Neuvottomina!

Kuinka hyvin Luther sanookaan Isä meidän rukouksen selityksessä: ”Tämä sana opettaa, kuten sanottu, ettei Jumalan sana ole meidän vallassamme. Siksi kaiken väärän luottamuksen älyyn, järkeen, taitoon ja viisauteen on kadottava. Ahdistuksen aikana Jumalan itsensä on puhuttava meille ja lohdutettava ja ylläpidettävä meitä sanallaan. Sillä vaikka meillä olisi käsillä niin runsas varasto Raamattua, että voisimme opettaa koko maailmaa rauhan vallitessa, niin ellei Jumala itse tule myrskyn noustessa ja ellei hän sano meille sanaansa joko yksin itsensä välityksellä sisäisesti tai ihmisen välityksellä, niin kaikki on pian unohdettu ja laiva haaksirikkoutuu.”
Peltola jatkaa.Jotta Jumala itse voisi puhua meille, niin kai meillä jokaiselle on mukanaan oma Raamattumme. Vain sen kanssa seurustellessamme voimme todella ystävystyä ja lopulta jopa rakastua Kirjojen kirjaan. Rakastuneelle sydämelle Raamattu puhuu joka kerta Jumalan äänenä.
11135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jumala puhuu sanassaan. Monet uskosta osattomat kyselevät, että kuinka Jumala puhuu sanassaan. Olettavat olevan samanlaista puhetta kuin romaania luettaessa.
Näinhän se ei tietenkään ole. Vaikea uskomattomalle selitellä uskovien asioita.
Vain Raamattua lukemalla saa vastauksia kysymyksiinsä.

Äänestä

Jatkoa...

Ei riitä, että meillä on oma Raamattumme. Kyllä meidän tulee sitä jatkuvasti lukea ja opiskella ja näin seurata muinaisten Berean juutalaisten esimerkkiä: ”He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa”, vanhan käännöksen mukaan: ”oliko asia niin” (Apt 17:11).

Raamatun oikean käytön avain on Jeesuksen sanoissa: ”Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän - ja nehän juuri todistavat minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän (Joh 5:39-40). Siksi joka kerta kun tartumme Raamattuumme, meidän tulisi sanoa: ”Herra Jeesus, minä taas tulen sinun tykösi!” Mitä Jeesus vastaa meille? ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos” (Joh 6:17, KR 38).

Äänestä
  • Peltola jatkaa.
    Näin Raamatun sana on kuin tienviitta. Se osoittaa meille joka päivä tien Jeesuksen luo ja silloin voimme sanoa ”sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni” (Ps 119:105, KR 38). .

    Raamattu Jumalan sanana on armonväline, jonka sanojen ja lauseitten kautta Jumalan armo ja rakkaus kohtaa meidät. Juuri Raamatun sanalla Herra tänäänkin vakuuttaa: ”Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta” (Jer 31:3, KR 38).

    Pyhä Henki käyttää aina sanaa. Sanan kautta hän kirkastaa meille tien eteenpäin, niin että jaksamme jatkaa matkaa. "Jumala järkähtämättömällä sanallaan tahtoo rohkaista meitä hänen turviinsa paenneita ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme" (Hepr 6:18).

    Raamattua lukemalla jotain eheytyy meissä – tosin hitaasti ja eheytyminen kestää elämämme loppuun asti. Raamatun jatkuva lukeminen ja sen sanoman jatkuva syöminen on tietoisesti valitsemamme tapa elää tämän sekavan ja ristiriitaisen ajan keskellä. Haluamme olla viisaalla tavalla yhden kirjan ihmisiä

    Äänestä

Raamatunsana on tienviitta uskovalle. Koraani ei sitä ole, eikä siinä ole muuta kuin ihmisen oppia.

Äänestä
  • Osoittakaapa molemmat lauseväittämänne todeksi.

    Missä on Raamatun Pyhien Ilmoitusten ja Kirjoitusten alkutekstissä mainittu sana "Raamattu" tarkoittaen nykyisenkaltaista kokoelmaa?

    Toimitteko tämän väitteenne "Raamatunsana on tienviitta uskovalle" mukaisesti? Voitteko todistaa sen useamman todistajan läsnäollessa? Voimme sitten ottaa sieltä joitakin esimerkkikohtia ja katsomme, toimitteko sen mukaisesti.

    Minkä ihmisen oppia Koraani on mielestänne? Miten todistatte sen? Ihmisen opiksi se sisältää paljon sellaisia ilmoituksia esimerkiksi luomakunnasta, jotka tiede tarkoin havaintovälinein on todistanut oikeaksi vasta kauan sen kirjoittamisen jälkeen.

    Laittakaapa Youtubeen tai tavalliseen dokumenttien hakuohjelmaan sanat "Quran Miracles" ja käykääpä tutkimaan.

    Paikkansapitämättömillä väitteillänne ette tee kunniaa Kristukselle. Mutta sehän ei ollut tarkoituskaan, vai?

    Äänestä

  • Pyhä Järjestys kirjoitti:

    Osoittakaapa molemmat lauseväittämänne todeksi.

    Meillä ei tekstejä muutella, eikä sovitella, ei myöskään keksitä krislamin tapaan, joka on se eksytys pahimmasta päästä. Ellei raamatun sana riitä, on ateisti tai eksyttäjä. Se on niin ja amen.
    Herramme Jeesus Kristuskin luki maanpäällä ollessaan Vanhaa Testamenttia. Ainakin Jesajaa. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
    Eksyttäjät tunnistaa siitäkin, että Herra Jeesus Kristus ei puhu ja opeta häntä Pyhän Henkensä kautta kuten omiaan.

    Äänestä

  • Järjestä itsesi kirjoitti:

    Jos teillä olisi Jumalan Pyhä Henki eli Totuuden Henki, olisitte edes pyrkinyt vastaamaan kysymyksiini.

    Sen sijaan turvaudutte paikkansapitämättömään inttämiseen ja yritätte sitoa siihen mukaan myös Kristuksen.
    Eikä väärän todstuksen antaminen ole viisasta. En edusta mitään Krislamia, joka on ihmisten keksimä lokerointi, jolla yritetään heikentää Jumalan Pyhän Ilmoituksen uskottavuutta..

    Äänestä

Jeesus ei heitä ketään pois, joka hänen luokseen tulee. Ihan sellaisina kuin olemme, saamme rukoilla häntä pelastajaksemme. Niin lupaa Raamattu. Mikä siinä niin vaikeaa sitten on, että tietoa on siitä, että kuoleman jälkeen elämä jatkuu toisella tasolla. Muslimitkin uskoo niin, tosin erilaiseen elämään kuin kristityt. Vain ateistit kieltää totuuden.

Äänestä

Päivän sana sopinee tähänkin kohtaan oivallisesti.

Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia
tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.
Gal. 2:16

Olet ymmärtänyt toisten puheista, että olet kunnon uskova, jos koet tämän tai tavoitat tuon. Olet kyllä Jumalan lapsi, mutta... ja seuraa lista asioita, jotka tulee täyttää tai saavuttaa. Aina löytyy rimoja, jotka pitäisi ylittää. Aina riman asettajia, joita täytyisi kuunnella. Evankeliumi on siinä, että kaikki vaatimusten rimat on lyöty Golgatalle ristiin ja niille rimoille on lyöty mies meidän puolestamme. Tästä vaatijat eivät halua kuulla tai se ei heille riitä. Liian kevyttä tavaraa, liian halpaa uskoa. Jumalan Pojan veri ei riitä, tarvitaan vielä ihmisen teot ja maksut. Väsyneet eivät saa levätä, armo ei saa virvoittaa, vaikka Ristiinnaulittu itse sanoo: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt.11:28) Fariseusten taudinkuvaan kuuluu, että Jumalan lupauksille asetetaan ehtoja, joita sana itse ei niiden omistamiselle aseta

Äänestä

Olikos meillä vuosi sitten näin asiallisia ketjuja?

Äänestä

Hyvä kun saimme kirjoitella Jumalan kunniaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Neu - kirjoitti:

Kuinka hyvin Luther sanookaan Isä meidän rukouksen selityksessä: ”Tämä sana opettaa, kuten sanottu, ettei Jumalan sana ole meidän vallassamme. Siksi kaiken väärän luottamuksen älyyn, järkeen, taitoon ja viisauteen on kadottava. Ahdistuksen aikana Jumalan itsensä on puhuttava meille ja lohdutettava ja ylläpidettävä meitä sanallaan. Sillä vaikka meillä olisi käsillä niin runsas varasto Raamattua, että voisimme opettaa koko maailmaa rauhan vallitessa, niin ellei Jumala itse tule myrskyn noustessa ja ellei hän sano meille sanaansa joko yksin itsensä välityksellä sisäisesti tai ihmisen välityksellä, niin kaikki on pian unohdettu ja laiva haaksirikkoutuu.”
Peltola jatkaa.Jotta Jumala itse voisi puhua meille, niin kai meillä jokaiselle on mukanaan oma Raamattumme. Vain sen kanssa seurustellessamme voimme todella ystävystyä ja lopulta jopa rakastua Kirjojen kirjaan. Rakastuneelle sydämelle Raamattu puhuu joka kerta Jumalan äänenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu