Miten voi taloutemme,miten utopistinen puolustuksemme,miten Kreikan ja muiden kansainvälitymien hyysääminen?On Suomi köyhä ja siksi jää.Olisiko Euroopan unioni ollut huonompi vaihtoehto?Puolustuksemme puolustaa kansainvälisyyttä,kuka meitä?Sen tekniikan mitä opimme vierailla tantereilla,osaavat kai muutkin,jos sillä sitten puolustaa mitä tahansa.Olisiko ollut kamala virhe hoitaa vain omat asiamme ja kehittää omavaraisuutta? Ei joka asiassa kannata välttämättä levittää käsiään maalais järjin.Voi aivan hyvin ottaa mukaan terveenkin järjen elintasomme vaalimiseen.
Hyöty EU:sta?
Anna meidän kestää?
1079
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Uskon vakaasti, että Suomi eroaa ensimmäisenä EU:sta ja eurosta. Kyllä ... ja ainakin Ruotsi ja Tanska tulevat ”tri-trap-trull” peräkänaa Suomen perässä. Mielestäni Suomen ero eurosta on Suomelle erittäin kannattavaa ja ehdottomasti välttämätöntä, mutta EU:lle eromme olisi tuhoisaa, koska silloin saattavat muutkin suht´koht´ hyvin toimeentulevat EU-maat saada saman idean, ja jäljelle jää vain konkurssikypsät rupusakkimaat. Ja, tämähän ei miellyttäsi lainkaan maailman raharikkaita, sillä kuka silloin maksasi noitten törsäilijöitten velat? He ... raharikkaat sijoittajat. Niinpä. Ja siksi EU-ssa tehdään kaikki, jotta ei varsinkaan Suomi
eroaisi.http://annelindell.puheenvuoro.uusisuomi.fi/137917-nain-loistavasti-suomi-parjaisi-ilman-euta-ja-euroa
Tällä sivustolla useita kirjoittajia, käykää lukemassa mitä näkemyksiä heillä on suomen tulevaisuudesta.
Tietoa kannattaa kerätä, siten osaa tehdä oikeita valintoja
seuraavissa vaaleissa.
http://annelindell.puheenvuoro.uusisuomi.fi/137917-nain-loistavasti-suomi-parjaisi-ilman-euta-ja-euroa
korjattu linkki, en käsitä mitä mokailen.
Ei siis mitään hyötyä ole Suomelle! Ja mikä onni ja autuus meille oli koittamassa silloin kun lobbarit aivopesi kansaa äänestämään kyllä. Ja jossain muualla kun kansa äänestikin "väärin" "demokratian" toimiessa niin sittenpä lobbattiin lisää ja äänestettiin uudellen, että sellaista "demokratiaa". Eroon koko unionista tai ainakin paluu siihen mitä sen piti ollakin, eli että jokainen maksaa omat velkansa jne!!
Ollos huoleti. Hallitusvastuussa on maamme terävin kärki.
parempia ei oo?
Kannattaisi miettiä mikä olisi tilanteemme eron jälkeen. Tyhjän päälle joutuisimme. Ei olisi yhteyksiä ulkomaiden pankkeihin ja muihin systeemeihin ennenkuin sopimukset neuvoteltaisiin. Mutta millä ehdoilla, olisiko Suomella luottoa maailman metropoleissa? vai olisimmeko samassa veneessa eräiden itämaiden kanssa, kun ei olisi edes EU:n takeita toiminnallemme?
Rajat kiinni ja viisumeja jonottamaan niin liikemiehet kuin turhat matkailijatkin. Venäjän kanssa voisi tehdä kahdenkeskisen sopimuksen, että työttömämme pääsisivät Pietariin töihin, ihan kuin tsaarin aikaan.
Kannattaa opiskella mikä EU on, se on iso sopimusten ja yhteisten menettelyjen nippu, jonka varassa vientimme ym toimii, jos on vietävää, sekin kuihtumaan päin.
Jos eroamme EU:sta, tämä laaja sopimuspohja loppuu ja edessä on kahdenvälisten sopimusten teko, mutta kuinka kiinnostava tämä pohjoinen häiriköivä rajamaa on ulkomaiden kannalta?
Ei kannata koohottaa hulluja ajatuksia jos ei ole tiedossa mitä tulisi tilalle.
"Kannattaisi miettiä mikä olisi tilanteemme eron jälkeen. Tyhjän päälle joutuisimme. Ei olisi yhteyksiä ulkomaiden pankkeihin ja muihin systeemeihin ennenkuin sopimukset neuvoteltaisiin."
Ei niitä yhteyksiä missään vaiheessa katkaistaisikaan.
"Mutta millä ehdoilla, olisiko Suomella luottoa maailman metropoleissa?"
Kyllä meillä olisi. Ilmoittaisimme, että Suomen markasta tulee Ruotsin kruunun kaltainen vapaasti kelluva valuutta, ja Suomen Pankistta Riksbankenin kaltainen, vastuullista rahapolitiikkaa harjoittava keskuspankki. (näin tietysti pitäisi oikeasti tapahtua, mikä edellyttäisi pääjohtajan pikaista vaihtamista)
"vai olisimmeko samassa veneessa eräiden itämaiden kanssa, kun ei olisi edes EU:n takeita toiminnallemme?"
Emme olisi. Olisimme samassa veneessä pohjoismaisten veljiemme kanssa.
"Rajat kiinni ja viisumeja jonottamaan niin liikemiehet kuin turhat matkailijatkin."
Kukaan ei ole puhunut Schengen sopimuksesta irtautumisesta. Ja vaikka siitä irtauduttaisiinkin, niin liikkuminen olisi silti melko helppoa, kuten Britannian ja Irlannin esimerkki osoittaa.
"Venäjän kanssa voisi tehdä kahdenkeskisen sopimuksen, että työttömämme pääsisivät Pietariin töihin, ihan kuin tsaarin aikaan."
Kahdenvälisiä sopimuksia voitaisiin tehdä itsenäisesti kaikkiin ilmansuuntiin.
"Kannattaa opiskella mikä EU on, se on iso sopimusten ja yhteisten menettelyjen nippu, jonka varassa vientimme ym toimii, jos on vietävää,"
Se on hirmuinen byrokratian tyyssija, joka ei ole tuonut Suomelle mitään lisäarvoa. Teollisuutemme oli eurooppalaisen vapaakaupan piirissä jo ennen jäsenyyttä.
"sekin kuihtumaan päin."
Niin on eikä vähiten brysselinruplan ansiosta.
"Jos eroamme EU:sta, tämä laaja sopimuspohja loppuu ja edessä on kahdenvälisten sopimusten teko, mutta kuinka kiinnostava tämä pohjoinen häiriköivä rajamaa on ulkomaiden kannalta?"
Ei ole mitään pakkoa erota ETA-sopimuksesta. Eikä kahdenvälisten sopimusten teko ole vaikeaa. Lisäksi jo WTO takaa sinällään melko vapaan kaupankäynnin.
"Ei kannata koohottaa hulluja ajatuksia jos ei ole tiedossa mitä tulisi tilalle."
On tiedossa. Tilalle tulisi itsenäinen isänmaa, joka olisi rakentavassa vuorovaikutuksessa muun maailman kanssa.
juuri näin päin.
Suomella menee lujaa. Ei toimi sisä-, eikä ulkopolitiikka. Talvisodastakin selvittiin ja nyt roikutaan vapaaehtoisesti löysässä hirressä, eikä uskalleta tehdä ratkaisuja. Suomelta puuttuu selkäranka aivan tyystin. Hallitus vaihtoon!
Älkää valittako, mitä teiltä puuttuu? Mitä vielä pitäisi saada?
Katselkaa ympärillenne elämää muualla, onko siellä parempaa, jos on niin ostakaa one-way-ticket, jos tämä ei kelpaa.
Vienti vetää joten kuten, tuonti tuo tarpeellista ja tarpeetonta enemmän kuin tarpeeksi. Kansa matkustaa rahojaan tuhlaamassa maailmalla ilman järkeviä syitä.
Palkkoja ja muita kustannuksia on hinattu aina vaan ylemmäksi niin että kohta mitään ei täällä kannata valmistaa.
Työnhaluttomia parveilee sossun luukuilla, ei pysy työkalut käsissä, ehkä sentään kaljapullot. Jonkun pitäisi vaan avuttomat tumpelotkin elättää. Mitä tämä porukka saisi aikaan, jos pitäisi lähteä korpisotaan kuin joskus ennen. Eli sittenkin parempi pyytää suojelusta Natosta.
Omaan rahaan siirtyminen tuo jonkin verran siirtymäkustannuksia. Ne ovat kuitenkin kertaluonteisia.
Muitakin EU-menoihin verrattuna vähäisiä siirtymäkustannuksia varmasti tulee. Kaikkineen ero EU:sta on kuitenkin suuri taloudellinenkin voitto. Suomen ei pidä maksaa harkitsemattomasti annettuja takauksia eurokriisimaiden velkoihin. EU:n ulkopuolella ei ole pelkoa, että suomalaisia painostettaisiin maksamaan muissa maissa tehtyjen keinottelujen tappiota, kuten nyt tapahtuu.
Itsenäistyminen on tahdon asia. Ensiksi on oltava tahto, että nykytilaan on tultava muutos ja toivottavaan muutokseen tarvitaan juuri eroa EU:sta
http://www.anttipesonen.fi/2013/06/erotaan-eusta-miksi-ja-miten.html
______________________________________________________
Lukekaa koko juttu, tästä ei medioissa puhuta.