Eilen yle ja a-studio näkivät vaivaa ettei egyptiläistä miestä saa karkoittaa vaikka viranomaiset olivat niin jo päättäneet.
Tänään kunnat eivät ylen toimittajien mielestä ota tarpeeksi pakolaisia.
YLE on hyvä esimerkki Ruususeen uneen tuudittautuneesta laitoksesta joka ei tajua millainen taloustilanne Suomessa on, kun sillä itsellä on rahaa käytettävänään rajattomasti.
Kenen asialla YLE on? Ei ainakaan Suomen kansan.
Tänään kunnat eivät ylen toimittajien mielestä ota tarpeeksi pakolaisia.
YLE on hyvä esimerkki Ruususeen uneen tuudittautuneesta laitoksesta joka ei tajua millainen taloustilanne Suomessa on, kun sillä itsellä on rahaa käytettävänään rajattomasti.
Kenen asialla YLE on? Ei ainakaan Suomen kansan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
YLE vero tulee - Ei Suomi tarvitse nykyisen kokoista YLEä - YLE saneerattava!
YLE on suomenhurrien suojatyöpaikka.
Kansalla ei kohta ole eläketurvaa ja lomarahatkin vietäisiin.YLE ei ymmärrä ollenkaan tavallisen palkansaajan asemaa.
YLE ja sen toimittajat haluaa mamuttaa suomen. Suututtaa, kun se tehdään verorahoilla. Jos perussuomalaisista tulee suurim puolue, ylen linja muuttuu täysin.
Muuten olen sitä mieltä, että yle on lakkautettava. Kreikassakin lakkauttivat mammutiksi paisuneen yleisradionsa.
Siellä parisataamiljoonaa halvempi laitos palveli sentään tuplasti suurempaa väkimäärää ja silti se oli järjettömän kallis.
""ERT:tä on leimannut poikkeuksellinen läpinäkyvyyden puute ja hilliton ylenpalttisuus. Tämä loppuu nyt", hallituksen tiedottaja Simos Kedikoglou sanoi tiedotustilaisuudessa.
Kedigloun mukaan yleisradio avataan uudelleen myöhemmin uudestaan. Sen formaatti uudistetaan ja jäljelle jää pienempi määrä työntekijöitä.
Kaikki nykyiset työntekijät saavat irtisanomiskorvauksen, ja heille tarjotaan mahdollisuutta hakea työpaikkaa uudesta organisaatiosta, Kediglou kertoi.
Kreikkalaismedian mukaan ERT:n sulkeminen vaikuttaa yli 2 600 työpaikkaan. ERT on maksanut Kreikalle 300 miljoonaa euroa vuodessa."
Tässä taloustilanteessa en halua maksaa senttiäkään Ylen palveluista, koska saan kaiken tarvitsemani netistä tai Ylen kilpailijoilta.
tällä hetkellä siksi että Rkp ja Kokoomus niin haluavat.
Mä erosin kirkosta säästääkseni yle veron verran euroja...
Joka ikinen viikko saa kuunnella niiden mamu propagandaa. Mitta tullut täyteen, en viitsi enää katsoa koko ohjelmia. Ketään ei kiinnosta niiden jutut.
Ohjelmassa esitellyt maahanmuuttajat olivat jälleen kuin sattumalta suomen kieltä osaavia, toimekkaita ja tarmokkaita henkilöitä joiden kohdalla kotoutuminen on tapahtunut mallikkaasti.
Mutta jos haettaisiin edes tilastollisesti keskiverto maahanmuuttaja, kuva olisikin jo erilainen.
Työtön, huonosti kieltä oppinut ja omassa pienyhteisössään viihtyvä tukien varassa elävä jonka näkymät tulevaksi veronmaksajaksi ovat olemattomat.
Tai vastaavasti jos valikoidaan sieltä heikoimmasta päästä esimerkkitapauksia, löytyisi väkeä vailla mitään halua tai edellytyksiä sopeutua saati työllistyä tukien varassa eläviä tai suoranaisiin rikoksiin ja väärinkäytöksiin syyllistynyttä ainesta.
Sellaisen joukon jatkuva kasvattaminen on se joka aiheuttaa arvostelua.
Yle kuitenkin vääristelee asiaa täysin sivuuttaen kustannukset maahanmuutosta puhuttaessa.
Yle on suojatyöläisten propagandalaitos.
Yksikään ammattitoimittaja ei alentuisi tuollaisen paskan tekemiseen.
Hyvä aloitus.
Muutan Nurmijärvelle.