Pohditko koskaan mitä sulla on tarjota uudelle puolisolle?

Huomaan että itse ja monet muut kirjoittavat siitä millainen ihanuus (kuviteltu ihanuus tai oikeasti) tämä kaivattu henkilö on. Kaunis, komea, söpö, seksikäs, ihanainen, rento, kiltti, hyvä rakastaja, varakas, luotettava, vauhdikas, taitava jne. jne. adjektiiveja löytyy.

Entäpä millainen olet itse, miksi hän rakastuisi sinuun? Mitä pystyt tarjoamaan (henkisessä mielessä, tunne-elämässä) hänelle? Miksi sinusta tulisi hyvä puoliso?
23297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Monesti olen miettinyt Ja huolestuunena voin kertoa, etten oikein löydä syitä, miksi kukaan rakastuisi minuun :(

Äänestä

tukemaan häntä varmasti paremmin kuin kukaan muu. Näin uskallan sanoa. Ja uskon saman toimivan myös toisinpäin. Meillä on tietynlainen sanaton yhteisymmärrys. Sen olen huomannut. Tämän uskon olevan se seikka, joka minut erottaa muista naisista.

Äänestä

Olen aika suosittu, haluttu nainen, mutta tiedän ettei se merkitse mitään. Ihmiset näkee kauniin naisen, joka hymyilee aina kivasti. Luulevat, että koska olen niin hymyilevä ja iloinen, elämä mun kanssa olisi pelkkää onnea ja perhosen lentoa. Olen oppinut, että ihmiset lataa aivan järjettömiä odotuksia muhun enkä voi muuta kuin pettää ne, koska mullakin on menneisyys, sisäiset demonit ja huonot päivät ja pystyn itkemään ja raivostumaan pahastikin.

Kuitenkin, olen vain ihminen. En pahempi tai parempi kuin muutkaan. Mun sydämellä on paljon annettavaa jollekin onnekkaalle, kaunista arkea, iloa, rakkautta, sitoutumista. Huolehdin itsestäni ja tiedän myös, että monista virheistäni huolimatta jos todella löydän rakkauden ja miehen joka ehdoitta rakastaa mua, pystyn tekemään tuosta miehestä maailman onnellisimman. Toivottavasti hän välittää mustaa tarpeeksi pyrkiäkseen samaan.

Äänestä

sen tietää. Miten voisin kertoa uskottavasti itsestäni, en turhaa ala kuvailemaan edes, sillä et taida uskoa jos kerron.

Äänestä

No, minä en ainakaan edes yrittäisi kelvata. Mun täytyy selvitä sillä mitä on enkä todellakaan ala taistella jostakin kelpaamisesta.

Minä tiedän mikä olen, mihin pystyn ja missä olen paska. Tiedän myös että ymmärrän ja tunnen itseni. Tiedän, että minuun voi ihastua hyvin helposti. Se on lähes itkettävän surullista. Mukavat ihmiset ja sitten ihastuvat ---voi voi. Kun meillähän oli vaan tosi mukavaa ja hauskaa. Vaivaannun siitä huomiosta ja siitä avuliaisuudesta, jota saan sitten osakseni. kohteliaisuutta pukkaa ym... Olen paska ihminen!

Tämä on surullista, sillä minä säälin sitä ihmistä, joka lataa liikoja ennakko-odotuksia, valmistautuu huolella ja virittäytyy vuokseni.

Siksi en koskaan ruoki ihastuneiden ihastusta, enkä lähde flirttiin, sillä se on väärin sitä toista kohtaan. Jos joku on tosissaan, on parempi keskustella ns. tuntemuksista. Parempi karu totuus kuin vaaleanpunainen päiväuni. Toisen ihmisen on näet oltava erittäin tietoinen maailmanmenosta ja omasta kosketuksestaan tähän elettävään ympäristöön. Jos uskaltaa sanoa olevansa ihastunut.

Minä en halua pilata toisen maailmaa vain koska hän voisi joskus todeta että elämä meni pilalle sun takia. Tai sitten mä suojelen tuolta itseäni. Että jos itsekin olisin ihastunut.

Äänestä

mju, oletko ikävä-palstalla katsomassa kuka sinua täällä kaipaa?

Äänestä
  • En. Tähän lopputulokseen olen päätynyt koiraa ulkoiluttaessa( oli jotkin todella vaikea sana jostakin syystä, meniköhän oikein??)

    Ulkoiluttaa koiraa. Luttaessa oli päätelmä.

    Äänestä

No kyllä sitä itsekkin olen miettinyt.. Enhän minä ole kuin kolmen lapsen eronnut YH-äiti. Mutta samat kunnianhimot, toiveet ja unelmat ei ole muuttunut. Mutta en pysty samaan kuin jokin lapseton kauniimpi osapuoli. Olen ihan nätti.. Mutta kauniimpiakin ihmisiä on olemassa. Mies on näyttänyt vihreää valoa mutta mitä tämä lapseton mies minussa sitten näkisi.. Olisinko vain joku säätö? Pelkkä helppo tapaus? Nainen jolta aina saa seksiä? Kyllä se surettaisi. Itse olen mukana täydellä sydämmellä ja niillä vähäisillä rakkauden palasilla mitä on vielä jäänyt jäljille väkivaltaisesta parisuhteesta. Jokainen lapsi on saanut alkunsa raiskauksen yhteydessä. Mutta lapset eivät ole siihen syyllisiä. Jokaista olen rakastunut enemmän kuin mitään vaikka eivät isästään koskaan varmaankaan tule kuulemaan. Ehkä löytyisi jotain mitä minussakin voisi rakastaa.

Äänestä

Olen pohtinut ja ymmärtänyt, ettei niin mitään hänelle. Yhdelle näköjään paljonkin, mikä on surullista, koska olen tunnetasolla nykyisin niin etäinen hänellekin. Voi minua.

Se toinen taas. Hänkin ymmärtänee nykyisin, että vanhassa vara parempi. Hänellä on tietääkseni ihminen, joka sopinee hänen elämäänsä.

Äänestä

En oo vaimomatskua.

Äänestä
  • Koskaan en ole osannut kuvitella itseäni kenenkään vaimoksi tai äidiksi, inhottaa ja pelottaa ajatus siitä että joku joutuisi sitoutumaan minuun, en halua olla taakaksi kenellekään. Kai mussa on jotain vialla, sisäisestikin siis.

    Äänestä

  • Samaa täällä. kirjoitti:

    Koskaan en ole osannut kuvitella itseäni kenenkään vaimoksi tai äidiksi, inhottaa ja pelottaa ajatus siitä että joku joutuisi sitoutumaan minuun, en halua olla taakaksi kenellekään. Kai mussa on jotain vialla, sisäisestikin siis.

    Olen kaunis, älykäs, monipuolinen ja seksikäs mutta en haluaisi olla vaimo tai äiti.

    Äänestä

Parisuhdehommelit on meidän välillä over niin sanotusti. Mutta minä menen, niin kuin hänkin, ihonsa/ihoni alle. Hän ei olisi minun kaverini.

Äänestä

Jos totta puhutaan, niin en ajattele niin pitkälle kovinkaan usein siksi, että haluaisin koko sydämestäni hänelle niin paljon vain parasta, että se aiheuttaa itsessäni lievää "kelpaamattomuuden" tai rajallisuuden tunnetta. Tämä siis johtuu siitä, että rakastan häntä niin paljon että toivoisin hänen saavan vain parasta. Sinäänsä tämä on hieman ristiriitaista, koska itse asuisin vaikka pahvilaatikossa, jos vain rakkautta olisi ja saisin rakastaa takaisin. Mulle on lapsesta asti annettu "rakkautta" tavaroilla ja ilmeisesti olen omaksunut jotain siitä mallista, vaikka itse en tarvisi kuin syvää rakkautta ja ihan oikean epätäydellisen ihmisen rinnalle ja voisin tulla rakastetuksi, rakastaa ja olla onnellinen. Juuri sellaisina kuin olemme.
Rakastaisin häntä syvemmin kuin mitään, mutta en koe sitä riittäväksi. Pelkään että hän olisi onneton. Uskaltaisin ajatella paremmin seurustelua hänen kanssaan, jos mulla olisi jokin täydellinen omakotitalo jo olemassa tai hän tietäisi että voitaisiin asua sellaisessa heti kun suhde on syventynyt tarpeeksi. Haluaisin voida ostaa hänelle jonkun ihan täsmälleen sellaisen auton, jonka hän haluaisi vaikka se olisi kuinka hölmö, kallis ja epäkäytännöllinen auto, mutta jos se tekisi hänet iloiseksi. Haluaisin voida useasti järjestää hänelle yllätysmatkoja ulkomaille ja että käytäisiin jossain maailman kauneimmissa paikoissa, jotta hänestä tuntuisi siltä ettei ole tehnyt huonoa valintaa. Tuntisin syyllisyyttä siitä, että hän olisi valinnut minut ja yrittäisin ostaa häntä onnelliseksi vaikkei hän edes olisi onneton, mutta jotta hän ei koskaan olisikaan onneton.
Tiedän ettei se ajatusmalli ole järkevä. Toki rakastaisin häntä syvästi ja osottaisin sen teoilla ihan joka päivä ja olisin onnellisempi kuin kukaan, kun hän vain hymyilisi, mutta tunnen tarvitsevani mahdollisuuden ostaa häntä onnelliseksi, jotta hänen ei ikinä olisi paha mieli. Tiedän kyllä, että olisin hänelle hellä, jutteleva, kuunteleva ja huomaavainen aina arjessa ja se olisi jo paljon pahan olon poistoon. Pitäisin huolta ja kertoisin aina että kaikki on hyvin ja rakastan, vaikka tapahtuisi mitä. Järjestäisin aina asiat ja vietettäisiin helliä hetkiä. Huolehtisin hänestä, tekisin hänelle ruokaa, keksisin meille romanttista puuhaa ja tekemistä, kannustaisin hänen omia harrastuksiaan ja huomioisin kaikki pienetkin asiat sekä fyysistä läheisyyttä olisi myös paljon. Jostain syystä tunnen silti liikaa syyllisyyttä siitä mahdollisuudesta että hän olisi joskus onneton enkä tahdo ajatella suhdetta hänen kanssaan koska kaiken tekeminen täysin valmiiksi hänelle saa oloni rajalliseksi ja väsyneeksi kun alankaan ajatella, että tekisin töitä vuorokauden ympäri kuukaudesta toiseen, että saisin ostettua hänelle yllätykseksi sen auton jonka hän haluaisi. Joten väsyn ajatuksesta enkä ajattele sitä usein sen vuoksi, vaan keskityn hetkeen sen kummemmin sitä pohtimatta. Hulluja ajatuksia, tiedän. Rakkaus tekee ihmisen vähän höperöksi :) Nyt nukkumaan, niin ehkä se yön aikana tasottuisi se rakkauskin.

Äänestä
  • Parempaa ei kukaan löydä mistään. Aito rakkaus voittaa silti kaiken materian ja sitäkin tunnut haluavan antaa. Ei olisi valittamista puolisollasi

    Äänestä

En mitään siksi en haikailekkaan edes mistään.

Olen köyhä kipeä sairas ja väsynyt ihminen minulla ei ole paljoa annettavaa ei vaikka haluaisinkin.Kyllähän se ihmistä näivettää sellainen jolle ei mitään mahda.

Se riippuu myös ihmisistä miten he sopivat toisilleen mitä kukakin keneltäkin saa.

Äänestä

Oikeasti kukaan ei voi haluta autoa rakkauden sijasta. Tai sitten ei rakasta riittävästi tai rakastaa vain materiaa. Huh-huh!

Äänestä

Ei todellakaan ole yhtään järjellistä syytä rakastua minuun.

Odotan ihmettä, kai niitä on olemassa?

Äänestä

Tää kysymys on varmaan niille ihmisille joille kaivattu on avannut toivon porttinsa ja käsivartensa.

Äänestä

Ei mun tarvi miettiä mitä tarjota uudelle puolisolle, kun ei ole ollut edes sitä entistäkään. Eikä muutenkaan miettiä koko asiaa, ei näin rumaa naista kukaan mies huoli, eikä kukaan ole ikinä rakastanut tai ollut edes ihastunut tai millään tavalla kiinnostunut minusta. Mä olen aina ollut pelkkää ilmaa miehille. Joten mussa ei ole mitään hyvää miesten mielestä ollut, ei mitään mihin rakastutaan naisessa.

Äänestä

Ei yhtään mitään. En ole enää kukaan, enkä pysty tarjoamaan mitään.
Viimeisten vuosien summa. Siltä se ainakin tuntuu.

Äänestä

Tuleva puoliso.. :D no voihan sitä kuvitella. Olen leikkisä ja hullutteleva. Olen melko varma että meillä olis hauskaa yhdessä. Eikö elämässä pidä olla hauskaa?

Haluaisin hemmotella sen miehen pilalle. Rakastaisin ehdoitta, ja rakastankin.

Ei muuta. Nyt menen elämään oikeaa elämää taas.

Tarjoatko taas joskus spritea?

Äänestä

Ei oikein mitään... silti hän pääsee ajatuksiini ja haaveisiini,vaikka menee menojaan,kävipä unessakin enkä niin hellää unta ollut vielä nähnytkään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taas olen pohtinut kirjoitti:

Huomaan että itse ja monet muut kirjoittavat siitä millainen ihanuus (kuviteltu ihanuus tai oikeasti) tämä kaivattu henkilö on. Kaunis, komea, söpö, seksikäs, ihanainen, rento, kiltti, hyvä rakastaja, varakas, luotettava, vauhdikas, taitava jne. jne. adjektiiveja löytyy.

Entäpä millainen olet itse, miksi hän rakastuisi sinuun? Mitä pystyt tarjoamaan (henkisessä mielessä, tunne-elämässä) hänelle? Miksi sinusta tulisi hyvä puoliso?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu