Syntien anteeksiantamus, Luther, KP III

Kirkkopostilla 3, painettu 1944, suomentanut A.E.Koskenniemi.


1. Evankeliumin ytimenä on suuri ja syvä uskonkohta: syntien anteeksiantamus.

…

… Tietäkää, että tämä on kaiken maailman taidoista vaikein ja syvällisin. Pyhä Paavalinkin täytyy tunnustaa ja sona se sanomattomaksi lahjaksi (2.Kor.9:15), toisin sanoen, lahjaksi, joka ei ole ihmisille sanoin selitettävissä, niin että he pitäisivät sen niin kallisarvoisena, kuin se itsessään on.

…

s. 551-557

Tämä oppi on siis käsitettävä seuraavasti. Oltakoon ehdottoman varmoja siitä, että meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä on syntien anteeksiantamus. Meidän on siis irti itsestämme irroittautuen kohouduttava järjen yläpuolelle, joka väittelee kanssamme asettaen katseltavaksemme sekä synnin että hyvät teot, ja yletä niin korkealle, ettei oteta huomioon syntiä eikä hyviä tekoja, vaan perustaudutaan ja vajottaudutaan tähän uskon kohtaan, mitään muuta näkemättä ja mistään muusta tietämättä. Armoa eli anteeksiantamusta älköön siis asetettako ainoastaan syntiä vastaan, vaan myöskin hyviä tekoja vastaan, näin sulkien pois kaiken inhimillisen vanhurskauden ja pyhyyden. Ihminen on siis jaettuna näiden kahden järjestyksen piiriin: ulkopuolella, tässä elämässä ollen, hänen tulee olla nuhteeton tehdä hyviä tekoja, mutta käydessään tämän elämän yläpuolelle ja asettuessaan suhteeseen Jumalaan tietäköön, ettei tässä asiassa kelpaa synti eikä pyhyys. Ja vaikka hän tunteekin syntiä, jotka painavat omaatuntoa, ja vaikka laki vaatii hyviä tekoja, olkoon niitä kerrassaan kuulematta, näkemättä ja sanokoon rohkeasti: Jos minulla onkin syntiä, on Kristuksella anteeksiantamusta, jopa minä istun sillä istuimella, jonne synti ei voi ylettyä.

16. Meidän on, näet, kuviteltava Kristuksen valtakunta mahtavan kauniiksi holvistoksi eli katoksi, ylt’ympäri yläpuolellemme raketuksi, jopa suureksi, avaraksi taivahaksi, jolta loistaa koko maailman ja kaiken täyttävä pelkkä armo ja anteeksiantamus, niin että kaikki synti sen rinnalla on tuskin kuin kipinäinen isoon, rannattomaan mereen verrattuna; ja vaikka synti painaa, se kuitenkaan ei voi vahingoittaa, vaan sen itsensä täytyy armon edestä hävitä mitättömiin. Tämän taitaja ansaitsee hyvällä syyllä mestarin nimen. Meidän kaikkien täytyy kuitenkin nöyrtyä, sen opettelemista häpeämättä niin kauan kuin elämme.

17. Voihan meidän luontomme jostakin synnistä, sen paljastuessa, tehdä kuorman, taivasta raskaamman; perkelekin avustaa lietsomalla: tekee yhdestä ainoasta kipinäisestä valkian, joka täyttää taivaan ja maan. Tässä on tehtävä täyskäännös ja rohkeasti pääteltävä: Vaikka synti olisi vieläkin suurempi ja raskaampi, on tämä uskonkohta sitäkin korkeampi, avarampi ja suurempi. Sitä ei ole puhunut eikä perustanut kukaan ihminen omasta viisaudestaan, vaan hän, joka, niin kuin profeetta Jesaja (40:12) sanoo, >>vaaksallaan on määrännyt taivaitten mitat>>. Tänne alas, maan päälle, jääkööt syntini ja vanhurskauteni, sillä ne kuuluvat tähän elämään ja minun omiin tekoihini, mutta tuolla ylähällä minulla on toinen aarre, näitä kumpaakin suurempi; siellä istuu Kristus, minua sylissänsä pitäen, siivillänsä peittäen ja pelkällä armolla varjoten.

18. Sinä sanot: Entä jos minä päivittäin tunnen syntiä, ja omatunto minut tuomitsee, Jumalan vihaa näyttäen? Juuri sen tähden minä vastaukseksi sanonkin: On opittava, että kristillinen vanhurskaus, jos sen ajatuksilla määrittelee, yksinkertaisesti on aivan samaa kuin syntien anteeksiantamus, toisin sanoen, sellainen valtakunta eli järjestys, jossa ollaan tekemistä ainoastaan syntien kanssa, ja jossa on äärettömän runsas armo, joka poistaa kaiken vihan. Juuri sen tähden sitä nimitetään syntien anteeksiantamukseksi, että me Jumalan edessä olemme todellisia syntisiä, jopa että meissä on pelkkää syntiä, vaikka meillä olisi koko inhimillinen vanhurskaus. Kun Jumala puhuu synneistä, täytyy tietysti olla olemassa todellisia ja suuria syntejä. Samoin anteeksiantamuskaan ei ole leikkiä, vaan täyttä totta. Tarkatessasi siis tätä uskonkohtaa sinulla on kumpikin: synti riistää sinulta koko pyhyytesi, olit täällä maailmassa kuinka hurskas tahansa, mutta toisaalta anteeksiantamus tekee lopun kaikesta synnistä ja vihasta. Synti ei siis voi syöstä sinua helvettiin eikä hurskautesi voi korottaa sinua taivaaseen.

19. Jos siis perkele ahdistaa omaatuntoa tehdäkseen sydämen alakuloiseksi sanoen: Olethan toki itsekin opettanut, että on oltava hurskas, niin vastaa rauhallisesti: Oikein puhuttu; syntinen olen ja sen minä jo vanhastaan tiedän, sillä tämä uskonkohta, nimittäin syntien anteeksiantamuksen uskonkohta, on, näetkös, jo aikoja sitten minulle sen opettanut. Maailman edessä minä tahdon olla hurskas ja tehdä niin paljon kuin jaksan, mutta Jumalan edessä minä mielelläni tahdon olla syntisenä, en muuna minään, että tämä uskonkohta pysyisi totena, sillä muussa tapauksessa se ei olisikaan anteeksiantamus eli lahja, vaan se saisi komeilla vanhurskauden kruunun ja minun oman ansioni nimellä. Vaikka minä siis en tunnekaan mitään muuta kuin monia ja suuria syntejä, ne kuitenkaan eivät enää ole syntejä, sillä minulla on niiden vastapainona kallis lääkevarasto; se lääke ottaa synniltä voiman ja myrkyn ja lisäksi surmaa sen. Se on sana anteeksiantamus. Sen tieltä synti häviää kuin sänki, johon tuli pääsee. Mikään teko, mikään kärsiminen tai kidutus ei missään tapauksessa voi vastustaa vähäisintäkään syntiä, sillä anteeksiantamuksen ulkopuolella on ja sen ulkopuolelle jää pelkkä synti, joka tuomitsee meidät kadotukseen.

20. Tunnustaos siis rohkeasti tämä uskonkohta sellaisenaan, näin päätellen: Maaiman edessä voin olla hurskas ja suorittaa kaikki velvollisuuteni, mutta Jumalan edessä se kaikki on ihan pelkkää syntiä tämän uskonkohdan tähden. Minä olen siis totisesti syntinen, mutta sellainen syntinen, jolla nyt on anteeksiantamus, ja joka istuu sillä valtaistuimella, jossa pelkkä armo hallitsee, niin kuin 117. psalmi sanoo, muutoinhan minä olisin sellainen syntinen kuin Juudas, joka näki ainoastaan syntinsä, mutta ei mitään anteeksiantamusta. Kuta enemmän sen sijaan kristityt näkevät itsessään syntiä, sitä korkeammaksi ja suuremmaksi he näkevät heidän yläpuolellaan ja ympärillään olevan armon, joka sanassa on tuhlaten lahjoitettu.

21
…
Aivan samoin, näet, kuin sana kaareilee yli kaiken sen, samoin uskonkin, joka sulkee sydämeen sanan, siitä kiinni pitäen, täytyy liidellä synnin, omantunnon, kuoleman ja perkeleen yläpuolella.

22. Päättele siis, millainen ihminen kristitty on: häntä sanotaan perkeleen ja kuoleman valtiaaksi, ja hänelle kaikki synti on kuin kuiva lehti! Päättele edelleen itse, kuinka paljon tästä kaikesta sinä osaat, ja onko tämät taito niin vähäpätöinen ja helppo kuin kokemattomat henget arvelevat. Jos sinä, näet, sen taitaisit ja uskoisit, olisi kaikki onnettomuus, kuolema ja perkele mitätöntä. Mutta kun sinä jatkuvasti saat painiskella synnin kanssa, kauhistut ja arkailet kuolemaa, helvettiä ja Jumalan tuomiota, niin nöyrry toki antamaan sanalle kunnia, tunnustamalla ettet ole sitä vielä milloinkaan ymmärtänyt. Sanalla sanoen, tarttukoon vain kukin omaan poveensa! Kyllä hän sieltä tapaa petollisen kristityn, joka luulottelee tietävänsä kaiken, ennen kuin on ehtinyt oppia edes ensimmäiset aakkoset. Pian tosin kaikki on kuultu, luettu ja sanoin selitelty, mutta sen saattaminen käyttöön ja tositoimeen, niin että se elää meissä ja että omatunto sen varaan perustautuu ja uskaltautuu, ei lähden mistään inhimillisestä taidosta. Senpä tähden minä näillä sanoillani kehoitan niitä, jotka tahtovat olla kristityitä, sitä alati käsittelemään, märehtimään, harjoittamaan ja mieleensä painamaan, niin että me kerrankin sen makuun pääsisimme, ja että meistä, niin kuin Jaarkob kirjeensä 1.luvussa (18. jakeessa) sanoo, tulisi hänen luotujensa esikoisia. Niin pitkälle ei, näet, tässä elämässä voida päästä, että ehtisimme täydelliseen käsitykseen, koskapa rakkaat apostolitkaan, jotka olivat täynnä Henkeä ja uskoa, eivät siinä edemmä ehtineet.

….
Sillä kun sinä olet syntinen ja lakkaamatta sellaiseksi jäätkin, on omatuntosi heti sinua kadotukseen tuomitsemassa ja se panee katseltavaksesi Jumalan tuomion ja rangaistuksen, niin ettet voi nähdä mitään armoa.

…

27. Jos siis tahdot päästä vapaaksi synnistä, lakkaa etsimästä tekoja ja hyvitteitä ja viemästä niitä Jumalan eteen! Hiivi sen sijaan Kristuksen alle ja Kristuksehen, joka on sinulta ottanut pois sinun syntisi omaksi kuormaksensa, niin ettei sinun enää tarvitse otella niitä vastaan eikä olla missään tekemisissä niiden kanssa. Onhan hän se Jumalan Karitsa, niin Johannes sanoo, joka pois ottaa maailman synnin; ei myöskään ole mitään muuta nimeä – niin Pietari Apost.4.:12 sanoo – taivaan alla ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.

…


Hieman tämän tapaisesta tekstiä (omakeksimäni alaotsikko):
”SUORASTA ILMOITUKSESTA versus ARMONVÄLINEET”

28.
…
Tietäkäämme siis: Jumala on järjestänyt siten, ettei kukaan pääse Kristuksen tuntemiseen eikä hänen kauttansa ansaittuun anteeksiantamukseen tai saa Pyhää Henkeä ilman ulkonaisia, julkisia välineitä. Jumala on päinvastoin sisällyttänyt tämän aarteen suulliseen sanaan eli saarnavirkaan. Hän ei tahdo asiaansa toteuttaa loukossa tai salaisella tavalla sydämessä, vaan hän tahtoo, että se ihmisten keskuudessa julki kuulutetaan ja jaetaan. Kristuskin käskee: >>Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille>> jne. (Mark.16:15).

29. Tämän hän tekee sitä varten, että oltaisiin varmoja siitä, miten ja mistä armoa on etsittävä ja odotettava. Näin kristikunnassa kaikki tapahtukoon samalla tavalla ja samassa järjestyksessä. Kukaan älköön ryhtykö mihinkään omaan älköönkä kulkeko omien ajatustensa mukaan, ettei pettäisi itseään että toisia, niin kuin muutoin varmasti käy. Kun me, näet, emme voi nähdä sydämeen, kaikki alkaisivat kerskua Pyhästä Hengestä, ja kehua omia ajatuksiaan hengelliseksi ilmoitukseksi, jonka Jumala erikoisella tavalla on opettanut ja mieleen antanut. Kukaan ei silloin voisi tietää ketä tai mitä on uskottava.

30. Siis tämäkin asia, nimittäin kristikunnassa kaikuva ulkonainen sana eli saarna, kuuluu syntien anteeksiantamuksen eli kristillisen vanhurskauden saavuttamiseen. Se on kuin kanava ja välittäjä, jonka kautta Kristus ja hänen armonsa meille ilmoitetaan, eteemme kannetaan ja helmaamme lasketaan. Tämän puuttuessa kukaan ei milloinkaan aarretta huomaisi.
…

31. Siksipä minä olen aina opettanutkin, että ensiksi, ennen kaikkea muuta, täytyy olla käsillä suullisen sanan, ja että tämä sana on käsitettävä korvin, mikäli on päästävä sydämeen Pyhän Hengen, joka sitten sanan avulla ja välityksellä valaisee sydämen ja vaikuttaa uskon. Usko siis ei tule eikä se pysy muulla tavalla kuin kuulemisen ja evankeliumin ulkonaisen saarnan välityksellä; näiden kautta se sekä pääsee alkuun että kasvaa eli vahvistuu. Älköön sitä siis millään muotoa halveksittako! Pidettäköön se suuresssa kunnissa! Halulla sen parissa oltakoon, lakkaamatta sitä harjoitettakoon ja mieliin teroitettakoon. Ei se miloinkaan jää vaille hedelmää, eikä sitä koskaan tarpeeksi käsitetä eikä opita. Kavahtakoot vain kaikki noita häpeällisiä henkiä, jotka pitävät sitä niin halpana, kuin se ei olisikaan välttämättömän tarpeellinen uskoa varten tai jotka sen välehen perusteellisesti oppivat, sitten kyllääntyäkseen, kunnes he lopuksi siitä pois lankeavat, eikä heille uskosta ja Kristuksesta jää hitustakaan jäljelle.


Lopetus
32.
… … Kristuksen kautta, … , ilman mitään omia tekojamme.
Emme kuitenkaan saa ajatella, ettei kristityn tarvitse eikä tule tehdä hyviä tekoja. Niitä älköön kuitenkaan sekoitettako ja pujeteltako uskon oppiin, sitä verhoten sillä häpeällisellä käsityksellä, että ne muka vaikuttavat jotakin siihen vanhurskauteen, joka Jumalan edessä kelpaa. Näin tärvellään ja turmellaan sekä teot että uskon oppi. Onhan ennen kaikkea tärkeätä, että tämä uskonkohta säilytetään puhtaana ja sekoittamattomana, erillään kaikesta meidän tekemisestämme. Sitten kun meillä on vanhurskaus, on kuitenkin tekojen seurattava, mutta ne jääkööt tänne maan päälle muovailemaan ja säilyttämään maallista vanhurskautta. Näin molemmat ovat oikeassa käytössä, tosin kumpikin erikseen, oman olemuksensa ja arvonsa mukaan: edellinen Jumalan edessä, uskossa, kaikkien tekojen ulkopuolella ja ennen niitä, jälkimmäinen rakkauden teoissa lähimmäistä kohtaan, sen mukaan kuin me jo yllä siitä puhuimme.