Olin armeijassa noin kuukauden

Lähdin pois osittain koska palvelustoverit olivat tavoiltaan likaisia. Aina aamuisin kun piti käydä vessassa, niin lattia lainehti kusesta, seinillä oli paskaa, ja jopa istuimelle sitä oli eksynyt! Eikä kukaan tietenkään pessyt käsiaan vaikka olisivat käyneey paskalla. Myöhemmin sinne piti oikein laittaa muistilaput jotta ihmiset älyäisivät pestä kätensä.

En myöskään tykkää kiirehtiä vessasa ja haluan olla omassa rauhassa kun toimitan asioitani, mutta kun armeijassa piti aina muka juosta johonkin vaikka olisi perheen pyyhkiminen kesken, mutta itse aina toimitin asiani rauhassa vaikka se merkitsi myöhästymistä.

Kaiken tuon lisäksi siellä piti kuunnella saarnoja kuinka kaikenlaiset hinttarit ja muut pitää hyväksyä normaaleina, jne. Likainen paikka kaiken kaikkiaan.


Kuukausi riitti minulle ihan hyvin, mutta tämä ei tarkoita todellakaan sitä, että tykkäisin kaikenlaisista hipeistä ja muusta vastaavasta punasaastasta enkä todellakaan ole pasifisti.
8628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

taas sama itkuvirsi!. minä en tykkää ja minä haluan. tätä se nyky nuoriso on!.

Äänestä
  • Nykynuoriso on aiempien sukupolvien nuorisoa fiksumpaa, sillä se uskaltaa ajatella itsenäisesti ja kyseenalaistaa virallisen totuuden.

    Äänestä

  • 4+1 kirjoitti:

    Nykynuoriso on aiempien sukupolvien nuorisoa fiksumpaa, sillä se uskaltaa ajatella itsenäisesti ja kyseenalaistaa virallisen totuuden.

    nyt onkin kyse maanpuolustuksesta. mitä siitä tulisi jos rintamalla jokainen sooloilisi oman pään mukaan?. reservissä voit kyllä ajatella itsenäisesti.

    Äänestä

Rapisiko kynsilakat ja putosiko korvarenkaat ?????

Äänestä

KYLLÄ KUULE PASKAA PITÄÄ HAISTELLA TAI MUUTE PUTTIN TULEE JA VOITTAA VOI PRKL KU NYKYNUORILLE EI KELPAA ENÄÄ PASKA

Äänestä

VOI PERKULE KUN NÄMÄ NYKY,,,,,,NUORET EI PASKAA,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, HALUA HAISTELLA PERKELE KU MINÄ OLIN SIELLÄ PERHANAN VITTU SAATANASSA NII MINÄ VITTU SÖIN PERKELE PASKAA,,,,,,,,,,,,,,

Äänestä

NYKY NUORET ON NIIN HEIKKOJA ETTEI PASKA SULA MAHASSA PERKELE MIHIN OLLAAN,,,,, MENTY SAATANA PUTTIN TULEE

Äänestä

PASKASTA SITTEN NAUTITAAN SAATANA,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10294592 kirjoitti:

Lähdin pois osittain koska palvelustoverit olivat tavoiltaan likaisia. Aina aamuisin kun piti käydä vessassa, niin lattia lainehti kusesta, seinillä oli paskaa, ja jopa istuimelle sitä oli eksynyt! Eikä kukaan tietenkään pessyt käsiaan vaikka olisivat käyneey paskalla. Myöhemmin sinne piti oikein laittaa muistilaput jotta ihmiset älyäisivät pestä kätensä.

En myöskään tykkää kiirehtiä vessasa ja haluan olla omassa rauhassa kun toimitan asioitani, mutta kun armeijassa piti aina muka juosta johonkin vaikka olisi perheen pyyhkiminen kesken, mutta itse aina toimitin asiani rauhassa vaikka se merkitsi myöhästymistä.

Kaiken tuon lisäksi siellä piti kuunnella saarnoja kuinka kaikenlaiset hinttarit ja muut pitää hyväksyä normaaleina, jne. Likainen paikka kaiken kaikkiaan.


Kuukausi riitti minulle ihan hyvin, mutta tämä ei tarkoita todellakaan sitä, että tykkäisin kaikenlaisista hipeistä ja muusta vastaavasta punasaastasta enkä todellakaan ole pasifisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu