http://yle.fi/uutiset/ripari_on_tarkea_seka_kirkolle_etta_nuorille_-_mutta_eri_syista/6743313
Yle uutisoi, että nuoria kiinnostaa rippikoulussa sen yhteisöllisyys eikä uskonnollisuus. Kirkko puolestaan tavoittelee rippikoululla veronmaksajia. Seurakuntapastorikin myöntää, ettei nuoria kiinnosta uskonasiat.
Itse arvelen, että rippikoulusta on kirkolle enemmän haittaa kuin hyötyä. Kyllä teini-ikäinen ymmärtää, milloin hänelle yritetään syöttää aatetta, jota hän ei luonnostaan hyväksy. Se laukaisee vain vastareaktion, joka hyvin monella nuorella johtaa kirkosta eroamiseen heti, kun se 18-vuotiaana on mahdollista.
Kirkon rituaaleista ainoastaan rippikoulun käyminen ja hautaan siunaaminen ovat edes jossain määrin säilyttäneet suosionsa, vaikka nekin ovat kummatkin yhä epäsuositumpia. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta minusta kirkon tulisi olla enemmänkin huolissaan kuin hyvillään korkeasta rippikoulun käyvien osuudesta. Kun vain 15 prosenttia suomalaisnuorista uskoo kristinuskon Jumalaan (Haastettu kirkko, evankelis-luterilaisen kirkon nelivuotiskatsaus 2008–2011, julkaistu vuonna 2012, sivu 43: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/4D9073DDB9C38745C22576F20030A70E/$FILE/Haastettu kirkko.pdf), saattaa kristinuskon opettaminen teini-iässä kääntyä pahasti kirkkoa vastaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Heheh, tässä suorastaan helmeilevä lainaus jutusta. Ainakin pappi on tuossa kohtaa rehellinen.
"Emilia Vaari ja Mika Kylmänen tulivat rippileirille ensisijaisesti pitämään hauskaa.
- Ollaan puhuttu jo ehkä vuosi, että kyllä lähdetään leirille ja pidetään kivaa. Uskonasioita haluan kuulla siihen asti, että tulee korvista ulos, Vaari vastaa.
Elimian ja Mikan rippipappia Johnny Sabbahia nuorten vastaus ei pääse yllättämään. On luonnollista, että nuori ei ole kovin kiinnostunut uskonasioista."
Rippikoulun suosio on myös kääntynyt laskusuuntaan. 14-15-vuotiaiden ikäluokasta rippikoulun kävi...
83,6% vuonna 2010
83,0% vuonna 2011
82,6% vuonna 2012
Lasku on vielä maltillista, mutta kun vauhtiin päästään ja muut kirkon kannatusluvut laskevat, niin rippikoulkäynnin suosiokin tulee väistämättä seuraamaan hyvällä tahdilla perässä.
Tiedän poikia, jotka käyvät riparin vain saadakseen (raha)lahjoja sukulaisiltaan. Mopo pitäis saada tai ainaskin bensaa siihen, jos vanhemmat ostavat mopon...
Ruotsissa rippikoulun kävi vuonna 2008 vain 34% ikäluokasta. Onko tästä olemassa uudempaa tietoa? Suomi perinteisesti seuraa Ruosia kaikessa vähän jälkijunassa. Nyt on askelmerkit ainakin laitettu kohdalleen.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/4D9073DDB9C38745C22576F20030A70E/$FILE/Rippikoulun%20merkitys%20Euroopassa.pdf
Dokumenttilinkit oikealla:
http://www.svenskakyrkan.se/default.aspx?id=645562
Ruotsin tilanne vuonna 2012:
Kasteosuus: 51,0%
Konfimaatio-osuus: 31,3%
Jäsenosuus: 67,5%
Korfirmaation eli rippikoulun lisäksi erittäin mielenkiintoinen on Ruotsin kasteosuus, joka on painumassa ehkä jo tänä vuonna alle 50 prosentin.
Jos nuorelle ostaa nykyään rippilahjaksi ristiriipuksen, niin saa kuullu kunniansa, puhdasta rahaa olisi pitänyt olla.