Uskonsodat

Unohtakaa uskonto, se on huijausta, sitä ei voi mitenkään todistaa.
Uskontoja on sadoittain ja ne ovat kaikki erilaisia, mutta sotaisia
ja ristiriitaisia keskenään. Mikä siis on "oikea uskonto"?

Ei sellaista olekaan, vain keino hallita ja peloitella ihmisiä
vanhentuneilla uskomuksilla joilla ei ole mitään relevanssia!

Miten kukaan voi väittää, että hänen uskontonsa olisi muka
todellisempi kuin toisen uskonto?

Maailman sotaisimpia ja suvaitsevattomimpia ovat uskovaiset,
he ovat sotineet vuosisatoja keskenään, vaikka ymmärrystä ja anteeksiantoa julistavat. Säälittävän sekopäistä porukkaa kaikki uskovaiset!
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

>>Unohtakaa uskonto, se on huijausta, sitä ei voi mitenkään todistaa.
Uskontoja on sadoittain ja ne ovat kaikki erilaisia, mutta sotaisia
ja ristiriitaisia keskenään. Mikä siis on "oikea uskonto"?

Ei sellaista olekaan, vain keino hallita ja peloitella ihmisiä
vanhentuneilla uskomuksilla joilla ei ole mitään relevanssia!

Miten kukaan voi väittää, että hänen uskontonsa olisi muka
todellisempi kuin toisen uskonto?>Maailman sotaisimpia ja suvaitsevattomimpia ovat uskovaiset,
he ovat sotineet vuosisatoja keskenään, vaikka ymmärrystä ja anteeksiantoa julistavat.

Äänestä

Uskolliset....

Eikö ' ikiaikojen kansa' todista pelkällä olemassaolollaan, että joku heitä kantaa.

Äänestä
  • Kukaan ei heitä kanna,vaan alueet vallataan ja ihmiset alistetaan voimatoimin/asein sekä aivopesulla.

    Äänestä

Olen ALOITTAJAN KANSSA TÄYSIN SAMAA MIELTÄ siitä, että tulee unohtaa uskonnot ja etsiä todellista ja Elävää Jumalaa!

Uskonto ei saa aikaan muuta, kuin ahdistusta, syyllisyyttä, surua, murhetta ja tuskaa.

Mutta kun otat vastaan Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisena Vapahtajanasi ja Pelastajanasi, saat jotain sellaista, mitä uskonnot eivät voi antaa.

Saat ilon, rauhan ja levon sielullesi ja se on suurinta, mitä ihminen voi maanpäällä saada.

Sillä kun nämä saa omistaa, voi kokea iloa, rauhaa ja lepoa silloinkin, kun ympärillä riehuu sota, vainot ja ahdistukset ja kansakunnat pelkäävät tulevaa, silloinkin Jumalan lapset saavat turvan Hänen siipiensä suojassa.

Tätä ei voi antaa uskonnot, mutta sen antaa usko Herraan Jeesukseen!

Äänestä
  • "Tätä ei voi antaa uskonnot, mutta sen antaa usko Herraan Jeesukseen."

    Silti levität kristinuskoa-uskontoa.

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    "Tätä ei voi antaa uskonnot, mutta sen antaa usko Herraan Jeesukseen."

    Silti levität kristinuskoa-uskontoa.

    Missä tähkäpää levittää uskontoa?

    Äänestä

  • Näytä kirjoitti:

    Missä tähkäpää levittää uskontoa?

    Siis hänen-ja usean muunkin-kirjoitukset kertovat vain siitä että he ovat omaksuneet kristinuskon itselleen.

    Kristittyjä on maailmassa kolmannes. He uskovat Jeesukseen Vapahtajana ja pelastajana. Tätä oppia tähkäpää julistaa. Ihan kuin kaikki muutkin kristityt maailmassa. Opin tuon jo rippikoulussa.

    Aloittaja kysyikin miten tämä teidän uskontonne olisi muita uskontoja parempi. Siihen teiltä keltään ei tullut vastausta.

    Te lähditte vain saarnaamaan uskonnollisten ja aidosti uskovaisten eroa. Niitä ei voi eroittaa. Kaikki te opetatte samoin: sitä mitä olette kukakin kristinuskosta oppineet, ja mitä opinkohtaa korostatte.

    Toistan aloittajan kysymyksen hiukan toisin sanoin: mikä kristinuskossa on parempaa kuin hinduismissa, tai budhalaisuudessa tai islaminuskossa? Miksi teidän usko on näitä uskontoja todempaa? Millä perusteella?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ENTODUSKO kirjoitti:

Unohtakaa uskonto, se on huijausta, sitä ei voi mitenkään todistaa.
Uskontoja on sadoittain ja ne ovat kaikki erilaisia, mutta sotaisia
ja ristiriitaisia keskenään. Mikä siis on "oikea uskonto"?

Ei sellaista olekaan, vain keino hallita ja peloitella ihmisiä
vanhentuneilla uskomuksilla joilla ei ole mitään relevanssia!

Miten kukaan voi väittää, että hänen uskontonsa olisi muka
todellisempi kuin toisen uskonto?

Maailman sotaisimpia ja suvaitsevattomimpia ovat uskovaiset,
he ovat sotineet vuosisatoja keskenään, vaikka ymmärrystä ja anteeksiantoa julistavat. Säälittävän sekopäistä porukkaa kaikki uskovaiset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu