Teorian alku

Onko joku muukin pannut merkille että Bushin hallinnossa on paljon samaa kuin Reaganin hallinnossa aikoinaan? Rikkaiden etua edistetään oikein olan takaa ja aseteollisuus saa mykistyttäviä tilauksia. Jopa Tähtien sota on kaivettu naftaliinista. Kansalaisoikeudet ovat taas murenemassa, ammattiliitot ovat hätää kärsimässä kun presidentti sallii yritysten häiritä niiden toimintaa laittomin keinoin jne...

Yhtäläisyydet eivät lopu tähän. Presidentti vaikuttaa taas liian tyhmältä ja hölmöltä voidakseen olla vastuussa mistään. Rumsfeld, Wolfowits, Negroponte ja kumppanit antava presidentille maailmaa parantaessaan ja demokratiaa edistäessään runsaasti aihetta vaikuttaa mahdollisimman syyntakeettomalta. Puolustusministeri on taas olevinaan toisinajattelija ja rauhan mies, jotta sotilaat luulisivat jonkun pitävän Valkoisessa talossa heidän puoliaan. Myöhemmin paljastunee jälleen ettei se sittenkään ollut totta vaan hän oli haukka haukkojen joukossa.

Reagan oli siviiliammatiltaan näyttelijä eikä läheskään niin tyhmä kuin miltä presidenttinä vaikutti, joten on syytä olettaa hänen hallintonsa julkisuuskuva oli pitkälti pelkkää näyttelemistä. Nyt Bush jr on lainannut hänen hallintonsa roolituksen ja osan sen jäsenistäkin. Tällä kertaa näytteleminen on kiistatonta, koska on vaikea ymmärtää kuinka joku solttu voisi oikeasti pakottaa lammasmaisen puolustusministerin virkaa hoitavan kenraalin olemaan hiljaa suorassa tv-lähetyksessä parilla sanalla. Ei oikeassa maailmassa tapahdu sellaista.

Nyt täytyy vain keksiä mikä salaliitto tässä on takana. Onko Valkoisessa talossa omasta esityksestään vastuussa oleva teatteriseurue vai muiden ohjaama nukketeatteri? Mikä on näytelmän tarkoitus? Millä tavalla se vaikuttaa minun elämääni? Tärkeitä kysymyksiä, joihin pitäisi keksiä vastaus.
1257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hyvävelikerho

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teoreetikko kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu