapoliittisissa kuvioissa, joista käsin esim. noottikriisi asettuu kokonaan toisiin kantimiin kuin mikä sen sisäpoliittinen sivuvaikutus oli.
Käsittämättömän käpertyneitä nämä näkemykset. Todella säkissä kasvanut tapaus. Kuulin jo 1970 kansainvälisesti tunnetun konfliktintutkijan laajan luennon aiheesta "Nootti negatiivisena eskalaatioaskeleena Berliinin kriisissä". Luennoija antoi ymmärtää ammentaneensa viisautta myös Kekkoselta itseltään. Hieman toiset kuviot siis kuin ne joita umpiosuomalainen mieluiten tiirailisi. Sisäpoliittinen vaikutus oli vain kuin kynttilä kakun päällä.
Ystävän neuvo. Sinun muuten kannattaisi lopettaa tuo historian harrasteleminen. Loppuelämän voisi ehkä käyttää hyödyllisemmin kuin oman rajoittuneisuutensa varjelemiseen.
Kaikilla pilkkaajilla on itellään piänet munat. Hähähää.
NATO liittymisen myötä, Suomenkin ilmatilaan saataisiin Awacs tutkakoneet "sahaamaan" s....na jatkuvalla syötöllä maata päästä päähän.
Taktiset ydinaseet tietenkin on hyvä olla varalta.
Hornetteja ja Helikoptereita tietysti saataisiin paljon lisää. Kyllä siinä Ruotsalaisetkin kuuntelisi ihmeissään sitä rytinää ja pauketta mikä kuuluu aluevesirajan tuntumasta!
Uraanikärkiset panssarintorjunta ammukset on myös erittäin tehokkaita ja niillä voisi harjoiteella pohjoisen harvaanasutuilla alueilla.
Maamiinat tietysti korvattaisiin tehokkaammiilla miinoilla.
Jos edellisessä puheenvuorossa annettuihin linkkeihin perehtyy, yleisvaikutelmaksi jää että sotilaat joka suunnassa ovat melkoisia kusipäitä. Onneksi poliitikoilla on hillikkeenään se että he tarvitsevat tavallisten ihmisten kannatusta.
Onneksi Kekkonen sai vihiä Sutelan porukan länsiyhteyksistä. Se oli todella tulella leikkimistä. Koiviston kohdalla sotilaat ovat mm. Hornet-kaupoissa vieneet ja Manu on vikissyt. Älytön homma sikäli että mainitut koneet on suunniteltu nousemaan ja laskeutumaan paljon kliinimmissä oloissa kuin mitä Suomen kentät tarjoavat. Hornet-kauppojanhan perusteltiin myös mm. vastaostoilla, joista niistäkin on tehty raportteja joiden mukaan kyse oli lähinnä poliittisesta retoriikasta.
Sotilaat poliitiikkaa tekemässä, huhhuh. Samoin sotilaat historiankirjoittajina, huhhuh. Jos uskontunnustuksena on paatoksella ilmaistu "isänmaallisuus", "oikea moraali" ja "objektiivinen totuus" ja tarjolla sitten oman alitajunnan suttuista tuherrusta - huhhuhhuh.
Miten ne toteutu.
Vai menikö korruptioihin.
Sotilaan unelma on aina vain maansa ja kansalaistensa puolustaminen, kaikissa oloissa, kaikkia vihollisia vastaan. Hän unelmoi siinä onnistuvansa, ja myös työskenetelee unelmansa hyväksi, ja niinpä hän usein onnistuukin. Ellei olisi noita sotilaita unelmineen, ei olisi montakaan itsenäistä maata ja niiden vapaita kansalaisia.
on yhtenäiskulttuurin aikaan jämähtänyt koti-uskonto-isänmaa -jääräpää, jolle ei ole vielä selvinnyt se että Suomi on myyty ulkomaalaisomistukseen, rajat ovat auki ja rahat virtaavat, eikä valtio enää ole kansalaisten vaan kansainvälisiä pankkiireja edustavan IMF:n etujen toteuttaja.
Kansallisvaltioiden rintamapoteroihin unohtuneet sotilaat unelmineen elävät menneitä aikoja. He ovat ressukoita jotka tarvitsevat isänmaataan enemmän kuin isänmaan todelliset vallanpitäjät tarvitsevat heitä. Nyt sotavoimaa käytetään siellä missä elintärkeä öljy virtaa. Ja solttupoikia ostetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan, eli kurjistetuilta ja köyhdytetyiltä "isänmaan" seuduilta.
Olkoon mitä ressukoita tahansa, mutta on se minusta kuitenkin mukavaa, jos emme koskaan joutuisi tilanteeseen, jossa meille tulee hirveä ja äkillinen ikävä näitä sotilaita.
Mutta jos tuo paskamainen tarve sitten tulee, niin olisi hyvä, jos ne sotilaat olisivat niin päteviä kuin ikinä mahdollista.
Rauhan aikanahan heistä ei hyötyä ole, joten pilkataan pois oikein kuorossa. Kyllä he sen kestävät.
Niin on maailma muuttunut ystäväni, että jälkijättöisinkin koti-uskonto-isänmaa -hurmahenki nykyään lähtee hyötyajattelulla perustelemaan olemassaolonsa oikeutusta.
Siitä sitten eteenpäin. Ajattelemaan pitäisi opetella, vaikka olisi tähän asti ajatellut nyrkillä ja munilla. Sodat ja rauhat ovat nykyään yksien hyötyjä ja toisten tappioita. "Me" emme enää joudu tilanteeseen, jossa "meille" tulee ikävä sotilaita. Yhtenäisyyden aika on ohi.
Menkää demaripalstalle sotimaan.