Jopa syntyy

Sanomalehti Ilkka kertoo, että Seinäjoella syntyy kesäkuukausina 200 vauvaa. Vuosittainen vauvamäärä on hieman yli 2000. Melkoonen määrä uusia kansalaisia. Mutta tässäkin on sellainen piirre, että vauvoista enemmän kuin joka kolmas on seinäjokelainen. Siis maakunatkeskus saa tälläkin tavalla ikään kuin "ilmaista" väestölisäystä noin 800 henkilön verran. Tämä antaa osaltaan aihetta meille maakuntalaisille nurista, että Seinäjoki vie kaiken. Se vie vauvatkin, tulevat veronmaksajat.
Mutta joka tapauksessa onnea jokaaselle vauvan saaneelle, saavalle ja ja muuten vauvoista pitäville.
6179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja ne lapsiperheet sitten kattelee tontin Ilmajoen puolelta, kun saa halvemman, isomman, rauhallisemman ja vähemmällä byrokratialla saatavan omakotitalon. Seinäjoki on vain Etelä-Pohjanmaan työ- ja kauppareservaatti, sekä siellä käydään pariutumassa ja synnyttämässä. Asumiskunnat on ympärillä. Vähän sama kuin omalla tontillakin postilaatikko ja roska-astia ovat välttämätön asia, mutta ne halutaan pois silmistä, etäälle tontin laidalle jonkin puskan taakse. Seinäjoki on vähän samoin ympäryskuntien postilaatikko ja roskis.

Äänestä

Asumiskunnat ovat ympärillä? Mitä toi tarkoittaa, kun Seinäjoen väkimäärä lisääntyy vuodessa jatkuvasti lähes tuhannella immeisellä. Kai sinnekin joku muutaa. Ilmajoen väkiluvun lisäys on aivan pientä, Kurikan reilusti negatiivistä, samoi Jalasjärven...

Äänestä
  • Ilmajokiset eivät vielä ymmärrä että ovat Seinäjokisia 5 vuoden sisällä.

    Äänestä

Eihän nämä syntyneet ole mitenkään pois maakunnan kunnilta.

Äänestä

Tarkoittaako tämä Seinäjoen keskussairaalassa syntyneitä vai Seinäjoen kaupunkialueella syntyneitä? Eli äiti voidaan tuoda synnytykseen Seinäjoelle, mutta on kotoisin naapurikunnasta koska nyt on nämä keskitetyt terveyspalvelut.

Jäi vähän epäselväksi.

Siinä mielessä pieni tilastovirhe on mahdollinen, eli älä vedä isoja johtopäätöksiä.

Onhan Seinäjoella selvästi aika paljon lapsiperheitä kylläkin...

Äänestä

Näkyy tuolla Hanneksenrinteen korkeatasoisessa synnytysklinikassa syntyvän noin 2200 uutta vauvaa vuosittain. Joukossa voi olla muutama espoolainen, soinilainen, lappajärveläinen jne, mutta noin 800 eli joka kolmas on seinäjokelainen vauva. Näin ikävä kyllä on asia, että tässäkin seinäjoki on etulyöntiasemassa. Ihmettelen, miksi täällä syntyy näin paljon lapsia, mutta maakunta taitaa olla ns. tuhkiksia tai siellä ei ole uskoa tulevasiuuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Baby, baby kirjoitti:

Sanomalehti Ilkka kertoo, että Seinäjoella syntyy kesäkuukausina 200 vauvaa. Vuosittainen vauvamäärä on hieman yli 2000. Melkoonen määrä uusia kansalaisia. Mutta tässäkin on sellainen piirre, että vauvoista enemmän kuin joka kolmas on seinäjokelainen. Siis maakunatkeskus saa tälläkin tavalla ikään kuin "ilmaista" väestölisäystä noin 800 henkilön verran. Tämä antaa osaltaan aihetta meille maakuntalaisille nurista, että Seinäjoki vie kaiken. Se vie vauvatkin, tulevat veronmaksajat.
Mutta joka tapauksessa onnea jokaaselle vauvan saaneelle, saavalle ja ja muuten vauvoista pitäville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu