"Olisi myös tärkeä ymmärtää, että valkoisten kenttäoikeudet toteuttivat,
valtaväestön oikeustajun mukaista oikeutta."
Terrori ei ollut aikalaisille mielivaltaa, vaan osa sotaa.
Terroriksi nämä teot muuttuivat vasta rauhan palattua, kun alkoi sodan jälkipuinti
ja keskustelu siitä, kuka oli syyllistynyt "ylilyönteihin," ikään kuin
sisällissota voisi olla muuta kuin ylilyöntejä ja julmaa tappamista.
Väitöskirjassaan Marko Tikka - Kenttä-oikeudet (SKS 2004) on osoittanut,
että Suomen sisällissodassa kummankin sodan osapuolen sotavoimien päällystöllä oli vastuu terrorista. Armeijoiden takana olevien hallitusten
ja yksilöiden vastuu terrorista on sen sijaan monimutkaisempi asia.
Yhtä käsitystä poikkeusolojen oikeudenkäytöstä ei 1918 ollut,
Valkoinen armeija turvautui rankaisutoimissaan - siis teoissa,
joita kutsutaan myös valkoiseksi terroriksi -
sortovuosina annettuun venäläiseen sotatilalakiin.
Valkoisen armeijan korkeat upseerit olivat pääosin saaneet venäläisen
sotilaskoulutuksen ja tunsivat sotatilalain sisällis-sodankäyntiin sopivaksi,
jopa tarpeelliseksi. He halusivat turvata armeijan selustan.
Se taas voitiin tehdä, kuten valkoisten ylipäällikkö muistelmissaankin aikanaan totesi,
ampumalla vangittujen kapinallisjoukkojen päälliköt ja laskemalla rivimiehet kotiin.
Poliitikot jäivät rintamalinjan kummallakin puolella sodan sivustakatsojiksi,
koska niin punakaarti kuin valkoinen armeijakin kävivät sisällissotaa tavalla,
jolla se pyrittiin voittamaan. Punainen ja valkoinen terrori olivat
sisällissodan sodankäyntitaktiikkaa.
Olisi myös tärkeä ymmärtää, että valkoisten kenttäoikeudet toteuttivat kansan
oikeustajun mukaista oikeutta. Punaiset olivat syyllistyneet omaisuuden
anastamisiin, tuhotöihin ja raakoihin surmatekoihin, jotka vaativat rangaistusta.
Tässä tilanteessa kansalaiset tukivat kenttäoikeuksia, koska katsoi ne
oikeustajunsa kannalta välttämättömiksi. Ellei näin olisi ollut, olisi jäänyt jäljelle vain täysin summittainen kosto.
Valkoiset uskoivat vakaasti toimivansa rankaisutoimissa lain mukaan.
Toiseksi: sisällissodassa kummankin puolen sotavoima syrjäytti poliittisen tahdon.
valtaväestön oikeustajun mukaista oikeutta."
Terrori ei ollut aikalaisille mielivaltaa, vaan osa sotaa.
Terroriksi nämä teot muuttuivat vasta rauhan palattua, kun alkoi sodan jälkipuinti
ja keskustelu siitä, kuka oli syyllistynyt "ylilyönteihin," ikään kuin
sisällissota voisi olla muuta kuin ylilyöntejä ja julmaa tappamista.
Väitöskirjassaan Marko Tikka - Kenttä-oikeudet (SKS 2004) on osoittanut,
että Suomen sisällissodassa kummankin sodan osapuolen sotavoimien päällystöllä oli vastuu terrorista. Armeijoiden takana olevien hallitusten
ja yksilöiden vastuu terrorista on sen sijaan monimutkaisempi asia.
Yhtä käsitystä poikkeusolojen oikeudenkäytöstä ei 1918 ollut,
Valkoinen armeija turvautui rankaisutoimissaan - siis teoissa,
joita kutsutaan myös valkoiseksi terroriksi -
sortovuosina annettuun venäläiseen sotatilalakiin.
Valkoisen armeijan korkeat upseerit olivat pääosin saaneet venäläisen
sotilaskoulutuksen ja tunsivat sotatilalain sisällis-sodankäyntiin sopivaksi,
jopa tarpeelliseksi. He halusivat turvata armeijan selustan.
Se taas voitiin tehdä, kuten valkoisten ylipäällikkö muistelmissaankin aikanaan totesi,
ampumalla vangittujen kapinallisjoukkojen päälliköt ja laskemalla rivimiehet kotiin.
Poliitikot jäivät rintamalinjan kummallakin puolella sodan sivustakatsojiksi,
koska niin punakaarti kuin valkoinen armeijakin kävivät sisällissotaa tavalla,
jolla se pyrittiin voittamaan. Punainen ja valkoinen terrori olivat
sisällissodan sodankäyntitaktiikkaa.
Olisi myös tärkeä ymmärtää, että valkoisten kenttäoikeudet toteuttivat kansan
oikeustajun mukaista oikeutta. Punaiset olivat syyllistyneet omaisuuden
anastamisiin, tuhotöihin ja raakoihin surmatekoihin, jotka vaativat rangaistusta.
Tässä tilanteessa kansalaiset tukivat kenttäoikeuksia, koska katsoi ne
oikeustajunsa kannalta välttämättömiksi. Ellei näin olisi ollut, olisi jäänyt jäljelle vain täysin summittainen kosto.
Valkoiset uskoivat vakaasti toimivansa rankaisutoimissa lain mukaan.
Toiseksi: sisällissodassa kummankin puolen sotavoima syrjäytti poliittisen tahdon.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Punikkien idolin Trotskin junassa "Vapaa Venäjä" kulki myös mukana kenttäoikeus. ha ha
,,,,Se taas voitiin tehdä, kuten valkoisten ylipäällikkö muistelmissaankin aikanaan totesi, ampumalla vangittujen kapinallisjoukkojen päälliköt ja laskemalla rivimiehet kotiin,,,
Valkoiset surmasivat ainakin 27 000 aseetonta työläistä puhdistuksissaan. Punakaartissa ei ollut noin paljon päälliköitä. Tuossa luvussa on tuhansia sellaisia, jotka eivät olleet edes rivimiehiäkään tai -naisia.
Tikka on kunnon porvari ja kirjoittaa sen viiteryhmän ajattelun mukaista tarinaa. Ei pidä uskoa ihan jokaista ns. historioitsijaakaan.
"Valkoiset surmasivat ainakin 27 000 aseetonta työläistä puhdistuksissaan. Punakaartissa ei ollut noin paljon päälliköitä. Tuossa luvussa on tuhansia sellaisia, jotka eivät olleet edes rivimiehiäkään tai -naisia."
Tietysti kapinalliset riisuttiin aseista antautuessaan. Muitahan ei vangittukaan. Tuo 27 000 on punaisten koko menetys.
Pääosa kapinallisista sai lievät vankeustuomiot, jotka muutettiin ehdonalaisiksi tai armahduksiksi pääosin jo -18 aikana.
Tätä tosiasiaa on punikkivalehtellijoiden edelleen mahdotoin tunnustaa.