Opintotuen opintopisterajat ja jatko

Ensimmäinen opintovuosi meni totaalisesti penkin alle pitkälti henkilökohtaisten syiden vuoksi, ja siten sain vain 36op kasaan, ja 45 olisi Kelan vaatima minimi sille että maksua jatketaan toiselle vuodelle. Kysymys kuuluu: kuinka tiukkoja Kelan vaatimat selitykset yleensä ovat, ja onko kuinka suuri riski sanktioille jos vastaan vain että syynä oli huono elämäntilanne ja (ei-diagnosoitu tai dokumentoitu) masennus?
8326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Opiskelijoiden valtaosa on sellaisia joutavia selittäjiä, että vain raaka, paperilla oleva fakta puree Kelaan. Masennus opiskelijalla on silloin, kun siitä on lääkärin antama todistus.

Äänestä

Jostain muistaisin lukeneeni että ensimmäisen vuoden opiskelijalle ollaan vielä hieman anteeksiantavampia, mutta onkohan se täysin huhua?

Äänestä

Pisteet katsotaan vasta syksyllä myöhemmin.
Kannattaa hankkia lääkärintodistus ja vedota sitten siihen, jos käry käy. Ja olla ahkerampi seuraavana vuonna.

Äänestä

Ei nyt lääkärintodistuksen hakeminen erityisesti innosta, mutta seuraavana vuonna on luonnollisesti tarkoitus joko hankkia sen verran pisteitä että mennään vähintään yli 45 pisteestä molemmille vuosille, tai sitten jos se ei vieläkään onnistu niin on parempi kohdata reaalimaailma ja vaihtaa alaa.

Äänestä

Etkö voi tehdä muutamaa kurssia nyt kesällä, tenttimällä?

Äänestä

Tällä alalla ei oikein ole mahdollista tenttiä sillä tavalla kursseja. Elokuussa on seuraavat tentit ja ne on 1) liian myöhään koska seuranta menee heinäkuun loppuun, ja 2) tentti-oikeuden saaminen ei onnistu ilman alkusuorituksia.

Äänestä

Itse suoritin ensimmäisenä vuonna suunnilleen saman määrän opintopisteitä. Ala meni vaihtoon. Tänä vuonna sitten 75 op. Ei ole Kelasta kuulunut, kenties tuo melko hyvä nykyinen tahti pitää jatkossakin loitolla?

Äänestä

Jouduit varmaan hakemaan uudelle alalle uudestaan opintotukea, ja edellisen alan opintotuki ei vaikuta ilmeisesti uuteen. Jos olisit pysynyt samalla alalla niin kyllä sieltä ainakin jonkinlainen kysely olisi tullut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


abcd8956 kirjoitti:

Ensimmäinen opintovuosi meni totaalisesti penkin alle pitkälti henkilökohtaisten syiden vuoksi, ja siten sain vain 36op kasaan, ja 45 olisi Kelan vaatima minimi sille että maksua jatketaan toiselle vuodelle. Kysymys kuuluu: kuinka tiukkoja Kelan vaatimat selitykset yleensä ovat, ja onko kuinka suuri riski sanktioille jos vastaan vain että syynä oli huono elämäntilanne ja (ei-diagnosoitu tai dokumentoitu) masennus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu