Kallonkutistaja unohtaa kaiken sanotun

Ps el:t, terapeutit ottaa vastaanottokäynnistä n 110 e kerta. Kela korvaa siitä sv-korvauksena osan. Tämän me veronmaksajat kustannamme. Itselle jää silti vielä paljon maksettavaa. Lääkäriaseman toimistomaksua 14 e, ei korvaa minulle kukaan.

Luulisi, että etenkin ne heistä, jotka ovat "Kelan listoilla" psykoterapeutteina ja näinollen automaattisesti taloutensa yhteiskunnan varoilla turvaavia varakkaan asiantuntijaeliitin jäseniä, olisivat edes jonkinlaisessa seurannassa antamansa "hoidon " tason suhteen.

Esimerkiksi jos 45 minuutin aikana ei keskustelua nauhoiteta tai lääkäri ei tee mitään muistiinpanoja, niin alkaa potilaan terveydenhoito olla huonolla mallilla. Harva tulee tarkastaneeksi itsestään tehdyt merkinnät potilasasiakirjoista, joskus myös sen takia että on niin riippuvainen lääkäristä että ei uskalla, koska yleensä jos niitä kysyy voi lääkäristä tuntua että potilas on tyytymätön hoitoonsa.

Kun luin paperit hämmästyin että käyntikerrasta oli noin 2 riviä ja nekin aivan asian vierestä ("puhuttin Matista"), esim. pahoinpitelystäni olin kertonut eikä siitä ollut mitään mainintaa. Lääkäri kommentoi sitä minulle sillä käynnillä kyllä suullisesti. Eräs lääkäri sanoi että olen niin hidas kirjoittamaan. Sanoin, että nauhoita. Ei tykänny.

Lääkärit unohtaa yli puolet asioista. Sitten kun menee ulos istuu odotushuoneessa seuraava potilas jo odottamassa vuoroaan ja kirjaamisaika on vain muutamia minuutteja. Lääkärit ovat usein myöhässä, tämäkin vaikuttaa siihen, miten istunto kirjataan.Etenkin yksityisellä ei istuteta odotushuoneessa turhaan.
Ongelma muodostuu jos potilaasta pitää tehdä esim. sairauloman (pitkä) tai jonkun etuuden saamista varten tehdä (KALLIS) lääkärintodistus. Koska potilasasiakirjamateriaali on erittäin vajavaista, tulee todistuksestakin vajavainen ja potilas jää usein ilman etuuttaan lehdellä soittelemaan. Lääkärintodistuksessa "potilas kertoo" ei ole riittävä vaan lääkärin pitää tehdä asioihin omat kannanotot.

Vai onko niin että koska lekurini on Kelan listalla hän panostaakin Kelan kautta tuleviin asiakaisiinsa energiansa pitääkseen itsensä "listalla" ja saadakseen uutta asiakaskantaa ja minä saan kakkostason hoitoa (itsemaksavana potilaana)?

Koska nyt on Tampereella jo kolmas psykiatri menossa joka unohtaa lähes kaiken mitä viimeksi puhuttiin, ei vaivaudu kirjoittamaan mitään ylös, vaikka sanoin että tämä on minulle erittäin tärkeä asia, ja kysyy samaa menneisyyden tapahtumaa koskevaa kysymysta viidettä kertaa, alkaa tuntua että minua kusetetaan, lääkärit ottaa rahat täysimääräisenä mutta unohtelee ja on jotenkin huolimattomia työssään. Luottamus psykiatriaan on mennyt.

Ensin ajattelin että vaihdan nyt lekuria ja uusi sitten kirjoittaa ylös jotain, mutta ei ne kirjoita!

On vaikeaa hakea uutta lääkäriä, Lääkäriliitto pitää omiensa puolta ja kouluttaa niin vähän psykiatreja, että pysyy yllä krooninen psykiatripula. Koska työtä tehdään keskustellen, kieli työvälineenä, on vaikeaa saada ulkomaalaisia kielitaitoisia terapeutteja, vaikka muilla aloilla maahantuonti on hieman auttanut lääkäripulaan. Tosi huonolla suomella pääsee somaattisia sairauksia hoitamaan, tämän olen kokenut tänä kesänä.

Aiempi lääkäri kirjoitti vihkoonsa koko ajan, todistykset oli selkeitä, niin hyviä että Kelakin ne ymmärsi, ja kaikki ihaetut etuudet tuli mitä haettiin, hän muuten sanoi että ei muistaisi edes sitä mitä tunnin alussa sanoin enää lopputunnista, ellei kirjoittaisi ylös asioita. Oli alansa dosentti.

Onko muilla sama kokemus?
8262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lääkäreissä ja terapeuteissa on paljon narsisteja ja psykopaatteja. Ne ovat ammatikuntia, mihin narsistit pyrkii.
Jos sinulle sattuu tällainen, niin...häntä ei vain yhtään kiinnosta.

Kaikki ei kuitenkaan ole samanlaisia.

Äänestä
  • Mihin tutkimukseen ajatus "Lääkäreissä ja terapeuteissa on paljon narsisteja ja psykopaatteja. Ne ovat ammatikuntia, mihin narsistit pyrkii" perustuu. Sen verran on kova väite, että en usko, että ihan hatusta vetäisit.

    Itse löysin tällaista tietoa..

    Kevin Dutton on kirjoittanut kirjan psykopaateista, ja missä ammateissa heitä esiintyy. Kirjan nimi on The Wisdom of Psychopaths: What Saints, Spies, and Serial Killers Can Teach Us About Success.

    Listan kärjessä ovat toimitusjohtajat. Heillä on Duttonin mukaan enemmän psykopaateille ominaisia piirteitä kuin paatuneilla rikollisilla. Näitä ominaisuuksia on mm. viehätysvoima, itsekeskeisyys, empatian puute ja äärimmäinen kunnianhimo.

    Eniten psykopaatteja:
    1. Toimitusjohtajat
    2. Lakimiehet
    3. Media(Televisio/radio)
    4. Myyntihenkilöt
    5. Kirurgit
    6. Journalistit
    7. Poliisit
    8. Papisto
    9. Kokit
    10. Valtion virkamiehet

    Toinen lista esittelee ammatteja, joissa on vähiten psykopaatteja. Kärjessä on useampi hoitoalan ammatti, koska Duttonin mukaan niissä ammateissa vaaditaan kykyä empatiaan, eikä niissä ole kyse vallasta.

    Vähiten psykopaatteja:
    1. Hoitajat, avustajat
    2. Sairaanhoitajat
    3. Terapeutit
    4. Käsityöläiset

    Odotan tietoasi vastakkaisesta..

    Äänestä

  • En siis ole alalla kirjoitti:

    Mihin tutkimukseen ajatus "Lääkäreissä ja terapeuteissa on paljon narsisteja ja psykopaatteja. Ne ovat ammatikuntia, mihin narsistit pyrkii" perustuu. Sen verran on kova väite, että en usko, että ihan hatusta vetäisit.

    Itse löysin tällaista tietoa..

    Kevin Dutton on kirjoittanut kirjan psykopaateista, ja missä ammateissa heitä esiintyy. Kirjan nimi on The Wisdom of Psychopaths: What Saints, Spies, and Serial Killers Can Teach Us About Success.

    Listan kärjessä ovat toimitusjohtajat. Heillä on Duttonin mukaan enemmän psykopaateille ominaisia piirteitä kuin paatuneilla rikollisilla. Näitä ominaisuuksia on mm. viehätysvoima, itsekeskeisyys, empatian puute ja äärimmäinen kunnianhimo.

    Eniten psykopaatteja:
    1. Toimitusjohtajat
    2. Lakimiehet
    3. Media(Televisio/radio)
    4. Myyntihenkilöt
    5. Kirurgit
    6. Journalistit
    7. Poliisit
    8. Papisto
    9. Kokit
    10. Valtion virkamiehet

    Toinen lista esittelee ammatteja, joissa on vähiten psykopaatteja. Kärjessä on useampi hoitoalan ammatti, koska Duttonin mukaan niissä ammateissa vaaditaan kykyä empatiaan, eikä niissä ole kyse vallasta.

    Vähiten psykopaatteja:
    1. Hoitajat, avustajat
    2. Sairaanhoitajat
    3. Terapeutit
    4. Käsityöläiset

    Odotan tietoasi vastakkaisesta..

    Lääkärit (joihin Kirurgit kuuluu), psykiatrit... Psykopaatien unelma ammatteja.

    Opettajat, sosiaalityöntekijät (päättävässä asemassa olevat), lääkärit, psykologit, mielenterveyshoitajat. Ammatteja, joihin pyrkii poikkeuksellisen paljon narsisteja. (lähteenä esim.. Maailman yksi kuuluisimmista narsistitutkijoista Sam Vaknin).

    Psykopaatit pyrkii mahdollisimman korkealle pallille ja narsistit taas työhön, missä on paljon narsistista lähdettä tarjolla ja, jossa voi toimia mielivaltaisesti toisia kohtaan.

    Äänestä

Hoitajat eivät ole psykopaatteja vaan lievempiä narsisteja.
Mutta suurin osa heistä on narsisteja.
Psykopaatin kanssa ei voi tulla toimeen, narsistin kanssa voi, jos tekee juuri niinkuin narsisti haluaa.

Äänestä

Ei pidä yleistää! Psykiatriassa ''hoitomuoto'' on sadismi ellei ''poikkeava'' lääkäri tai hoitaja, heitäkin on erilaisia.

Äänestä

kirjoita asiasi paperille ja ojenna se psykiatrille lopuksi.

Äänestä

kostautuu varmaankin silloin virheinä jos pitää kirjoittaa b tai c todistuksia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin Mansessa kirjoitti:

Ps el:t, terapeutit ottaa vastaanottokäynnistä n 110 e kerta. Kela korvaa siitä sv-korvauksena osan. Tämän me veronmaksajat kustannamme. Itselle jää silti vielä paljon maksettavaa. Lääkäriaseman toimistomaksua 14 e, ei korvaa minulle kukaan.

Luulisi, että etenkin ne heistä, jotka ovat "Kelan listoilla" psykoterapeutteina ja näinollen automaattisesti taloutensa yhteiskunnan varoilla turvaavia varakkaan asiantuntijaeliitin jäseniä, olisivat edes jonkinlaisessa seurannassa antamansa "hoidon " tason suhteen.

Esimerkiksi jos 45 minuutin aikana ei keskustelua nauhoiteta tai lääkäri ei tee mitään muistiinpanoja, niin alkaa potilaan terveydenhoito olla huonolla mallilla. Harva tulee tarkastaneeksi itsestään tehdyt merkinnät potilasasiakirjoista, joskus myös sen takia että on niin riippuvainen lääkäristä että ei uskalla, koska yleensä jos niitä kysyy voi lääkäristä tuntua että potilas on tyytymätön hoitoonsa.

Kun luin paperit hämmästyin että käyntikerrasta oli noin 2 riviä ja nekin aivan asian vierestä ("puhuttin Matista"), esim. pahoinpitelystäni olin kertonut eikä siitä ollut mitään mainintaa. Lääkäri kommentoi sitä minulle sillä käynnillä kyllä suullisesti. Eräs lääkäri sanoi että olen niin hidas kirjoittamaan. Sanoin, että nauhoita. Ei tykänny.

Lääkärit unohtaa yli puolet asioista. Sitten kun menee ulos istuu odotushuoneessa seuraava potilas jo odottamassa vuoroaan ja kirjaamisaika on vain muutamia minuutteja. Lääkärit ovat usein myöhässä, tämäkin vaikuttaa siihen, miten istunto kirjataan.Etenkin yksityisellä ei istuteta odotushuoneessa turhaan.
Ongelma muodostuu jos potilaasta pitää tehdä esim. sairauloman (pitkä) tai jonkun etuuden saamista varten tehdä (KALLIS) lääkärintodistus. Koska potilasasiakirjamateriaali on erittäin vajavaista, tulee todistuksestakin vajavainen ja potilas jää usein ilman etuuttaan lehdellä soittelemaan. Lääkärintodistuksessa "potilas kertoo" ei ole riittävä vaan lääkärin pitää tehdä asioihin omat kannanotot.

Vai onko niin että koska lekurini on Kelan listalla hän panostaakin Kelan kautta tuleviin asiakaisiinsa energiansa pitääkseen itsensä "listalla" ja saadakseen uutta asiakaskantaa ja minä saan kakkostason hoitoa (itsemaksavana potilaana)?

Koska nyt on Tampereella jo kolmas psykiatri menossa joka unohtaa lähes kaiken mitä viimeksi puhuttiin, ei vaivaudu kirjoittamaan mitään ylös, vaikka sanoin että tämä on minulle erittäin tärkeä asia, ja kysyy samaa menneisyyden tapahtumaa koskevaa kysymysta viidettä kertaa, alkaa tuntua että minua kusetetaan, lääkärit ottaa rahat täysimääräisenä mutta unohtelee ja on jotenkin huolimattomia työssään. Luottamus psykiatriaan on mennyt.

Ensin ajattelin että vaihdan nyt lekuria ja uusi sitten kirjoittaa ylös jotain, mutta ei ne kirjoita!

On vaikeaa hakea uutta lääkäriä, Lääkäriliitto pitää omiensa puolta ja kouluttaa niin vähän psykiatreja, että pysyy yllä krooninen psykiatripula. Koska työtä tehdään keskustellen, kieli työvälineenä, on vaikeaa saada ulkomaalaisia kielitaitoisia terapeutteja, vaikka muilla aloilla maahantuonti on hieman auttanut lääkäripulaan. Tosi huonolla suomella pääsee somaattisia sairauksia hoitamaan, tämän olen kokenut tänä kesänä.

Aiempi lääkäri kirjoitti vihkoonsa koko ajan, todistykset oli selkeitä, niin hyviä että Kelakin ne ymmärsi, ja kaikki ihaetut etuudet tuli mitä haettiin, hän muuten sanoi että ei muistaisi edes sitä mitä tunnin alussa sanoin enää lopputunnista, ellei kirjoittaisi ylös asioita. Oli alansa dosentti.

Onko muilla sama kokemus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu