Haluatko jahdin Etelärantaan, mutta mistä rahat?

Ollaan rehellisiä, kukapa porilainen ei haluaisi omaa huvipurtta Etelärantaan Taavi-sillan kupeeseen. Edes pientä 10 metristä venettä tai sitten oman yli 20 metrisen ökyve eikun huvipurren. Koska Satakunnan Kansa kylvi siemenen tälle ketjulle harjoittamalla pientä tutkivaa journalismia ja läväytti la 20.7.2013 Enemmän -liitteeseensä koko aukeaman Porin Etelärannan huvijahdeista, on aika Ari-Pekan jatkaa siitä, mihin artikkeli lopetti ja kaipaa kuoppa vähän syvemmäksi.

Tärkein kysymys on MITEN kuka tahansa porilainen saa hankittua oman jahdin. Rahalla, toki, mutta mistä sitä saa PALJON, ja vieläpä todennäköisemmin kuin Loton 7:ää oikeaa odotellessa. Ei auta kuin tutkia SK:n avomielisesti esittelemien ökyneneilijöiden taustat, mutta ilman nimiä tällä kertaa.

La 20.7. Enemmän -liitteen sivut 10-11 esittelevät monen porilaisen ihailemat ja kadehtimat luxus-veneilijät. Miten he hankkivat jahtinsa? Mistä he saivat paljon rahaa? Miten kuka tahansa voi saada paljon rahaa?

Veneilijä #1 on taustaltaan todennäköisesti yrittäjä. Hänen ansiotulonsa keikkuivat 40 ja 150 tuhannen euron (brutto) välillä koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen. Mutta ei brutto 100 000 vuodessa tuloilla jahteja ostella Suomen ansiotuleverokannalla. Sen me porilaiset tiedämme. Mutta tämä herra teki todennäköisesti yrityskaupan ja nappasi 1,1 miljoonaa euroa pääomatuloja itselleen vuonna 2008. Tuosta potista hän maksoi 28% veroja. Yrityskaupalla tehdyllä "helpolla rahalla" ostetaan siis jahti.

Veneilijä #2 on em. mainitun veneen toinen omistaja. Kimppahankintana sai kunnon veneen, hehkuu Satakunnan Kansa miesten yhteistä veneonnea. Tämän miehen tausta on identtinen. Taviksen ansiotuloja tienaava mies rahoitti venehankinnan yrityskaupasta vuonna 2008 tulleilla 1,3 miljoonalla eurolla, josta potista meni 28% valtiolla. Oman yrityksen myynti ilmeisesti kannattaa. Ainakin rahallisesti.

Veneilijä #3 tienaa rahansa (toivottavasti laillisesti) ohi Suomen verottajan. Tällä tavalla, katsos, tienaa vähän enemmän. Hän omistaa Malagaan rekisteröidyn rakennusyhtiön, joka on puuhaillut mm. hankkeessa, jonka YLE nosti otsikoihin vuonna 2012 liittyen suomalaisten verovarojen käyttöön Espanjan suunnalla mm. eräisiin koulurakennusprojekteihin liittyen. YLE teki selväksi, että Suomen valtio lähettää miljoonia euroja Espanjaan. "Aurinkorannikon koulu on rahan saajista suurin ja eniten valtiontukea saava ulkosuomalainen koulu. Tänäkin vuonna (2012) se saa kaksi miljoonaa euroa suomalaisten veronmaksajien rahoja. Mutta palmujen ja auringon alla kuhisee. Täällä puhutaan homeen salailusta ja rahojen väärinkäytöstä..." Tuohon lopetamme YLEn MOT-ohjelman käsittelyn. Tärkeintä on, että joku on vastaanottamassa Suomen valtion Espanjaan lähettmät miljoonat.

Veneilijä #4 on mysteerisin tapaus. Julkisten verotietojen haravointi 1999-2011 ei tuota välähdystäkään kuvitteellisen tutkan kuvaruudulla. Tämä mies on näkymätön vaikka työskenteleekin suomalaisen pörssiyhtiön palkkalistoilla. Ainakaan suuret ansio- tai pääomatulot eivät venettä selitä, koska verotettavia tuloja ei ole ollut merkittävässä määrin ainakaan vuoteen 2011 mennessä. Ehkä hän on Lottovoittaja? Ehkä hän on miljoonaperijä? Ehkä hän tienaa verottomia osinkoja?

Onko sillä nyt niin väliä. Oma huvijahti Etelärannassa, Womackin Across 110th Streetin melodiat vehreän Kirjurin yllä ja kesäaurinko taivaalla. Tässä eletään selvästi monenkin ihmisen unelmaa.

- Ari-Pekka
2128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mieluummin se vene jossakin tropiikissa aurinkorannalla kuin sateisessa porissa jossa naiset näyttävät miehiltä.
Pienipalkkainenkin pystyy ostamaan veneen ulkomailla helpohkosti hieman kun säästää.

Äänestä

Hyvä ap. Kalkki on hyvä aine tuohon happamuuteen. Mm tämä Benalmadenassa asuva urakoitsija peri jo vuosia sitten nuorena kuolleen isänsä miljoonaomaisuuden. Hän lähti äitinsä mukana espanjaan ja käytti yhtiönsä perustamiseen mm niitä perintörahoja. Ole hyvä äläkä jauha jaskaa asioista joista et mitään tiedä. Olet kyllä loistava irroittelemaan asioita niiden oikeista yhteyksistä ja käyttämään ne kaikki huonot puolet ja huhut. Ei kannattaisi. Se voi joskus kopsahtaa omaan nilkkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ap. kirjoitti:

Ollaan rehellisiä, kukapa porilainen ei haluaisi omaa huvipurtta Etelärantaan Taavi-sillan kupeeseen. Edes pientä 10 metristä venettä tai sitten oman yli 20 metrisen ökyve eikun huvipurren. Koska Satakunnan Kansa kylvi siemenen tälle ketjulle harjoittamalla pientä tutkivaa journalismia ja läväytti la 20.7.2013 Enemmän -liitteeseensä koko aukeaman Porin Etelärannan huvijahdeista, on aika Ari-Pekan jatkaa siitä, mihin artikkeli lopetti ja kaipaa kuoppa vähän syvemmäksi.

Tärkein kysymys on MITEN kuka tahansa porilainen saa hankittua oman jahdin. Rahalla, toki, mutta mistä sitä saa PALJON, ja vieläpä todennäköisemmin kuin Loton 7:ää oikeaa odotellessa. Ei auta kuin tutkia SK:n avomielisesti esittelemien ökyneneilijöiden taustat, mutta ilman nimiä tällä kertaa.

La 20.7. Enemmän -liitteen sivut 10-11 esittelevät monen porilaisen ihailemat ja kadehtimat luxus-veneilijät. Miten he hankkivat jahtinsa? Mistä he saivat paljon rahaa? Miten kuka tahansa voi saada paljon rahaa?

Veneilijä #1 on taustaltaan todennäköisesti yrittäjä. Hänen ansiotulonsa keikkuivat 40 ja 150 tuhannen euron (brutto) välillä koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen. Mutta ei brutto 100 000 vuodessa tuloilla jahteja ostella Suomen ansiotuleverokannalla. Sen me porilaiset tiedämme. Mutta tämä herra teki todennäköisesti yrityskaupan ja nappasi 1,1 miljoonaa euroa pääomatuloja itselleen vuonna 2008. Tuosta potista hän maksoi 28% veroja. Yrityskaupalla tehdyllä "helpolla rahalla" ostetaan siis jahti.

Veneilijä #2 on em. mainitun veneen toinen omistaja. Kimppahankintana sai kunnon veneen, hehkuu Satakunnan Kansa miesten yhteistä veneonnea. Tämän miehen tausta on identtinen. Taviksen ansiotuloja tienaava mies rahoitti venehankinnan yrityskaupasta vuonna 2008 tulleilla 1,3 miljoonalla eurolla, josta potista meni 28% valtiolla. Oman yrityksen myynti ilmeisesti kannattaa. Ainakin rahallisesti.

Veneilijä #3 tienaa rahansa (toivottavasti laillisesti) ohi Suomen verottajan. Tällä tavalla, katsos, tienaa vähän enemmän. Hän omistaa Malagaan rekisteröidyn rakennusyhtiön, joka on puuhaillut mm. hankkeessa, jonka YLE nosti otsikoihin vuonna 2012 liittyen suomalaisten verovarojen käyttöön Espanjan suunnalla mm. eräisiin koulurakennusprojekteihin liittyen. YLE teki selväksi, että Suomen valtio lähettää miljoonia euroja Espanjaan. "Aurinkorannikon koulu on rahan saajista suurin ja eniten valtiontukea saava ulkosuomalainen koulu. Tänäkin vuonna (2012) se saa kaksi miljoonaa euroa suomalaisten veronmaksajien rahoja. Mutta palmujen ja auringon alla kuhisee. Täällä puhutaan homeen salailusta ja rahojen väärinkäytöstä..." Tuohon lopetamme YLEn MOT-ohjelman käsittelyn. Tärkeintä on, että joku on vastaanottamassa Suomen valtion Espanjaan lähettmät miljoonat.

Veneilijä #4 on mysteerisin tapaus. Julkisten verotietojen haravointi 1999-2011 ei tuota välähdystäkään kuvitteellisen tutkan kuvaruudulla. Tämä mies on näkymätön vaikka työskenteleekin suomalaisen pörssiyhtiön palkkalistoilla. Ainakaan suuret ansio- tai pääomatulot eivät venettä selitä, koska verotettavia tuloja ei ole ollut merkittävässä määrin ainakaan vuoteen 2011 mennessä. Ehkä hän on Lottovoittaja? Ehkä hän on miljoonaperijä? Ehkä hän tienaa verottomia osinkoja?

Onko sillä nyt niin väliä. Oma huvijahti Etelärannassa, Womackin Across 110th Streetin melodiat vehreän Kirjurin yllä ja kesäaurinko taivaalla. Tässä eletään selvästi monenkin ihmisen unelmaa.

- Ari-Pekka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu