Näky

Hengen silmieni eteen annettiin kuva niin kuin olisin katsonut elokuvaa laajakankaalla. Edessäni oli laaja tasainen muodoltaan leveää peltosarkaa muistuttava alue, joka rintamasuunnassani ulottui edessä kauas, mutta oikeanpuoleinen reuna oli lähempänä. Siinä oli piikkilanka-aidan kaltainen aita erottamassa aidan takana oikealla olevaa kangasmaastoa. Se kohosi ylöspäin oikealle ja oli epätasaista metsämaata, josta kaikki puusto oli hakattu ja viety pois. Kauempana näkyi metsän reuna.

Hakatulla alueella aidan takana oli lukematon määrä erilaisia raken­nelmia. Jotkut niistä olivat lappalaisten kodan näköisiä, joista pitkät seipäät sojottivat kohti taivasta. Jotkut näyttivät kuin puretuista rakennuksista kootuilta, sillä niiden osat eivät sopineet täsmällisesti toisiinsa. Noiden lukemattomien rakennelmien ulkonäkö ja -muoto poikkesi toisistaan, mutta yhteistä niille oli se, että ne kaikki oli pystytetty perustusta kaivamatta luonnontilaisen maan päälle mättäi­den, kivien ja kantojen väliin, ja se, että ne kaikki näyttivät erittäin alkeellisilta. Joitakin “asukkaita“ vilahteli rakennelmien välissä.

Etuoikealta hökkelikylänâ takaosan yläpuolelta näkyi taivaalla kirkkaan valon hohde, joka suuren valokiilan tavoin suuntautui noiden rakennelmien ylitse kohti sen tasoitetun alueen toista päätä, jonka toisesta päästä minä tätä kuvaa katselin. Siihen kohtaan, missä valokiila kohtasi maan pinnan, siitä muodostui ehkä noin puolen metrin paksuinen kirkas laatta, eristekerros, jonka päällä oli käyn­nissä jotain rakennuksen valmistelutöitä, mahdollisesti johonkin mittaan edennyt rakennustyökin. Kuva viivähti näkyvissä vain lyhyen tuokion, joten yksityiskohtien tarkkaamiseen ei ollut mahdol­lisuutta. Taivaalta suunnattu valokiila näytti heijastavan jonkin verran valoa myös sille alueelle, missä alkeelliset rakennelmat olivat, mutta minusta näytti, että valokiilan tarkoituksena oli ohjata omia majojaan rakentaneet rakentajat rakentamaan valokiilan osoittamaan paikkaan yhdessä sitä rakennusta, jonka valokiilasta tuleva kirkkaus erotti maan kamarasta. Kuvan kanssa samanaikaisesti kuulin hen­gessäni äänen: “Rakentajat ovat siirtyneet tuonne, sillä he sanovat, että nuo erilaiset majat täytyy ensin rakentaa valmiiksi“.

Ymmärsin heti näkemäni kuvan sanoman. Tulin sydämessäni hyvin murheelliseksi. Pettyneenä ja turhautuneena sanoin Herralle: “Ei kannata enää enempää rukoilla veljien ja sisarien eikä näiden asioiden puolesta. Tämä kaikki on toivotonta, kun tilanne on tällainen“! Minulle vastattiin: “Juuri siksi tämä näytettiin, että jatkaisit entistä uskollisemmin esirukoustasi ja niiden palvelijaini rohkaisua, jotka myös odottavat “hengellisen huoneen“ rakentumista, sillä ette te, vaan Minä, Herra, rakennan sen“.

Noin kahden viikon kuluttua, jälleen rukouksessa ollessani, kuulin hengessäni äänen, joka puhui: “Minun on valtakunta, minun on voima, minun on kunnia, minun on valtakuntani työ, minun olette te, ihmisten lapset. Mutta minun lapseni on otettu pois syntymäpaikal­taan, viety pois vieraan ikeen alle. Vieraat heitä kaitsevat ja heidän on palveltava käskijöitänsä. Sen tähden minun huoneeni, joka on otettu minun nimiini, valittaa hyljätyn ja yksinäisen valitusta ja sen murtumat odottavat korjausta. Mutta minä annan Henkeni uskollis­teni sydämeen ja he muistavat syntymäpaikkansa, Minun huoneeni, alennustilan ja he palaavat takaisin ja Minä rakennan heidät. Minun huoneeni on kantava Minun kunniaani iankaikkisestiâ
5245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

AARO LEIKKARI
[tämä on kirjan; ARMAHDETTU YHTEYTEEN KRISTUKSESSA, lopussa oleva ilmestys

Äänestä

Hyvvii näkylöi immeiset näkköö.

Äänestä

lissee.

Äänestä

Kassotaan , kassotaan. Aamulla sitten lissää.

Äänestä

Niin oli hyvä näky, että tällä mennään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näkyä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu