Rotupuhtaus

Kuinka tärkeänä arvona ateistit yleensä pitävät rodun puhtautta? Tunnustavatko ateistit herrarodun olemassaolevaksi, vai kannattavatko he mieluummin tasa-arvoa (kuten luulisin ei-kristittyjen tekevän)? Esiintyykö ateistien keskuudessa merkittävää rodunjalostuksen kannatusta?

Kysyn näitä asioita kiinnostuksesta. Olen konservatiivinen, perhearvoja puolustava kristitty, mutta en halua vielä ilmaista omia näkemyksiäni roduista ja tasa-arvosta.
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Alieninin veri on varsin syövyttävää. Olisikin varsin ihanteellista ettei
risteytyksiä ulkoavaruudellisien rotujen kanssa suoritettaisi mikäli sille ei pakonomaista tarvetta ilmenisi.

Mikäli joku haluaa risteytyä esimerkiksi lampaan tms. maaplaneetan
eläinkuntaan kanssa on se mielestäni täysin suotavaa.

Osa uskovaisistahan onkin jo risteytynyt kasvikunnan kanssa, lähinnä vihannesten.
Toki joukossa on muutamia helmienkin kassa risteytyneitä, kuten esim Phelpsin
perhe jonka viihdearvo lähentelee sataa prosenttia.

Äänestä

Ateistit uskovat hankittujen ominaisuuksien periytymiseen, jota kautta rotua saadaan jalostettua.
Lisäämällä tietoa ateismista ja ateistisesta pseudotieteestä ja estämällä kirkkoa ym.uskonnollisia järjestöjä toimimasta ja uskovaisia lisääntymästä saadaan kehitettyä ihmisrotu, joka on ateistinen.
Tämän jälkeen muodostuu vain ateistisia sukupolvia.

Näin toimii ateististen hankittujen ominaisuuksien periytyminen ja mikäpä on toimiessa sillä muutoinhan koko ateistinen kiihkoilu menisi hukkaan.

Äänestä

Trollia ei ainakaan paranna se että vastailee siihen itse eri nimimerkeillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arhas kirjoitti:

Kuinka tärkeänä arvona ateistit yleensä pitävät rodun puhtautta? Tunnustavatko ateistit herrarodun olemassaolevaksi, vai kannattavatko he mieluummin tasa-arvoa (kuten luulisin ei-kristittyjen tekevän)? Esiintyykö ateistien keskuudessa merkittävää rodunjalostuksen kannatusta?

Kysyn näitä asioita kiinnostuksesta. Olen konservatiivinen, perhearvoja puolustava kristitty, mutta en halua vielä ilmaista omia näkemyksiäni roduista ja tasa-arvosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu