Isä, Jeesus tai Pyhä Henki ei kukaan ilmoita Jeesuksen toisen tulemisen tarkkaa ajankohtaa ?
Miksi
33
140
Vastaukset
- Onni Olematon
Olemattomilla, kuvitteellisilla olennoilla harvemmin on tapana ilmoitella yhtään mitään.
Veikkaan, että tarinan ylläpitämisen kannalta tämä on oleellinen ominaisuus. Jos tämä tuleminen "virallisesti" ilmoitettaisiin tarkasti, samalla ilmoitettaisiin uskonnon viimeinen käyttöpäivä. Toinen syy, miksi tämä systeemi toimii, on se, että jos näin ei olisi, pelon ja apävarmuuden haltuunotto, sen nimeäminen ja sääteleminen ei onnistuisi ilman tällaista jatkuvan epämääräisen uhan ylläpitoa. Veikkaan siis, tarinan kannalta.
- Maailmanloppuko
On noita uskonlahkoja ollut jotka ovat kertoneet tarkan päivämäärän maailmanlopulle tai jumalansa paluulle. Kyseessä on siis muutkin kuin kristityt. Yleensä päivämäärän umpeuduttua nämä ihmiset ovat järkyttyneet, että mitään ei tapahtunutkaan, sitten johtajat ovat selittäneet, että heidän suuri huoli muista ihmisistä ja rukoilunsa oli lepyyttänyt Jumalan, joka oli antanut anteeksi.
Tämän jälkeen näille lahkolaisille tulee erittäin tärkeäksi kertoa kaikille tästä ihmeellisestä tapahtumasta, ja tämän tarinan kerronta vahvistaa heidän uskoansa omaa kulttiaan kohtaan. Jos mukaan liittyy vielä uusiakin jäseniä, niin sen voimakkaammaksi heidän uskonsa tulee.
Yleensä nämä maailmanlopun lahkot jäävät pieniksi, mutta poikkeuksiakin on kuten: kristinusko ja Islam.Totta varmaan tuokin....kuinkakohan monta ennustusta mahtaa yksi lahko kestää ennenkuin se menettää uskottavuutensa...
- J.E.Hova
iksu_tep kirjoitti:
Totta varmaan tuokin....kuinkakohan monta ennustusta mahtaa yksi lahko kestää ennenkuin se menettää uskottavuutensa...
Pieleen mennyttä ennustusta todistaa vain se sukupolvi.
Ammattinsa osaava humbuugi-maakari pystyy kyllä selittämään miksi profetia ei toteutunutkaan. J.E.Hova kirjoitti:
Pieleen mennyttä ennustusta todistaa vain se sukupolvi.
Ammattinsa osaava humbuugi-maakari pystyy kyllä selittämään miksi profetia ei toteutunutkaan.Varmaan se on sitten sopiva frekvenssi se juttu.. :)
Uudelleenmuotoillaan kysymys: Miksi uskonnot eivät ilmoita Jeesuksen toisen tulemisen ajankohtaa?
Vastaus: Vaikka eri tahot ovat ilmoittaneet näitä ajankohtia, ne ovat jokaisella kerralla osoittautuneet vääriksi. Nyt eräät tahot ovat järkiintyneet sen verran etteivät enää uskalla munata itseänsä julkisesti... vaikka huijarit (esim. Harold Camping, Pat Robertson, Jerry Falwell) totta kai käyttävät maailmanloppuja kerätäkseen seuraajiltaa viimeisetkin roposet.- Niin siis..
Ei Jeesuksen enää kannattais edes tullakkaan.
Vai haluaako se sitte saada vaan jonku Päivi Räsäsen ja pari muuta seinähullua,jotka oikeesti uskoo. - Iemddos
Miksi pitäisi ilmoittaa? Se on hyvä kun emme tiedä niin pysytään hereillä, eli vahdimme sitä omaa hengellistä kasvua.
Jos päivämäärä olisi tiedossa niin ihmiset tuntien rohkenisin epäillä, että jokainen alkaisi heräillä vasta muutama päivä ennen Jeesuksen saapumista.
Henki tarvitsee päivittäin ravintoa ihan niin kuin ruumiskin, jos tietäisimme sen päivän monilla meistä unohtuisi muistaa syödä sitä hengellistä ravintoa eli Jumalan sanaa.
Joten on erittäin hyvä ettei se päivä ole tiedossa, jos ei nauti hengellistäkin ravintoa niin meidän sydän paatuu.- diipadapaduu
"Miksi pitäisi ilmoittaa?"
No kyllä se vaa helpooataisi elämää mutta ei "jumala" haluaa olla "mysteerinen" uhhh pölötää.
Ja vinkki niin ku ihmenbantussa sanotiin:
Jeesus tulee ketä kiinostaa? - Jeesus tulee
diipadapaduu kirjoitti:
"Miksi pitäisi ilmoittaa?"
No kyllä se vaa helpooataisi elämää mutta ei "jumala" haluaa olla "mysteerinen" uhhh pölötää.
Ja vinkki niin ku ihmenbantussa sanotiin:
Jeesus tulee ketä kiinostaa?ja pyyhkii verhoihin.
Pelimies. - rialdl
diipadapaduu kirjoitti:
"Miksi pitäisi ilmoittaa?"
No kyllä se vaa helpooataisi elämää mutta ei "jumala" haluaa olla "mysteerinen" uhhh pölötää.
Ja vinkki niin ku ihmenbantussa sanotiin:
Jeesus tulee ketä kiinostaa?"No kyllä se vaa helpooataisi elämää mutta ei "jumala" haluaa olla "mysteerinen" uhhh pölötää."
Että voisi elää miten lystää ja tehdä parannuksen vasta muutama päivä ennen Jeesuksen tuloa?
Jos ei tässä ajassa halua tutustua Jumalaan ja elää hänen kanssaan niin miksi se henkilö silloin haluaisi taivaassaakaan elää iankaikkisesti hänen kanssaan?
Siispä se on myös jumalattomille siunaus etteivät tiedä sitä päivää eivätkä silloin ala pakosta seuraamaan Jumalaa.
Jokaiselta Jumala kysyy: tahdotko sinä seurata minua? Ketään hän ei pakota.
"Jeesus tulee ketä kiinostaa?"
Minua kiinnostaa ja miljoonia muita uudestisyntyneitä. - awea
Jeesus tulee kirjoitti:
ja pyyhkii verhoihin.
Pelimies."ja pyyhkii verhoihin.
Pelimies"
8. kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään. jaak1 rialdl kirjoitti:
"No kyllä se vaa helpooataisi elämää mutta ei "jumala" haluaa olla "mysteerinen" uhhh pölötää."
Että voisi elää miten lystää ja tehdä parannuksen vasta muutama päivä ennen Jeesuksen tuloa?
Jos ei tässä ajassa halua tutustua Jumalaan ja elää hänen kanssaan niin miksi se henkilö silloin haluaisi taivaassaakaan elää iankaikkisesti hänen kanssaan?
Siispä se on myös jumalattomille siunaus etteivät tiedä sitä päivää eivätkä silloin ala pakosta seuraamaan Jumalaa.
Jokaiselta Jumala kysyy: tahdotko sinä seurata minua? Ketään hän ei pakota.
"Jeesus tulee ketä kiinostaa?"
Minua kiinnostaa ja miljoonia muita uudestisyntyneitä.Eikös se juttu ole juuri siinä, että ihmisen tulee elää miten lystää!! Henkistä kasvua on vain se, että sisäisestä halusta valitsee tekoja, joiden mahdlolliset seuraukset haluaa kantaa ja ottaa niistä vastuun. Se on vapautta. Ei se, että jonkun uhan pakosta yrittää olla kiltisti. Sillä ei ole mitään tekemistä ihmiseksi kasvun kanssa.
- eiaks
iksu_tep kirjoitti:
Eikös se juttu ole juuri siinä, että ihmisen tulee elää miten lystää!! Henkistä kasvua on vain se, että sisäisestä halusta valitsee tekoja, joiden mahdlolliset seuraukset haluaa kantaa ja ottaa niistä vastuun. Se on vapautta. Ei se, että jonkun uhan pakosta yrittää olla kiltisti. Sillä ei ole mitään tekemistä ihmiseksi kasvun kanssa.
"Eikös se juttu ole juuri siinä, että ihmisen tulee elää miten lystää!"
Tämä on se juttu:
"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"
"Henkistä kasvua on vain se, että sisäisestä halusta valitsee tekoja, joiden mahdlolliset seuraukset haluaa kantaa ja ottaa niistä vastuun."
Henkistä kasvua on, että myöntää ensisijaisesti itselleen, että on tehnyt syntiä, eikä saa niitä tekoja tekemättömiksi ja myöntää itselleen, että kuuluisi helvettiin. Tässä vaiheessa viisas tajuaa anoa armoa kun tietää ettei voi mitenkään ikinä maksaa pois niitä pahoja tekoja.
Sen jälkeen uskoo, että ne on anteeksi annettu ja aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä seuraamalla Kristusta, pyrkii tekemään hyvää ja kammoksuu pahaa.
Tämä on henkistä kasvua.
Monilla on se ongelma ettei pysty uskomaan siihen suureen armoon.
Ei pysty uskomaan, että armo riittää omallekkin kohdalle.
Se riittää! Tartu siihen!
https://www.youtube.com/watch?v=sjwpJfmbILk
"Se on vapautta"
Jeesus Kristus ei ole turhaan Vapahtaja.
Hän vapautti minut 2 vuotta sitten antoi anteeksi pitkän syntilistan, joka painoi harteilla ihan fyysisesti, sen jälkeen olo oli 40kg kevyempi.
Se se vasta on vapautta ja se vapaus on jokaisen ihmisen käden ulottuvilla.
"Ei se, että jonkun uhan pakosta yrittää olla kiltisti. Sillä ei ole mitään tekemistä ihmiseksi kasvun kanssa."
Sinusta siis on huono asia jos joku jättää rikoksen tekemättä koska voi häkki heilahtaa.
Eikös lakia noudateta juuri sen tähden, että sen rikkomisesta seuraa sanktioita?
Vaikkakin ei minun olisi mikään pakko nytkään olla kiltisti, mutta haluan mielummin olla Jumalalle kuuliainen koska rakastan Jumalaa, en syntiä. Syntiä vihaan. Silti se riippuu meissä jokaisessa loppuun asti.
Rakkaus Jeesusta kohtaan on rakkautta elämää kohtaan, rakkaus syntiä kohtaan on rakkautta kuolemaa kohtaan.
Sillä vain Kristus on avain iankaikkiseen elämään.
Valitse viisaasti kumpaa Herraa haluat palvella, elämän Herraa vai kuoleman? eiaks kirjoitti:

Valitse viisaasti kumpaa Herraa haluat palvella, elämän Herraa vai kuoleman?"Sinusta siis on huono asia jos joku jättää rikoksen tekemättä koska voi häkki heilahtaa. "
Sillä ratkaistaan ainoastaan se, että yhteiskunnalla on oikeus suojata itseään yhteisöä haittaavalta toiminnalta. Sen vankilaan joutuvan ihmisen kasvun kannalta sillä ei ole merkitystä. Jotkut siellä löytävät aikaa ajatella, miten arvokas on elämä, toiset lisää rikosopintoja.
"Henkistä kasvua on, että myöntää ensisijaisesti itselleen, että on tehnyt syntiä, eikä saa niitä tekoja tekemättömiksi ja myöntää itselleen, että kuuluisi helvettiin."
Minusta tämä lause on ihan pätevä, paitsi tuo "syntiä" voisi olla ihan päin helvettiä, ja toi jäkimmäinen uskovaisten ammattisana voisi olla vaikka" vuorille se yks päässä" Oma vajavaisuus on hyväksyttävä ilman palastustarinan tuottamaa erityisyyskuvitelmallista selitystä, että voi jatkaa terveellä pohjalla. ennen kaikkea sill ihmiselle, jolle on mahdollisesti vaikeuksia aiheuttanut, voi koittaa tehdä jotakin korvaavaa hyvää.
Minäkin voisin suositella sinulle, että luovu nyt hyvä ihminen lapsellisista ihmeellisyyskuvitelmistasi ja hyväksy ihmisen osa. Mutta enpä suosittele jos kerran olet tyytyväinen omaan tapaasi käsittää maailmaa, etkä pidä muita ihmisiä alhaisina Luciferin kätyreinä, jotka eivät maailmaa ymmärrä.
"Piin elämä" jotenkin auttoi antamaan arvoa erilaisille uskontarinoillekin välineenä jäsentää maailmaa ja niin vaikeita kokemuksia, jotka muuten tuhoaisivat...iksu_tep kirjoitti:
"Sinusta siis on huono asia jos joku jättää rikoksen tekemättä koska voi häkki heilahtaa. "
Sillä ratkaistaan ainoastaan se, että yhteiskunnalla on oikeus suojata itseään yhteisöä haittaavalta toiminnalta. Sen vankilaan joutuvan ihmisen kasvun kannalta sillä ei ole merkitystä. Jotkut siellä löytävät aikaa ajatella, miten arvokas on elämä, toiset lisää rikosopintoja.
"Henkistä kasvua on, että myöntää ensisijaisesti itselleen, että on tehnyt syntiä, eikä saa niitä tekoja tekemättömiksi ja myöntää itselleen, että kuuluisi helvettiin."
Minusta tämä lause on ihan pätevä, paitsi tuo "syntiä" voisi olla ihan päin helvettiä, ja toi jäkimmäinen uskovaisten ammattisana voisi olla vaikka" vuorille se yks päässä" Oma vajavaisuus on hyväksyttävä ilman palastustarinan tuottamaa erityisyyskuvitelmallista selitystä, että voi jatkaa terveellä pohjalla. ennen kaikkea sill ihmiselle, jolle on mahdollisesti vaikeuksia aiheuttanut, voi koittaa tehdä jotakin korvaavaa hyvää.
Minäkin voisin suositella sinulle, että luovu nyt hyvä ihminen lapsellisista ihmeellisyyskuvitelmistasi ja hyväksy ihmisen osa. Mutta enpä suosittele jos kerran olet tyytyväinen omaan tapaasi käsittää maailmaa, etkä pidä muita ihmisiä alhaisina Luciferin kätyreinä, jotka eivät maailmaa ymmärrä.
"Piin elämä" jotenkin auttoi antamaan arvoa erilaisille uskontarinoillekin välineenä jäsentää maailmaa ja niin vaikeita kokemuksia, jotka muuten tuhoaisivat..."Minäkin voisin suositella sinulle, että luovu nyt hyvä ihminen lapsellisista ihmeellisyyskuvitelmistasi ja hyväksy ihmisen osa."
Olisin varmasti jo luopunut jos ne olisivat kuvitelmia :)
"Mutta enpä suosittele jos kerran olet tyytyväinen omaan tapaasi käsittää maailmaa,
etkä pidä muita ihmisiä alhaisina Luciferin kätyreinä, jotka eivät maailmaa ymmärrä."
Olen tyytyväinen, jokaista joka ei tunne Kristusta pidän syntiin sidottuna/vangittuna niin kuin itsekkin joskus olin ja siltä Jeesus ihmisen vapauttaa ja juuri siksi häntä kutsutaan vapahtajaksi.
Kyllä Jumalaton maailmaa ymmärtää, mutta elämästä hän ei vielä tiedä. Sillä vain Kristus on tie iankaikkiseen elämään.
http://www.youtube.com/watch?v=InkIKeGOzcYaselon kirjoitti:
"Minäkin voisin suositella sinulle, että luovu nyt hyvä ihminen lapsellisista ihmeellisyyskuvitelmistasi ja hyväksy ihmisen osa."
Olisin varmasti jo luopunut jos ne olisivat kuvitelmia :)
"Mutta enpä suosittele jos kerran olet tyytyväinen omaan tapaasi käsittää maailmaa,
etkä pidä muita ihmisiä alhaisina Luciferin kätyreinä, jotka eivät maailmaa ymmärrä."
Olen tyytyväinen, jokaista joka ei tunne Kristusta pidän syntiin sidottuna/vangittuna niin kuin itsekkin joskus olin ja siltä Jeesus ihmisen vapauttaa ja juuri siksi häntä kutsutaan vapahtajaksi.
Kyllä Jumalaton maailmaa ymmärtää, mutta elämästä hän ei vielä tiedä. Sillä vain Kristus on tie iankaikkiseen elämään.
http://www.youtube.com/watch?v=InkIKeGOzcYMe ihmiset emme tiedä toistemme sisäisistä maailmoista mitään. Minä en kehtaisi tulla väittämään mitään siitä, tiedätkö sinä jotakin elämästä, täysin jopa tuntematta!!?? Eikö ole aika ylimielistä kuvitella, että minun elämäni muistuttaisi millään tavalla sitä elämää, jota sinä olet elänyt. ennen tai nyt. Jos haluaa tietää, aina voi kysyä. Hybrikseksi kutsutaan tuollaista henkilökohtaisen erinomaisuuden tilaa Ei pelkästään uskovaisten vaivoja, tapahtuu muussakin yhteydessä.
iksu_tep kirjoitti:
Me ihmiset emme tiedä toistemme sisäisistä maailmoista mitään. Minä en kehtaisi tulla väittämään mitään siitä, tiedätkö sinä jotakin elämästä, täysin jopa tuntematta!!?? Eikö ole aika ylimielistä kuvitella, että minun elämäni muistuttaisi millään tavalla sitä elämää, jota sinä olet elänyt. ennen tai nyt. Jos haluaa tietää, aina voi kysyä. Hybrikseksi kutsutaan tuollaista henkilökohtaisen erinomaisuuden tilaa Ei pelkästään uskovaisten vaivoja, tapahtuu muussakin yhteydessä.
"Me ihmiset emme tiedä toistemme sisäisistä maailmoista mitään. Minä en kehtaisi tulla väittämään mitään siitä, tiedätkö sinä jotakin elämästä, täysin jopa tuntematta!!??"
Kyllä Jumalaton voi tässä ajassa vietettävästä elämästä tietää paljonkin, mutta hän ei tiedä vielä todellisesta elämästä mitään joka on Kristus.
Jeesus sanoi: Minä olen tie, totuus ja ELÄMÄ, eikä yksikään tule Isän tykö muutoin kun minun kauttani.
Kun puhuin elämästä puhuin Kristuksesta, sillä hän on elämä.
Onko se koskaan ollut edes todellista elämää kun se kerran päättyy kuolemaan ja haihtuu savuna ilmaan?
Kristus tarjoaa iankaikkisen elämän ja tähän uskon.
http://www.youtube.com/watch?NR=1&feature=endscreen&v=kSqYG09C0F8
- Tulemisen ajankohtia
Pyhä Hippolytos Roomalainen, varhainen kirkkoisä ja teologi sekä toinen kirkkoisä, teologi & piispa Irenaeus kertoivat Jeesuksen tulevan vuonna 500.
Espanjalainen munkki Beatus Liébanalainen kertoi lopun tulevan vuonna 793.
Piispa Gregorius Toursilainen julisti lopun tulevan vuosien 799 ja 806 välillä.
Kun Pitkäperjantai sattui samalle päivälle Marian ilmestyspäivän kanssa 992, pitivät kristityt tätä varmana lopun merkkinä ja ajankohtana. No eipä vaan.
Paavi Sylvester II taas kertoi lopun tulevan vuonna 1000.
Useat kristityt taas uskoivat vuoden 1033 olevan Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tuhannes vuosipäivä ja varma jälleentuleminen. No ei.
Lukuisat kristityt profeetat ennustivat Antikristuksen saapuvan vuonna 1184.
Paavi Innocentius III taas ennusti maailman loppuvan 1284. Taas vesiperä.
1347–1352 Euroopassa riehunutta mustaa surmaa pidettiin varmana lopun ajan merkkinä.
Anabaptisti Thomas Müntzerin mukaan tuhatvuotinen valtakunta alkaisi 1525.
Anababtistiprofeetta Melchior Hoffman ennusti Kristuksen toisen tulemisen tapahtuvan vuonna 1533 Strasbourgissa.
Teologi Miguel Serveto väitti paholaisen valtakauden alkavan tässä maailmassa vuonna 325 jaa. Nikean kirkolliskokouksessa, ja kestävän 1260 vuotta, päättyen näin ollen vuonna 1585.
Martti Luther ennusti maailmanlopun tapahtuvan viimeistään vuonna 1600.
(Paremmin osuivat Lutherin teesit juutalaisista).
Radikaalikristittyjen ryhmä Viidennen monarkian miehet ennusti viimeisen taistelun ja Antikristuksen tuhon tapahtuvan vuosien 1655 ja 1657 välillä.
Kristoffer Kolumbus väitti, että maailma oli luotu vuonna 5343 eaa., ja se kestäisi 7000 vuotta, jolloin maailmanloppu tulisi vuonna 1658.
Vuoden 1666 kolme kuutosta olivat lukuisten kristittyjen mielestä täysin varma merkki pedon tulosta ja maailmanlopusta.
Viidennen monarkian mies William Aspinwall väitti tuhatvuotisen valtakunnan alkavan 1673.
Matemaatikko ja teologi John Napier laski maailmanlopun tapahtuvan vuonna 1688 perustuen Ilmestyskirjasta tekemiinsä laskelmiin.
Teologi Johann Heinrich Alsted taas ennusti tuhatvuotisen valtakunnan alkavan vuonna 1694.
Kardinaali Nicolaus Cusanus ennusti maailman loppuvan vuosien 1700 ja 1734 välillä.
Ruotsalainen teologia Emanuel Swedenborg taas väitti tuomiopäivän sijoittuvan vuodelle 1757.
Pappi, teologi ja Metodismin perustaja John Wesley ennusti tuhatvuotisen valtakunnan alkavan vuonna 1836.
Pappi, evankelista ja Vartiotorni-lehden perustaja Charles Taze Russell ennusti lopun tulevan 1874. Ja sen jälkeen vuonna 1878. Ja sitten vuonna 1881. Ja vielä kerran - yrittänyttä ei laiteta - vuonna 1908. No ei vieläkään, pahus. Joten lisäksi vielä 1918 ja 1920. Eikä sittenkään. Aika säälittävää, vai mitä.
Ja tuossa listassa oli siis vain esimerkin vuoksi poimittu joitain sieltä täältä, suurimman osan joutui jättämään pois jo pelkästään siksi ettei tila riitä...Joo siis melkein joka päivällehän on jossain joku hihhuliporukka ennustanu maailmanlopun tulevaksi. Laskevat raamatusta millon milläkin lailla millon mitäkin ja pyörittelevät seuroissaan lukuja ku jossain matematiikan tunnilla.
No aurinko räjähtää supernovana viimeistään viiden miljardin vuoden kuluttua,että eiköhän se sillon viimeistään tulekkin,joskin elinkelposuus maapallonlta on tietysti hävinny jo paljon aikasemmin.- adadwr
"Ja tuossa listassa oli siis vain esimerkin vuoksi poimittu joitain sieltä täältä, suurimman osan joutui jättämään pois jo pelkästään siksi ettei tila riitä..."
Ja mitä sitten? Ihmiset on ajan mittaan höpöttäneet millon mitäkin....
Raamattu kuitenkin sanoo näin:
36. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39. eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. - shadovself
iroquis kirjoitti:
Joo siis melkein joka päivällehän on jossain joku hihhuliporukka ennustanu maailmanlopun tulevaksi. Laskevat raamatusta millon milläkin lailla millon mitäkin ja pyörittelevät seuroissaan lukuja ku jossain matematiikan tunnilla.
No aurinko räjähtää supernovana viimeistään viiden miljardin vuoden kuluttua,että eiköhän se sillon viimeistään tulekkin,joskin elinkelposuus maapallonlta on tietysti hävinny jo paljon aikasemmin.En usko auringon räjähtävän. Uskikset vain haluavat pelotella ihmisiä. Viiden miljardin vuoden kuluttua tulee päinvastoin kirkostaeroamisten ennätyspiikki vapaa-ajattelijoiden tilastoon.
Huh huh hellettä piisaa... - Jeesus erehtyi
adadwr kirjoitti:
"Ja tuossa listassa oli siis vain esimerkin vuoksi poimittu joitain sieltä täältä, suurimman osan joutui jättämään pois jo pelkästään siksi ettei tila riitä..."
Ja mitä sitten? Ihmiset on ajan mittaan höpöttäneet millon mitäkin....
Raamattu kuitenkin sanoo näin:
36. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39. eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.Jeesus kuitenkin ilmoitti maailmalopun tarkasti. Sen piti tapahtua jo ajat sitten hänen mukaansa, mutta pieleen meni.
Matt.16:28
Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana.
Kuulijat varmaan ottivat tämän ihan todesta, mutta Jeesus oli väärässä. Uskovat ovat kehitelleet jonkinlaisen kiertotien tämän asian ympäri. Jos joku muistaa, mikä se on, olkoon hyvä ja sivistäköön meitä. - K.R.S.
Jeesus erehtyi kirjoitti:
Jeesus kuitenkin ilmoitti maailmalopun tarkasti. Sen piti tapahtua jo ajat sitten hänen mukaansa, mutta pieleen meni.
Matt.16:28
Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana.
Kuulijat varmaan ottivat tämän ihan todesta, mutta Jeesus oli väärässä. Uskovat ovat kehitelleet jonkinlaisen kiertotien tämän asian ympäri. Jos joku muistaa, mikä se on, olkoon hyvä ja sivistäköön meitä.''Uskovat ovat kehitelleet jonkinlaisen kiertotien tämän asian ympäri. Jos joku muistaa, mikä se on, olkoon hyvä ja sivistäköön meitä.''
Muistelisin, että ainakin näitä olen nähnyt: Käännösvirhe. Ei tarkoittanut fyysistä kuolemaa, vaan sitä toista kuolemaa. Ette ole Ainoassa Oikeassa Uskossa, siksi ette ymmärrä jaetta oikein. Jeesus erehtyi kirjoitti:
Jeesus kuitenkin ilmoitti maailmalopun tarkasti. Sen piti tapahtua jo ajat sitten hänen mukaansa, mutta pieleen meni.
Matt.16:28
Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana.
Kuulijat varmaan ottivat tämän ihan todesta, mutta Jeesus oli väärässä. Uskovat ovat kehitelleet jonkinlaisen kiertotien tämän asian ympäri. Jos joku muistaa, mikä se on, olkoon hyvä ja sivistäköön meitä.Ei tuo tarvitse mitään kiertoteitä luet vain vähän eteen päin. Pahinta on kun ihmiset lukee kun pirut Raamattua ottaa sieltä vain yhden jakeen vaikka jo seuraavassa olisikin vastaus.
28. Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan." Matt 16
Tämä on Matteuksen 16 luku päättyy tuohon 28 jakeeseen ja Matteuksen 17 luku alkaa heti näin:
1. Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen.
2. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo." Matt 17
He eivät maistaneet kuolemaa ja näkivät Jeesuksen kuninkuudessaan. Niin kuin Jeesus aiemmin sanoi.- Kyselevä*
aselon kirjoitti:
Ei tuo tarvitse mitään kiertoteitä luet vain vähän eteen päin. Pahinta on kun ihmiset lukee kun pirut Raamattua ottaa sieltä vain yhden jakeen vaikka jo seuraavassa olisikin vastaus.
28. Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan." Matt 16
Tämä on Matteuksen 16 luku päättyy tuohon 28 jakeeseen ja Matteuksen 17 luku alkaa heti näin:
1. Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen.
2. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo." Matt 17
He eivät maistaneet kuolemaa ja näkivät Jeesuksen kuninkuudessaan. Niin kuin Jeesus aiemmin sanoi.Missä mainittiin kuninkuus?
34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
Mites tämä sitten? Kyselevä* kirjoitti:
Missä mainittiin kuninkuus?
34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
Mites tämä sitten?"Missä mainittiin kuninkuus?"
He näkivät Jeesuksen kuninkuuden siinä kun Jeesus kirkastettiin ja jakeessa 5 sanotaan näin:
5. Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä".
""34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
Mites tämä sitten?""
Biblia 1776: 34. Totisesti sanon minä teille: ei suinkaan tämän sukukunnan pidä hukkuman ennen kuin kaikki nämät tapahtuvat.
1642:Matt 24:34 Totisest sanon minä teille: Ei tämän sucucunnan pitä huckuman/ ennen cuin caicki nämät tapahtuwat:
1548: Matt 24:34 Totisesta sanon mine teille. Ei teme Sucu ku'da pidhe huckuma'/ sihenasti quin caicki nämet * tapactuuat.
Vanhemmat käännökset puhuu siitä, että sukukunta ei huku ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.
Sukupolvi on suomennettu harhaan johtavasti, kun kaikki muut käännökset puhuu sukukunnasta.
Sukukunnalla voidaan viitata rotuun, kansaan, heimoon,jne jne...- 9+14
aselon kirjoitti:
"Missä mainittiin kuninkuus?"
He näkivät Jeesuksen kuninkuuden siinä kun Jeesus kirkastettiin ja jakeessa 5 sanotaan näin:
5. Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä".
""34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
Mites tämä sitten?""
Biblia 1776: 34. Totisesti sanon minä teille: ei suinkaan tämän sukukunnan pidä hukkuman ennen kuin kaikki nämät tapahtuvat.
1642:Matt 24:34 Totisest sanon minä teille: Ei tämän sucucunnan pitä huckuman/ ennen cuin caicki nämät tapahtuwat:
1548: Matt 24:34 Totisesta sanon mine teille. Ei teme Sucu ku'da pidhe huckuma'/ sihenasti quin caicki nämet * tapactuuat.
Vanhemmat käännökset puhuu siitä, että sukukunta ei huku ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.
Sukupolvi on suomennettu harhaan johtavasti, kun kaikki muut käännökset puhuu sukukunnasta.
Sukukunnalla voidaan viitata rotuun, kansaan, heimoon,jne jne...Kreikaksi sana on γενεα, latinaksi generatio, englanniksi generation, ranskaksi génération, italiaksi generazione. Saksaksi Geschlecht, norjaksi slekt, tanskaksi slægt, ruotsiksi släkte.
9+14 kirjoitti:
Kreikaksi sana on γενεα, latinaksi generatio, englanniksi generation, ranskaksi génération, italiaksi generazione. Saksaksi Geschlecht, norjaksi slekt, tanskaksi slægt, ruotsiksi släkte.
tanskaksi slægt= Laji/suku
ruotsiksi släkte= suku
norjaksi slekt= suku/sukulaiset
Saksaksi Geschlecht= sukupuoli, suku, rotu
Tuossa muutama suomennettuna, eli sukuun, lajiin tai rotuun voidaan tuolla viitata
Jeesus sanoi siis jotenkin näin: Totisesti minä sanon teille: tämä suku(tai laji/rotu) ei katoa,ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.- 9+14
aselon kirjoitti:
tanskaksi slægt= Laji/suku
ruotsiksi släkte= suku
norjaksi slekt= suku/sukulaiset
Saksaksi Geschlecht= sukupuoli, suku, rotu
Tuossa muutama suomennettuna, eli sukuun, lajiin tai rotuun voidaan tuolla viitata
Jeesus sanoi siis jotenkin näin: Totisesti minä sanon teille: tämä suku(tai laji/rotu) ei katoa,ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.Kiitos käännöksestä, vaikka sellaista en olisi kylläkään tarvinnut. Laitoin sanat eri ryhmiin juuri siksi, että ensimmäisessä puhutaan sukupolvesta ja toisessa suvusta.
- _hah
"...Veikkaan, että tarinan ylläpitämisen kannalta tämä on oleellinen ominaisuus. Jos tämä tuleminen "virallisesti" ilmoitettaisiin tarkasti, samalla ilmoitettaisiin uskonnon viimeinen käyttöpäivä.,,,"
Totta tämä!
Raamattu ei vakuuttaisi , jos kannessa olisi teksti:
"Parasta ennen xx.xx.xxxx." - 1213
Koska riittää, että tiedetään mitä sitä enne tulee tapahtumaan. Tarkan ajankohdan tietämisestä ei olisi mitään hyötyä ihmisille, ennemmin vain haittaa, kun Jumalattomat ihmiset pyrkisivät käyttää loppuajan maksimoidakseen pahuuden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k1803675Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin
Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän262262Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella
👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h51731Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn421699Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?
Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop3781458Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.521454Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!
Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh151012Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!
Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A31895Mitä metsaman tuottaa
Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit99782Korvasiko kaupunki Morkon talon?
Tän missä oli joku vesivuoto talon ulkopuolella? Vai miten saaga päättyi?6733