Minä en ole uskovainen, vaan pikemminkin "hyvin myönteisesti uskontoon suhtautuva" - erityisesti rippikoulun jälkeen, joka oli kaksi vuotta sitten.
Ei uskonto tarkoita sairautta ja pahuutta välittömästi. Uskonto on sairaus vasta siinä vaiheessa, kun se alkaa rajoittaa elämää tosissaan. Sairas uskovaisuus on seuraavaa:
* Uskonto rajoittaa elämää
* Ihmiset jaetaan "meihin" ja "muihin"
* Uskontoa aletaan tyrkyttää joka väliin.
* Uskonto näin ahdistaa ihmistä, koska tämä pelkää kadotusta.
* Kun maailma jaetaan noin mustavalkoisesti, muita ihmisiä voidaan kohdella aivan miten vain. (terrorismi, lahkot ym.)
Mutta uskonto voi olla myös hyvä asia. Jotkut psykologit väittävät että uskonnollisuus jopa pidentäisi elinikää! Voihan se olla mahdollista: Uskovainen uskoo kuolemanjälkeiseen elämään > ajatus rauhoittaa ja tekee onnelliseksi > onnelliset ja rauhalliset eivät stressaa niin herkästi > jatkuva stressi on terveyshaitta.
Saahan uskonnolla myös tukea ja turvaa hädässä. Harras uskovaisuus on siis tervettä uskonnollisuutta ja se tarkoittaa sitä että uskotaan ja vastataan, jos kysytään, muttei sitä nyt niin kuuluteta. Jumaluus kuuluu maailmankuvaan ja sillä siisti. Raamattua ei tulkita sanasta sanaan, vaan otetaan vain se peruajatus lähimmäisenrakkaudesta, pelastuksesta ym.
Sitten tietysti mitä tulee sen, että onko jumalaa yleensäkään olemassa, mistä sen nyt niin varmasti tietää? Ei sitä nyt voi todistaakaan (huom. Uskonto > uskomus - uskomusta ei tarvitse järjellisesti perustella), muttei voi myöskään todistaa ettei Häntä olisi.
Mitä sitten taas raamatun tulee, niin sitä pitäisi tulkita kuin uskonnollista kirjaa, ei kuin tietokirjaa. Ei siis sanasta sanaan, vaan tulkiten. Raamatussa käytetään symboliikkaa. Suoranaisesti tiede ei ole todistanut mitään raamatun kertomaa vääräksi, sillä uskonto vastaa eri kysymyksiin kuin tiede: mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ym. Tietysti osahan voi olla silkkaa tarinaa, sillä ihminenhän on raamatun kirjoittanut - oli siinä sitten jumalallinen innoitus tai ei. Toisaalta esimerkiksi luomiskertomuksessa voidaan nähdä käytetyn symboliikkaa. Tiede ei siis koskaan voi jyrätä uskontoa ja tiedehän ei kiellä mitään, ellei voi toisin todistaa, uskonto tosin kieltää, vaikka todisteita olisi aivan muusta...
Loppuunvetona uskonto on maailmankuva. Jotka väittävät uskontoa sairaudeksi, väittävät toisinsanoen että ihminen joka uskoo johonkin korkeampaan voimaan, on sairas. Jospa onkin niin että juuri ne, jotka eivät usko, ovat sairaita?
Ei uskonto tarkoita sairautta ja pahuutta välittömästi. Uskonto on sairaus vasta siinä vaiheessa, kun se alkaa rajoittaa elämää tosissaan. Sairas uskovaisuus on seuraavaa:
* Uskonto rajoittaa elämää
* Ihmiset jaetaan "meihin" ja "muihin"
* Uskontoa aletaan tyrkyttää joka väliin.
* Uskonto näin ahdistaa ihmistä, koska tämä pelkää kadotusta.
* Kun maailma jaetaan noin mustavalkoisesti, muita ihmisiä voidaan kohdella aivan miten vain. (terrorismi, lahkot ym.)
Mutta uskonto voi olla myös hyvä asia. Jotkut psykologit väittävät että uskonnollisuus jopa pidentäisi elinikää! Voihan se olla mahdollista: Uskovainen uskoo kuolemanjälkeiseen elämään > ajatus rauhoittaa ja tekee onnelliseksi > onnelliset ja rauhalliset eivät stressaa niin herkästi > jatkuva stressi on terveyshaitta.
Saahan uskonnolla myös tukea ja turvaa hädässä. Harras uskovaisuus on siis tervettä uskonnollisuutta ja se tarkoittaa sitä että uskotaan ja vastataan, jos kysytään, muttei sitä nyt niin kuuluteta. Jumaluus kuuluu maailmankuvaan ja sillä siisti. Raamattua ei tulkita sanasta sanaan, vaan otetaan vain se peruajatus lähimmäisenrakkaudesta, pelastuksesta ym.
Sitten tietysti mitä tulee sen, että onko jumalaa yleensäkään olemassa, mistä sen nyt niin varmasti tietää? Ei sitä nyt voi todistaakaan (huom. Uskonto > uskomus - uskomusta ei tarvitse järjellisesti perustella), muttei voi myöskään todistaa ettei Häntä olisi.
Mitä sitten taas raamatun tulee, niin sitä pitäisi tulkita kuin uskonnollista kirjaa, ei kuin tietokirjaa. Ei siis sanasta sanaan, vaan tulkiten. Raamatussa käytetään symboliikkaa. Suoranaisesti tiede ei ole todistanut mitään raamatun kertomaa vääräksi, sillä uskonto vastaa eri kysymyksiin kuin tiede: mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ym. Tietysti osahan voi olla silkkaa tarinaa, sillä ihminenhän on raamatun kirjoittanut - oli siinä sitten jumalallinen innoitus tai ei. Toisaalta esimerkiksi luomiskertomuksessa voidaan nähdä käytetyn symboliikkaa. Tiede ei siis koskaan voi jyrätä uskontoa ja tiedehän ei kiellä mitään, ellei voi toisin todistaa, uskonto tosin kieltää, vaikka todisteita olisi aivan muusta...
Loppuunvetona uskonto on maailmankuva. Jotka väittävät uskontoa sairaudeksi, väittävät toisinsanoen että ihminen joka uskoo johonkin korkeampaan voimaan, on sairas. Jospa onkin niin että juuri ne, jotka eivät usko, ovat sairaita?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihminen joka ei usko itseensä on sairas. Ihminen joka uskoo itseensä on vähintään yhtä sairas.
Tää on aika hyvä kirjoitus.
Tulkitsin se jotakuinkin näin; Jokaisen on itse elettävä elämänsä JUMALA ei tee sitä puolestamme. Hyvin huonosti jumala edes ohjaa jokapäiväisessä elämässä.
Vaan erehdyksen kautta ihminen löytää tiensä.
Onnellinen on se joka löytää päivästään ilon.
Ei ehkä ihan sitä, mitä ajoin takaa, mutta kieltämättä totta tuokin. Jumala ei joka tapauksessa ohjaa elämäämme, vaan se on meidän omissa käsissämme. Vastaus siihen mikä on oikein ja mikä väärin, tulee omastatunnosta, eikä sitä tarvitse mistään raamatusta välttämättä etsiä.
Raamatussa sanotaan, että ihminen aivoittelee oman tiensä, mutta Jumala johdattaa!
Minulle uskonto on tuonut selvyyttä asioihin, olen valinnut oikean tien, voin kaikessa turvautua Jeesukseen, Raamatusta löytyy koko ajan uutta tutkittavaa. Rakkauden saaminen ja jakaminen ei ole tylsää.
"Fanaattinen uskonnollisuus on pakkoneuroosi"
Yleisesti puhuen ja ilmiötä kommentoiden, on käsittämätöntä, että vielä kolmannella vuosituhannella elää ihmisiä jotka eivät käsitä, että raamatulla ei ole sen kummempaa painoarvoa kuin millään muullakaan satukirjalla. Kuka tahansa voi kirjoittaa oman subjektiivisen raamattunsa, ja vedota siihen missä tahansa asiassa. On irvokasta kuinka pieni kiihkouskovaisten ryhmä yrittää saada mm. kaikkia koskevat lait säädettyä omien fundamentalisten subjektiivisten uskomustensa mukaisesti.
Fundamentalistinen fanaattinen uskonnollisuus on obsessiivis-kompulsiivinen vakava pakkoneuroosi joka pitää ihmiset riippuvaisina, ahdistuneita ja aggressiivisina ja näin ruokkii ja edesauttaa muiden neuroosien ja psykoosien syntymistä. Uskonto ilmiönä on aiheuttanut enemmän kärsimystä ja tuhoa kuin mikään muu vitsaus ihmiskunnan historiassa, ja siksi uskonnon hoitaminen pakkoneuroosina tulisi ottaa yhteiskunnan järjestämän sairaanhoidon piiriin mahdollisimman pian.
Mm. hermotutkija Vilayanur Ramachandran julkaisi lokakuussa 1997 tutkimuksen, jonka otsikkona oli "Uskonnollisen kokemuksen hermostollinen perusta". Ko. tutkimus esittää todisteita siitä, miten aivot käsittelevät hengellistä kokemusta ja kuinka henkilöt joilla on ohimolohkon epilepsia (TLE), saavat voimakkaampia uskonnollisia tunteita. Vastavia tutkimustuloksia on saatu myös mm. San Diegon yliopistossa (mm. havainto, että noin 25% TLE-potilaista kehittää uskonnosta vaikean pakkomielteen).
Ärsyttämällä ohimolohkoja magneettikentän avulla saadaan aikaan koehenkilön uskonnollisia vakaumuksia myötäileviä uskonnollisia kokemuksia (Dr. Michael Persinger et al.), esimerkiksi tunne jeesuksen, jumalan, allahin, jehovan, pyhän hengen, krishan jne. läsnäolosta ja huolenpidosta.
Kiihkomielinen uskonnollisuus on aivojen toimintahäiriö ja pakkoneuroosi johon usein liittyy myös vakavan narsistisen persoonallisuushäiriön piireitä (vääristyneet käsitykset omasta erinomaisuudesta, roolista "jumalan valittuna", "jumalan" tahdon tulkitsijana ja ainoan oikean totuuden omistajana jne.). Lisätietoja kaipaavat voivat tutustua myös mm. asiaa käsittelevään artikkelliin Newsweek 5.7.2001, U.S. Edition; Section: SCIENCE AND TECHNOLOGY; Pg.50., tai New Scientist 21.4.2001 jne. Yhteiskunnan tulisikin pyrkiä hoitamaan uskonnon kanssa kamppailevia ihmisiä, ja tarjota tukiryhmiä ja psykiatrista apua uskonnosta eroon pyrkiville siinä missä muillekin mielenterveysongelmista kärsiville. Lisäksi Keskisuomalaisen toimituksen pitäisi tuntea oma vastuunsa, ja pidättäytyä julkaisemasta uskonnollisia kirjoituksia jotka lähinnä saattavat kirjoittajansa naurunalaiseksi. Nykyisellään Keskisuomalaisen yleisöosaston linja on lähinnä fanaattisilla ja subjektiivisilla uskonnollisilla teksteillä mässäilyä. "
Eli tulisiko uskonnollisetkin mielisairaat hoitaa yhteiskunnan varoin? (Onko ongelma ehkä yksinkertaisesti liian iso hoidettavaksi?) Vai pitäisikö kirkon ottaa vastuu tekemisistään? Nykyiselläänhän valtio kustantaa jopa uskonnollista käännytystyötä yhteisillä varoilla.
"Uskonnollisen kokemuksen aivoituksia ohimolohkoissa"
Aivojen ohimolohkon erot voivat selittää uskonnollisten kokemusten syvyyttä ja eroja eri ihmisillä. Rohkean tulkinnan uskonnollisten kokemusten alkusyistä esittää BBC:n Horizon-tiededokumentti God on the Brain, Jumala aivoissa.
Ohjelma esitettiin Britanniassa valtakunnan verkossa torstaina.
Hyvin kiihkeästi uskonnollisten ihmisten aivot saattavat olla jo syntymästä erilaiset kuin muilla ihmisillä. Uskonnon vahvaksi kokeminen ei siis johtuisikaan ihan vapaasta tahdosta tai vastauksena ilmoitukseen ylhäältä.
Jotkut neurologit alkoivat pohtia asiaa, kun eräät epileptikot kokivat hyvin ristiriitaisesti uskonnollisuutta. Epilepsiapotilas Rudi Affolter on esimerkiksi piintynyt ateisti.
Siitä huolimatta hän koki 43-vuotiaana vahvan uskonnollisen näyn, jossa hän oli ei enempää eikä vähempää kuin itse helvetissä. "Olin hyvin masentunut ajatuksesta, että joudun viettämään siellä lopun ikääni."
Brittiläinen tavallinen perheenäiti, mutta epileptikko Gwen Tighe puolestaan luuli synnyttäneensä Jeesuksen. Hän nimitti aviomiestään Joosefiksi ja itseään Mariaksi.
Professori V. S. Ramarchandran Kalifornian osavaltion yliopistosta San Diegosta uskoo, että tietyt aivojen osat vaikuttavat tällaisiin uskonnollisiin kokemuksiin.
Hurmoksen tai kokemuksen voimaa voi mitata iholta tai kuvata aivojen osien aktivoitumista. Jotkut aivotutkijat uskovat, että monet historian uskonnollisesti vahvat henkilöt, kuten Paavali tai karismaattiset lahkojohtajat voisivat kuulua samaan joukkoon."
Helsingin Sanomat
[email protected]
Mm. hermotutkija Vilayanur Ramachandran julkaisi lokakuussa 1997 tutkimuksen,
jonka otsikkona oli "Uskonnollisen kokemuksen hermostollinen perusta".
Ko. tutkimus esittää todisteita siitä, miten aivot käsittelevät hengellistä kokemusta
ja kuinka henkilöt joilla on ohimolohkon epilepsia (TLE),
saavat voimakkaampia uskonnollisia tunteita. Vastavia tutkimustuloksia on saatu myös mm.
San Diegon yliopistossa (mm. havainto, että noin 25% TLE-potilaista kehittää uskonnosta vaikean pakkomielteen).
Mirka, aika hyvä esimerkki pakkomielteisestä ajattelusta löytyy - peilistä!
Relaa vähän.
Jos ei saa mieleisiään vastauksia, niin pitäisiköhän vaihtaa lähestymistapaa?