KYMMENEN UUTISET

YLE TODISTAA ITSEÄÄN VASTAAN

http://www.youtube.com/watch?v=sprXU0pKR-M


"LAPSIA MYYTÄVÄNÄ VAI EI SITTENKÄÄN YLEN VAIKEA PÄÄTTÄÄ"

Yle on pian vastaajana ja joutuu todistamaan itseään vastaan syksyn käräjillä Helsingissä erääseen nyt koko pohjoismaiden sensuroimaan ohjelmaan liittyvää jupakkaa. Yleltä tullaan vaatimaan mittavia vahingonkorvauksia asiassa.

Oikeudessa tullaan esittämään muun muassa valvontakameran nauhat jotka todistaa että Yle varasti ohjelman formaatin ohjelmaan painostetulta mieshenkilöltä ja lisäksi ääninauhatodisteet uhkailusoitoista joila Ylen nimissä naishenkilö painosti väkivallan uhalla esimerkiksi pieksemällä kamppailulajien urheilijan sekä tämän äidin ääninauhat jotka tulevat esille oikeudessa todistavat miten irtaantunut todellisuudesta kyseinen Ylen nimissä esiintynyt naishenkilö oli sekä se että häneltä unohtui täydellisesti myös ymmärrys siitä että pöllimänsä käsikirjoitus olikin fiktion käsikirjoitus eli ei dokumenttia aihe ja asia jonka Yle oli jo torjunut kaksikin kertaa aiemmin todeten "ei vastaa todellisuutta"

KAIKKEA KANSSA
Kyseisessä Ylen ohjelmassa laitettiin henkisesti sairaille ihmisille sanat suuhun luotiin vääristyneitä mielikuvia että ihnisiä olisi ollut myynnissä 1960 luvun Suomessa ja lisäksi Yle raflasi vanhoilla lehtileikkeillä joissa slogani "Suomi toimi lasten viejämaana" erehdyttäen että kyse olisi ollut lastenmyynnistä todellisuudessa kyseinen tarkoitti ainoastaan sitä että useampi suomalainen lapsi sai ulkomailta sijaiskodin1960- luvulla eikä ollut lasten tai ihmisten kauppaa.

MIKSI?
Yli viisikymmentä vuotta vanhalla valehtelulla raflaaminen ei ole muuta kuin järjestäytyneen yhteiskunnan vastaista rienausta todellisuudessa lapsia ei ole myyty 1960- luvun Suomessa mitään ihmiskauppaa tai mainittua lapsikauppaa ei ole ollut olemassakaan

veli jonka sisko sai siirron parempiin olosuhteisiin meni itkemään poliisille murjotulla sketsillä nyt systeriä myydään miten vakavasti poliisi olisi voinut suhtautua tuollaiseen kylähulluun väitteeseen? miten poliisi voi tänä päivänä suhtautua yhtä identtiseen asiaan jos joku äiti menee poliisille valittamaan että hänen lastaan myydään kesäleirillä sen perusteella että meitin pikku Joni on kesäleirillä ja leirin yhteydessä kymmenen kilometrin päässä järjestetään teatterikoulutusta ja teatteriryhmän vetäjä on luvannut kustantaa Jonin kuljetukset majoitukset ja ylläpidot viikonlopuksi jos Joni tulee näyttämään miten hyvä näyttelijä Joni on

YLELLÄ OMA LEHMÄ OJASSA
Yle on antanut kirjallisen lausuntonsa parikin kertaa 1990 luvulla toteamalla että "lapsikaupat 1960 luvun Suomessa ei ole totta" kuitenkin Ylen kelkka kääntyi 2000 luvulla eli näin ollen Yle joutuu oikeudessa todistamaan itseään vastaan

mihin unohtui Yleltä todellisuus konkreettisuus ja hyvän journalistisen tavan mukaiset säännökset?

VÄÄRISTYKSIÄ
Yle on yrittänyt väärentää kyseistä Vaiettu lapsikauppa nimellä kulkenutta ohjelmaa erilaisilla tavoilla esimerkiksi ehdottamalla sitä National Prix Europaan missä se ei todellakaan menestynyt lisäksi Yle on väärentänyt ohjelmaa eri maihin joista jokainen maa on jo ilmoittanut että ohjelman koko formaatti on tuhottu.

Tanskassa ohjelmaa esitettiin nimellä adoption mod betaling viimeinen esityskerta oli 2010 amerikkalaisten juristien ja alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajan jolta Yle varasti käsikirjoituksen vahingonkorvauskanteen summa uusintauhan johdosta oli sitä luokkaa että Tanskan televisio on ilmoittanut kirjallisesti että koko ohjelmaformaatti on nyt tuhottu eikä uusintaa eikä aiheen käsittelyä enää tule.

Ja uutiskevennyksenä: http://www.7miljoonandollarinmies.blogspot.fi/
10139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

oikein

Äänestä

Itse en vaan ymmärrä että mikä tarkoitus on huijata noin vanhalla vanhalla höpöhöpötuuballa jos pitää häpäistä tai nolata niin ajankohtaisempiakin aiheita löytyy

Äänestä

Sopivasti valittu musiikki "ei mitään" Ylellä ei todellakaan ole mitään millä puolustaa kun luetaan oikeutta joten Yle voi vaan todeta että hupsis meillä on käynyt virhe

Virheitä sattuu leikkausjonoissa virheitä sattuu liikenteessä mutta kun tiedotuksessa syyllistytään asioihin jotka käytännössä vaatisi rikosoikeudellista arviointia silloin pussin suu auki ja konreettiset faktat tuomarille aiheutetuista vahingoista

"viejämaa Suomi" olen nauranut viimeiset tunnit revetäkseni mikä ihmeen viejämaa

Äänestä
  • Saadaankohan jo tuohon käräjöintiin mukaan Ulla Hedelmäisen lapsia kuititta ja kaupan korvauskanne? kyseisellä iltiksen artikkelilla fiktiomaisesta elokuvasta ei ollut muuta merkitystä kuin se ruokki median muita idiootteja jotka puolestaan syötti jutun lukijoille "dokumenttina"

    Äänestä

Pistäkää piste kerralla koko asialle haasteet vaan kaikille iltapäivälehdille jotka tuota "ohjelmaa" "uutisoivat" ja väärensivät korjatkaa salissa oikovirheet lehtikirjoitteluista ja lasku lopulta pöytään sen suhteen ei varmaan ole erimielisyyttä

Äänestä

Lehdet elää son-nankirjoittelusta ja valehtelusta Matti Nykänen uhkasi kerran haastaa kaikki lehdet kerralla oikeuteen ellei valehtelu Matista lopu ole uskaltanut kirjoittaa sen jälkeen kukaan mitään valheita

Äänestä

Prosessia ei ole määrätty vielä suljettujen ovien taakse tuo informaatio on täysin oikein kiitos siitä niin paljon mätää kun lehdet ja televisio pitää sisällään tärkeää että yksi tapaus osaltaan ainakin paljastaa sen lehdet eivät ole mitään muuta kuin niitten idiootti toimitus ja televisio täynnä siunaamattomia yksinkertaisuuksia jotka ei aina tiedä missä vasen käsi on oikean tuhrutessa pehvaa parempaan asentoon

Äänestä

Oikein

Kuulin tän äsken radiosta uutisista

Äänestä

Maakuntien radiot on herkutellut koko kuluvan viikon tästä oikeusjutusta reilu peli Yleltä että kertovat omista mokailuistaan eikä kätke vakavaa vaktaa vakan alle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pisteeksi piste kirjoitti:

YLE TODISTAA ITSEÄÄN VASTAAN

http://www.youtube.com/watch?v=sprXU0pKR-M


"LAPSIA MYYTÄVÄNÄ VAI EI SITTENKÄÄN YLEN VAIKEA PÄÄTTÄÄ"

Yle on pian vastaajana ja joutuu todistamaan itseään vastaan syksyn käräjillä Helsingissä erääseen nyt koko pohjoismaiden sensuroimaan ohjelmaan liittyvää jupakkaa. Yleltä tullaan vaatimaan mittavia vahingonkorvauksia asiassa.

Oikeudessa tullaan esittämään muun muassa valvontakameran nauhat jotka todistaa että Yle varasti ohjelman formaatin ohjelmaan painostetulta mieshenkilöltä ja lisäksi ääninauhatodisteet uhkailusoitoista joila Ylen nimissä naishenkilö painosti väkivallan uhalla esimerkiksi pieksemällä kamppailulajien urheilijan sekä tämän äidin ääninauhat jotka tulevat esille oikeudessa todistavat miten irtaantunut todellisuudesta kyseinen Ylen nimissä esiintynyt naishenkilö oli sekä se että häneltä unohtui täydellisesti myös ymmärrys siitä että pöllimänsä käsikirjoitus olikin fiktion käsikirjoitus eli ei dokumenttia aihe ja asia jonka Yle oli jo torjunut kaksikin kertaa aiemmin todeten "ei vastaa todellisuutta"

KAIKKEA KANSSA
Kyseisessä Ylen ohjelmassa laitettiin henkisesti sairaille ihmisille sanat suuhun luotiin vääristyneitä mielikuvia että ihnisiä olisi ollut myynnissä 1960 luvun Suomessa ja lisäksi Yle raflasi vanhoilla lehtileikkeillä joissa slogani "Suomi toimi lasten viejämaana" erehdyttäen että kyse olisi ollut lastenmyynnistä todellisuudessa kyseinen tarkoitti ainoastaan sitä että useampi suomalainen lapsi sai ulkomailta sijaiskodin1960- luvulla eikä ollut lasten tai ihmisten kauppaa.

MIKSI?
Yli viisikymmentä vuotta vanhalla valehtelulla raflaaminen ei ole muuta kuin järjestäytyneen yhteiskunnan vastaista rienausta todellisuudessa lapsia ei ole myyty 1960- luvun Suomessa mitään ihmiskauppaa tai mainittua lapsikauppaa ei ole ollut olemassakaan

veli jonka sisko sai siirron parempiin olosuhteisiin meni itkemään poliisille murjotulla sketsillä nyt systeriä myydään miten vakavasti poliisi olisi voinut suhtautua tuollaiseen kylähulluun väitteeseen? miten poliisi voi tänä päivänä suhtautua yhtä identtiseen asiaan jos joku äiti menee poliisille valittamaan että hänen lastaan myydään kesäleirillä sen perusteella että meitin pikku Joni on kesäleirillä ja leirin yhteydessä kymmenen kilometrin päässä järjestetään teatterikoulutusta ja teatteriryhmän vetäjä on luvannut kustantaa Jonin kuljetukset majoitukset ja ylläpidot viikonlopuksi jos Joni tulee näyttämään miten hyvä näyttelijä Joni on

YLELLÄ OMA LEHMÄ OJASSA
Yle on antanut kirjallisen lausuntonsa parikin kertaa 1990 luvulla toteamalla että "lapsikaupat 1960 luvun Suomessa ei ole totta" kuitenkin Ylen kelkka kääntyi 2000 luvulla eli näin ollen Yle joutuu oikeudessa todistamaan itseään vastaan

mihin unohtui Yleltä todellisuus konkreettisuus ja hyvän journalistisen tavan mukaiset säännökset?

VÄÄRISTYKSIÄ
Yle on yrittänyt väärentää kyseistä Vaiettu lapsikauppa nimellä kulkenutta ohjelmaa erilaisilla tavoilla esimerkiksi ehdottamalla sitä National Prix Europaan missä se ei todellakaan menestynyt lisäksi Yle on väärentänyt ohjelmaa eri maihin joista jokainen maa on jo ilmoittanut että ohjelman koko formaatti on tuhottu.

Tanskassa ohjelmaa esitettiin nimellä adoption mod betaling viimeinen esityskerta oli 2010 amerikkalaisten juristien ja alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajan jolta Yle varasti käsikirjoituksen vahingonkorvauskanteen summa uusintauhan johdosta oli sitä luokkaa että Tanskan televisio on ilmoittanut kirjallisesti että koko ohjelmaformaatti on nyt tuhottu eikä uusintaa eikä aiheen käsittelyä enää tule.

Ja uutiskevennyksenä: http://www.7miljoonandollarinmies.blogspot.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu