Perkins 4.236M jäähdytyksen puhdistaminen/uusiminen

Koneena on Perkins 4.236M n. vuodelta 1973, ajettu aiemmin enemmän, viimeiset 10 vuotta vähemmän. Kuitenkin joka vuosi ainakin -92 lähtien on ollut meressä, sitä ennen kai makeassa vedessä. Tänä kesänä ajoimme reilut 500 mailia, ainoat ongelmat tulivat alkukesästä, kun lämmöt nousivat ja merivesikierto "hiipui". Syyllinen löytyi pakosarjan jäähdytyksen sisäänmenosta, joka oli ruostunut tukkoon (siis täysin tukkoon, lopulta vesi ei kiertänyt lainkaan). Kun tukos oli rassattu auki (riitti, että irroitti pakosarjan kannen), vesikierto parani selvästi ja mitään ongelmia ei ole ollut sen jälkeen. Nyt mietin, mitä kannattaisi talven aikana huoltaa ennakoivasti.

Ilmeisesti vaihtoehtoja olisi kaksi (esim. http://www.paradiseyachtsales.net/CruisingCenter1.html): 1. lämmönvaihdin, pakosarja ja mahdolisesti öljyn jäähdytin irti, ammattihuoltoon putsaukseen ja takaisin kiinni tai 2. tehdä jonkinlainen happohuuhtelu suljetun kierron avulla välille lämmönvaihdin-pakosarja erillisen pumpun avulla. Kohtaan 1. liittyy enemmän töitä ja kustannuksia, toisaalta tulisi selvitettyä sitten kunnolla missä kunnossa ko. osat ovat. Onko kokemuksia, vinkkejä? Jos otan mötikät irti, onko suosituksia minne kannattaisi pk-seudulla viedä hoitoon?

Käsitykseni mukaan koneen osat ovat alkuperäisiä. MIkähän mahtaa olla pakosarjan kesto ylipäätään? Uusi maksanee n. 1000EUR, joten ihan varmuuden vuoksi ei viitsisi lähteä vaihtamaan...
41619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lämmönvaihdin kannattaa viedä huoltoon tai vaihtaa suosista uuteen. Perkinsin laatu on sen veran hyvä, etä huoltokin on mahdolinen. Öljyn lauhdutin pitää myös ottaa irti ja putsata hyvin.

Jos teetät muilla, masksaa enemmän, mutta tuleepahan korjattua saman tien jos löytyy vikaa.

PS
Älä välitä tuosta edellisestä viestistä. Serkku on ihan hyvä tyyppi ja ymmärtää veneistä. Tourette laittaa kuitenkin kirjoittamaan välillä mitä sattuu.

Äänestä

vaiva minulla, myös -73, 3v sitten meni tukkoon, sitten rassasin kuten tänäkin keväänä, ei ongelmia toistaiseksi. Näyttäisi kyllä olevan helppo irroittaa. Langaton pakoputken lämpömittari on hyvä, siitä näkee heti jos alkaa ahdistaa, saa hälytyksenkin jos haluaa. Kysyin kolmisen vuotta sitten Ekströmiltä uuden hintaa, sanoi 1945e :D Kannattaa myös kysyä Piikkiön Venevarustajalta. 8v sitten alkoi vuotaa lämmönvaihtimen kenno, häneltä löytyi sellainenkin.

Äänestä
  • Siis menikö nimenomaan se pakosarjaa edeltävä liitos (siinä kannessa) tukkoon vai jotain jossain pakosarjan sisällä? Mietin lähinnä että miten se pakosarja "rassataan", kun ei viittis tökkiä millään putkellakaan sitä, jos vaikka on jo paljon korroosiota ja tuleetehtyä tuhoja...

    Oliko kellään kokemuksia tuosta happokäsittelystä? Siis että ottais merivesiputken irti pumpun jälkeen ja laittais siitä jotain putsaushappoa sisään ja sitten pakosarjn jälkeen (ennen pakoputkea) ottais ulostulon ja pyörittäis tällä välillä happoa jollain ulkoisella pumpulla. Onko vaivan arvoista ja mikäköhän aine tepsisi?

    Mitäs muuten silloin käy, jos pakosarjaan puhkeaa reikä ja jäähdytysvesi puskee läpi? Mietin tässä potentiaalisia kauhuskenaaroita, jos jätän mötikän tarkastuttamatta.

    Äänestä

Pakosarjan sisällä, lähellä sen ulostuloa takapäästä, siinä missä se kumiletku alkaa pakosarjan yläpinnalta. Tyhjensin sieltä vettä ja ruiskutin WD-40 niin paljon kuin meni ja annoin olla yön yli. En tiedä oliko vaikutusta mutta tänä kesänä ei vielä oireita. Pakoputken lämpö on ollut 6-8 astetta yli meriveden, samasta kohdasta missä se tukoksen aikana oli 20 astetta yli meriveden. Rassasin sitä aikaisemmin autoni antennilla etupäästä kun se oli ainoa sopiva vähän taipuisa työkalu :) Jos tulee reikä niin sikaa ja vanerinpala päälle tiukkaan niin pääset kotiin - paine ei ole niin kova. Ja jos on, väännät merivesihanaa vähän kiinni, pudotat kierroksia ja vahdit lämpöjä. . Pakosarjaan pääsee käsiksi joka puolelta sen verran. No problem.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jäähdytysapua kirjoitti:

Koneena on Perkins 4.236M n. vuodelta 1973, ajettu aiemmin enemmän, viimeiset 10 vuotta vähemmän. Kuitenkin joka vuosi ainakin -92 lähtien on ollut meressä, sitä ennen kai makeassa vedessä. Tänä kesänä ajoimme reilut 500 mailia, ainoat ongelmat tulivat alkukesästä, kun lämmöt nousivat ja merivesikierto "hiipui". Syyllinen löytyi pakosarjan jäähdytyksen sisäänmenosta, joka oli ruostunut tukkoon (siis täysin tukkoon, lopulta vesi ei kiertänyt lainkaan). Kun tukos oli rassattu auki (riitti, että irroitti pakosarjan kannen), vesikierto parani selvästi ja mitään ongelmia ei ole ollut sen jälkeen. Nyt mietin, mitä kannattaisi talven aikana huoltaa ennakoivasti.

Ilmeisesti vaihtoehtoja olisi kaksi (esim. http://www.paradiseyachtsales.net/CruisingCenter1.html): 1. lämmönvaihdin, pakosarja ja mahdolisesti öljyn jäähdytin irti, ammattihuoltoon putsaukseen ja takaisin kiinni tai 2. tehdä jonkinlainen happohuuhtelu suljetun kierron avulla välille lämmönvaihdin-pakosarja erillisen pumpun avulla. Kohtaan 1. liittyy enemmän töitä ja kustannuksia, toisaalta tulisi selvitettyä sitten kunnolla missä kunnossa ko. osat ovat. Onko kokemuksia, vinkkejä? Jos otan mötikät irti, onko suosituksia minne kannattaisi pk-seudulla viedä hoitoon?

Käsitykseni mukaan koneen osat ovat alkuperäisiä. MIkähän mahtaa olla pakosarjan kesto ylipäätään? Uusi maksanee n. 1000EUR, joten ihan varmuuden vuoksi ei viitsisi lähteä vaihtamaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu