Mikä seksiolojen kysely-palsta tämä on?

Pelko kuuluu yhteen seksioloista, alastomuuteen.
- Kyllä te olette jotenkin epäonnistuneet.
Kärsimyksellä
" En ole ollut pahasti, olen ollut vain refleksi-ympäristössä."
Yleiskunto-nostona tällainen johtuu yleensä painostamisesta, ja siihen erityisesti käytetystä merkistä, jossa pyritään sisimmällisen tasapainon aikaansaamiseen, myös muille ihmisille tehtävän yleiskuntonoston lisäksi. Näin kilpailutta turvaamaan yksityis-elämää ja tukemaan käsityksiä rauhasta, kuten turvallisesta ympäristöstä miljöönämme.
- Miksi fokusaation luominen, uudelleen kouluttautuminen, ei kuuluisi myös siaraanhoitajan elämään?
Jos on pakkomielle hyökätä ihmisten kimppuun kilpailua käyttäen.
- Miten te olette näin edesvastuuttomasti järjestäneet toimintaa, joka ei edes sovellu väestölle?
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta


Itkuinen nainen kirjoitti:

Pelko kuuluu yhteen seksioloista, alastomuuteen.
- Kyllä te olette jotenkin epäonnistuneet.
Kärsimyksellä
" En ole ollut pahasti, olen ollut vain refleksi-ympäristössä."
Yleiskunto-nostona tällainen johtuu yleensä painostamisesta, ja siihen erityisesti käytetystä merkistä, jossa pyritään sisimmällisen tasapainon aikaansaamiseen, myös muille ihmisille tehtävän yleiskuntonoston lisäksi. Näin kilpailutta turvaamaan yksityis-elämää ja tukemaan käsityksiä rauhasta, kuten turvallisesta ympäristöstä miljöönämme.
- Miksi fokusaation luominen, uudelleen kouluttautuminen, ei kuuluisi myös siaraanhoitajan elämään?
Jos on pakkomielle hyökätä ihmisten kimppuun kilpailua käyttäen.
- Miten te olette näin edesvastuuttomasti järjestäneet toimintaa, joka ei edes sovellu väestölle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu