Keuruun ja Mertiönrannan

eroavaisuudet ??

Hei !

Olen tullut uskoon loppuvuonna 2008 ja minut on kastettu juhannuksena 2009. Olen siis virallisestikin erään Tampereen ympäristökunnassa toimivan helluntaiseurakunnan jäsen. Olen käynyt muutamia kertoja juhannuksen aikoina Keuruulla konfferensissa mutta tämän vuoden juhannuksena kävin uteliaisuuttani Jämijärvellä Mertiönrannassa. Minulla saattaa olla aukkoja sivistyksessä enkä välttämättä vieläkään tiedä/ymmärrä kaikkia helluntailaisuuteen kuuluvia tapoja mutta onko tuon Mertiönrannan tilaisuuksien järjestävä taho eri kuin Keuruun ? Ajattelin vain kun jotenkin tuolla Mertiönrannassa tunnelma oli jotenkin painostava ja ahdistava. Kaikki maallinen oli syntiä ja kuolemaksi. Kaikki tuomittiin ja oltiin jotenkin hyvin ahdasmielisiä. Kaikin puolin Mertiönrannan tilaisuus oli minulle hyvin suuri pettymys enkä todellakaan enään ikinä sinne mene. Keuruulla puolestaan on aina täysin erilainen tyyli ja ilmapiiri. Ihmiset ovat jotenkin avarakatseisempia ja myötämielisempiä eivätkä ole tuomitsemassa kaikkia. Olen aina viihtynyt Keuruun tilaisuuksissa todella hyvin ja konffa on aina minulle yksi kesän koho kohdista. Mertiönrannassa ollessani tuli tunne kuin olisin vähintään antikristus koska kaikki mitä maallinen maailma tarjosi oli turhaa ja syntiä. Onko siis niin että Mertiönrannan tilaisuudet järjestää eräänlainen Vanhoillis Helluntailaisuus vai mikä siinä on että Keruun ja Mertiönrannan tilaisuuksilla on eroa kuin yöllä ja päivällä ?

21

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lutheruz

      Veikkaan, että Mertiörannan tilaisuudessa keskityttiin Raamattuun ja puhuttiin totuutta suoraan ja Keuruulla keskityttiin viihtymiseen ja puhuttiin ympäripyöreitä ja korvasyyhyyn.

      Saatan olla väärässäkin. Ei ole kauheasti kokemusta. 2000-luvun alussa kävin kerran konffassa ja ei vakuuttanut sitten yhtään. Tyhjää pumppausta ja maailman matkimista.

    • jätä sinäkin heidät*

      Jos lihasi viihtyy Keuruulla, kertoo se jo jotakin asiasta. Minä en ole koskaan ottanut Keuruun uskontoa todesta. Se on sitä uus'helluntailaisuutta, jumalattomuutta uskonnollisuuden vaatteissa, eikä johda Taivaaseen. Elät valtavassa harhassa. Liikemiehet huijaavat sinua.

      Mertiönrannan uskosta en tiedä, muutoin kuin on mielikuva, että se on sitä vanhaa helluntailaisuutta, jolla edes on jonkinlaiset edellytykset läpäistä tuomitsevan Jumalan seula, silloin kun laitetaan uskonelämää vaakakuppiin. Toisaalta tiedän, heidän oman fooruminsa ("Ilosanoma!") kautta, että he nimittelevät meitä kristittyjä kirkkouskovia antikristuksen palvojiksi, eivätkä kelpuuttaneet minua ev.lut.kirkon jäsenenä Taivaaseen, ajoivat viikossa ulos foorumiltaan ja poistivat kaikki kristilliset kirjoitukseni, kuin Mooses faaraon hovista.

      Itse tulin aikoinani nk. uskoon, mitä ilmeisimmin niillä, nykyään Mertiörannan opeilla, joita uus'helluntailaiset jumalattomat aivan avoimesti pilkkaavat esim. Helluntaikirkon Netmissiossa. Kun yritin aikoinaan lähestyä tätä entistä kuppikuntaani kirjautumalla Netmissioon ja todistin uskostani, sain röhönaurut silmilleni, ihan ylläpidon taholta ja mulle sanottiin, että eihän kukaan enää noin usko.

      Minä kyllä uskon. Mutta varsinaisen kristinopin löysin vasta jätettyäni helluntaiuskonnon ja liityttyäni kristilliseen kirkkoon. Jotkut aatteet ja asenteet ovat itselläni kuitenkin sitä vanhahelluntailaista perua ja sitä nää tämänkin foorumin uushelluntailaiset vihaavat minussa kuin ruttoa: olen nimittäin uskossa ja nämä Keuruu-hellarit juttelevat mieluummin muista asioista kuin esim. evankeliumista, kuten kristittyjen synneistä ja kesto-haaveestaan: kuinka pian kristittyjä aletaan vainota.

    • DoctorT

      Mertiönrannassa oli aito, hyvä ja turvallinen hengellinen meininki!

      Laulut hoitivat kuulijoita ja yhteislaulut laulajia.

      SANA oli aitoa ja puhdasta. Ei mitään temppuilua ja shownpitoa pöntössä.

      Ilmapiiri rauhallinen ja levollinen.

      Homma pelasi.

      Ei ollut tunnelma kuin arabilaisella torilla kuten Keuruulla.

      Motiivit ja tavoitteet hengellisiä.

      Jos et siellä viihtynyt, olet ilmeisesti imenyt itseesi Nokia Missionin, Marko Selkomaan, Paavo Järvisen ja muiden toisen evankeliumin julistajien hapatteet.

      • nirso*

        Onkos teillä vanhahellareilla muuten mitään tilaisuuksia Helsingissä?

        Älkääkä tarjokko mitään Henotesta, vaan oikeaa helluntaijoukkoa. Sellaista kuin ennen.


      • Helluntai Toivo
        nirso* kirjoitti:

        Onkos teillä vanhahellareilla muuten mitään tilaisuuksia Helsingissä?

        Älkääkä tarjokko mitään Henotesta, vaan oikeaa helluntaijoukkoa. Sellaista kuin ennen.

        Baptistilähetys on perinteinen "hellari" srk hesassa.

        Espoonlahden helluntaiseurakunta on myös aika perinteinen. Heikki Lindqvist siellä pastorina ja on käynyt myös Helluntaikansan tilaisuuksissa puhumassa.

        Hakunilan kotikirkko on semi perinteinen, mutta perinteinen jos Mauno Järvinen puhuu.


      • nirso*
        Helluntai Toivo kirjoitti:

        Baptistilähetys on perinteinen "hellari" srk hesassa.

        Espoonlahden helluntaiseurakunta on myös aika perinteinen. Heikki Lindqvist siellä pastorina ja on käynyt myös Helluntaikansan tilaisuuksissa puhumassa.

        Hakunilan kotikirkko on semi perinteinen, mutta perinteinen jos Mauno Järvinen puhuu.

        Kiitos.


      • silmäkin..
        nirso* kirjoitti:

        Kiitos.

        " Hakunilan kotikirkko on semi perinteinen, mutta perinteinen jos Mauno Järvinen puhuu. "
        Älä sitten kuuntele ketään muita kuin Mauno järvistä. Ota korvalaput mukaan ja ehkä


    • Nyky-uskovainen

      Se on aivan sama mihinkä seurakuntaan kuuluu ( kunhan se on kristillinen) tai käykö Mertiönrannan vai Keuruun tilaisuuksissa. Pääasia on että asiat tuonne ylöspäin ovat kunnossa. Eikä minusta uskoon tulo tarkoita sitä että pitää eristäytyä täysin maallisesta maailmasta ja pukeutua mustaan kaapuun !! Minä olen uskovainen mutta nautin hyvin paljon maailman tarjoamista anneista kuten elokuvissa käymisestä,maallisen musiikin kuuntelemisesta ja kaikesta mistä tulee hyvä olo. Ei se vie minua yhtään sen kauemmaksi jumalasta kuin ketään muutakaan

      • Oma valinta

        Keuruun ongelma on tämä Selkomaan edustama äärikarismaattinen touhuilu. Vastaavaa ei ole mertiörannassa. Ylistysmusiikki on mielestäni lapsellista ja itse en jaksa jotain ylistyspoppia mitä Keuruulla soitetaan.

        Vaikka komppaan mertiörantaa niin katselen itsekin elokuvia ja kuuntelen pelkästään sekulaaria musiikkia. Virisä laulan sitten hengellisissä tilaisuuksissa.

        Lasse Heikkilän suomalainen messu on hyvä ei mitään tunteilua amerikan siirappiseen hillsong vineyard tyyliin.


        http://www.youtube.com/watch?v=2FPTJX-EMvk


      • naurettavaa-.

        " Pääasia on että asiat tuonne ylöspäin ovat kunnossa. Eikä minusta uskoon tulo tarkoita sitä että pitää eristäytyä täysin maallisesta maailmasta ja pukeutua mustaan kaapuun !!"

        Täysin samaa mieltä. En tiedä ketä tällaset yksisilmäset jutut ruokkii, ei Jumalaa ainakaan .
        Ja tyhmintä on se, että helluntailiike sotii itseään vastaan. Onkohan teillä omat taivaatkin ? Ettehän te samaan mahdu.

        Niin surullista ja


      • 312*31

        Ihan noin se ei mene, mutta lahkolaisten foorumilla ei voisi muuta lukeakaan.

        Myöskin "kristillisten seurakuntien" joukossa on harhaopettajia, joiden saarnoiihin uskoen päätyykin Helwettiin. Jeesus itsekin varoitti näistä.


      • virrestä viisveisaan
        Oma valinta kirjoitti:

        Keuruun ongelma on tämä Selkomaan edustama äärikarismaattinen touhuilu. Vastaavaa ei ole mertiörannassa. Ylistysmusiikki on mielestäni lapsellista ja itse en jaksa jotain ylistyspoppia mitä Keuruulla soitetaan.

        Vaikka komppaan mertiörantaa niin katselen itsekin elokuvia ja kuuntelen pelkästään sekulaaria musiikkia. Virisä laulan sitten hengellisissä tilaisuuksissa.

        Lasse Heikkilän suomalainen messu on hyvä ei mitään tunteilua amerikan siirappiseen hillsong vineyard tyyliin.


        http://www.youtube.com/watch?v=2FPTJX-EMvk

        " Keuruun ongelma on tämä Selkomaan edustama äärikarismaattinen touhuilu.

        Ylistysmusiikki on mielestäni lapsellista ja itse en jaksa jotain ylistyspoppia mitä Keuruulla soitetaan."

        Makunsa kullakin, mutta ei se ole mikään FAKTA ! Jumala toimii, kenen kautta toimii.
        Siunaan Selkomaata ja jokaista jota Jumala käyttää.


    • Jeesus sä ainoa
    • Ihmettelyjä

      Alotuksesta poimin kohdan jota mukana olleena ihmettelen:

      "Ajattelin vain kun jotenkin tuolla Mertiönrannassa tunnelma oli jotenkin painostava ja ahdistava. Kaikki maallinen oli syntiä ja kuolemaksi. Kaikki tuomittiin ja oltiin jotenkin hyvin ahdasmielisiä".

      - Miten siellä ruokailuissa, kahvioissa, kentällä eri puolilla - ja sitten kokouksissa - tuollaista koki. Missä 'kaikki tuomittiin'?

      ---------------------------------------
      Jossakin toisessa viestissä kerrottiin nettifoorumista - helluntaikansallako?
      En ole kuullutkaan enkä nyt löytänyt.

      • nutturat ylös

        Aloittajalle.

        Panitko merkille, mikä on Mertiörannassa kokoontuneiden keski-ikä?
        Siellä taisi kokoontua helluntaiperinteisiin ihastunut perinneseura.


      • trollausta

        " Jossakin toisessa viestissä kerrottiin nettifoorumista - helluntaikansallako?"

        Jos hän olikin lesd. körttiseuroissa, siltä tuo enemmänkin kuulostaa.


      • miksannut
        nutturat ylös kirjoitti:

        Aloittajalle.

        Panitko merkille, mikä on Mertiörannassa kokoontuneiden keski-ikä?
        Siellä taisi kokoontua helluntaiperinteisiin ihastunut perinneseura.

        Istuin Mertiörannan juhlilla miksauspöydän takana, ja hämmästelen kommentointia. Totta kai vanhempaa väkeä oli runsaasti paikalla, mutta trendi on muuttumaan päin. Soittokunnissa yms. palvelutehtävissä on entistä enemmän myös nuorempaa väkeä.

        Sisällöstä osa menee miksaushommissa aina ohitse tai palaa vasta myöhemmin mieleen. Kokeilkaapa itse, jos ette usko. Joka tapauksessa en havainnut mitään "kirkkovihaa", päinvastoin iloitsen siitä, että toiminta on keskitetty työhön Kristuksen puolesta, ei kirkkoa vastaan.

        Toki on niin, että jos joitakin tilaisuuksia ei koe omakseen, niin eihän sinne ole pakko mennä. Sen lupaan, että jatkossakin Mertiörannasta löytää varmasti vähän vanhoillisempaa kokousmenoa; ei ole ylistys-popia, Jou-Mänin puolivillaisia lavaesityksiä tai muuta oheistoimintaa. Tuskin on alkoholisoitumista tai siveettömyyttäkään alueen lähistöllä, toki jos väkimäärä kasvaa, on aina vaikeampaa tietää kaikkien touhuista.


      • iloinen kristitty*
        trollausta kirjoitti:

        " Jossakin toisessa viestissä kerrottiin nettifoorumista - helluntaikansallako?"

        Jos hän olikin lesd. körttiseuroissa, siltä tuo enemmänkin kuulostaa.

        Tätä foorumia vetävät ilmeisesti helluntaikansalaiset. Nimestään huolimatta se ei ole kovinkaan iloinen mesta, vaan aika tekopyhä ja kaksinaamainen, melko pahansuopainenkin. Varoitan etukäteen, en ole vastuussa sielustasi, jos se eksyy:

        http://p4.foorumi.info/ilosamoma/index.php

        Löysin juuri tällaisenkin foorumin, Majis, joka kehuu itseään "sydänten lepokodiksi":

        http://p1.foorumi.info/majis/

        En vastaa, jos sydämesi enemmänkin ahdistuu. Tuolla näyttää olevan kokonainen kirjo nykyhelluntailaista humppaa, Joyce Mayeriä myöten, ilm. jokin TV7:n infopiste. Älä osta kaikkea, mitä yrittävät myydä.

        Pesen käteni.

        Siis, evankeliumihan on ihan muuta. Nuo eivät ole siitä edes kuulleetkaan.
        .


    • 18+18

      Tiedättekö mitä, minä luulen että Jumala on aika huumorintajunen, kun teidätkin loi.

    • tietoisku ym.

      > Jos hän olikin lesd. körttiseuroissa, siltä tuo enemmänkin kuulostaa. <

      Lestadiolaisuus ja herännäisyys, jota myös körttiläisyydeksi kutsutaan ovat Suomen luterilaisen kirkon ns vanhoja herätysliikkeitä. Ne evät ole sama asia. Molemmat ovat syntyneet kuten myös rukoilevaisuus ja evankelisuus jo 1700 luvulla ja 1800-luvun alussa..

      Lestadiolaisuus on Lars Levi Lestadiuksen toiminnasta Lapista alkanut useisiin haaroihin jakaantunut herätysliike. Herännäisyys on Pohjanmaalla ja Savossa syntynyt herätysliike.
      Körttikansa edustaa ns alatietä eikä sen keskuudessa ilmene erityisiä yleiskirkollisuudesta eroavia oppeja. Heränneet eivät elämöi uskollaan. Herännäisyys lienee kirkon herätysliikkeistä kaikkein suvaitsevin.

      Muita kirkon sisäisiä herätysliikkeitä ovat evankelisuus, rukoilevaisuus ja edellisiä humattavasti nuorempi viidesläisyys, johon kuuluvat Luterilainen Kansanlähetys ja Kansan Raamattuseura sekä Suomen Raamattuopisto ja Lähetysyhdistys Kylväjä.

      Päivi Räsänen on viidesläinen, jos se jotakin kiinnostaa. Mikään näistä ei liity Helluntaiherätyksen yhteyteen tai toimintaan. Korkeakirkolliset ovat aktiiveja herätysliikkeisiin kuulumattomia luterilaisia.

      Helluntailaiset Suomessa ovat jakaantuneet Helluntaikirkkoon ja Helluntaikansaan.
      Molempien jäsenet ja kannattajat kuuluvat yleensä paikallisiin helluntaiseurakuntiin, joista osa voi kuulua seurakuntanakin Helluntaikirkkoon, vaikka osa jäsenistä ei siihen kuuluisi.

      Helluntailaistaustaisia ovat myös Helluntaiystävät, jotka eriytyivät omaksi ryhmäkseen heti helluntaiherätyksen rantautuessa Suomeen. He eivät halunneet sitoutua seurakuntamalliin, vaan halusivat jatkaa informaaleina ryhminä ja pitivät järjestettyä seurakuntaa rajoittavana. Ero tapahtui jo 1920-luvulla. Helluntaiystävien nykyisestä toiminnasta, sen laajuudesta tms. en tiedä.

      Viime vuosina on syntynyt myös uusia ns karismaattisia seurakuntia. Joillakin niistä voi olla jonkinlainen helluntailainen tausta, mutta toiminta painottuu ehkä enemmän nimensä mukaisesti karismaattisuuteen. Tokihan helluntaiseurakunnat ovat kaikki karismaattisia siinä mielessä, että niissä ilmenee armolahjojen käyttöä, mutta ei samanlaista kuin uusissa yhteisöissä, joissa on ainakin osittain perinteisistä helluntaiseurakunnista poikkeavia toimintatapoja ja ilmenemismuotoja.

      Itse olen sillä kannalla, ettei jakoa Helluntaikirkon ja Helluntaikansan välillä kannattaisi enää syventää.
      Kaikki olemme Jumalan lapsia, joiden tulee rakastaa toisiaan ja pyrkiä mahdollisimman suureen yksimielisyyteen. Seurakuntia ja yksilöuskovia ei saisi pitää inhimilisten intohimojen pelinappuloina.

      En ollut tänä vuonna kummassakaan kesäjuhlasa. Mielestäni Keuruun juhlat ovat muuttuneet paljon entisistä ajoista eikä kaikessa välttämättä parempaan suuntaan. Ymmärrän, että ajat ja tavat muuuttuvat ja joiltakin osin niiden pitääkin muuttua, mutta minua vähän viiltää juhlilla nykyisin vallitseva hengettömyys.

    • Mertiöranta toimii.

      "Sen lupaan, että jatkossakin Mertiörannasta löytää varmasti vähän vanhoillisempaa kokousmenoa; ei ole ylistys-popia, Jou-Mänin puolivillaisia lavaesityksiä tai muuta oheistoimintaa."

      KIITOS! iso kiitos tästä koska viihteelle on ihan omat foorumit ja vaikka mertiörannassa opetetaankin totaalista pyhittäytymistä maailman viihteestä, niin Wilkerson katseli kuitenkin sekulaaria 2. maailmansodan sotadokumentteja. :)

      Mielestäni Mertiörannan opetus antaa yksilöuskovaiselle omantunnonvapauden kuitenkin enkä ymmärrä tuota painostus asiaa jonka ketjun aloittaja on kokenut.

      Mertiöranta edustaa klassista kristinuskon tulkintaa sitoutuneena sana-inspiraatio oppiin ja klassista Pekka Brofeldtin suomessa syntynyttä helluntailaisuutta. kiitos Mertiöranta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4481
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      504
      2405
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1961
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      17
      1722
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1525
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1503
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      10
      1001
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      93
      890
    9. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      808
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      115
      800
    Aihe