Taas katselin säätiedotetta, ei ala helteet taaskaan. Taitaa olla joku jippo menossa.
miten on mahdollista, että helteet siirtyy aina 2 päivää eteenp.
hel le
356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pari vuitta sitten elokuun loppupäivinä Pekka Piuta ennusti intiaanikesää Suomeen syyskuun aikana. Jälkikesä, reilusti 20 C asteen ylittävine lömpöineen. Mitään ei tullut, eikä ilmat edes lämmenneet keskimääräisestä.
Jo alkuviikosta Pekka Pouta lupasi hirmuhelteitä koko viikoksi. Eilen taas tarkensi, ja lupasi lisää helteitä, ja ne helteet kestävät nyt pitkälle ensi viikolle saakka.
Pekka Pouta saa näiste ennusteistaan Meteorologin noin 3.850 €/kk suuruista kuukausipalkkaa.
Parempi palkkaus ehkä voisi houkutella maahamme asiantuntevampia, ja jossakin muualla kuin Helsingin Yliopistossa koulutettuja meteorologeja.
Meteorologit vain paljastavat ammattitaidottomuutensa.
taloustieteen profeetoilta.
He kun ovat jo muutaman vuoden jauhaneet potaskaa siitä, miten talouden nousukausi on tuolla puolen vuoden päässä.
Ja siellä se on sitten pysynytkin.