Tammisaaren terveyskeskuksessa eläkeläisrouva ei saanut lääkäriltä suomenkielistä palvelua, vain ylimielisen letkautuksen, että Suomi on kaksikielinen maa. Kun hän teki varausta uudesta ajasta, niin asiattomuudet jatkoivat. Virkailija ihmetteli, miksei käytä tulkkia?
Virkoihin on valittu epäpätevää ja huonosti palvelevaa porukkaa! Aina ollaan virkoja täytettäessä vaatimassa, että täytyy osata ruotsia, mutta ei osatakaan suomea. Hävetkää koko kaupungin sakki aina johtajaa myöten!
Tammisaaren terveyskeskuksessa ei palveltu suomeksi!!!
30
2055
Vastaukset
- bofor1
En tunne tätä tapausta, mutta päivänselvä on, että Suomen ruotsinkielinen joka on asunut ja opiskellut Suomessa, osaa suomeakin niin hyvin, ettei ole ongelmia suomenkielisten potilaiden kanssa.
Maahanmuuttajien joukosta voi tietysti löytyä suomenkielentaidottomiakin.
Tänä päivänä kun sairaaloiden määrä on vähennetty radikaalisti, ruotsinkielisille juuri tämä ongelma voi olla hyvinkin yleinen, varsinkin vanhemmalle väestölle kun joutuu matkustamaan lääkärille suomenkieliselle naapurikunnalle.- Kielirasismia
Siis ei saanut palvelua suomeksi vain ruotsiksi.
Raaseporissa on kielirasismia.
- savobo..
pankaa ne rantahurrit kuriin siellä !
- draadi iarsle
Oliskohan kannattanut olla hereillä ruotsinkielen tunnilla, ettei tarvi sit seistä uunona ku ei tajua mitään??
- Tsaari.
Eläkeläisikäisillä ei välttämättä ole koulussa ollut koskaan ruotsintunteja.
Kansalaisilta ei voi vaatia alueen molempien kielien osaamista, mutta palveluhenkilökunnalta voi (ja pitää) vaatia kaksikielisellä alueella molempien kielten hallintaa. - sommartidehei,hei
Haista vittu.
- Sis so .
Toivottavast nämä HuRrIT ei leviä kovin laajalle SUOMEEN. Tämä hurripuolueen puheenjohtajakin puhuu kuin olisi kuuma peruna suussa, kuuntele vaikka.
- soossi3
sössön sössön
- lipunlapunlää
Tammisaari on aina ollut samanlainen , ei ne siellä mielellään puhu suomea, kun ei ole pakko.
Melkein inhoavat suomenkielisiä, kokemusta on itsellä ja sukulaisilla jotka asuvat tammisaaressa ja eivät osaa ruotsia, säälittää, kun saavat tosi huonoa palvelua melkein kaikkialla!
TAMMISAARESSA ON TODELLA PAHAA KIELIRASISMIA SUOMENKIELISIÄ KOHTAAN, EIHÄN NE SODAN JÄLKEEN HALUNNEET OTTAA EDES KARJALAISEVAKKOJA SINNE ASUMAAN, KUN EIVÄT KÄRSINEET KUULLA SUOMEN KIELTÄ SILLOINKAAN, VAIKKA OLI KOVA HÄTÄ SAADA HEILLE PAIKKAKUNTA MIHIN MAJOITTUA!
ruotsinkieliset kermaperseet Tammisaaresta, painukaa ruotsiin asumaan, mutta ne eivät teitä taida huolia sinne, koska mongerruksenne ei ole oikeaa ruotsia!- kirveelle töitä
Kermaperseet eivät tosiaan osaa kunnon ruotsia. Ruotsalainen sukulaiseni on monet kerrat paikkakunnalla käydessä todennut että tämä näiden suomenruotsalaisten kieli on aivan käsittämätöntä mongerrusta, että ei siitä oikein aina ota selvää.
- rannikkohurri
kirveelle töitä kirjoitti:
Kermaperseet eivät tosiaan osaa kunnon ruotsia. Ruotsalainen sukulaiseni on monet kerrat paikkakunnalla käydessä todennut että tämä näiden suomenruotsalaisten kieli on aivan käsittämätöntä mongerrusta, että ei siitä oikein aina ota selvää.
nonii sinnä teille jotka samaistaa meidät riikinruotsalaisiin! Ei oo muuta yhteistä kun samantapainen kieli joista eri murteita!!
- ähtön lähtö
rannikkohurri kirjoitti:
nonii sinnä teille jotka samaistaa meidät riikinruotsalaisiin! Ei oo muuta yhteistä kun samantapainen kieli joista eri murteita!!
Haista vittu
- tagron
Ei kielierimielisyydet ole kovin paljon vaivanneet teitä, kun vielä Tammisaaressa asutte? Asianne on tullut hoidetuksi, koska vielä paikkakunnalla asutte, hienoa. Ehkä näiden vuosien aikana teidänkin päähänne tämä ruotsinkieli on tarttunut, kun pystytte hoitamaan asianne ruotsiksi, nämä tammisaarelaiset sanojenne mukaan ei osaa suomenkieltä, näinhän sanoitte. - Yhteispelillä hommat hoidetaan. - Voittehan aina muuttaa pois täältä, jos ette viihdy. Asunto menee kyllä kaupaksi ja junat ja bussit kulkevat sekä Karjaalle että Hankoon, joten mukavaa matkaa, jos sen valitsette. Ei täällä ole pakko asua ja elää.
- Eiks hyvä föreslag?
tammisaarelaiset mars muuttoaaltoina ahvenanmaalle ja saari eristyksiin sen jälkeen tai mä keksin, kaikki suomenruotsalaiset koko suomesta, pakkosiirretään ne ahvenanmaalle ja sen jälkeen irrotetaan koko saari ajelehtimaan ryssien siperiaan forever.
Näin me päästään koko kermapersejengistä koko suomi! - Skiftis
Hurrit pois suomesta ryssän maalle
- hyvä ruotsi!!
Ruotsin kielellä pärjää kaikissa pohjoismaissa, suomenkielellä vain eestissä. Muuttakaa eestiin niin saadan rauhaa tammisaareen!! Minä puhun mitä minänhaluan, sinä puhut mitä osaat, elikä soomee tai eestii. Haha
- samma på svenska.
hyvä ruotsi!! kirjoitti:
Ruotsin kielellä pärjää kaikissa pohjoismaissa, suomenkielellä vain eestissä. Muuttakaa eestiin niin saadan rauhaa tammisaareen!! Minä puhun mitä minänhaluan, sinä puhut mitä osaat, elikä soomee tai eestii. Haha
Ethän ole itsekään oikeasti tuota mieltä?
- kaksikielisyys
samma på svenska. kirjoitti:
Ethän ole itsekään oikeasti tuota mieltä?
Kun luin tämän viestiketjun, niin tulin siihen tulokseen, että eihän me kukaan aikuinen näin ajatella. Meillä on ainutlaatuinen kaksikielinen maa ja sitä minä rakastan.
- Pappa Keski-suomesta
hyvä ruotsi!! kirjoitti:
Ruotsin kielellä pärjää kaikissa pohjoismaissa, suomenkielellä vain eestissä. Muuttakaa eestiin niin saadan rauhaa tammisaareen!! Minä puhun mitä minänhaluan, sinä puhut mitä osaat, elikä soomee tai eestii. Haha
Suomi on aina kaksikielinen maa. Kenenkään ei tarvitse lähteä minnekkään.
- Snapelax
hyvä ruotsi!! kirjoitti:
Ruotsin kielellä pärjää kaikissa pohjoismaissa, suomenkielellä vain eestissä. Muuttakaa eestiin niin saadan rauhaa tammisaareen!! Minä puhun mitä minänhaluan, sinä puhut mitä osaat, elikä soomee tai eestii. Haha
HAISTA TE VITTU
- Tasa-arvo?
Kaksikielisiä joo, mutta Raaseporissa syrjitään suomenkielisiä.
- Tammisaari
En minä suomenkielisenä ole kokenut mitään syrjintää täällä. Luulen että syrjintä on ihan omassa päässänne.
Teitä vain v*tuttaa, kun ette ymmärrä mitä kassalla yleensä ekana sanotaan. Ja miksei sanottaisi ensin ruotsiksi, koska täällä on oikeasti selkeä ruotsinkielinen enemmistö.
Itse viihdyn hyvin tässä kauniissa pikkukaupungissa. - rauha1
Tammisaari kirjoitti:
En minä suomenkielisenä ole kokenut mitään syrjintää täällä. Luulen että syrjintä on ihan omassa päässänne.
Teitä vain v*tuttaa, kun ette ymmärrä mitä kassalla yleensä ekana sanotaan. Ja miksei sanottaisi ensin ruotsiksi, koska täällä on oikeasti selkeä ruotsinkielinen enemmistö.
Itse viihdyn hyvin tässä kauniissa pikkukaupungissa.Hyvin kirjoitettu!Olen sama mieltä kanssasi ja näillä sivuilla jotkut oiken haastavat riitaa kieliasioilla.
- Anonyymi
Sitä syrjintää on jatkunut vuosikymmenien ajan ja tulee aina jatkumaan. Tammisaarelaiset ruotsinkieliset ovat muutenkin lievästi sanottuna enimmäkseen ylimielisiä suomenkielisiä paikkakuntalaisia kohtaan. Siksi osa alunperin suomenkielisistä häpeääkin taustaansa ja sitäkin on nähty jo 60-luvun alusta asti.
Nyt tammisaarelaisia ärsyttää kuntaliitosten jälkeen olla raaseporilaisia, sen sijaan monet karjaalaiset ja pohjalaiset esiintyvät mielellään raaseporilaisina kun heiltä vaikka Helsingissä kysytään mistä ovat kotoisin. Tammisaarelaisia ruotsinkielisiä ärsyttää myös suosittuun Facebook ryhmäänsä Du vet att du är från Ekenäs... kun sinne on tullut karjaalaiset ja pohjalaiset elvistelemään mukamas taustallaan. Eikä tykätä jos sivustolle kirjoiteaan suomeksi. Olen tammisaarelainen ja asunut Tammisaaressa lähes koko elämäni, 70 vuotta, joten tiedän tilanteen. Osaan ruotsia ja minulla on siksi myös ruotsinkielisiä ystäviä ja puolisokin . Äidinkieltäni en kuitenkaan aio hylätä ja toivon elämäni loppuvuosiksi, jos vanhainkotiin tahi laitoshoitoon joudun saavani kuulla äidinkieltäni suomea etenkin hoitotilanteissa. Veronsa maksaneena kunniallisena kansalaisena ei liene kohtuuton toive. Eller hur?
- kovvoo hommoo
ihan perseest koko hommo vittu
- hoitaja3
No, stadissa tk lääkärit on virolaisia ja muita ulkomaalaisia. Onko parempi?
- Anonyymi
Kyllä se on niin, että Tammisaaressa ja Karjaalla on terkkareissa ollut etenkin kesäisin Ruotsista tulleita lekureita, ummikkoja nuoria keikkatyöläisiä ja vakkareina jopa venäläistä sekä virolaista hoitohenkilökuntaa. Tulkinneet asioita väärin ja raporteissa asian tilan paljastavia virheitä.
Mitäpä väliä sillä toisaalta on kun lopputulos on kaikilla tässä elämässä sama.
Jos ja kun Raaseporiin ei saada pysyvää henkilökuntaa, niin lähetetään stadista ylijäämää tai pelkkää tyhjää henkilökuntavajeeseen vedoten...kieliä on monia, mutta voihan sitä kokemusta tietty olla pohjana kun vain saisi potilaan ja omaistensa ymmärtämään.
Yksi alueen hoitoalan ruotsinkielisistä päättäjistä totesikin kerran , että kovan paikan tullen aikanaan ei auta kun ampua kuula kalloon. Niin huonosti on asiat tämän päivän Suomessa.
- matkailija kotimaan
Siis ei saa palvelua suomeksi? Olen aina halunnut käydä kaupungissanne, onhan se kuulu kauneudestaan. Mutta en voi oikein sulattaa tuota, että pitää puhua hyvin ruotsia jos ylipäätään haluaa palvelua. Käykö englantikaan? Sitähän meille vanhemmille on enemmän opetettu - jos yleensä mitään vierasta kieltä.
Ahvenanmaalla käydessäni selvisin kyllä suomen, ruotsin ja englannin sekamelskalla, eikä jäänyt mitään tunnetta ylimielisestä kohtelustakaan. Vaikka on siitäkin saanut paljon lukea. - Anonyymi
Typeriä suomenkielisiä kommentteja. Suomenkielisenä häpeän niitä.
- Anonyymi
nuoret harjoittelijat kun menee vahingossa sanomaan ruotsiksi jotain niin haukutaan pystyyn, hienoja ihmisiä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33180781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill682251- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161472- 1121317
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91311Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421147