Uskonnonvapaus perustettiin Suomessa ateistien vaatimuksista. Kirkko tunsi vielä vastuunsa ja suhtautui nuivasti tällaiseen hankkeeseen. Itse olen sitä mieltä, että Suomeen on saatava uskontopakko takaisin. Luterilaisen kirkon tehtävä on pelastaa ihmiset ikuiselta kidutukselta, ja näin poikkeuksellisen uhan edessä on kaikki keinot sallittu, siis myös ihmisten pakottaminen pelastuksen armoon.
Uskontopakko
Fais
4132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaadimme parempia trolleja, ehdottomasti!
Ja toisekseen, eihän pelkkä kirkkoon kuuluminen pelasta ketään mistään,
eikä ketään voi väkisin pakottaa uskomaan, saati jotenkin kontrolloida uskoa.
Nytkin suurin osa kirkkoon kuuluvista joko ei usko jumalaan, tai uskoo ihan eri tavalla kuin raamattu ja kristinusko opettavat. Eikös käännytystyö pitäisi aloittaa heistä, jotka sentään kuuluvat kirkkoon tai joilla on jokin jumaluskon tapainen.
Toisaalta harkittavaksi:
Kaikenlainen uskonto kielletään ja ateistisen näkemyksen mukainen ns.tieteellinen materialistinen maailmankatsomus sallitaan ainoastaan.
Jotka tätä lakia rikkovat, esim. Vanhemmat jotka salaa kastattavat vauvansa, armotta korpeen työleirille 10 tai 25 vuotta ja sarvet.
Laki on laki ja lakia on noudatettava.
Kaikki kirkot ja muut vastaavat tuhotaan olemattoman jumalan temppeleinä. Uskonnollinen kirjallisuus poltetaan.
Uskovaisille hihamerkki, jossa ristin kuva. Kielto ostaa uskisten omistamista liikkeistä, ei lainaa pankista, ei rakennuslupaa, ei oleskelulupaa.
Yleinen ilkkuminen ja räävinen uskiksista ja kirkoista yleensä. Yms. suvaitsevainen edistys.
Näillä suvaitsevaisilla säännöillä saadaan vihdoinkin ateistinen rauha ja kansojen välinen rakkaus.Ei ole enää kirkonkellot joikaamassa, ne on muutettu auroiksi ja tiejyriksi.
Kirjastossa kerran luin erään uskovaisen kirjoittamaa masokistista fantasiaromaania missä hän haaveili vähän vastaavasta, eli että lestadiolaisia kidutettaisiin samalla lailla kuin juutalaisia Natsi-Saksassa.
Eihän sitä viitsinyt lainata.
No tietenkin voidaan kokeilla valtiollista pakkouskontoa kaikille. Ateismista, jumalanpilkasta, harhaopeista, kerettiläisyydestä sekä minkä tahansa muun uskonnon harjoittamisesta aina kuolemanrangaistus ja roviolla polttaminen tai mestaus, toki vasta ankaran kiduttamisen jälkeen.
Ai niin, mutta tuotahan kokeiltiin jo Euroopassa tuollaiset 1400 vuotta yhtäjaksoisesti. Miksiköhän tuota kristinuskon hallitsemaa aikaa kutsutaan historiankirjoissa pimeäksi? Kyllähän ne ihmisten polttoroviot valaisivat kaikkialla jatkuvasti.
"Tuhansia uudestikastettuja tuomittiin kuolemaan julmilla tavoilla. Heitä kidutettiin eri tavoin, poltettiin roviolla, mestattiin, hirtettiin, hukutettiin ja haudattiin elävältä. Heiltä riistettiin lapset ja omaisuus. Tätä tapahtui kaikkialla uskonpuhdistuksen ajan Keski-Euroopassa 1500-1600-luvulla, mm. Sveitsin, Itävallan, Saksan, Hollannin, Belgian ja Ranskan kaupungeissa."
"Reformaation isät Martti Luther ja Philip Melanchthon antoivat arvovaltansa ja teologisen tukensa vainoille ja väkivallalle puheillaan ja kirjoituksillaan. He eivät pelkästään hyväksyneet ihmisten vainoamista ja heihin kohdistettua fyysistä väkivaltaa, vaan jopa kannustivat vallanpitäjiä siihen sekä maallisin että teologisin perustein."