80% kirkkoon kuuluvista on ateisteja. Täällä jauhetään valheellisesti pas-kaa, että kirkkoon kuuluvat olisivat jotain uskovaisia. Esim. tavallisena sunnuntaina 1% käy kirkossa.
Jatkossa kirkosta eroaa todella suuri joukko Suomalaisia.
Jatkossa kirkosta eroaa todella suuri joukko Suomalaisia.
Vastaukset 9
Vanhimmat
näköjään sapettaa kun lähes jokainen suomalainen kuuluu kirkkoon
Tunnen yhden Atte-nimisen. Ei häntä näyttänyt mikään erityisemmin sapettavan, kun hänet viimeksi näin.
Aivan, atet kuuluvat kirkkoon. Minä en ole atte. Erosin kun en uskonut sen oppeihin, mutta atte en ole.
"Esim. tavallisena sunnuntaina 1% käy kirkossa."
Melkoisen monikertaisen yliarvion heitit. Normaaleissa kaupungeissa ei tuohon päästä edes lähellekään. Korkeintaan jossain pienellä paikkakunnalla, lestojen keskittymässä päästään yli prosentin, mutta varmaan reilusti siinä tapauksessa.
Pyydän anteeksi jos laitoin liian suuren määrän tuohon aloitukseeni. Ja nyt on kiva ollakin väärässä. Kirkko on aivan per-seestä.
Kirkossa ei kenelläkään, edes papeilla, ole samankaltainen näkemys eikä ole koskaan ollutkaan.
Siten attestatistiikan mukaan kirkon jäsenistä 100 prosenttia on ateisteja.
No osittain ateisteja ainakin. Kristinuskon jumalaan uskova kieltää kaikki muut jumalat joita on väitetty olevan, kuten vaikkapa hindulaisen norsunhahmoisen Ganesha-jumalan, Krishnan, Kreikan tarustosta tunnetun Zeuksen, skandinaaviset jumalat kuten Odinin, Thorin, Freyan ynnä monet muut. Kristitty on ateisti lähes kaikkien jumalten suhteen... Ero on vain siinä yhdessä kristinusko -nimisen uskonnon jumalassa johon kristitty uskoo mutta ateisti ei. Muilta osin kiellämme kaikki samat jumalat. Eli voisi tavallaan ajatella että kristityt ovat 99% ateisteja. Meillä on paljon enemmän yhteistä kuin usein muistetaankaan.
Ketkä ovat osittain ateisteja?
Veikeä uusi tulkinta.
Kehitys kehittyy tieteellisessä katsomuksessa, näemmä myös kielitieteellisessä.
Noin joka neljäs kirkon jäsen uskoo jollakin tasolla kristinuskon näkemykseen Jumalasta ja Jeesuksesta. Vapaissa suunnissa (helluntai, vapaakirkko, baptistit, muut) täysi-ikäisistä jäsenistä liki 100 % uskoo jollakin tasolla kristinuskon näkemykseen Jumalasta ja Jeesuksesta. On siis totta, että suurin osa suomalaisista ei usko Raamatun ilmoittamaan Jumalaan ja Jeesukseen edes teoriassa, saatika käytännön elämässä (eläisi uskonsa todeksi). Suomi ei ole todellisuudessa kristitty maa.