Varo susia

Heenokki

Näinä aikoina sudet ovat liikkeellä, ja niiden onnistuu soluttautumaan seurakuntiin. Hedelmistään me tunnistamme heidät. Ollaan kaikki aistit hereillä ja tarkkana.

Älä liity seurakuntaan tai pienempään porukkaan tai soluun, jonka ”brändi” on tiivistynyt yhden henkilön ympärille. Valitse sellainen seurakunta, jota johtaa vanhimmisto tai muu useamman henkilön johto.

Älä juokse kenenkään saarnaajan perässä äläkä priorisoi heitä. Arvosta seurakunnan kaikkia puhujia tasa-arvoisesti valitsematta ketään hengelliseksi guruksesi. Asennoidu heihin kaikkiin siten, että hekin ovat erehtyviä ihmisiä, ja saattavat olla joskus väärässä. Meidän ainoa esikuvamme on Jeesus Kristus, jonka tahto ilmenee Jumalan Sanasta, Raamatusta.

Älä anna kenenkään manipuloida itseäsi mielipiteellä tai asenteella. Tarkista kaikki kuulemasi Raamatusta.

Jokaisella Hengellä täyttyneellä kristityllä on suora yhteys Jumalaan. Älä käy esirukoiltavana ilman todellista asiaa. Joskus kuitenkin esirukoustakin tarvitaan. Älä silloin anna tuntemattoman rukoilijan asettaa kättään pääsi ylle.

Älä usko julistajia, jotka huomaavat toisissa puhujissa virheitä ja julistavat jotain uutta ja parempaa oppia. Tarkista oppi Raamatusta ja pitäydy hyväksi havaitussa opetuksessa.

Usko itsesi Pyhän Hengen johtoon ja rukoile jatkuvasti, etenkin seurakuntasi puolesta.

Kun näitä susia paljastuu, rukoile myös heidän puolestaan, että he tekisivät parannuksen ja pelastuisivat.

5

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rolffi

      Hyvät ohjeet! Äläkä ole missään tekemisissä Nokia Missioniin kuuluneisiin "opettajiin" tai pienryhmiin. Äärikarismaattisuutta karta.

    • 77777777777

      Kohtalaiset ohjeet joo. Melko "älä"-painotteiset, siis mihin jäikään "ei isä anna pojalle kiveä jos hän pyytää leipää"? Tosin ei me aina tiedetä mitä ollaan pyytämässä ja isä saattaa lopulta antaakin jotain tilapäisesti vahingollista jos ei väärän pyytämisestä luovuta. Sudet muuten on olleet liikkeellä kaikkina aikoina.

      Minulla on kokemusta yhden henkilön ympärille tiivistymisestä. Se on paljon salakavalampaa kuin luulisi, sillä seurakunta aloittaa demokraattisena ja muotoutuu vuosien aikana hierarkiseksi jossa ensin johtoryhmä, sitten johtaja yksin alkaa ottaa valtaa. Jäsenet ymmärtää muutosta ja hyväksyy sen koska ovat eläneet vanhan liiton hengessä, johon hierarkia kuuluukin. Mutta uuden liiton seurakunnassa ja siis myös taivaassa, tulee vallita demokratia ihmisten kesken! Siellä ei tarvita arvoporrastelua, sillä Jumala on johtamassa. Niinpä hierarkia on lähtöisin jumalattomuudesta. Itsensä korottaminen onkin selkeästi kielletty uudessa testamentissa. Voi olla Jumalan tahto käydä tällainen reitti läpi kuitenkin, en nyt uskalla tuomita seurakuntia enkä tiedä kaikkien motiiveita miten ovat mukana. Ollaan nöyriä mutta hyvä on tiedottaa vaaroista.

      • hyvä perinne

        Vanhoissa kirkoissa , siis ennen protestantismia, on hierarkia. Siinä on se hyvä puoli, että oppi ei muutu. Mahdollisilla liberaaleilla ei ole mitään valtaa.


    • Oletko sinä?

      Mitäs sanot tästä,
      Hebr. 13:17.

    • Googlettaja

      Tässä linkissä tarkennettu varoitus susista:

      http://ristinvalossa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=1&t=3325

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      117
      3073
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      57
      2758
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2162
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2071
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1921
    6. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      125
      1910
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      8
      975
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      66
      933
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      11
      878
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      870
    Aihe