Tämä oli minun mielestäni käännekohta Tuksun elämässä ja tästä lähti liikkeelle hänen vuosien kestävä alamäki jolle ei näy loppua tulevan vieläkään.
Luulen että johanna suurin virhe oli seurustella kahden miehen kanssa yht´aikaa.
Miamissa oli hänen kertomansa mukaan aikoinaan tämä Udi, Juutalainen kukkakauppias, jonka kanssa Tuksu siis petti elämänsä suurinta rakkautta suomalaista Mikaa. Ehkä nuori tyttö sokaistui siihen, että häntä kohdeltiin tuohon aikaan kuin prinsessaa Jenkeissä ja juutalainen mies maksoi hänen matkansa ja kulunsa? Kuitenkaan tämä sivusuhde ei koskaan edennyt avioliittoon asti vaan eräänä päivänä hänet jätettiin kuin nalli kalliolle. Suomeen palattuaan suhde Mikaan ei myöskään ollut enää korjattavissa. Ilmeisesti sen jälkeen kuvioon tuli jossain vaiheessa nämä Kanerva viestittelyt ja suuri kaipuu päästä julkisuuteen. Loput onkin sitten jo historiaa ja kaikki tiedämme kuinka huonosti hänelle on käynyt.
Minun mielestä Tuksun on aivan turha syyttää elämänsä pilaamisesta muita ihmisiä, sillä hän on aikuisena naisena itse tehnyt omat valintansa. Jos hän sekoilee ravintoloissa tai yleisillä paikoilla holtittomasti, niin vika ei suinkaan ole niiden ohikulkijoiden jotka kuvaavat hänen sekavaa käyttäytymistään kännykkäkameroilla.
Elämä on valintoja täynnä ja kukaan ei pakota juomaan alkoholia tai popsimaan pillereitä, joista pää voi mennä sekaisin.
Tämä oli minun näkemys asiasta missä kohdin elämä luisui raiteiltaan. Nyt voitte kertoa oman näkemyksenne, kiitos
Luulen että johanna suurin virhe oli seurustella kahden miehen kanssa yht´aikaa.
Miamissa oli hänen kertomansa mukaan aikoinaan tämä Udi, Juutalainen kukkakauppias, jonka kanssa Tuksu siis petti elämänsä suurinta rakkautta suomalaista Mikaa. Ehkä nuori tyttö sokaistui siihen, että häntä kohdeltiin tuohon aikaan kuin prinsessaa Jenkeissä ja juutalainen mies maksoi hänen matkansa ja kulunsa? Kuitenkaan tämä sivusuhde ei koskaan edennyt avioliittoon asti vaan eräänä päivänä hänet jätettiin kuin nalli kalliolle. Suomeen palattuaan suhde Mikaan ei myöskään ollut enää korjattavissa. Ilmeisesti sen jälkeen kuvioon tuli jossain vaiheessa nämä Kanerva viestittelyt ja suuri kaipuu päästä julkisuuteen. Loput onkin sitten jo historiaa ja kaikki tiedämme kuinka huonosti hänelle on käynyt.
Minun mielestä Tuksun on aivan turha syyttää elämänsä pilaamisesta muita ihmisiä, sillä hän on aikuisena naisena itse tehnyt omat valintansa. Jos hän sekoilee ravintoloissa tai yleisillä paikoilla holtittomasti, niin vika ei suinkaan ole niiden ohikulkijoiden jotka kuvaavat hänen sekavaa käyttäytymistään kännykkäkameroilla.
Elämä on valintoja täynnä ja kukaan ei pakota juomaan alkoholia tai popsimaan pillereitä, joista pää voi mennä sekaisin.
Tämä oli minun näkemys asiasta missä kohdin elämä luisui raiteiltaan. Nyt voitte kertoa oman näkemyksenne, kiitos
Vastaukset 97
Vanhimmat
Alamäki alkoi jo kauan ennen tuota
Niin alkoi. Kun katsoo noita 2000-luvun alussa kuvattuja videoita niin akka on jo sekasin kuin kaleidoskooppi. Nappeja napsittu kai jo silloin viinan juomisen lisäksi, sen verran sekavaa on meno. Tyrkytti jo tuolloin kaikin keinoin itseään joka mediaan, vasta sensaatiolehdelle myydyt tekstiviesti avas ovet. Jyrkkä alamäki ihan omaa syytään. Nyt vaan ruikuttaa surkeena ja syyttelee milloin ketäkin.
Asia on juuri näin, mitäs sitä kiertelemään.
”Hitaalla käyvän” ja lääkeövereissään olevan Tuksun Topless Erotic Show Kuusankoskella syyskuussa 2013:
http://vimeo.com/74716396
Alamäki alkaa siitä, kun nainen antaa miehen käyttää itseään rahasta.
Jos harjoittaa maailman vanhinta ammattia, niin kyllä siinä menee pää sekaisin ilman viinaakin.
Anteeksi vaan, mutta mikä onkaan maailman wanhin ammatti? Raamatun mukaan se on maanviljely.
Bonobo-naaraat myyvät seksiä hedelmiä vastaan. Siispä prostituutio on vanhempi ammatti kuin ihmiskunta. Avioliitto on maailman yleisin prostituution muoto.
Niin juuri, siementä vakoon.
belsebuuppi
raamatun mukaan se vanhin ammatti on omenanpoimija, tai vaihtoehtoisesti, viikunan lehtien asettelu asuksi.
Sisarusten alamäki lähti siintä uskonsuunnasta joka on lavea kulkkea. Saa kaken hyvän minkä haluaa, myös toisille pahan kunhan tarpeeksi sitä pyytää. Vetoamall siihen että "Kaikki minkä anotte minun nimeeni, minä annan teille" Näin ne suunnilleen ottaa kaiken vaikka ei ole lupaa annettu. Vt puolella 5 käsky / kielto.
maagikko
Ai jaa? Se, että vanhemmat jäävät suojelemaan perhettä, on prostituutiota?
Voihan sitä maanviljelyksikin kutsua kun pannaan siementä vakoon :)
Avauksessa esitetty analyysi on oikeassa.
tuossa 2010 kuvassa on jotain sellaista salaperäistä karismaa aivan kuin joku maailmankuulu oopperalaulajatar
2005 kuvassa nuori ja kokematon tyttö kaikkien patja
Totta, vuoden 2010 kuvassa on tiettyä jylhyyttä.
2010
kuva diiva tai suuren maailman musikaalinen tähti tiettyä jylhyyttä joka pitää kusettajat kaukana
2005
nuori erotiikkatanssija vielä niin hento untuvikko kaikkien höynäytettävissä
Julkkiskoulu on tehnyt Jossulle vain hyvää sanokaa sanoneen
Tai
2005
Vielä kaikki inkkarit kanootissa
2010
Tony Halmeen kaltainen final countdown
Ehkä suurin virhe tehtiin kasvatuksessa varhaislapsuudessa Pappamuratin toimesta?
Ankaran uskonnollinen kasvatus...
Tällä videolla on kerrottu Tuksun tarina ja tuo ratkaiseva käännekohta vuonna 2008. Videon kesto 7:16:
http://www.youtube.com/watch?v=0bKQql22qwk&feature=youtu.be
Ilkka on merkittävästi vaikuttanut glamouraatteen leviämiseen maassamme.
Mitalin paikka.
Tuli jotenkin surullinen olo tästä videosta :( Miten niin kaunis tyttö on mennyt ihan pilalle ja pilannut elämänsä sellaiseen alennustilaan ettei pahemmasta väliä :(
Todella surullista :( Ei mulla muuta.
Se on tämä kannustava Suomi. Voimavarana kitkeryys, katkeruus ja kateus. mitä siitä muutakaan voisi syntyä. Nekin jotka jotenkin ovat jotakin aikaansaaneet pudotetaan alas viimeistään lätkimällä veroja verojen päälle. Niin oli Irwin Goodmanit, Kalevi Keihäset, ja kaikki jotka mitään suomessa yrittävät.
Mistään ei tule mitään. Koskaan.
Pahantahtoisuus. Halutaan nauttia siitä kun jollakin menee huonosti. Jos ei mene huonosti pitää ainakin tehdä kaikkensa että kanssaihmisellä alkaisi mennä huonosti.
Roskalehtiäkin kiinnostaa kirjoitella aina miten huonosti jollakin asiat ovat.
Jos jollakulla on hyvin ollaan niin kateellisia niin kateellisia, että jotain pitää tehdä jotta hyvin menemiselle saadaan loppu kuin kanan lennolle.
Suurin osa ihmispoloisten hullusta käytöksestä juontuu lapsuudesta.
Tukiaisten tapauksessa kaikki näyttää kiertyvän Livets Ord -uskonlahkon asioihin.
Harmaata ja tuulista...
Ketä nyt kiinnostaa mistä toi sekoilu on alkanu?Nyt on nyt eikä eilen.Jos se olis vähilläkään järjillä varustettu se olis jo lopettanut ton sekoilun, mutta eihän tollaselta voi kauhalla ottaa kun ei oo luin lusikalla annettu.
Jokainen ihminen tekee elämässä virheitä täysin virheetöntä ihmistä ei ole olemassakaan virheiden tarkoitus on opettaa ettei niin tee enää toista kertaa Johanna on sydämeltään hieno ihminen joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään mutta luonteen temperamenttisuus on piirre mikä hänessä kuvastuu koska on diiva ja seuraava iskelmämusiikin helmi Johanna sovittaa tuomionsa ja aloittaa sen jälkeen puhtaalta pöydältä pian kuulette Suomen iskelmämusiikin helmestä
Elämme siis jännittäviä aikoja.
Itse hän on oman alamäkensä luonut, koska ei ole osannut pelata korttejaan oikein kovassa pelissä.
Peruskysymys on nyt, pystyykö hän kääntämään suuntaa?
Tuksu porskuttaa. Vielä nähdään uskomattomia käänteitä. Kunnes kaikki loppuu.
Nyt on menossa jo Grande Finalen ensiosa.
Käsittämätöntä sekoilua!
Ehkä kotikasvatus oli sellaista, että hemmoteltiin pilalle?
Kenties hänen ei mistään tarvinnut ottaa vastuuta (pappa betalar) kun lämpimät ateriat tuotiin pöytään, siivoukset/pyykinpesu hoidettiin vanhempien toimesta ???
Jos naista on hemmoteltu 40 vuotta ja hänen ei ole tarvinnut koskaan juurikaan siivota, tehdä ruokaa, käydä kaupassa, hoitaa kotia, käydä säännöllisessä ansiotyössä niin mitä on silloin odotettavissa?
= Tulos on nyt näkyvissä ja hänen mielestään vika on varmaan aina muissa ihmisissä.
Tässä on minun näkemykseni, ollaan aika samoilla linjoilla nähtävästi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11621976
Hienosti kiteytetty, asiallinen avaus tuossa ketjussa.
Olen pääpiirtein samaa mieltä.
Jotta Tupsukka voisi selviytyä edes jollain tavoin, niin kaikki päihteet pitäisi jättää pois kokonaan ja tilalle pitäisi löytyä esimerkiksi urheilua tai muuta sellaista toimintaa, jolloin hän viettäisi aikaa muualla kuin baareissa ja pubeissa. Nykyinen "työ" ei edesauta hänen raitistumistaan, joten myös työn pitäisi vaihtua säännölliseksi päivätyöksi, jolloin hän saisi terveellisen elämänrytmin tyyliin 8-16:00.
Kuka hänet enää päivätyön tekijäksi luottaa?
Näin oli ennen, mutta ei enää
http://www.mtv3.fi/jokakoti/minisaitit/artikkeli.shtml/2010/07/1105218?asuminen/julkkiskodit
http://www.mtv3.fi/viihde/muut.shtml/oho-tukiainen-oscar-ehdokkaan-sylissa-ja-tahtirokkarin-kainalossa---katso-kuvat/2009/02/799573
Tuksu nuolee kaikessa hiljaisuudessa haavojaan ja kohta yllättää uudella show-numerollaan, jossa riittää jännitystä ja toimintaa.
Näin Jarna ja Tuksu keskustelevat.
http://pastebin.com/2QhWPpdJ
Järkyttävää. Yksinkertaisesti järkyttävää. Keskustelusta näkee, miten Jarna on vain halunnut tekeytyä Johannan ystäväksi MUKA näkemillään näyillä (HOH!) ja halunnut Johannan kautta julkisuutta hometalokaupoilleen. Ja Johanna on ollut ihan täysin vietävissä, päihdeongelmainen raukkaparka, lääkkeillä ja alkoholilla houkuteltavissa.
Todella raukkamaista touhua ja kaukana mistään ystävyydestä.
Hymy jatkoi Markun näkemysten raportointia 15.11.2013:
”Tuksun isän tilitys: ”Glamouria ei ole muualla kuin Johannan omassa päässä!”
Johanna Tukiaisen isä Markku Tukiainen astui lokakuussa ensimmäistä kertaa julkisuuteen - tietenkin Hymy-lehdessä. Nyt on julkaistu hänen värikkään haastattelunsa toinen osa.
Tyttärensä elämästä huolestunut isä paljastaa, että Johanna raivostui isän ulostulosta. Lehdessä hän kertoo, mihin kaikkiin värikkäisiin episodeihin se johti.
Isän mielestä Johanna tarvitsisi pitkäkestoista apua, että oppisi edes vähän kunnioittamaan kanssaihmisiään. Hänen mielestään Johannalta on kadonnut todellisuudentaju. Johanna toitottaa eri yhteyksissä glamour-elämästään, vaikka todellisuus on kaikkea muuta.
- Johannan glamour on mielikuvituksen tuotetta. Sitä ei ole missään muualla kuin Johannan päässä. Se on jotain sellaista elämää, mitä Johanna kovasti haluaisi.
- Oikea glamour on kuitenkin aika jyrkkä vastakohta sille, mitä Johannan todellisuus on. Tuskin kukaan pitää kovin glamourina sitä, että esiinnytään likaisissa tai vähissä vaatteissa, yleisö pilkkaa, ajellaan humalassa autoa ja ollaan kerta toisensa jälkeen oikeuden edessä pahoinpitelyistä, isä tilittää.
Isän laajan haastattelun toisen osan voi lukea kokonaisuudessaan painetusta lehdestä.”
Artikkeli kuva: http://www.hymy.fi/uutiset/tuksun-isan-tilitys-glamouria-ei-ole-muualla-kuin-johannan-omassa-paassa
Tuksu kommentoi 21.11.
”Isäni ei ole oikeassa kun sanoi että "glamour on vain omassa päässäni."
Olen todellakin elänyt sellaista elämää ja toteuttanut haaveeni.
Tästä suosta pitää nyt vaan nousta ylös.”
Näin alas vajoaminen vaatii paljon juomaa ja todella alhaisen riman..
http://vimeo.com/74716396
Kviini ja Kooma kertaavat koko tarinan..
http://pastebin.com/DnHpNyt6
Mistä ihmeest te saatte näitä toisten yksityisiä keskusteluja?? En oikein usko että nää on julkisia, kun ei kukaan pillerikaupoista julkisesti juttele.
Niimpä, se tässä muitakin kiinnostaa. Toki nyt luin tuon, kun oli saatavilla, mutta eikös tuo ole laitonta. Törkeää ainakin, oli kyse kenestä tahansa. Siis jos tuo on ihan yksityinen keskustelu...
Pökkikö rakas mika molempia siskoja?
Pökki. Herran sanaa ja katumusta siskoille tämän johdosta.
Johanna Tukiainen huhtikuussa 2011: ”Olen alkoholisti.”
http://www.youtube.com/watch?v=cSoVWw_ruVg
Aikas paljastava video... Tuksu sanoo juoppoutensa ja alamäkensä alkaneen yökerhotyössä, kun hän myi miehille shampanjaa ja joi sitä heidän kanssaan... myöhemmin tulivat mukaan lääkkeet ja sekakäyttö (... sitä ennen huumeet Maijamissa, kun hän pörräsi kukkakauppias Udin kanssa siellä...)
Tuksun lihavuus johtuu ennen kaikkea alkoholista, joka on muun muassa sekoittanut rasva-aineenvaihdunnan. Lisäksi alkoholissa on paljon energiaa, lähes yhtä paljon kuin rasvassa ja sen runsas käyttö näkyy luonnollisesti myös painossa ja vyötärönympäryksessä.
Tuksu on siis passitettu viikoksi Helsingin kaupungin Sosiaali -ja terveysviraston ylläpitämälle päihdeklinikalle katkaisuhoitoon:
”NITA KEIKKAMYYJÄLLENI, SEKÄ JUHALLE JA ÄIDILLE NUMERO JOSTA MUT TAVOITTAA!
Tämä on ihan kaikkea muuta kuin "huomiohuoraamista", häpeäisitte te suomalaisista jotka edes kehtaatte täällä ladella satoja haukkujanne ja solvaamisianne, varsinkin tällaisessa tilanteessa kun rakkain siskoni ja läheisin ihmiseni menehtyi!!!!!
Nita, yritin laittaa sulle useaan otteeseen emailia, mutta kaikki ne meilit tulevat takaisin mulle! Eli laitan tähän numeron josta mut tavoittaa väliaikaisesti ennenkuin saan sen uuden puhelimen: (09) 310 47 919, huone nro 4.
En tietenkään ole juuri tällä hetkellä psykoosissa, mutta jouduin siihen tilaan muutamia päiviä sitten ja muistini on mennyt ihan kokonaan…”
Koko stoori: 7L: http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/NITA-KEIKKAMYYJALLENI-SEKA-JUHALLE-JA-AIDILLE-NUMERO-JOSTA-MUT-TAVOITTAA-/1030866
Tää oli ihan fiksu video...harvinainen, kun kyseessä on Johanna...mutta tästä on menny nainen alaspäin ja kovaa :(
Tuossa Kooman ja Kviinin keskustelussa (linkki) käy ilmi, että keikkojen määrät ovat romahtaneet ja fyrkat ovat loppu.
http://pastebin.com/DnHpNyt6
Luultavasti toiminta loppuu aika pian vai ??
Hiipuu ja hiipuu, kyllä, sillä sana Markku Tukiaisen esittämästä toiveesta leviää kulovalkean tavoin maamme ravintoloille. Markku toivoi syyskuun 2013 alussa, ettei Tuksua tilattaisi keikoille, jotta hänelle alkaisi parempi elämä, "glamouriaon" elämä.
Tosiasioiden tunnustaminen olisi viisuaden alku, sanoi eräs.
Tuosta käy ilmi koko elämän kirjo, yksinäisyys, katkeruus ja huono itsetunto
http://pastebin.com/DnHpNyt6
Sisältö on tuxuleaksia lokakuulta 2013, hyvä.
Julkisuudessa selitellään, että
"keikka oli loistava"
" Upea duuni tiedossa"
" Lähden ulkomaille, paratiisiin palmujen alle"
ja sitten siskon kanssa kirjoitellaan toisille kuinka ei ole miestä, rahaa, lääkkeitä tms.
Itketään sitä kun menee huonosti ja kaikki tapahtunut on muiden ihmisten vika.
”Muutan ulkomaille missä minua arvostetaan!”
"Hienoa, että voi tehdä sitä työtä mitä haluaa."
Uuteen nousuun:
"Miami mua odottaa.
Korkea merilaulu on alkanut!
ASAP!!!1!!"
Tuksu on kaksinkertaistanut kauneutensa muutamassa vuodessa (paino).
Onko pohja saavutettu?
Miten sieltä noustaan ylös ja selvitään vaikeuksien kautta voittoon?
Tuksun kommentti 6.12.
”Uskon tulevaisuuteen ja ongelmista selviytymiseen.
Ja rakastan työtäni jota teen.”
Vuonna 2008 sairastettu malaria sai aikaan alamäen Tuksun elämässä ja ulkonäössä. Jotain peruuttamatonta tapahtui aivoissa.
Malaria oli kaikkein pahinta laatua, ja sen tappamiseksi jouduttiin käyttämään sellaisia lääkkeitä, että aivosolujakin piti siinä samalla uhrata.
Tuksu kertoo malariasta Livets Ordin/ Jean Roosin kokouksessa:
http://www.youtube.com/watch?v=eAHsFR4yJPU
Kohdasta 4:10 alkaen Tuksu tunnustaa saaneensa juoppohulluuskohtauksen vuonna 2008 (sekavuustilassa oleva = delirioottinen). Juoppohulluuspelkojen takia Tuksu ei voi lopettaa juomista, örkit ja demonit tulisivat taas!”
Julian kuolema iski realiteetit realiteetit Tuksulle, lopullisesti.
Siskoshowt ovat ohitse.
7L, 18.1.2014:
”Julia Tukiainen haudattiin: murtunut Johanna ei voi käsittää siskonsa kuolemaa
Joulukuussa menehtynyt Julia Tukiainen haudattiin tänään lauantaina. Julia laskettiin haudan lepoon vain lähipiirin läsnä ollessa. Intiimissä tilaisuudessa olivat paikalla Tukiaisten perhe ja muutamia lähimpiä ystäviä. Siskonsa menettänyt Johanna Tukiainen menetti myös parhaan ystävänsä.
- En ole vielä käsittänyt hänen kuolemaansa. Voin viime yönä todella pahoin, vatsaani särki. Se johtui stressistä, surun murtama Johanna kommentoi.
Julia menehtyi 17. joulukuuta vain 30-vuotiaana ja hänet haudattiin Malmin hautausmaalle.”
Artikkeli pari kuvaa: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Julia-Tukiainen-haudattiin-murtunut-Johanna-ei-voi-kasittaa-siskonsa-kuolemaa/1030284
Kuva surevasta Markku-isästä: http://aijaa.com/QZHHFy
Johanna Tukiainen hakkasi Markku-isänsä 23.1.2014 illalla, ja Poliisi korjasi Tuksun talteen. Seuraavassa selvää tekstiä Markulta tapahtumien kulusta (apukirjoittajan avittamana laadittu kirjoitus):
”Elämä ei aina ole helppoa ja tuskin sitä niin vanhaksi ja viisaaksi koskaan tulee, että osaisi aavistaa mitä uusi päivä tuo tullessaan. Tästä asiasta sain hetki sitten muistutuksen.
En enää tiedä mitä pitäisi ajatella, puhumattakaan, että osaisin arvioida mikä on järkevää. Perheemme asiat ovat joka tapauksessa niin julkisia, että Julian kuolema ja hautajaiset on pitänyt raportoida tarkasti kaikille, jotka korvansa kallistaa.
Ei kai tässä enää mitään pyhää ole, koko perheen voimin rakennetaan uraa puolin ja toisin. En enää pysty ymmärtämään missä ne rajat menee. Julian kuolemasta jäi viimeisiä sanoja viljeltäväksi, muistetaan kertoa mitä Julia olisi milloinkin halunnut. Mihinkään Julian kuolema ei tunnu vaikuttavan. Viimeiset sanat muistuvat mieleen, kun niillä voi omaa asiaa ajaa, mutta Julian kohtalo ei tunnu koskettavan, eikä siitä ole mitään opittu...”
Koko kertomus tapahtuneesta:
https://www.facebook.com/markku.tukiainen.5/posts/10202700080171998
Tulee hauska ja vulgääri oikeudenkäynti: Tukiainen vs. Tukiainen.
Oman isän hakkaaminen hänen omassa kodissaan oli viimeinen pisara!
Ihanaa, Udi otti yhteyttä. Ehkä vuosisadan rakkaustarina saa jatko-osan kunhan Udi jättää sen hoikan, kauniin ja fiksun juutalaistytön jotta saa tilalle suomaisen lihavan, tyhmän ex-rouvan joka ei kykene tekemään normaalia työtä 08-16 aikana, vaan yrittää pärjätä niin, että muut maksavat juomat, ruuat, asumisen ja tarvittaessa kuskaavat pullukkaa vaikka keikkapaikoille.
Ex-poikakaveri Mikan pitäisi nyt astua kehiin ja viedä Tuksu vihille?
Johanna ja nallekarhumainen ex-mies Thaimaassa viime vuosikymmenen alussa:
http://www.aijaa.com/v.php?i=5370749.jpg
Tuossa Johanna pn vielä kaunis ja viattoman näkönen...
Mika Kehä ja Tuksu vuonna 2008 Pariisissa. Viimeinen yhteinen matka:
http://aijaa.com/Jg9MTu
Toi mieshän on ihan samannäköinen, kuin Johannan isä nuorena. Surullista, että kävi niinkuin kävi..
Tuksu rupesi strippaamaan tosi nuorena. Mielestäni alamäki alkoi siitä. Ja itsensä myyminen rikkoo kyllä jos ei ole tosi vahva luonne.
Strippaushommat taisivat alkaa vuoden 1999 tienoilla?
Niin varmaan. No joo, parikymppisenä taitaa olla stripparin kulta-ajat... Ajatukseni siitä, että Tuksu oli silloin tosi nuori, lähti varmaan siitä, että itse koen olleeni parikymppisenä ihan kakara. Jos olisin tuolloin heilunut alasti irstaiden setien edessä, niin olisin varmaan ryypännyt itseni kuoliaaksi. En olisi kestänyt sitä häpeää. Iästä riippumatta, tuntuu tosi oudolta, että ns. hyvän perheen tyttö joka on pärjännyt koulussa ja päässyt jatko-opiskelupaikkoihin kevyesti, lähtee strippaamaan. Jotain outoa siellä taustalla on.
Erittäin hyvä ja todenmukainen näkemys. Tuksu-case on niin monitasoinen ja monipolvinen, että siihen voi ottaa valtavan määrän erilaisia näkökulmia, eikä mikään niistä voi olla totaalisen väärä, koska tulkittavaa materiaalia tämän tytön elämästä on niin käsittämättömän paljon kenen hyvänsä saatavilla.
Itse lähestyn Johannan tämänhetkistä tilannetta inhimillisen kärsimyksen näkökulmasta. Tai se näkökulma on itselläni nyt, tällä hetkellä, edellämainittu. Totta kai minäkin nauran, minäkin paheksun ja päivittelen jne. ties mitä kaikkea, mutta päällimmäisenä kuitenkin nyt tunne, että voimattomana katselemme nuoren naisen hajoamista ja lopullista tuhoa ihan tosi-teevee-tyylillä.
Miten Tuksu kehtasi ylpeillä mediassa että on ollut sängyssä Hollywoodin Rourken kanssa? Varmasti tämä on totta, sillä onhan heidän yhteiskuva aito ja se on otettu jossain Jenkkilän yökerhossa. Vanhamies Rourke tuskin kieltäytyi kun suomi-tyttö halusi lähteä jatkoille antamaan kaikkensa.
Tuksun elämä on mielestäni ollut alamäessä jo vähintään 10-15 vuotta!
Johanna ja Mickey Rourke:
http://www.seiska.fi/images/upload/cms/files/admin/2013/06/14/mickey_rourke.jpg
Tähän on aivan PAKKO laittaa yks linkki, löytyy sieltä myös Tuksu ja Mickey Rourke.
:D :D En lakannu nauramasta, kun tuo osui kohdalle, on siellä niin hulppeita muutoksia.
http://www.pinterest.com/ceepav/scary-plastic-surgery/
... mutta tänään on Tuksulla treffit Kämpissä ja ehkä nämä treffit muuttavat elämänsuunnan?
Joskus Jurassic-ajalla (v. 2008 j.Kr.) läheteltiin tekstareita, ja tuo synnytti sitten tekstiviestikohun, kun Tuksu rahanhimossaan myi tekstarit ja tekstaripuhelimensa medialle. Seuraus: ulkoministeri Ilkka Kanervalle potkut.
Täten, viestiteltyään strippari Tuksun kanssa Kanerva ei enää nauttinut sellaista luottamusta ja yleistä kunnioitusta, joka mahdollistaisi hänen jatkamisensa ministerinä.
Ja Hymy-lehti raportoi 5.5.2008: ”Oletko pitänyt puutarhasi kunnossa”
Ilkka Kanerva lähetti tammikuun lopun ja maaliskuun alun välillä pari sataa viestiä Johanna Tukiaiselle. Hymy julkaisee niistä 24:
Aina pitäis tutustua uusiin ihmisiin. Varsinkin jos ne ovat tavalla tai toisella fiksuja ja kiinnostavia. Missä se kota lienee? (19.1.08 13:10)
Eikä eilisessä asussa mitään vikaa ollut. Kovin naisellinen. (19.1.08 13:22)
Mä olin jo pikkulenkillä. Kodalla en käynyt. Mielelläni jossain tapaan. En yhtään tiedä millainen paikka kota se on. Onko muita paikkoja? (19.1.08 14:41)
Joo mut miten sä hoidat sen ettei tule mitään juttuja lehtiin. Se on mahdotonta. Nyt ei tapahtunut mitään etkä sä hölötä tyhjiä. Muuten ok. Oletko kapakassa? (20.01.08 01:47)
Niin uskonkin, et voi olla bimbo tietysti. Mä tulin majalle. Olen tietysti yksin, muut jo nukkuvat. (20.01.08 01:53)”
Loput testarit: http://www.hymy.fi/hymyn-hurjimmat/oletko-pitanyt-puutarhasi-kunnossa
Yle Uutiset 2.7.14: ”Ilkka Kanervasta Etyjin yleiskokouksen presidentti
Ilkka Kanerva (kok.) on toiminut pitkään Etyjin Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana. Hänen valintaansa Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen presidentiksi vaikuttivat vahva kansainvälinen osaaminen ja Suomen merkittävä ulkopoliittinen rooli.”
Koko artikkeli: http://yle.fi/uutiset/ilkka_kanervasta_etyjin_yleiskokouksen_presidentti/7332987
Onneksi nyt Tuksulla on jo asiat paremmin