Keskustelussa "Martin Luther saatanasta" todetaan:
>Aikaisemmin koko kristillinen kirkko on ollut juutalaisvastainen.<
Tuo on paljolti katolisen kirkon vaikutusta joka pyrki häivyttämään kristinuskon juutalaiset juuret eikä opettanut Jumalan sanan koko totuutta - se jätti huomiotta mm. Roomalaiskirjeen opetuksen juutalaisten asemasta - ja näin oli synnyttämässä sekä edesauttamassa väärinkäsitysten syntymistä.
Juutalaisten "kovapäisyys" evankeliumin vastaanottamissa varmasti oli yksi suurimpia "mooseksenuskoisten" julkiseen tuomitsemiseen ja häpäisyyn johtavia tekijöitä, vaikkakin ns. kovapäisyys on varsin ymmärrettävää kun "evankeliumi" vietiin juutalaisuudesta riisutussa muodossa! Ristiretket sitten olivatkin enemmän valtapolitiikkaa kuin lähetystyötä, joskin oli kätevää naamioida politiikkaa ja hävitysvimmaa lähetystyöksi.
Täytyy muistaa ettei tavallisella kansalla ja ns. rivikristityillä juurikaan ollut mahdollisuutta perehtyä Jumalan sanaan vaan olivat kirkonmiesten lausumien varassa - tietysti on Pyhä Henki, joka opettaa uskovaa, mutta katolinen kirkko pyrki tekemään itsestään sellaisen auktoriteetin että tuntui jumalanpilkalta kuunnella Pyhää Henkeä jos Hän opetti muuta kuin virallinen kirkkolaitos. Niinpä monet, jotka eivät olleet päässeet kasvamaan Kristuksen tuntemisessa, ajattelivat että ajatukset ja tuntemukset mitä he sisimmässään kokevat Pyhän Hengen äänenä ja johdatuksena, ovatkin omia pahoja ja ilkeitä ajatuksia, jotka pitää kirkon oppiin turvaten vaientaa? Tämä vaara on edelleen olemassa - kaikissa kristillisissä yhteisöissä.
Kristitty elää mielenkiintoisessa jännitteessä: toisaalta kuuliaisuus oman kirkkokunnan/herätysliikkeen/yhteisön paimenille ja opettajille, joilla tradition, teologisen opiskelun ja hengellisen kypsyyden kautta on (pitäisi olla) valmius opettaa ja johtaa seurakuntaa, toisaalta velvollisuus punnita kuultu opetus Raamatun ja Pyhän Hengen ohjauksessa ja niin omakohtaisesti Jeesuksen tuntemisessa kasvaen löytää terve suhtautumistapa.
Näissä keskusteluissa väkisinkin nousee tunnepitoisesti värittyneitä ilmauksia kuten "lahko" ja "kirkko". Omaan taustaan kiintyminen voi olla niin voimakas että menee Kristuksen edelle. Objektiivinen tarkastelu ei aina ole helppoa.
Itse pyrin tarkastelemaan näitä kristinuskon perustasta käsin, mahdollisimman yksinkertaisissa ja selkeissä totuuksissa pitäytyen, etten eksyisi sivurönsyihin ja teologisiin sekaannuksiin. Minulle kristillinen kirkko merkitsee yhtä yhteistä kirkkoa eli Kristuksen seurakuntaa, joka muodostuu henkilökohtaisessa uskossa olevista.
Pyhä Henki tekee seurakunnan yhdistämällä Jumalan lapset toisiinsa, siinäkin tapauksessa ettemme aina tunnusta Jumalan lapseksi toista kristittyä, jos kuuluu "epäilyttävään" ryhmään tai edustaa meidän näkökulmasta outoja oppikäsityksiä. On siis olemassa yksi ainoa Kristuksen kirkko, jota mieluummin sanon seurakunnaksi. Raamattuun perustuvin ilmauksin Kristuksen ruumis (jossa Hän on pää ja kristityt ovat jäsenet) ja morsiusseurakunta (jonka Kristus palaa noutamaan, ja jonka sillä välin tulee kaunistaa ja puhdistaa itseään Herralle).
Jeesus itse kuvaa seurakunnan (siis Kristuksen kirkon) sisällistä eli orgaanista (elävää - vastakohtana "organisatorinen" eli ulkonaiseen järjestykseen perustuva) luonnetta: Minä olen viinipuu, te olette oksat (oksissa virtaa puun elämä).
>Aikaisemmin koko kristillinen kirkko on ollut juutalaisvastainen.<
Tuo on paljolti katolisen kirkon vaikutusta joka pyrki häivyttämään kristinuskon juutalaiset juuret eikä opettanut Jumalan sanan koko totuutta - se jätti huomiotta mm. Roomalaiskirjeen opetuksen juutalaisten asemasta - ja näin oli synnyttämässä sekä edesauttamassa väärinkäsitysten syntymistä.
Juutalaisten "kovapäisyys" evankeliumin vastaanottamissa varmasti oli yksi suurimpia "mooseksenuskoisten" julkiseen tuomitsemiseen ja häpäisyyn johtavia tekijöitä, vaikkakin ns. kovapäisyys on varsin ymmärrettävää kun "evankeliumi" vietiin juutalaisuudesta riisutussa muodossa! Ristiretket sitten olivatkin enemmän valtapolitiikkaa kuin lähetystyötä, joskin oli kätevää naamioida politiikkaa ja hävitysvimmaa lähetystyöksi.
Täytyy muistaa ettei tavallisella kansalla ja ns. rivikristityillä juurikaan ollut mahdollisuutta perehtyä Jumalan sanaan vaan olivat kirkonmiesten lausumien varassa - tietysti on Pyhä Henki, joka opettaa uskovaa, mutta katolinen kirkko pyrki tekemään itsestään sellaisen auktoriteetin että tuntui jumalanpilkalta kuunnella Pyhää Henkeä jos Hän opetti muuta kuin virallinen kirkkolaitos. Niinpä monet, jotka eivät olleet päässeet kasvamaan Kristuksen tuntemisessa, ajattelivat että ajatukset ja tuntemukset mitä he sisimmässään kokevat Pyhän Hengen äänenä ja johdatuksena, ovatkin omia pahoja ja ilkeitä ajatuksia, jotka pitää kirkon oppiin turvaten vaientaa? Tämä vaara on edelleen olemassa - kaikissa kristillisissä yhteisöissä.
Kristitty elää mielenkiintoisessa jännitteessä: toisaalta kuuliaisuus oman kirkkokunnan/herätysliikkeen/yhteisön paimenille ja opettajille, joilla tradition, teologisen opiskelun ja hengellisen kypsyyden kautta on (pitäisi olla) valmius opettaa ja johtaa seurakuntaa, toisaalta velvollisuus punnita kuultu opetus Raamatun ja Pyhän Hengen ohjauksessa ja niin omakohtaisesti Jeesuksen tuntemisessa kasvaen löytää terve suhtautumistapa.
Näissä keskusteluissa väkisinkin nousee tunnepitoisesti värittyneitä ilmauksia kuten "lahko" ja "kirkko". Omaan taustaan kiintyminen voi olla niin voimakas että menee Kristuksen edelle. Objektiivinen tarkastelu ei aina ole helppoa.
Itse pyrin tarkastelemaan näitä kristinuskon perustasta käsin, mahdollisimman yksinkertaisissa ja selkeissä totuuksissa pitäytyen, etten eksyisi sivurönsyihin ja teologisiin sekaannuksiin. Minulle kristillinen kirkko merkitsee yhtä yhteistä kirkkoa eli Kristuksen seurakuntaa, joka muodostuu henkilökohtaisessa uskossa olevista.
Pyhä Henki tekee seurakunnan yhdistämällä Jumalan lapset toisiinsa, siinäkin tapauksessa ettemme aina tunnusta Jumalan lapseksi toista kristittyä, jos kuuluu "epäilyttävään" ryhmään tai edustaa meidän näkökulmasta outoja oppikäsityksiä. On siis olemassa yksi ainoa Kristuksen kirkko, jota mieluummin sanon seurakunnaksi. Raamattuun perustuvin ilmauksin Kristuksen ruumis (jossa Hän on pää ja kristityt ovat jäsenet) ja morsiusseurakunta (jonka Kristus palaa noutamaan, ja jonka sillä välin tulee kaunistaa ja puhdistaa itseään Herralle).
Jeesus itse kuvaa seurakunnan (siis Kristuksen kirkon) sisällistä eli orgaanista (elävää - vastakohtana "organisatorinen" eli ulkonaiseen järjestykseen perustuva) luonnetta: Minä olen viinipuu, te olette oksat (oksissa virtaa puun elämä).
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikä sitten on lahkoa? Lahkohenkistä on kaikki missä oma kirkkokunta/herätysliike/yhteisö nostetaan muiden yläpuolelle ikäänkuin se olisi ainoa pelastuksen tie ja koko kristillinen kirkko eli Kristusruumis. Lahkolaisuuteen usein kuuluu erityisoppeja ja äärimmäisyystulkintoja joiden myötä painopiste asettuu jonnekin muualle kuin kristillisen seurakunnan perustaan eli Kristukseen itseensä ja uskovan henkilökohtaiseen uskonkilvoitukseen. Kristitty joka jo lähtökohtaisesti suhtautuu kielteisesti, epäillen ja vikoillen muiden kirkkokuntien kristittyihin, kykenemättä tunnustamaan heitä veljikseen ja siskoikseen, on lahkolainen.
Jokaiseen yksittäiseen seurakuntaan sisältyy vaara alkaa jakamaan Kristuksen seurakuntaa - lahkohenki väijyy jokaisen uskovan ovella, turmellakseen hänen yhteyttään toisiin uskoviin. Siksi kristillisten seurakuntien tulee pitää esillä opetusta Kristuksen seurakunnan (tosi kirkon) ykseydestä Herrassa, ja toimia niin että jäsenet mahdollisimman yksinkertaisesti juurtuisivat Jeesukseen. Kristillinen kirkkokunta/herätysliike/yhteisö ei osoita ja korosta itseään vaan Herraansa - mitä selkeämmin se tämän tekee, sen paremmin se toimii.
Onko siis koko kristillinen kirkko ollut juutalaisvastainen? Ei. Katolisen kirkon nimellä kulkeva organisaatio on ollut sitä ja ainakin jossain elämänsä vaiheessa Luther oli sitä. Paljolti juuri katolisen kirkon synnyttämien ja ylläpitämien vääristymien johdosta syntyi ns. korvausteologia, jolla kristillisen seurakunnan juutalaiset juuret saatiin pysytytettyä piilossa ja juutalaisvastaisuus jatkui.
Kuinka moni näistä nimellisesti tähän tai tuohon kirkkokuntaan kuuluvista sitten on oikeasti ollut kristittyjä eli Jeesuksen vastaanottaneita ja Häneen sitoutuvia? Vaikea sanoa. Jumala yksin tietää. Todellinen - uudestisyntyneistä muodostuva - Kristuksen kirkko ei onneksi ole nimilappujen jaettavissa. Niinpä Kristuksen kirkkoon on aina kuulunut niitä, jotka kuulevat kirkkonsa päämiestä Kristusta ja Pyhän Hengen johtamina uskaltavat toimia vastoin valtarakenteita.
Olkoonkin että katolisen kirkon (ja myöhemmin muiden valtakirkkojen) toiminta on vaikuttanut myös todellisiin uskoviin sekoittaen ja hämärtäen heidän ajatteluaan, kristillisessä kirkossa on silti ollut juutalaisvihasta ja lahkohengestä vapaata ajattelua, kiitos Jumalalle, joskin se usein on johtanut nämä todelliset kristityt toisten kristittyjen (uudestisyntyneitä tai ei) vainon alle valtakirkkojen äärimmäisyysajattelun ja erityisoppien tähden.