Muutaman kerran on käynyt niin, että Soneran puhelinkaupustelijat ovat harrastaneet agressiiviseksi luokiteltavaa markkinointia. Äskettäinkin eräs sälli osoittautui suoranaiseksi maanvaivaksi eikä halunnut kuulla meikäläisen torjuntatoteamuksia. Lieneekö ollut suorastaan kuuro? Kovasti yritti lypsää tietoa toisten operaattorien hinnoittelusta. En ole Soneran asiakas enkä yhtiön tyylilajin takia osaa nähdä edes painajaisunta yhtiön asiakkaaksi rupeamisesta. Taitaa olla firma heikoilla, kun menetelmät ovat moraalisestikin arveluttavia, sillä eihän kilpailevien yhtiöitten asiakastietojen urkinta liene aivan edes hyvän liiketoimintatavan mukaistakaan. Manvaivan painostus katkesi ainoastaan "lyömällä luuri korvaan" eli katkaisemalla pässimäisyysyhteys.
Soneran kaupustelijat kuin kuuroja pässejä
Eetteriruuhka
182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mä lyön aina luurin korvan jos ei kahdesta kieltäytymisestä myyjä usko. En haluaisi niin tehdä, mutta pakko.